Hauskaa, että yksi sointu saa enemmän keskustelua kuin muusikoiden pätkätyöt ;)
Ei ne soinnut vaan ne sointumerkit! Niistä tullaan vääntämään vielä senkin jälkeen kun sivilisaatiot on kuolleet ja maapallolla elää vaan planktonia, rottia ja teoriamaikkoja! ;) "Dr. Dominant, I presume?" |
 piiska2
08.03.2007 23:09:33 | |
|---|
Mä oon aloittelija, joka on lueskellut vähän sieltä täältä: Mitä mä klasariteoriaa oon lukenut, ei se juuri poikkea jatsista eikä jazz taas popista.
Backlundinkin hienon kirjan nimi on Improvisointi pop/jazzmusiikissa
Klassisessa teoriassa ei esim ole II -V -I niin tärkeässä asemassa kuin jazz puolella, enemminkin I - IV - V.
Myös "perinteisessä" teoriassa monia tiukkoja sääntöjä, joita sovelletaan jazzissa eri tavalla...onneksi. Jotkut popmusiikin sointukierrot ovat vaikeita analysoida klassisin menetelmin, mutta kuuluvat vapaan tonaalisuuden piiriin. Esim. Bb -sointu (C-duuri laulussa) on harvinainen klassisissa biiseissä.
Eiks tuo susb9 oo just kovien hevimiesten sointu?
Fryyginen sointu (susb9) taitaa olla enemmänkin myöhemmän jazzin juttuja vaikka niihin sattaa törmätä Beatlesin yhteydessäkin. Kyseinen bändi on harmonialtaan usein modaalinen. |
 baron
08.03.2007 23:14:49 (muokattu 08.03.2007 23:29:13) | |
|---|
Fryyginen sointu (susb9) taitaa olla enemmänkin myöhemmän jazzin juttuja vaikka niihin sattaa törmätä Beatlesin yhteydessäkin. Kyseinen bändi on harmonialtaan usein modaalinen.
Duke Ellington 1953 eli ei ihan dixielandiin kuulunut.
Levinellä on esimerkkejä kuinka sitä voidaan käyttää dominanttitehoisena ja purkautuu kauniisti kvinttiä alemmaksi. Mark Levine: "Dissonance is not a pejorative term" |
 kepulainen
09.03.2007 03:57:35 | |
|---|
Duke Ellington 1953 eli ei ihan dixielandiin kuulunut.
Levinellä on esimerkkejä kuinka sitä voidaan käyttää dominanttitehoisena ja purkautuu kauniisti kvinttiä alemmaksi.
Jep, se voi värittää joko modaalista osaa, tai olla juurikin dominantti, yksinkertaisempana muotona C-duurissa Fm/G. |
Dr Dominant