Musiikin teoria ja säveltäminen ›

No, vielä kerran, voisinko saada sellaisia arvosteluita, joissa kerrotaan täsmällisemmin sävellyksen kohta, mitä arvostelu koskee.
 
Esimerkikisi osan numero / kulumassa oleva soittokohta minuutteina - sekunteina, tai partituurissa osan numero / tahti tai tahdit.
 
Riittää vaikka maininta - tämä kohta kuulosti huonolta, kunhan täsmällinen sijainti sävellyksessä selviää, tietysti perustelun kanssa olisi parempi.
 
Tästä olisi minulle suurta hyötyä, sitten myös keskustelumme voisi olla hieman konkreettisemmalla pohjalla.
 
Kapellimestarini kertoi, että kuka tahansa ns. tavallinen ihminen, joka on kiinnostunut konserttimusiikista, on yhtä hyvä arvostelija, kuin korkean tason ammattilaiset.

Tällaisena yleisenä arviona voisin sanoa että sinfonia on kokonaisuudessaan hieman liian sekava. Teos tarvitsee enemmän kontrastia. Mustan täytyisi olla mahdollisimman mustaa, ja valkoisen mahdollisimman valkoista, eikä niin että molemmat sekoittuvat utuiseksi harmaaksi. Jälkiruokajäätelö on hyvä tarjoilla kylmänä, ja pääruokana oleva keitto lämpimänä, eikä niin että jäätelö ja keitto on sekoitettu yhdeksi haaleaksi sopaksi. Tässä tuo ajatus vertauskuvallisessa muodossa.
 
Selväsanaisemmassa muodossa tämä tarkoittaa esimerkiksi tuolla esittelysivulla olevan lauseen "Sävellyksen harmonisuus murtuu toistuvasti ehkä parhaimmilla hetkillä," toteutumista teoksessa. Jotta harmonian murtuminen tekisi suurimman vaikutuksen, täytyisi harmonia ensin kehitellä mahdollisimman eheäksi. Esimerkkinä voisi mainita kolmannen osan, joka alkaa selvällä tonaalisella melodialla, mutta lähtee melkein heti aivan muihin sfääreihin. Jotta epäharmonisuus erottuisi, täytyisi alun melodia saattaa loppuun saakka, jotta syntyisi vaikutelma tonaalisuudesta, ja vasta sitten lähteä atonaalisiin sfääreihin, jotta syntyisi vaikutelma että tässä nyt selvästi poiketaan tuosta äskeisestä tonaalisuudesta. Lämmin lämpimänä, ja kylmä kylmänä.
 
Toinen asia on sitten koko sävellyksen teema. Jotta teos olisi kokonainen, on siinä hyvä olla vain yksi, ja siis oikeasti vain yksi (1), teema, tai ydinajatus. Teemana on elämä, ja elämään kuuluu esimerkiksi syöminen, ja syömisestä voi kehitellä oman musikaalisen osuuden, mutta onko aivan välttämätöntä esittää sävelmuodossa hampaiden kaivelu hammastikulla syömisen jälkeen? Esittelysivulla sanotaan "Sävellys sisältää runsaasti lyhyitä, - erilaisia säkeitä, -teemoja ja melodioita", ja "Sävellyksen harmonisuus murtuu toistuvasti ehkä parhaimmilla hetkillä, kuten useasti myös elämässä.", joten se ydinajatus voisi olla vaikka se, miten elämä sisältää monia eri asioita, ja näissä kaikissa harmonia murtuu ennemmin tai myöhemmin. Nykyisellään teos sisältää syntymän, ensiparkaisun, hämmennystä, lapsen juoksua, äidin torumista, nuoren miehen uhoa, aikuisen rauhoittumista, vanhuutta, sairautta, kuoleman, ym. ja tässä on aivan liikaa erilaisia teemoja. Nämä kaikki voivat kyllä olla teoksessa, mutta niillä täytyy olla jokin yhdistävä tekijä; jokin joka on niissä kaikissa yhteinen, joka voisi olla esimerkiksi se että ne alkavat harmonisesti ja tonaalisesti, mutta muuttuvat sitten atonaalisiksi kun harmonia murtuu.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että teitkö ensin pianoversion jonka sovitit orkesterille vai sävelsitkö suoaan orkesterille vai kenties jotain tästä välimaastosta?

Ainakin minä olen saanut sellaisen tiedon, että ei sen paremmin orkesterit, kapellimestarit, kuin yleisökään halua kuunnella nykymusiikkia.
 
Tuo lienee aika karkeaa yleistystä? Kyllä nykymusiikille on enemmän tai vähemmän kysyntää, ei kai sitä muuten levytettäisi ja esitettäisi konserteissa. Se on sitten eri asia, mitä mieltä joku yksittäinen orkesterimuusikko on jostain tietystä musiikin aikakaudesta, teoksesta tai säveltäjästä. Makuja on monia; joku tykkää eniten Bachista, joku toinen vaikkapa Kalevi Ahosta.
 
Voisin hieman kommentoida sinfoniaasi orkesterimuusikon näkökulmasta, en niinkään teorianopettajan tai säveltäjän. Pasunistina jäin miettimään, kuinka monta pasuunaa olet ajatellut käyttää? Toisen osan tahdissa 52 on yhtäkkiä pasuunastemmassa merkintä a2, vaikka muuten koko sinfoniassa näyttää olevan tekstiä vain yhdelle pasuunalle.
 
Toinen juttu, jota ehkä kannattaa miettiä, on se että olisko mielekästä kirjoittaa toinenkin (tai miksei jopa kolmas) pasuunastemma? Tässä sinfoniassa pasuunastemma liikkuu lähes kolmen oktaavin alueella. Matalimmat äänet tulisivat luontevasti bassopasuunalla, kun taas ylimmät äänet sopisivat hyvin alttopasuunalle. Tämä lienee osittain makuasia; ammattitaitoinen soittaja kyllä pystyy soittamaan yksin vaikkapa tenoripasuunalla kaiken mitä olet pasuunalle kirjoittanut tähän teokseen. Kyse taitaakin olla enemmän siitä, että stemmat liikkuisivat mahdollisimman luontevasti, ilman lyhyessä ajassa tapahtuvia suuria hyppyjä. Esimerkiksi toisessa osassa (tahdit 98-99) pasuunastemma hyppää yhtäkkiä yksiviivaisesta h:sta pienen oktaavin fissään. Juuri tuollaisessa paikassa voisi olla luontevampaa jos olisi toinenkin pasuunastemma; esim. tenoripasuuna soittaisi tahdin 98 ja bassopasuuna tahdin 99 (ja ehkä alttopasuuna tahdin 100). Näin yksittäinen soittaja välttyisi suurilta hypyiltä (joita kaikki soittajat eivät välttämättä rakasta) mutta kuulijalle kyseinen paikka kuulostaisi samalta.
 
Edelleen toisen osan tahdissa 93 alkaa pasuunalla pitkä pätkä diskanttiklaaviin kirjoitettuna, onko sille jotain erityistä syytä? Moni tahti siitä pätkästä voisi sopia hyvin alttopasuunalle; tahdit 96-97, joissa on paljon ala-apuviivoja (edelleen diskanttiklaavissa) sopisivat hyvin matalampaan stemmaan. Vielä yksi paikka, jossa olisi ehkä hyvä vuorotella eri stemmojen välillä, on tahti 349 kolmannessa osassa (hyppy f1 - G). Myös neljännen osan tahdit 30-31 sisältää suurehkon hypyn (H - fis1), joka olisi luonteva jakaa useammalle stemmalle. Sama hyppy toistuu tahtien 40-41 välillä.
 
Tässä oli muutamia erilaisissa orkesteissa soittaneen pasuunansoitonopiskelijan näkökulmasta annettuja kommentteja lukaistuani partituurin läpi pikaisesti, keskittyen siihen mitä vaskille ja erityisesti pasuunalle on kirjoitettu. Kuulokuvaa en vielä ole muodostanut, koska jostain syystä en saa ääntä kuulumaan tästä koneesta vaikka piuhat ja asetukset näyttää olevan kohdallaan. Toin esiin lähinnä pieniä yksityiskohtia, jotka tuskin kuuntelijaa häiritsevät, mutta käsittääkseni tämän tyyppisiä kommentteja halusitkin. :)

Mitähän se kota / arkkitehtuurisesti hyvin suunniteltu nykaikainen omakotitalorinnastuskin oikein tarkoittaa?
Jos kaupungin arkkitehti antaa loistavan arvosanan, lienee Hän oikeassa, varsinkin kun on kyseessä parhaimmalla, näkyvällä paikalla oleva rakennus.
 

