Laulaminen ›

Elikkäs elikkäs. otsikko kertoo olennaisen. eli kuinkas TE opitte laulamaan? ja kuinka kauan siihen meni että olitte tyytyväinen ääneenne?

Ihan vaan laulamalla. Kyllä sitä jo muksuna osasi laulaa
eli pysyi sävelessä mutta vasta joskus 15-vuotiaana heräsi
lauluhalut kun rupesin bassoa veivaamaan bändissä ja omia
biisejä alkoi syntyä. Joskus parikymppisenä sellainen naivius
äänenkäytössä alkoi hiipua ja tulkintaakin oli havaittavissa.
Ja sitten grunge-herätyksen kautta löytyi lisää kulmaa ja särmää
saundiin. Laulutunteja en ole koskaan ottanut eikä näin lahjakkaan
niitä tarvitse ottaakaan :)

Minä olen kyllä jäävi sanomaan miten opin laulamaan kun en ainakaan vielä tiedä sitä, koska en osaa oikein laulaa. Silti moni jo luulee karaokessa, että osaan, ainakin sanoo niin, mutta kyllä sen tietää miten paljon on parantamista. Siinä se mielekkyys onkin, koskaan ei ole valmis.
 
Mutta kyllä minulla on käsitys miten voin oppia laulamisen taitoa, niin että tulevaisuudessa useampi voi luulla, että osaan laulaa.
 
Itse olen luullakseni suunnilleen keskivertomusikaalinen, kuten varmaan suurin osa ihmisistä, mutta jääräpäisellä motivaatiolla olen kehittynyt, nyt kun tiedän että musiikin kaikkia osa-alueita pystyy kehittämään.
 
Kyllä varmaan on niinkin, hieman kuten tammiina sanoi; että jos on riittävän lahjakas musiikissa, voi kehittyä jopa niin hyväksi laulussakin, että pääsee vaikkapa kuuluisaksi staraksi, keikkaa pukkaa ja levyt myy.
Mutta mitä sanoisi Klaus Järvinen, tai muu kriitikko, on eri asia.
 
Toinen asia on myös se, miten tuo lauluinstrumentti toimii kun sitä käyttää jatkuvasti, sekä hyvin todennäköisesti väärin. Vaikka kuulostaakin hyvältä, tuskin kaikki palikat ovat kohdallaan äänielimissä.
Sillä tuskin lahjakaskaan ihminen luontaisesti hallitsee oikean ääntä säästävän tekniikan, sillä ihmistä ei ole luotu laulamaan ja käyttämään ääntään koko aikaa.
Tai liene niin, että evoluutio ei ole kehittänyt ihmiselle rajattomia äänivaroja, koska vähempikin murahtelu ja tarvittaessa karjahtelu sekä kurkkuäänet riittivät kivikaudella hyvin.
 
Tämän takia olen ymmärtänyt että henkilö joka käyttää suuria aikoja ääntään joko laulamiseen tai puhumiseen, kannattaa ehdottomasti kehittää äänenkäyttönsä pätevän yksityisopettajan avulla kestäväksi ja oikein toimivaksi.
 
Täytyy olla jo todella kyky, jos itseoppineesta lahjakkaastakaan laulajasta tulee tunnustettua maailmantähteä joka kestää kriitikoiden tarkat korvat, ilman laulunopettajan asian tuntevaa opastusta.
 
Itse olen havainnut laulutunnit erittäin antoisiksi, nyt laulaminen tahtoo jo mennä soittamisen ohitse.
Ennen säestin kitaraa laulamalla, kurkku solmussa kun soittokaan ei ollut selkäytimessä (ei siellä kovin isoa levypinoa ole vieläkään). Onneksi tajusin että lauluääneni kärsi tästä.
Siksi laulankin paljon harvempien kappaleiden kanssa nykyään.
 
Minut kun on siunattu selkävaivoilla, astmalla, uniapnealla ja allergialla, niin jo senkin takia pidän oikean hengitystekniikan ja äänenkäytön oppimista hyvin tärkeänä.
 