 
Pyydän etukäteen anteeksi kaikkea mielipahaa, jota seuraava, erittäin pitkä kirjoitus saattaa aiheuttaa itse kullekin. Tunsin vain pakottavaa tarvetta kirjoittaa kaiken.
 

 
Kyseinen rinnastus tarkoittaa sitä, että jos joku keksii omasta mielestään ennennäkemättömän tavan tehdä asioita (esim. uuden tavan tehdä sinfonia, tai uudenlaisen asumustyypin), se ei tarkoita sitä, että tapa olisi kenellekään muulle ennennäkemätön - nykytilanteessa saattaa vain näyttää siltä. (Kota ei ole uusi asumustyyppi, mutta nykyihmiselle sitä voitaisiin hyvinkin markkinoida "eksoottisena asumismuotona, jossa moderni ihminen palaa juurilleen, lähelle luontoa")
(Vrt. tapaan markkinoida Nokian 1110i-puhelinmallia "tuore tapa pitää yhteyttä - mustavalkonäyttö". Totta, että puhelimen käytön 2000-luvulla aloittaneet eivät ole mahdollisesti nähneet ennen mustavalkonäyttöpuhelinta. Meille muille kuitenkin markkinoidaan uutena taantumuksellista mallia.)
Vertailu kaupungin kaavoittamiseen oli rinnastus siitä, että omakotitalo vastaisi klassisessa musiikissa ehkä yhtä yksiosaista pikkukappaletta. Rivitalo voisi vastata sonaatiinia, kerrostalo sonaattia, pienen asuinalueen suunnittelu konsertiinoa, kaupunginosan suunnittelu konserttoa, pikkukaupungin suunnittelu jotain laajamuotoista sinfonista sarjaa/sinfoniaa ja ison kaupungin suunnittelu ehkäpä isoa sinfoniaa/laajaa, päätyöksi katsottavaa oopperaa.
Puheistasi päätellen arvostuksesi sinfoniaa kohtaan sävellysmuotona ei vastaa ollenkaan sitä arvostusta joka sille on muodostunut aikojen saatossa.
 
Tarkoitan tällä sitä, että mahdollisesti se tapa tehdä asioita, jota joku pitää uutena ja erikoisena koska ei ITSE ole kokeillut vielä vastaavaa, on tapa, jota muut ovat jo aiemmin kokeilleet ja todenneet toimimattomaksi - toimimattomuuden takia tekotavalla ei ole tehty yhtään kappaletta joka olisi päätynyt klassisen musiikin kaanoniin. Tämä tapa saattaa kuitenkin olla säveltäjälle välttämätön henkilökohtainen askel matkalla kohti toimivien tapojen löytämistä.
 
Entä sitten taantumuksellinen sinfonia, vaikkakin myöhäisromantiikan tyylillä?
Orkesterit soittavat kuitenkin tänä päivänä juuri näitä taantumuksellisia.
Ainakin minä olen saanut sellaisen tiedon, että ei sen paremmin orkesterit, kapellimestarit, kuin yleisökään halua kuunnella nykymusiikkia.
 
En tarkoita taantumuksellista kronologisesti, vaan taantumuksellista sävellysteknisesti (totta kai näillä on tietty yhteys, mutta ei mitään absoluuttista).
Toisin sanoen palaamista asioihin, jotka on todettu toimimattomiksi. Kyllä barokin, wieniläisklassismin ja romantiikan aikoina on kaikkina sävelletty suuria teoksia, joiden arvostus on ihan yhtä korkealla, eivät tyylit ole millään tavalla huonompia/parempia kuin toiset.
 
Miksen olisi siis yhtä hyvin voinut kokeilla sinfoniaa, joka sisältää lukuisia melodioita, vai oletteko sitä mieltä, että ihminen ei ole kiinnostunut musiikista missä on selvä sanoma.
 
Onko näillä muka joku yhteys? Kyllä ohjelmallista musiikkia on sävelletty kautta aikain, eikä melodioiden määrä ole millään tavalla mikään kriteeri kappaleen ohjelmallisuudelle tai sen puutteelle. Kuuntele Sibeliuksen Lemminkäinen, kestoa on n. 50 minuuttia, ja kappale on varsin ohjelmallinen.
 
Ihmettelin myös itse, miksi kirjoitin sävellysoppaan.
Säveltämisestä ei vaan kertakaikkiaan ole kirjallisuutta, ei ainakaan kokonaisen suuren teoksen. Mikä on sinfonia, siitä löytyy vain hajatietoa yhtä sieltä ja toista täältä.
Opas löytyy tällä hetkellä Wikibook-kirjana sekä Jyväskylä yliopiston musiikinlaitoksen linkkihakemistosta.
Ja uskokaa tai ei, mainitsemani kapellimestari on hyvin arvostettu, korkean tason ammattilainen joka konsertoi lähes kaikkien suomalaisten orkesterien kanssa säännöllisesti, myös ulkomailla.
Kun tämän tason orkesterinjohtaja antaa sävellysoppaasta hyvä arvosanan, ei hän sitä kiltteyttään tee .
 
Miksi ei tekisi, jos oppaassa ei ole erityisiä harhaanjohtavuuksia? Onko mitään tarvetta turhaan masentaa ihmistä ison työn jälkeen? Ja toisaalta, omien sanojesi mukaan, juurikaan vertailukohtaa oppaalle ei ole. Ts. se voi olla paras opas jota aiheesta on kirjoitettu. Olivathan hevosvankkuritkin suosittu liikkumamuoto ennen autoa - toisella vaan tunnetusti lopulta pääsee nopeammin paikasta toiseen. Oman kokemukseni mukaan tosin säveltämisestä on valtava määrä kirjallisuutta, ja jos eivät kaikki suoranaisesti säveltämisestä, niin sen eri osa-alueista. Sinfonia ei kuitenkaan ole mikään ihan suoranaisesti määriteltävä asia, niin kuin ei ole sekään, minkälainen vaikkapa oopperan täytyy olla, tietenkään. Kunhan oopperassa on juoni, pääosin klassiseksi luettavaa musiikkia klassisilla instrumenteilla ja klassisilla laulajilla ja se on suuri teos, se voidaan laskea oopperaksi. Sen kummempaa määrittelyä ei tarvita.
 
Mä en yritä tietoisesti masentaa ketään, mutta kysymys on realiteettien hyväksymisestä. 20 vuotta parasta koulutusta saaneelle, kaikki mahdolliset konsertit ja levyt kuunnelleelle, orkesterissa kokemusta hankkineelle, kymmeniä harjoitusteoksia tehneelle ja loistavilla suosituksilla varustetulle nuorelle säveltäjällekin on vaikeaa saada teoksiaan esitetyksi. Näillä ihmisillä ovat sävellystekniset asiat olleet hallussa jo pitkään, eikä teoksissa ole mitään sormella osoitettavaa "väärää", he ovat saaneet kappaleistaan rakentavaa palautetta viikoittain, korjanneet niitä, työstäneet, kirjoittaneet yksinkertaista ja vaikeaa musiikkia, tonaalista, atonaalista, polytonaalista (ja musiikkia johon edes tonaalinen ei sovi millään etuliitteellä:D) ja kaikkea siltä väliltä, pelkillä korvilla/vaistolla, teknisesti, tietokoneen kanssa ja ilman koneen apua. Kappaleen päätyminen esitykseen asti on silti valtava sattumien summa.
 