Kysymys onkin kohdallani kokonaisvaltaisesta terveydestä, laulaminen motivoi kuntouttamaan selkää ja hengitystä, koska molempia siinä tarvitaan.
Selän kuntoutusta ja ryhtiä opettaa fysiatrian hoitaja. Itse harjoittelen lisää kotona
Laulunopettaja opettaa myös ryhtiä sekä oikeaa hengitystä. Näissä molemmissa tarvitaan asiantuntijaa. Sekä myös sitä omaa harjoittelua.
 
Itse laulamisessa on myös niin monta asiaa, että en edes vielä tiedä juuri mitään, kun olen vasta alle kymmenen kertaa ollut tunnilla.
 
Myös kannattaa perehtyä musiikin teoriaan, nuottikirjoitukseen, rytmeihin ym. Itselleni oli sävellajit mörkö, kun ei missään sanottu mitä ne ovat.
Itsestäni tuntuu, että kun sävellajit oivaltaa, muu onkin sitten vain opettelua ja harjoittelua. Tosin sitä harjoittelua ja opittavaa on paljon
Myös sävellajit ovat hyvin helppo asia, kunhan tietää mistä niissä on kysymys.
 
Eli vireessä olevalla, mieluummin kosketinsoittimella opetellaan erilaisia skaaloja, metronomin avulla rytmejä, kaikki perusasiat kunnolla ja huolella. Nimenomaan oikein, siitä se lähtee.
 
Laulaminen on mielenkiintoista siksi, että siinä rakentaa instrumenttia itseensä, toki siihen kannattaa hieman uhrata rahaa ja sitä hoitaa, tärkeämpihän oma keho on kuin kitara, johon kyllä sijoitetaan helposti paljonkin rahaa.
 
Tosin kitara on helpompi myydä kuin saavutettu laulutaito, oikea kehon käyttö ja hengittäminen. Mutta luulenpa että kukaan ei halvalla, läheskään sillä hinnalla, mitä on panostanut, omaa laulutaitoansa, ryhtiänsä ja oikeaa hengitystään myisi pois.
 
Ainakin olen jo oppinut sen, etten enää suoraan matki jonkun artistin laulua, vaan laulan kipaleen nuoteista opetellen. Nyt voin jo kuunnella sitä lauluakin, eikä enää tartu laulajan äänenväri ja fraseeraus, tarkkailen vain miten kukin oman laulunsa esittää ja koetan oppia omaa tapaani. Opettaja toki antaa myös tähän vinkkejä, miten tarina kerrotaan.
 
Kukin tavallaan, minulle tuntuu sopivan tämä. Mutta esim. karaokeharrastajat taitavat olla niin hyviä jo valmiiksi, että heitä kiinnostaa vain laitteet, eikä itse laulaminen.
Olen tätä lauluasiaa pari kertaa kysellyt suomi24 musiikkipalstan karaokeosiosta, mutta kukaan ei kommentoi, kun kysyy lauluopinnoista.
 
Jaahas, jälleen kerran lyhyesti kerroin oman mielipiteeni.... :)

Mä oon laulanu vuodesta '97 eikä vieläkään tunnu että "osaan".
 
Pitäisköhän lopettaa kokonaan ja siirtyä koruompelun pariin?

Laulamiseen kuten soittimien soittamiseen ja miltei kaikkeen harrastamiseen liittyy sellainen asia, että mitä enemmän tietämys ja taito lisääntyy, sitä vähemmän tajuaa osaavansa. Kyllähän se kannustaa jatkamaan harjoittelua kun satunnaisesti huomaa jotain kehitystä, mutta aina tullaan alas, toivottavasti.
 
Toisaalta ilman osaamattomuuden tunnetta ei kai harrastuksen jatkuvuus olisi mahdollista. Masentaa välillä huomata "ettei osaa mitään", mutta pitää yrittää repiä siitä jotain kiukkua, jolla mennä eteenpäin :)

Laulamalla oppii, ja jos on avoin kaikelle uudelle ja "apinoi", voi näkemyksiään laajentaa yms yms..

Ennen kuin aloitin laulutunnit, olin sitä mieltä, että osaan laulaa. Ja vieläpä hyvin.
 
1 vuosi laulutunteja: Olin varma, että olen jo valmis oopperalaulaja. Tätä harhaluuloa kasvatti se, että kun olin alussa opintoja, edistysaskeleet olivat todella isoja, koko ajan oli valtavaa kehitystä. Oli sellainen tunne, että kun nyt näin nopeasti olen oppinut näin paljon, minunhan täytyy olla melkein valmis! (eihän tässä ole mitään opittavaa enää) :D
 
2 vuotta laulutunteja: No ehkä minusta ei tullut vuodessa oopperalaulajaa, mutta kyllä nyt AINAKIN kahdessa!
 
3 vuotta laulutunteja: Hmm... aika paljon vielä opittavaa... mut kyl tää tästä!
 
4 vuotta laulutunteja: okei, en ole vieläkään oopperalaulaja, mutta kyllä nyt ainakin Sibikseen pitäisi päästä! (Pääsin konsalle ammatilliseen koulutukseen, sibiksessä sanoivat, että ääneni on vasta "nupullaan" - olin kovasti eri mieltä) :D
 
5 vuotta laulutunteja + ammattiopinnoissa: Laulutekniikka uusiksi. Tuntuma siitä, että on vasta alkutekijöissään laulun kanssa. On vielä niin paljon opittavaa...!
 
6 vuotta laulutunteja + ammattiopinnoissa: Kyllä minusta kai laulaja tulee, mutta sitä ennen on oltava tämäjatämäjatämäjatämä asia kunnossa. Ja tämä. Ja tämä. Ja sitten vielä...
 
7 vuotta laulutunteja + ammattiopinnoissa: Pääsin amk-opintoihin. Kehtaan jo opettaa. Tiedän osaavani jonkin verran laulaa, mutta samaan aikaan on kuitenkin tietoisuus siitä, mitä kaikkea vielä voisikaan olla tämän lisäksi. Edistysaskeleet tuntuvat jo tosi mitättömiltä verrattuna alkuaikojen harppauksiin, koska koko laulaminen on siirtynyt tasolle, jossa mennään yhä syvemmälle musiikkiin ja tulkintaan, sävyihin, väreihin jne. Tehdään yksityiskohtaista, perusteellista työtä.
 
8. vuosi on nyt siis menossa. Kyllä tämä on loputon projekti. Siinä vaiheessa, kun sanon olevani valmis, voinkin lopettaa. Koska silloin ovat asiat pielessä... Aina on nimittäin parannettavaa ja kehittymisen varaa. Ja sekös tässä onkin niin ihanaa! Huvittavaa on myös katsoa omaa "laulajan itsetunnon" kehityskaarta, kuinka sitä joutuu vaan nöyrtymään musiikin edessä. Myös kaikenlaiset alkuaikojen epärealistisimmat haaveet on heitetty romukoppaan ja tämän alan raadollisuus on pistänyt monta kertaa miettimään omia motiiveja - mikä on ihan tervettä itsetutkiskelua. Laulaminen on ollut hyvä tie itsetuntemukseen ja henkiseen kehittymiseen.

Tämä että ei ole koskaan valmis...
 
aina on tietenkin parannettavaa, totta, mutta miksi pitäisi jokaista asiaa hioa viimeistä pilkkua myöten? Ei tarvitsekaan IMO. Piste. Raaka perustekniikka jossa on jonkun verran virheitä ja säröä on tavallaan yhtä hyvä kuin hiottu ja lähes virheetön... IMO. Jos vaan tunne on mukana.
 