Kysymys ei ole ole siitä, että Erkin työ ja työskentelymetodit koettaisiin jonkinlaisena "uhkana" totutuille metodeille, ei se ole keneltäkään millään tavalla pois, vaikka joku tekisi asiat eri tavalla kuin muut - varmasti, jos Erkki saa aikaan teoksia, joiden ansioista ollaan kiistatta yhtä mieltä, hänet kutsutaan luennoimaan aiheesta viljalti ja työskentelymetodit saavat muunkinlaista asiaankuuluvaa mielenkiintoa - vaan kysymys on siitä, että kyllä mun (ja muidenkin) mielestä on vähintään erikoista (ja tuntuu mun mielestä myös hiukan asiaan koko ikänsä paneutuneiden musiikin ammattilaisten ja -opiskelijoiden työtä halveksuvalta), että joku, joka ei ole perinteisiin musiikin lainalaisuuksiin todella syvällisesti koko ikäänsä paneutunut, päättää yks kaks tarttua suurimpaan ja arvostetuimpaan kyseisen taiteen ilmenemismuotoon, yrittää imitoida sitä ja sitten vielä ihmetellä kun teos ei saa arvostusta. Asia tuntuisi huomattavasti vähemmän hullulta, jos Erkki olisi päättänyt unohtaa klassisen musiikin perinteiset ilmenemismuodot ja säveltää vaikka kokonaan uudennimisen teostyypin, tai nimennyt koko projektin nöyrästi tutkielmaksi sinfoniasta tms.
 
Teoksen markkinoiminen yhdenvertaisena, arvostettavana taideteoksena on se, mikä aiheuttaa ihmisissä ihmetystä ja vastareaktioita.
Ymmärrän totta kai sen, että työ ja saavutukset jotka Erkki on saanut aikaan, ovat monumentaalisia HÄNELLE. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työn määrä ja taiteelliset ansiot korreloisivat jotenkin objektiivisesti muihin nähden - lähtötaidot määrittävät ison osan.
Tällaisen projektin toteuttaminen tuntuu niin uskomattomalta ja jollain tapaa myös röyhkeältä siksi, että se tietyllä tasolla hyökkää koko taiteenalaa vastaan ja pyrkii kyseenalaistamaan koko sen työn jota alalla tehdään. Vaikka se ei pyrkisi siihen tietoisesti, siltä se tuntuu.
 
Vertailukohtaa on hillittömän vaikea löytää musiikin poikkeuksellisen abstraktin ilmenemismuodon takia, mutta yritän selittää miltä asianomaisista tuntuu. Käytetään nyt jo keskustelussa esiintynyttä arkkitehtuuria vertailukohtana. (En ole arkkitehtuurin asiantuntija, epäilemättä suunnittelijoita on useampia ja kaikkia yksityiskohtia ei paljastu näin, mutta ei puututa siihen.)
 
Varmaan ymmärrätte miltä näyttää tilanne, jossa kirjaimellisesti pystymetsästä, Lapin tunturien kätköistä nousee valtion kaupunkisuunnittelulautakunnan eteen henkilö, joka kertoo itseopiskelleensa arkkitehtuurin ja kaavoittaneensa ja suunnitelleensa koko paikkaan X suunnitteilla olevan keskisuuren kaupungin kaikkine järjestelmineen. Ulkopuolisen silmään kaava näyttää ihan kaupungilta, onhan siellä kerrostaloja, omakotitaloalueita, kaikki on kauniisti piirretty, tiekarttakin näyttää asialliselta jne, mutta kokenut arkkitehti kuitenkin huomaa, sen lisäksi, että talot ovat niin harvassa ettei asuntoja ole riittävästi, että suunnitelmissa ei ole otettu huomioon meluhaittoja, paloturvallisuusasioita, viemäröinti ei ole riittävää, kaupungin pohjavesi tulee todennäköisesti saastumaan 50 vuoden kuluessa väärien materiaalivalintojen takia, kaupungissa on vaikea liikkua sen sekavien katujärjestelmien takia jne. Itseopiskelleen työ ei siis täytä vaatimuksia joita toimivalle kaupungille asetetaan.
 
Tässä tilanteessa valtuuskunta ja arkkitehti tuntevat ensinnäkin pystymetsästä nousseen henkilön käytöksen kohtuullisen röyhkeäksi - kuinka joku kehtaa kuvitella, että arkkitehtuuri, jalo ja haastava tieteen/taiteenala on opiskeltavissa noin vain, eritoten kun jälleen tämä henkilö todistaa, että se ei ole? Toisaalta arkkitehti tuntee, että ei ole mitään syytä täysin tyrmätä amatöörin työtä - siihen on selkeästi jaksettu käyttää uskomaton määrä aikaa, ja kyllä oikeitakin asioita on löydetty valtavasti. Lisäksi itseopiskellut on selkeästi innokas oppimaan virheistään ja kehittymään työssään. Niinpä asiantuntija päättää rohkaista tätä ja kertoo muutamat ilmeisimmistä virheistä suunnitelmissa. Lisäksi suunnitelmissa on huomattavasti asioita, jotka eivät suoranaisesti ole mitään virheitä, asioita jotka on mahdollista saada toimimaan, kunhan vaan muut suunnitelman osat tukevat näitä. Näistä ei ole oikein järkeä sanoa mitään, koska ne ovat tietyllä tasolla makuasioita - ne ovat myös niitä asioita jotka arkkitehdeistä tekevät persoonallisia.
Asiantuntija myös miettii, kehottaisiko itseopiskellutta tekemään ensin talosuunnitelmia kaupunkien sijaan, mutta ajattelee että eiköhän tuo itse tajua ettei kaupunkia voi suunnitella jos ei osaa tehdä taloja, niistä kun kaupungit koostuvat. Itseopiskellut lähtee innoissaan korjaamaan virheitään.
 
Nyt väännän suunnilleen niin paksusta rautalangasta, ettei enää kovin paksummasta voi vääntää ilman että siirrytään vaijereihin.
Ymmärrättekö yhtään paremmin?
 
Jatkokertomuksena voitaisiin kertoa, että pystymetsässä on Internet, ja siellä sivusto arkkitehtien.net, johon itseopiskellut menee innoissaan näyttämään suunnitelmiaan ja kysyy korjausehdotuksia. Koska itseopiskellun kommenttien vastaanottokyky nousee suorassa suhteessa kommentoijan asiantuntijuusstatukseen, sen sijaan että se, mitä sanotaan olisi tärkeää, kaikki nimimerkkien takaa annetut negatiiviset kommentit putoavat kuin vesi hanhen selästä, ja itseoppineen työskentelyyn vaikuttaa ainoastaan positiivinen kritiikki.
Se, mitä itseoppinut unohtaa, on kuitenkin se, että arvostus tai sen puute ei ole aina suorassa suhteessa kykyihin. Suuri osa kyvyistä tunnustetaan vasta myöhemmin, mm. erään nimeltä mainitsemattoman 1800-luvun "arkkitehdin", joka tunnetaan parhaiten hienoista lied-omakotitaloistaan, äärimmäinen, jopa ehkäpä maailman tunnetuimman arkkitehdin kyvykkyytteen rinnastettava kyvykkyys tunnustettiin vasta paljon kuoleman jälkeen.
En ole vielä törmännyt arkkitehtien.netissä olevaan messiaaseen, ja epäilen moisen olemassaoloa, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

Alkuun on pakko mainita että hatunnoston arvoinen rupeama tuo sinfoniaprojektisi.
 
Kuuntelin pikaisesti noita mp3 näytteitä ja tuli mieleen että saattaisi olla hyödyllistä hankkia jokin orkesterisämplekirjasto jolla pystyisit tekemään realistisemman kuuloista tavaraa kuin noilla perus midiäänillä joista ei aina edes tiedä mikä instrumentti on kyseessä. Näin saisit itsekin välitöntä palautetta siitä kuulostaako se siltä mitä olit ajatellut.
 
Hyviä kohtuuhintaisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi East West Quantum Leap Symphonic Orchestra Silver tai Gold ( www.soundsonline-europe.com ) tai Kirk Hunter Emerald ( www.kirkhunterstudios.com ).
 
Säveltämisestä ei vaan kertakaikkiaan ole kirjallisuutta, ei ainakaan kokonaisen suuren teoksen. Mikä on sinfonia, siitä löytyy vain hajatietoa yhtä sieltä ja toista täältä.
 