Hiottu ja tekninen laulanta harmillisesti kuullostaa usein juuri tekniseltä ja hiotulta, luonnollisuus kadonneena, eli sekin pitää olla mukana. Kaiken maailman äänteiden muuntelu ym. on osittain keino huijata.
 
Itse oon kehittynyt hyvin paljon n. viidessä vuodessa, ja nykyään lauluni on oikeata laulua joka jo kuullostaa siltä että osaisin. Viisi vuotta sitten kuullostin vähän aku-ankalta (koominen), ja se on tulos! Vaikka en ole täydellinen tälläkään hetkellä.
 
Mutta miten olen oppinut? siitähän oli kyse.
 
Elikkä:
 
1. Laulamalla:
 
-eri paikoissa. häiritsemällä muita jopa, sekä itseäni aioittain häpäisemällä. Rajoja kokeilemalla, tälläkin hetkellä....
-itsensä komppaaminen.
-eri (korkeiden) sävelten ja äänteiden "täräyttäminen" osana harjoittelua.
-äänittäminen on hyvä tapa. Kokonainen laulu vaikka.
-Bändin kanssa laulaminen on hyvä (intensiteetti),
-levyjen mukana laulaminen OK, mutta ei kehitä kovin paljoa.
 
2. Kehittämällä yleismusikaalisuuttani.
 
-olen oppinut kitaralla komppaamaan kaikkia kappaleita mitä laulan. Tämä on ajan kanssa mennyt niin pitkälle että tunnistan sointuja, sointukulkuja, sävellajeja sekä yksittäisiä säveliä, vaikka radiosta. Esim. voin todeta että laulaja täräytti hyvän a':n...
 
3. Äänen tunteminen.
 
-Olen oppinut miten ääneni käyttäytyy, millainen ääniala, millaiset erityispiirteet, sekä mikä repertoaari sopii itselleni. Tärkeää on myös oppia, mikä on äänen vahvin kohta.
 
4. Kokeilemalla vaan!
 
5. Tunne ja pilke mukana.
 
6. Opiskelu ja tutkiminen. Lukeminen ym.
 
7. Kuuntelemalla erilaista musiikkia ja eri laulajia.

Mä oon laulanu vuodesta '97 eikä vieläkään tunnu että "osaan".
 
Pitäisköhän lopettaa kokonaan ja siirtyä koruompelun pariin?
 
Heh veit sanat mun suustani. Puhun siis omasta laulamisestani.
Sitä paitsi mä olen laulanut vuodesta 91 (97-05 oli tosin taukoa).

Tämä että ei ole koskaan valmis...
 
aina on tietenkin parannettavaa, totta, mutta miksi pitäisi jokaista asiaa hioa viimeistä pilkkua myöten? Ei tarvitsekaan IMO. Piste. Raaka perustekniikka jossa on jonkun verran virheitä ja säröä on tavallaan yhtä hyvä kuin hiottu ja lähes virheetön... IMO. Jos vaan tunne on mukana.
 
Hiottu ja tekninen laulanta harmillisesti kuullostaa usein juuri tekniseltä ja hiotulta, luonnollisuus kadonneena, eli sekin pitää olla mukana. Kaiken maailman äänteiden muuntelu ym. on osittain keino huijata.
 
Menee hiukan off-topic, mutta sanon kuitenkin:
 
Jos aikoo ammatikseen laulaa, on hyvä tekninen osaaminen perusedellytyksenä, jotta ääni kestää läpi elämän. Kyllähän niitä on nähty, jotka puutteellisella tekniikalla tulevat oopperalavalle pelkän äänimateriaalin turvin. Muutaman vuoden ryöstöviljelyn jälkeen äänestä ei ole mitään jäljellä. Klassisen laulun parissa tehdään vuosia töitä ja tekniikka hiotaan täydelliseksi myös sen takia, että instrumentti kestäisi laulua 8 h/pv kymmenien ja kymmenien ja kymmenien vuosien ajan. Klassisessa laulussa ei pelkällä "tunteella" pärjätä, jos ääni ei esim. kanna eturiviä pidemmälle. Hyvä laulaminen pitää sisällään sekä tunteen että teknisen taitavuuden. Tekninen osaaminen ei sulje tunnetta pois - se on vaan eri asia, ketkä laulajat pystyvät siihen. Kun on hyvä ja luonnollinen tekniikka, sen jälkeen pystyy myös tulkitsemaan. Jos energiaa menee puutteelliseen tekniikkaan ja liian vaikeaan ohjelmistoon, on se väistämättä pois myös tunteesta. Maailman parhaimmissa laulajissa tunne ja tekniikka yhdistyvät.