Säveltämisestähän on oikeasti järkyttävä määrä kirjallisuutta! En tiedä minkä verran löytyy suomeksi mutta englanniksi löytyy enemmän kuin riittävästi. Täältä saa varmasti hyviä suosituksia jos haet jotain tiettyä.

Pahoittelen loukattuja tunteita jne.
 
Tässä tilanteessa valtuuskunta ja arkkitehti tuntevat ensinnäkin pystymetsästä nousseen henkilön käytöksen kohtuullisen röyhkeäksi - kuinka joku kehtaa kuvitella, että arkkitehtuuri, jalo ja haastava tieteen/taiteenala on opiskeltavissa noin vain, eritoten kun jälleen tämä henkilö todistaa, että se ei ole?
....
Nyt väännän suunnilleen niin paksusta rautalangasta, ettei enää kovin paksummasta voi vääntää ilman että siirrytään vaijereihin.
 
Voisit kyllä puhua ihan asiasta etkä vertailla arkkitehtuuriin. Se olisi sitä rautalangasta vääntämistä. Vertauskuvat ovat asian väistelemistä. Viitsisitkö esimerkiksi käydä sen sävellysoppaan läpi kohta kohdalta ja eritellä mikä kaikki siinä on potaskaa, tai ainakin mainita muutamia räikeimpiä kohtia? Tuollainen erittely olisi varmasti erittäin mielenkiintoinen.
 
Minusta tuntuu muutenkin varsin kaukaiselta sellainen että arkkitehti loukkaantuisi siitä että joku aloittelija piirtelisi rakennuspiirustuksia. Jotenkin tuntuu että se röyhkeys tulee siitä että kun suuret säveltäjät kokoontuvat yhteen, pukeutuneina uusiin hienoihin vaatteisiinsa, ja Erkki Linden saapuu paikalle alastomana, niin sivulliset eivät huomaa Erkin ja säveltäjien vaatetuksissa mitään eroa, ja tämä kovasti harmittaa suuria säveltäjiä. Joku taisi jo kommentoida jotain sellaista kuin "en paljon kuuntele klassista, mutta tuo (Erkin sinfonia) kuulostaa ihan samalta kuin kaikki muukin klassinen musiikki".
 
Arkkitehtuurista hieman aiheen vierestä: Oletteko koskaan käyneet Kiasmassa? Tiedättekö miten sinne ylimpään kerrokseen päästään? Minä en tiedä. Useimmiten kuitenkin onnistun sinne pääsemään kun tarpeeksi kauan harhailen ympäriinsä. Toisaalta, sitten kun olen siellä ylhäällä, en enää osaa tulla sieltä alas...Arkkitehtuuri, tuo jalo ja haastava tieteen/taiteenala.

Vaikka tuntuu kovasti jo siltä, että minulle ei ole sallittua kirjoittaa sen paremmin sinfonian säveltämisestä, kuin omakotitalon suunnittelustakaan,
haluan kuitenkin valottaa näistä toista, joka ainakin onnistui 100%:sti.
 
Nimittäin kun talo 8 vuoden jälkeen myytiin, sen hinta oli kaupungissa, kyseisenä vuonna myydyistä, toiseksi korkein.
Talon kokonaispinta-ala 175 neliötä selittää, että ei ollut kyseessä suurin myydyistä, tontti ei myöskään ollut omarantainen.
 
Ei tullut mieleenkään, että ketään arkkitehtiä häiritsisi, kun joku ei-arkkitehti suunnittelee omakotitalon.
 
Mutta se että kerroin säveltäneeni sinfonian, johtui pelkästään siitä, että olin yleensäkin säveltämisestä toisten mielipiteitä vailla.
Kun esittelin keinon, miten olin sävellystyössä menetellyt, en sanonut sen olevan oikea, kerroin sen vain siksi, kun en tuntenut toisten säveltäjien keinoja ja tapoja.
 
Kun kirjoitin sävellysoppaan, olin jo siihen mennessä harmistunut siitä, kun en löytänyt säveltämisestä riittävästi oppikirjoja suomeksi. Siispä ei muuta kuin opasta kirjoittamaan, jos vaikka sitten joku ammattilainenkin kirjoittaisi oikein kunnollisen sellaisen.
 
Kukapa olisi ollut juuri kiinnostunut, jos olisin kertonut säveltäneeni jonkun kevyenmusiikin piisin.
 
Niinkin yksinkertaisesta neuvosta, mitä edellä kirjoitettiin koskien pasuunaa, olen oikein kiitollinen.
Pasuunoita en halunnut käyttää yhtä enempää. Peinillä orkestereilla ei ole pasuunaa ollenkaan ja he joutuvat tällöin palkkaamaan soittajan ylimääräisillä kustannuksilla.

Kun kirjoitin sävellysoppaan, olin jo siihen mennessä harmistunut siitä, kun en löytänyt säveltämisestä riittävästi oppikirjoja suomeksi. Siispä ei muuta kuin opasta kirjoittamaan, jos vaikka sitten joku ammattilainenkin kirjoittaisi oikein kunnollisen sellaisen.
 
Säveltäminen on sen verran monimutkaista puuhaa, että harvemmin sellaisia "sävellysoppaita" näkee. On kirjoja, jotka käsittelevät musiikin eri osa-alueita ja niitä lukemalla alkaa kokonaiskuva hiljalleen hahmottua. Englanniksi löytyy mm. Vincent Persichettin kirja Twentieth Century Harmony, jossa on paljon hyviä harjoituksia, joiden avulla on helppo tutustua 1900-luvun harmoniaan.
 
Edelleen haluaisin painottaa, että säveltämisen opiskeluasi helpottaisi suunnattomasti ihan oikea sävellyksenopettaja. Varmasti tuo kapellimestari, joka on sinua neuvonut, on ammattitaitoinen, mutta kapellimestari ja säveltäjä katsovat musiikkia kuitenkin eri näkökulmista. Niinpä säveltäjä ymmärtää sävellyksenopiskelijaa ja toisinpäin. Mikäli tämä kapellimestari ei itse sävellä, ei hänen sanaansa kannata minun mielestäni luottaa sokeasti kaikissa sinfoniaasi ja sävellysopastasi koskevissa kysymyksissä.
 
Kautta aikojen säveltämistä on opiskeltu mestari-kisälli-tyyliin ja se on toiminut hyvin. Toivoisin että ottaisit tästä vinkistä vaariin. Tältä nettifoorumilta et varmasti löydä itsellesi "mestaria".
 
Niinkin yksinkertaisesta neuvosta, mitä edellä kirjoitettiin koskien pasuunaa, olen oikein kiitollinen.
Pasuunoita en halunnut käyttää yhtä enempää. Peinillä orkestereilla ei ole pasuunaa ollenkaan ja he joutuvat tällöin palkkaamaan soittajan ylimääräisillä kustannuksilla.
 
Tuossa tapauksessa kannattaisi ehkä sitten miettiä, että onko kaikki tällä hetkellä pasuunalle kirjoitettu materiaali pakko soittaa pasuunalla vai voisiko soitintaa toisin. Itse ainakin sain Saccen kirjoituksesta sellaisen kuvan, että pasuunastemma on tuollaisena aika raskas. (Näitä vaskisoittajien ongelmia on kyllä monien muidenkin vaikea ymmärtää.)
 
Lueskelin vähän tuota sävellysopasta, voin antaa siitä palautetta myöhemmin, nyt pitää mennä nukkumaan.

Ai niin. Varmaankin olet kuunnellut paljon eri aikakausien sinfonioita saadaksesi jonkun kuvan siitä, mitä sinfonia esimerkiksi voi olla? Näin nopeasti heitettynä suosittelisin ainakin seuraavia mestariteoksia, mikäli et ole niitä vielä kuunnellut:
Brahms: IV Sinfonia
Mahler: V Sinfonia
Sibelius: IV Sinfonia
Berio: Sinfonia
 
Näitä olisi hyvä kuunnella partituuria seuraten. Kannattaa kiinnittää huomiota vaikkapa seuraaviin seikkoihin:
Brahms: I osan teema, mistä sen eri ilmentymät tunnistaa. Teeman intervallirakennetta kannattaa myös katsoa tarkkaan.
Mahler: Ison muodon hallinta. Vaskisoittimille kirjoittaminen.
Sibelius: Muoto. Sävelkieli.
Berio: Suhde vanhaan/uuteen. Sanoman esiintuominen.
 
Jos minä joskus sävellän sinfonian, toivoisin sen olevan ikäänkuin näiden neljän sinfonian yhdistelmä. Aina saa haaveilla...

Erkki Linden:
Niinkin yksinkertaisesta neuvosta, mitä edellä kirjoitettiin koskien pasuunaa, olen oikein kiitollinen.
Pasuunoita en halunnut käyttää yhtä enempää. Peinillä orkestereilla ei ole pasuunaa ollenkaan ja he joutuvat tällöin palkkaamaan soittajan ylimääräisillä kustannuksilla.
 
Totta, pienimmillä orkestereilla ei välttämättä aina ole varaa palkata avustajia. Toisaalta, sellaisissa tapauksissa orkesteri voisi ottaa yhteyttä vaikkapa johonkin musiikkioppilaitokseen joka voisi mahdollisesti lähettää musiikin ammattiopiskelijoita työharjoitteluun/työssäoppimiseen/tms. Juuri sillä tavalla olin reilu vuosi sitten Hämeenlinnan kaupunginorkesterissa yhdessä produktiossa soittamassa Mozartin Requiemia. Eli konservatorio ja orkesteri olivat koulutusyhteistyössä ja konsalta lähetettiin muutama ammattiopiskelija täydentämään ammattiorkesteria. Opiskelijat saivat työssäoppimisen opintoviikkoja, palkkoja ei maksettu pientä ruokarahaa lukuunottamatta. Ihan hauskaa oli, kun sai soittaa ammattilaisten kanssa. Yksi sille keikalle palkatuista ammattipasunisteista oli Sinfonia Lahden pasuunoiden äänenjohtaja.
 
Jos et halua käyttää enempää pasuunoita, suosittelisin miettimään, voisiko niiltä edellä mainitsemiltani lyhyessä ajassa tapahtuvilta suurilta hypyiltä välttyä jotenkin. Eli saisiko pasuunastemmasta mahdollisimman "soittajaystävällistä". :) Sillä ei oikeastaan ole niin suurta merkitystä että stemma liikkuu aika matalalta korkealle, lähinnä tosiaan ne nopeat hypyt ylärekisteristä alarekisteriin saattaa tuottaa vaikeuksia, jos niitä soittaa joku, jonka soittotekniikka ei vielä ole ammattilaisen tasolla. Lueskelin kerran ihan mielenkiinnosta kirjastosta lainaamaani Kalevi Ahon 8. sinfonian partituuria. Siinä koko pasuunasektio saa soittaa hyvin laajalta alueelta; jopa bassopasuuna saa soittaa yksiviivaista b:tä, ja 1. ja 2. pasuunan (tenoreita) stemmat käyvät molemmat jossain kontra-äffän tienoilla, eli pasuunan pedaaliäänissä.
 
Voin ainakin omasta puolestani sanoa, että vaikka ylärekisterini tuntuu erilaisten ongelmien (joita en nyt tässä erittele tarkemmin) jälkeen periaatteessa paranevan koko ajan, joskus kappaleita soittaessa ei meinaa ylimmät äänet löytyä vaan niitä pitää hieman hakea kunnes ne tulee tarpeeksi vaivattomasti. Tietysti tekniikkaharjoitukset ja kappaleiden soittaminen ovat eri asioita; tekniikkaharjoituksia tehdessä sitä luonnollisesti keskittyy vain tekniikkaan, kun taas kappaleita soittaessa on myös keskityttävä musiikin tekemiseen, jolloin ainakin minulla meinaa silloin tällöin oikea ja terve tekniikka unohtua. :) Niin käy useimmiten juuri yli oktaavin hypyissä, asteikkokulussa pystyn tavallaan "valmistelemaan" ylä-äänet helpommin. (valmistelemaan = tässä tapauksessa säätelemään huulten välisen aukon, ilmavirran ja pallean tuen juuri oikeanlaiseksi. Toki on myös tärkeä osata kuulla ääni pään sisällä ennen sen soittamista... pasuunansoitto tuntuu joskus olevan aikalailla henkimaailman juttuja =) )
 

 
Sävis:
Tuossa tapauksessa kannattaisi ehkä sitten miettiä, että onko kaikki tällä hetkellä pasuunalle kirjoitettu materiaali pakko soittaa pasuunalla vai voisiko soitintaa toisin. Itse ainakin sain Saccen kirjoituksesta sellaisen kuvan, että pasuunastemma on tuollaisena aika raskas. (Näitä vaskisoittajien ongelmia on kyllä monien muidenkin vaikea ymmärtää.)
 
Se näytti tosiaan aika raskaalta, mutta täysin mahdolliselta, ainakin ammattilaiselle. Toisaalta, mua ei vielä voi hyvällä tahdollakaan sanoa ammattilaiseksi, joten kukapa minä olen sanomaan mikä on ammattilaiselle raskasta ja mikä ei. Pitäisi kai kokeilla soittaa tuota stemmaa ja puhua sitten lisää. =) Vaskien soitossa käytettävät kasvojen lihakset ovat sen verran pieniä että ne saattaa joskus väsyä helposti, varsinkin jos puutteellisella tekniikalla yrittää väkisin soittaa jotain liian vaikeaa. Huuletkin menee maitohapoille, aivan kuten jalat rankan juoksulenkin jälkeen.
 
Vaskisoittajien ongelmia ei tosiaan kaikki välttämättä ymmärrä. Kerrankin mulla oli ylähuulessa finni, ja soittaminen oli sinä päivänä kivuliasta. Mainitsin siitä yhdelle toiselle vaskisoittajalle, joka ymmärsi tilanteeni, mutta vieressä oli myös muita musiikinopiskelijoita, jotka räjähtivät nauramaan. Vähän niinkuin sanoisi "Sori, en voi tulla töihin, mulla on finni huulessa." :)

John Titor: Miksi ihmeessä sinfonia olisi sen pyhempi sävellyksen laji kuin mikään muukaan. Mua häritsee ihan älyttömästi tollanen ahdaskatseisuus. Sen ymmärrän kyllä, että sinfonian säveltäminen vaatii periaatteessa enemmän paukkuja kuin jonkun lyhemmän teoksen mut ei se tarkoita että sinfonia olisi mitenkään poissuljettu ja kielletty säveltämisen muoto edes aloittelijoille.
 
Muutenkin klassisen musiikin piiristä on sellainen stereotypia, että jengi on sellasta omiin kangisstuneihin kaavoihinsa tuijottavia ja ikivanhoja tapoja vaalivia pönöttäjiä. Tämä on tietysti vain stereotypia eikä pidä paikkaansa, mutta pakko myöntää että J.Titorin kirjoitukset tässä ketjussa ovat omiaan vahvistamaan tuota stereotypiaa. Toisaalta mitä muuta voimme odottaa miehestä joka on palannut tulevaisuudesta :D
 
Kunnianhimo erottaa suuret miehet harmaasta massasta. Ihmiset jotka ajattelevat, että jotain näennäisesti vaikeaa projektia ei saa tehdä jos ei ole ensin alansa mestari ovat kunnianhimottomia ja ahdaskatseisia tyyppejä.

Haluaisin vielä lisätä, että vaikka mikään orkesteri ei koskaan esittäisi sinfoniaasi, jatka ihmeessä säveltämistä, jos pidät siitä ja se on sinulle antoisaa. Musiikki on mahtava harrastus, parasta mitä voi tehdä housut jalassa. ;)
 
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että oletko kokeillut säveltää sinfoniaorkesteria pienemmille kokoonpanoille? Koska en ole koskaan säveltämistä opiskellut tai harrastanut, voin tietenkin puhua vain mutu-pohjalta, mutta voisin kuvitella että säveltäjäkin kaipaisi vaihtelua esim. keskittymällä välillä pienimuotoisempiin sävellyksiin. Vähän soittajan näkökulmasta taas; en esimerkiksi haluaisi soittaa koko ajan sinfonioita, vaan välillä on kiva soittaa erilaisissa kamarimusiikkiyhtyeissä (itse olen soittanut 10-20 soittajan vahvuisessa vaskiyhtyeessä sekä pasuunakvartetissa ja -triossa).
 