Noh,tuota. Onpas vaikea kysymys. Olen koko ikäni vain laulanut, that's it. Olen laulanut erilaisissa kuoroissa,laulanut sooloja ja yläasteella olin koulun bändin solisti. Olen pienestä asti melkeinpä matkinut muita ja siitä jotenkin tehnyt oman laulutyylini. Terhi Kokkonen on aina ollut idolini ja Tarja Turunen tietysti. Pienempänä (n.13-15v)lauloin Nightwishin päälle ja näin mm. olen opetellut laulamaan korkeita ääniä. En ole tyytyväinen ääneeni. Hengitän väärällä tavalla,kurkkua kuivaa ja kiristää,ääneni on pieni ja hento mutta puhdas. Olen puolisen vuotta ottanut laulutunteja, mutta siitä ei tuntunut olevan apua. Olen hyvin kunnianhimoinen laulajana, mutta olen todella ujo laulamaan. En luota ääneeni ja kuulemma pelästyn kun pystyn tuottamaan hyvin korkeitakin ääniä.

eli kuinkas TE opitte laulamaan? ja kuinka kauan siihen meni että olitte tyytyväinen ääneenne?
 
Kantapään kautta ja paljon duunia tekemällä. Oon varmaan kaikki mahdolliset virheet käynyt läpi - osittain vahingollisen puhetekniikan takia. Kun puhetekniikan sai haltuun niin alkoi pikku hiljaa avautumaan lauluäänikin. Ennen kuin menin tunnille niin en edes ajatellut olevani kovinkaan hyvä laulaja, ajattelin olevani muusikko joka pystyy laulamaan vireessä. Siksi tunneille meninkin. Halusin laulaa hyvin.
 
Monta, ehkä luvattomankin monta vuotta kerkesi mennä että löytyi oma suunta, että haluaako sitä nyt oopperaa vai popjazzia vai kansanmusiikkia vai mitä. Sitten kun teki päätöksen että "keskityn nyt tähän kunnes olen tarpeeksi hyvä tässä" niin rauhoittui sen verran että alkoi oppia lisää. Nyt, viiden vuoden epämääräisten ja kuuden vuoden hyvinkin määräisten opintojen jälkeen tajuan tuskallisen selkeästi, etten tule koskaan olemaan täysin tyytyväinen laulamiseeni. Onneksi. Aina on varaa parantaa jostain päästä. Pitää homman mielenkiintoisena. Olen silti tyytyväinen siihen että tietty osaamisen taso alkaa olla hanskassa mikä mahdollistaa ammatillisen toiminnan, useammallakin musiikin lajin parissa. Silti... aina löytyy uusi pilkku jota viilata. Ja se pilkku on aina vuoren kokoinen ;)
 
Sitten alan olla tyytyväinen kun huononakin päivänä kuulostaa timanttiselta. Eli ei ihan heti ens viikolla :)

Yritän oppia harjottelemalla, tunneilla, nauhottelemalla, kuuntelemalla ja funtsimalla asioita.