Pasuunakvartetti on kyllä yksi upeimmista kamarimusiikkiyhtyeistä, mitenkään muita puhallin- tai jousisoitinyhtyeitä väheksymättä. Pasuunakvartetille sävelletystä ohjelmistosta voisin suositella kuunneltavaksi puolalaisen Kazimierz Serockin sarjaa neljälle pasuunalle (Suite for 4 trombones, sävelletty 1953) tai jos vähän vanhempi musiikki kiinnostaa, niin Beethovenin "Drei Equali" neljälle pasuunalle on tutustumisen arvoinen.
 
Sori, nyt meni vähän offtopiciksi. Yritän parantaa tapani. :)

John Titor: Miksi ihmeessä sinfonia olisi sen pyhempi sävellyksen laji kuin mikään muukaan. Mua häritsee ihan älyttömästi tollanen ahdaskatseisuus. Sen ymmärrän kyllä, että sinfonian säveltäminen vaatii periaatteessa enemmän paukkuja kuin jonkun lyhemmän teoksen mut ei se tarkoita että sinfonia olisi mitenkään poissuljettu ja kielletty säveltämisen muoto edes aloittelijoille.
 
Muutenkin klassisen musiikin piiristä on sellainen stereotypia, että jengi on sellasta omiin kangisstuneihin kaavoihinsa tuijottavia ja ikivanhoja tapoja vaalivia pönöttäjiä. Tämä on tietysti vain stereotypia eikä pidä paikkaansa, mutta pakko myöntää että J.Titorin kirjoitukset tässä ketjussa ovat omiaan vahvistamaan tuota stereotypiaa. Toisaalta mitä muuta voimme odottaa miehestä joka on palannut tulevaisuudesta :D
 
Kunnianhimo erottaa suuret miehet harmaasta massasta. Ihmiset jotka ajattelevat, että jotain näennäisesti vaikeaa projektia ei saa tehdä jos ei ole ensin alansa mestari ovat kunnianhimottomia ja ahdaskatseisia tyyppejä.
 
Ei sinfonia ole teosmuotona sinällään yhtään sen pyhempi kuin mikään muukaan, kysymys on vain siitä, minkälaisen kuvan antaa siitä asenteesta, jolla suhtautuu muiden työhön. Kuten tuolla myöhemminkin totean, sinfonia on ikään kuin tietynlainen ansioita vaativa arvonimi, jonka kappale joko lunastaa sisällöllään, tai sitten ei lunasta. Kyseistä arvonimeä ei ansaita pelkästään sillä, että joku sanoo kappaleensa olevan sinfonia. Se olisi äärimmäisen epäkunnioittavaa sitä suurta työtä kohtaan jonka muut ovat tehneet aiemmin ja tulevat tekemään tulevaisuudessa.
Sotaveteraaniksikaan ei tulla muulla kuin sodassa taistelemalla. Siviili- tai kunniasotaveteraaneistakaan en ole kuullut.
 
Kyllä sinfonian saa säveltää kuka tahansa, mutta jos ei ole niitä itsekin mainitsemiasi paukkuja, pitää tajuta olla ihmettelemättä kun teosta ei julisteta riemusaatossa mestariteokseksi.
Sinfonian olemus itsessään siis kieltää itsensä aloittelijalta. Ei teos ole sinfonia vain siksi että joku sattuu kutsumaan sitä sinfoniaksi. Sinfonia on sinfonia vain, jos se on tarpeeksi suuri teos ollakseen sinfonia. Muuten se on vain jokin muu teos, jolle on annettu nimeksi Sinfonia. Ei kysymys ole siitä, että kukaan voisi kieltää ketään tekemästä yhtään mitään.
 
Ei kenestäkään voi tulla sinfonikkoa tai sävellysmestaria ennen kuin kirjoittaa teoksen joka osoittaa kyvyt. Totta kai siis jokainen kirjoittaa siinä vaiheessa sinfonian kun tuntuu että rahkeet siihen riittävän. Silloin vaan täytyy pystyä kirjoittamaan kappale, joka lunastaa sinfonian arvonimen (ymmärrätkö yhtään mitä mä tarkoitan tällä?).
Oikeasti ymmärrän, että monet teistä eivät millään voi tajuta miksi tällainen asia voi jotakuta ahdistaa. En ilmeisesti pysty myöskään minkään ulkoisen esimerkin kautta sitä teille havainnollistamaan, joten teidän täytyy uskoa vaan mun sanaa, kun sanon että kyse ei ole ahdasmielisyydestä, vaan siitä, että Lada 1200 ei ole urheiluauto niille jotka ovat ajaneet Ferrarilla, ei vaikka joku väittäisi niin, tai joku ajaisi sillä 200km/h, niin kuin urheiluautollakin voi ajaa. Se vaan ei ole, ja suurin osa teistä varmasti yhtyy mielipiteeseen.
 
Ette varmaan taaskaan ymmärrä vertausta, mutta hei, ei se oo multa pois:D

Aijaa no ok. Mä oon aina luullu, et sinfonia on vaan joku tietyn tyyppinen sävelteos, mikä siis olisi periaatteessa sävellettävissä ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin musiikkikappale vailla sen suurempaa taiteellista näkemystäkään. Kaiketi olen ollut melko väärässä...sitä sattuu.

Kiitoksia runsaasta palautteesta. Olen keräillyt tähän niistä ne, jotka minusta tuntuvat oleellisimmilta.
Haluaisin kuitenkin vielä painottaa, en ole keksinyt mielestäni yleistä hyvää keinoa säveltää sinfonia. Olen vain kertonut, miten itse siitä selviydyin. Onko sinfonia hyvä vai huono, sitä yritän tässä parhaillaan selvittää, kuten yritin myös, kun tarjosin sitä suoraan orkestereille.
Orkestereilta sain riittävästi palautetta, voidakseni arvioida, mitä sinfonialta heidän näkökulmalta vaaditaan.
 
Oletko näyttänyt sinfoniaasi kenellekään säveltäjälle? Kapellimestarin huomiot ovat varmasti hyviä, mutta säveltäjä voisi auttaa sinua ratkaisemaan ongelmat selkeämmin ja välttämään ne tulevaisuudessa.
Olen näyttänyt sävellyksen opettajalle, MUT, siitä arvostelu kotisivullani.
Paras neuvo minusta on kyllä tuo, että harjoittelet säveltämistä pienillä kokoonpanoilla.
 
Sellainen muistikuva jäi, että tuossa erkin sinfonian ekassa osiossa oli vähän turhan tasapaksua tuo soitinnus. kaikki pauhasi täysillä eikä maltillisuudesta ja säästeliäisyydestä ei ollut väliä.
Osa kuvaa synnytystä, tyttäreni mukaan tilanne muistuu mieleen vain sekavuutena, mutta samalla onnellisena.
 
Kun kappale toimii mahdollisimman vähillä elementeillä hyvin, se on varsin helppo saada toimimaan vielä paremmin isolla kokoonpanolla. Päinvastaisessa tilanteessa se, että kappaleessa ei ole mitään ideaa, hukkuu helposti isoon kudokseen. Pelkkää kudosta ei kuitenkaan jaksa kuunnella.
Kudosmaisuutta olen pyrkinyt tietoisesti välttämään monilla melodioilla ja teemoilla.
 
Toiseksi siksi, että vähän harmittaa se, että netissä on luettavissa tuollainen "sinfonian sävellysopas", koska siinä on niin paljon ns. potaskaa. Ammattilainenhan huomaa heti, mistä on kysymys, mutta entäs jos joku esim. tätä palstaa lukeva nuori kaveri muodostaa kuvan säveltämisestä tai sinfoniasta tai ylipäätänsä musiikin tekemisestä sen pohjalta? Kaikkeahan maailmaan mahtuu, mutta onko ihan välttämätöntä? :)
Olen ihmetellyt miksi niin kovasti puhutaan siitä, että pitäisi säveltää niin ja näin, mutta missään ei siitä kuinka menetellä ja mitä ainakin olisi otettava huomioon, kun säveltää jonkun tietyn tyylisen sävellyksen.
 
Ammattialinen voi vapaasti korjata sävellysopastani Wikibooks-kirjastossa, vandalisointia siellä ei kuitenkaan hyväksytä.
Opas löytyy seuraavasta osoitteesta:
 
http://fi.wikibooks.org/wiki/S%C3%A … elt%C3%A4minen_sinfoniaorkesterille
 
Wikikirjan taustalla on idea siitä, miten voisi oppia säveltämään sifoniaorkesterille ilman tai lähes ilman koulutusta. Säveltämistä ja musiikin teoriaa ei ole pakko opiskella jossakin musiikkioppilaitoksessa, vaan alkuun pääsee myös vaikkapa tavallisen kirjaston kirjojen avulla.
Pitää kuitenkin muistaa, että sävellystyö ei ole aivan yksinkertaista ja voi viedä vuosia säveltää sinfoniaorkesterille jotakin.
Edellinen suora lainaus oppaasta kertoo selkeästi oppaan tarkoituksen.
 
b) sävellä pianokappaleita, lauluja, pianosäestyksellisiä soolosoitinkappaleita, ja vaikka jousikvartetto, ja kustanna itsellesi sävellyskonsertti. Todennäköisesti jatkoa seuraa, jos aihetta on.
Olen säveltänyt oboelle, pianolle ja contrabassolle pienimuotoisia teoksia, ne on esitelty kotisivullani.
Sinfonian sävellystyössä sävelsin ensin pienelle kokoonpanolle. Kokoonpano riippui siitä, mitä etukäteen suunnittelemaani aihetta kulloinkin olin työstämässä.
 
Tästä pääsemmekin seuraavaan, ERITYISEN tärkeään asiaan - kai sävellät ensin, ja kirjoitat sitten? Ts. soihan sulla ensin joku juttu päässä, jonka kirjoitat ylös, vai teetkö niin päin, että kirjoitat sattumanvaraisia nuotteja ja sitten kuuntelet miltä kirjoittamasi kuulostaa? Jos teet niin, se on ihan ok, mutta vain tietyissä tilanteissa. Musiikin täytyy tulla sun sisältä, sun mielestäsi, ei päinvastoin. Se on voinut mennä sinne ulkopuolelta, mutta sun aivojen ja musiikillisen vaiston täytyy olla se, joka suodattaa ulos sen, mitä sä haluat luoda/kuulla.
Minä käytin seuraavaa sävellysprosessia:
1. Laadin sanallisen suunnitelman koko sinfoniasta. Kotisivulla.
2. Kuvittelin päässä melodian.
3. Kirjoitin melodian suunnitellulle soittimille tai 2-3:lle.
4. Sävelsin melodialle kenraalibasson tulevan soinnutusta varten.
5. Lisäsin sointujen väliäänet, tässä vaiheessa oli mukana 3-4 soitinta, tavallisesti viulut.
6. Sävelsin melodioille rytmin soittimia tulee lisää.
7. Sävelsin vastaääniä, polyfoniaa ym.
8. Tämän jälkeen ryhdyin varsinaiseen orkestrointiin sekä loputtomalta tuntuvaan itsetutkiskeluun, miten kaikki toimii.
 
Lukaise läpi jokin orkestrointiopas, jotta saat kuvan siitä mitä mestarit ajattelevat orkestroinnista. Itseäni auttoi valtavasti kun keksin jossain vaiheessa mielessäni, miten jaotella eri soitinperheiden instrumentit äänenkorkeuksien mukaan yhdeksi valtavaksi taajuuskuvaksi, jossa jokaisen äänialueen instrumentit kuuluvat yhteen - vaihtoehtona yksittäisten soitinperheiden eriyttämiselle. Tämä auttaa huomattavasti orkesterin mieltämisessä yhdeksi valtavaksi instrumentiksi, hiukan niin kuin piano, jossa jokaiselle oktaaville on useampi soitinvaihtoehto.
Tämähän juuri se olikin vaikeaa, mielestäni tässä onnistuinkin, mutta sinfonista sointia en vielä onnistunut aikaansaamaan.
 
Kummallista että jatkuvasti partituuria seuratessa löydän paikkoja joissa soittimet menevät ristiin, äkkiseltään kuuntelemalla välillä hyvinkin satunnaisesti johdonmukaisuuden sijaan. Lähinnä mulle tulee sellainen olo, että vaikka ne eivät jatkuvasti menekään ristiin, ei sille ole perustetta silloinkaan kun ne menevät.
Kummallista on myös se, että soitinnoksessa esiintyy jatkuvasti täysin satunnaisesti hyvin klassistyylisen kudoksen keskellä rinnakkaisia kvartteja, kvinttejä, sekunteja ja hyvin paljon muutakin ei-suositeltua.
Kerro ihmeessä ne kohdat.
Sitä tulee sokeaksi, kun työskentelee saman työn kanssa vuosikaudet.
 
Selväsanaisemmassa muodossa tämä tarkoittaa esimerkiksi tuolla esittelysivulla olevan lauseen "Sävellyksen harmonisuus murtuu toistuvasti ehkä parhaimmilla hetkillä," toteutumista teoksessa. Jotta harmonian murtuminen tekisi suurimman vaikutuksen, täytyisi harmonia ensin kehitellä mahdollisimman eheäksi. Esimerkkinä voisi mainita kolmannen osan, joka alkaa selvällä tonaalisella melodialla, mutta lähtee melkein heti aivan muihin sfääreihin. Jotta epäharmonisuus erottuisi, täytyisi alun melodia saattaa loppuun saakka, jotta syntyisi vaikutelma tonaalisuudesta, ja vasta sitten lähteä atonaalisiin sfääreihin, jotta syntyisi vaikutelma että tässä nyt selvästi poiketaan tuosta äskeisestä tonaalisuudesta. Lämmin lämpimänä, ja kylmä kylmänä.
Minä ajattelin rikkoa harmoniaa niillä jatkuvilla melodioiden ja teemojen vaihdoksilla.
Alunperin suunnittelin tosin myös atonaalista keinoa, mutta tällöin olisi pitänyt luopua monista melodioista, melodioiden monilukuisuus oli eräs tärkeimmistä tavoitteistani.
 
Toinen asia on sitten koko sävellyksen teema. Jotta teos olisi kokonainen, on siinä hyvä olla vain yksi, ja siis oikeasti vain yksi (1), teema, tai ydinajatus.
Jos olisin käyttänyt yhtä teemaa, sitä varioiden ja kehitellen, minun perusajatus säveltää huomattavan erilainen sinfonia olisi romuttunut. Sävellykseni ideanhan kuului kuvata elämänmenoa, missä tilanteet vain vaihtuu ilman sen kummempaa päämäärää.
Tämähän ei tietenkään toimi musiikissa yksinään, siihen tarvitaan paljon muuta sisältöä ja sisällöksi ajattelin melodioita jotka johdattelevat tilanteesta toiseen.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että teitkö ensin pianoversion jonka sovitit orkesterille vai sävelsitkö suoraan orkesterille vai kenties jotain tästä välimaastosta?
Tähän vastasinkin jo aikaisemmin.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että oletko kokeillut säveltää sinfoniaorkesteria pienemmille kokoonpanoille?
Kokeilua oli pakko harrastaa, ei voi suoraan säveltää koko orkesterille.
 
Ei sinfonia ole teosmuotona sinällään yhtään sen pyhempi kuin mikään muukaan, kysymys on vain siitä, minkälaisen kuvan antaa siitä asenteesta, jolla suhtautuu muiden työhön. Kuten tuolla myöhemminkin totean, sinfonia on ikään kuin tietynlainen ansioita vaativa arvonimi, jonka kappale joko lunastaa sisällöllään, tai sitten ei lunasta. Kyseistä arvonimeä ei ansaita pelkästään sillä, että joku sanoo kappaleensa olevan sinfonia. Se olisi äärimmäisen epäkunnioittavaa sitä suurta työtä kohtaan jonka muut ovat tehneet aiemmin ja tulevat tekemään tulevaisuudessa.
Aivan oikein, minä en tässä onnistunut, mutta olen mielestäni paljon valmiimpi seuraavalla kerralla.
Uskoa vahvistaa osa neljässä havaittava kehitys, sen saama tunnustus voimakkaasta tunteesta, selvästä sanomasta ja taiteellisuudesta innoittavat minua.
 