Menee hiukan off-topic, mutta sanon kuitenkin:
 
Jos aikoo ammatikseen laulaa, on hyvä tekninen osaaminen perusedellytyksenä, jotta ääni kestää läpi elämän. Kyllähän niitä on nähty, jotka puutteellisella tekniikalla tulevat oopperalavalle pelkän äänimateriaalin turvin. Muutaman vuoden ryöstöviljelyn jälkeen äänestä ei ole mitään jäljellä. Klassisen laulun parissa tehdään vuosia töitä ja tekniikka hiotaan täydelliseksi myös sen takia, että instrumentti kestäisi laulua 8 h/pv kymmenien ja kymmenien ja kymmenien vuosien ajan. Klassisessa laulussa ei pelkällä "tunteella" pärjätä, jos ääni ei esim. kanna eturiviä pidemmälle. Hyvä laulaminen pitää sisällään sekä tunteen että teknisen taitavuuden. Tekninen osaaminen ei sulje tunnetta pois - se on vaan eri asia, ketkä laulajat pystyvät siihen. Kun on hyvä ja luonnollinen tekniikka, sen jälkeen pystyy myös tulkitsemaan. Jos energiaa menee puutteelliseen tekniikkaan ja liian vaikeaan ohjelmistoon, on se väistämättä pois myös tunteesta. Maailman parhaimmissa laulajissa tunne ja tekniikka yhdistyvät.
 
Joillakin menee ääni (opperasta puhen ollen) vaikka tekniikka olisikin "täydellinen", ei maailma ole niin reilu että kaikilla olisi pitkäikäinen ääni. Toisilla taas on sellainen persoona, että eivät säästele, ja lopputulos on se että jonkun aikaa menee hyvin, niin kuin kaikilla. Joillakin ääni kestää 10v. toisilla 30v. ja jos oikein huono onni, niin vain muutama vuosi. (onhan näitäkin terveysfriikkejä jotka kuitenkin kuolevat 4-kymppisinä, mikä auttaa siinä tapauksessa...)
 
... samaa mieltä olen siitä, että hyvä laulaminen on sekä tunnetta että tekniikkaa.

Älä siellä teitittele, en mä laulaa osaa... Asenne siinä hommassa ratkasee, ei laatu... Mutta laatu on tietty plussaa... Aina tykkään kylläkin lauleskella, mutta en kai sitä koskaan oo oppinu kunnolla, ainakaan omasta mielestä en ikinä laula muuten kun nuotin vierestä, sen takia annan kitaran laulaa..

Opin (huomaa preesens, ei suinkaan imperfekti) laulamaan laulamalla lisää. Laulu, kuten mm. kitara ja bassokin, on vain lyömäsoitin. Kovaa mennään eikä virheitä varota. Tämä periaate on ollut ainakin minulle erityisen suureksi avuksi.

Joo, itellä oli siinä mielessä suotuisat pohjat että on muusikko-perheen tyttö ja kasvanu sellaseen kulttuuriin. Pienenä on tullu kaikenmaailman gospelkuoro-treeneissä pyörittyä säestäjän jaloissa ja sen semmosta. Kai se perus laulutyyli ja -malli tullu sieltä. Että se huomioon ottaen on ollu aika helppoa kehittään sitä ääntä siitä eteenpäin. Tiputella huonoja maneereja pois ja opetella lähinnä tekniikkaa päälle. Se oma juttu on ehtiny muodostua jo niin vahvaksi ettei sille halua (eikä tarvikaan) tehä mittään. Mutta en voi sanoa että "nyt oon valmis, tää ääni on tässä". Ehei.. Kyllä se on koko ajan johonki suuntaan menny, ku laulelee paljon.

Myös yks hyvä vinkki on tietenkin, että ottaa kaikki vinkit avomielin vastaan, vaikkei kyseessä olisikaan laulunopettaja. Kaikilta voi kuitenkin oppia jotain. Sen jälkeen, kun on saanut hyvän kirjon oppeja, voi niistä soveltaa itselleen sopivaa tapaa tuottaa ääntä. Niin ainakin luulisin...

periaatteessa vuosi takana ja puoli vuotta opetuksessa..
Laulamiseeni hajottaa itseäni ja kuulijoita edelleen.