Kyllä sinfonian saa säveltää kuka tahansa, mutta jos ei ole niitä itsekin mainitsemiasi paukkuja, pitää tajuta olla ihmettelemättä kun teosta ei julisteta riemusaatossa mestariteokseksi.
Sinfonian olemus itsessään siis kieltää itsensä aloittelijalta. Ei teos ole sinfonia vain siksi että joku sattuu kutsumaan sitä sinfoniaksi. Sinfonia on sinfonia vain, jos se on tarpeeksi suuri teos ollakseen sinfonia. Muuten se on vain jokin muu teos, jolle on annettu nimeksi Sinfonia. Ei kysymys ole siitä, että kukaan voisi kieltää ketään tekemästä yhtään mitään.
Tämähän ilmeni myös minun sävellysoppaasta. Suurta teoksessa täytyy olla joku muu kuin soittoaika, soittajien lukumäärä tai äänen voimakkuus, siis suuri, ennenkuulumaton, voimakkaita oikeita tunteita herättävä.
 
Ei kenestäkään voi tulla sinfonikkoa tai sävellysmestaria ennen kuin kirjoittaa teoksen joka osoittaa kyvyt. Totta kai siis jokainen kirjoittaa siinä vaiheessa sinfonian kun tuntuu että rahkeet siihen riittävän. Silloin vaan täytyy pystyä kirjoittamaan kappale, joka lunastaa sinfonian arvonimen (ymmärrätkö yhtään mitä mä tarkoitan tällä?).
Oikeasti ymmärrän, että monet teistä eivät millään voi tajuta miksi tällainen asia voi jotakuta ahdistaa.
Ei voikaan, ei minustakaan tullut vielä, eikä ole sanottu tuleekokaan.
Ymmärrän tarkoituksesi, mutta ymmärrätkö sinä sitä, että minä en ole tottunut koskaan hyväksymään ajatusta koska ennenkin on ollut näin, niin näin sen on edelleenkin oltava.
 
Kiitän kaikkia keskustelijoita kiinnostuksesta, kannustuksesta ja kritiikistä sävellystäni kohtaan.
Tämän keskustelun ansiosta olen itse saanut valtavasti sellaisia mielipiteitä, että voin tyhjentää mieleni sävellystyön aiheuttamista paineista ja arvioida tulevia sävellystöitäni mahdollisimman realistisesti.

Niinpä onkin, mistä lie sinne tullut, ehkä siksi, jos merkki on ensin kirjoitettu trumpetille ja kun olen poistanut trumpetin osasta nuotit enkä a2.-merkkiä, niin ohjelma on siirtänyt merkinnän pasuunan riville?
 
Jep, ajattelinkin että se on voinut lipsahtaa sinne vahingossa, mutta halusin silti varmistaa asian.
 

 
Yritin välttää neljännen yläapuviivan käyttötarvetta, mutta tilalle tuli kuitenkin ala-apuviivaa, joten ei se järkevää ollut.
 
Tuollaisissa tapauksissa kannattanee käyttää pasuunalla tenoriklaavia. Ainakin tuossa mainitsemassani pätkässä se voisi toimia paremmin kuin basso- tai diskanttiklaavi, siis siinä mielessä, että turhilta apuviivoilta vältyttäisiin. Kokeilin huvikseni kirjoittaa tuon pätkän tenoriavaimella; ala-apuviivoja ei tullut yhtään, ja yläapuviivojakin vain parissa paikassa.
 

 
Tässä on hidas sävelkulku ja hyppyä edeltää tauko, mistä johtuen en ole tätä noteerannut ongelmaksi.
 
Totta, en heti huomannut, että viimeisin tempomerkintä (tahdissa 16) ennen näitä tahteja onkin varsin hidas 45. Siinä kohdassa ei siis tosiaan ole mitään vaikeuksia, edes minun tasoiselleni opiskelijalle. :)
 

Tässä on todellakin liian iso hyppy, mutta jotenkin se kuului asiaan, mielestäni pasuuna kuulostaa vain hauskalta tällaisilla hypyillä.
 
Tämä hyppy sisältyy lyhyeen melodiaan, melodiaan joka kuvaa dramatiikkaa ja mielestäni kyseinen hyppy voi kuulua tähän.
 
Jep, nuo paikat (osa 3, tahti 349 ja osa 4 tahdit 40-41) eivät tosiaan kuulosta mitenkään huonoilta. Kommentoinkin tosiaan vain soittajan kannalta, en niinkään kuulijan kannalta. Kuulijalle se on luultavasti aivan sama, soittaako noissa paikoissa yksi vai kaksi pasunistia.

Tällaisen projektin toteuttaminen tuntuu niin uskomattomalta ja jollain tapaa myös röyhkeältä siksi, että se tietyllä tasolla hyökkää koko taiteenalaa vastaan ja pyrkii kyseenalaistamaan koko sen työn jota alalla tehdään. Vaikka se ei pyrkisi siihen tietoisesti, siltä se tuntuu.
 
Arvoisa John Titor!
 
Jos minä viekkaasti ja suurella röyhkeydellä olen säveltänyt sinfonian ja vielä kehtaan tarjota sitä, sekä keskustelupalstalla arvosteltavaksi, että vielä orkestereille esitettäväksi,
niin voisitko sinä alentua korkeuksistasi ja kertoa yksityiskohtaisesti suoraan sävellyksestä, mikä siitä tekee niin huonon, kuin olet kertonut.
 
Koska olen saanut aivan toisenlaista palautetta ammattilaisilta, tämä pyyntöni on mielestäni kohtuullinen.
Minä uskon, että kun musiikin tohtori - sävellyksen opettaja, musiikin tohtori - muusikko, eturivin kapellimestari sekä viulunsoitonopettaja mainitsevat, sävellyksessä on jatkuvasti hienoja oivalluksia ja sitä kannattaa ehdottomasti kehittää / parantaa mahdollista esitystä varten, uskon että he ovat näin kannustaneet minua vilpittömästi.
 
Aivan varmasti olen esittänyt kysymyksen aina siten, että kannattaako minun jatkaa, onko tässä mitään aineksia. Miksi he eivät vastaisi totuuden mukaisesti?

Arvoisa John Titor!
 
Jos minä viekkaasti ja suurella röyhkeydellä olen säveltänyt sinfonian ja vielä kehtaan tarjota sitä, sekä keskustelupalstalla arvosteltavaksi, että vielä orkestereille esitettäväksi,
niin voisitko sinä alentua korkeuksistasi ja kertoa yksityiskohtaisesti suoraan sävellyksestä, mikä siitä tekee niin huonon, kuin olet kertonut.
 
Koska olen saanut aivan toisenlaista palautetta ammattilaisilta, tämä pyyntöni on mielestäni kohtuullinen.
Minä uskon, että kun musiikin tohtori - sävellyksen opettaja, musiikin tohtori - muusikko, eturivin kapellimestari sekä viulunsoitonopettaja mainitsevat, sävellyksessä on jatkuvasti hienoja oivalluksia ja sitä kannattaa ehdottomasti kehittää / parantaa mahdollista esitystä varten, uskon että he ovat näin kannustaneet minua vilpittömästi.
 
Aivan varmasti olen esittänyt kysymyksen aina siten, että kannattaako minun jatkaa, onko tässä mitään aineksia. Miksi he eivät vastaisi totuuden mukaisesti?
 
Uskon minäkin että ovat ja minä sanon sävellysesi mitä noita olen kuunnellut on omanlaisiaan ei pahassa vaikka se voi muodustua ongelmaksi persoonallinen musiikki/tai muu taide tässä jämähäneessä yhteiskunnassa on aina välinputoaja. PS säveltämistä ei voi opettaa (se mikä minusta on säveltämistä se on lahja joka saadaan eriasteisena tai ei saada lainkaan) musiikinteoriaa voi.