Aloittelijat ›

Tai sitten katsoo kaveria vihaisen näköisenä,jengi luulee että se toinen teki mogan.
 
tai sitten jäät hölmistyteenä tuijottamaan soitintasi, kääntelet sitä ja tutkit aivan kuin siinä olisi jotain mennyt rikki. Vähän siihen tyyliin ku lätkän pelaajat ihmettelevät mailaansa kun ryssivät laukauksen oikeinkin hienosti. vika on välineessä ei taidoissa

niin ja sitten vakavemmin. Ei kai tuohon ole mitään oikeata lääkettä joka toimii varmasti, mutta itselläni toimii niin että treenaan hemmetisti niitä vaikeita juttuja, jotta keikalla ne olisivat mahdollisimman hyvin selkäytimessä. Se tuo luottamusta että tämä menee hyvin kun tietää osaavansa vaikka unissaan biisit.
 
Mitä epävarmempi olet sen varmemmin se menee puihin. Joistain justuista jotka on tosi vaikeita kannattaa tehdä yksinkertaisempi "sovitus" jos vaan mahdollista, mutta älä kuitenkaan kovinkaan kauaa tee näin vaan sitten treenaat ja treenaat niin että se kohta menee niinkuin pitääkin.
 
Ja livemusaan kuuluu virheet. Se on osa mun mielestä sitä viehätystä joka livenä musiikissa on.

Ja livemusaan kuuluu virheet. Se on osa mun mielestä sitä viehätystä joka livenä musiikissa on.
 
Nimenomaan. Pikku virheet tekee siitä LIVEmusaa. Täysin staattinen täydellinen musiikki ja soittaminen on tylsää kuunneltavaa. Musiikki ja esiintyminen elää koko ajan jolloin se fiilis on pääasia. Pieniä virheitä ei edes muut kuule. Yleensä on, että vain itse tiedät tehneesi virheen jolloin hätääntyy ja mokat alkavat kertaantua. Pitäisi vain osata jatkaa eteenpäin välittämättä siitä, mitä tapahtui. Se on sitä ammattitaitoa.

Nimenomaan. Pikku virheet tekee siitä LIVEmusaa.
 
Ja mikä on virhe?
Kromaattiset/inharmoniset hajasävelethän ovat vain pippurina/chilinä keitoksessa.
 
Missä lukee, että sun pitää soittaa piisi siten, kuin joku muu sen joskus on soittanut. Ja jos se on oma piisi: So What? Tää on sen piisin keikkaversio!

Ikäänkuin kaksi eri kysymystä:
- miten virheet korjataan "lennosta" keikalla
- miten jännittämisestä pääsee eroon
 
Jännittämisestä ei välttämättä pääse eroon, sen kanssa on sitten vain tultava toimeen. Itsellä kävi siten, että joskus kymmenkesäisenä piti soittaa haitarilla pari kappaletta koulun kevätjuhlassa. No kappaleet oli treenattu ja ikäänkuin hanskassa, mutta kun hoksasin seisovani jumppasalin lavalla 500- päisen yleisön edessä, niin jotenkin alkoi kädet täristä. No, soitto meni sitten omasta mielestäni räpeltämiseksi. Jännittäminen jotenkin jäi siihen. kun se surkein vaihtoehto on koettu ja hengissä ollaan, niin muut soitot sen jälkeen voivat mennä ainoastaan paremmin, joten niistäkin siis selviää hengissä.
En nyt moista "shokkihoitoa" kuitenkaan suosittele kenellekkään.
 
Mokien "paikkaamisesta" keikalla hyvä esimerkki, kun Kirka aikanaan Finlandia- talolla unohti "Varrella virran" sanat. Olin yleisössä, josta tuskin kukaan huomasi mitään. Itsekään en huomannut mitään, ennenkuin sorsat lähti kolmannen kerran pesästään.
Tuumin, että ei mene ihan niinkuin levyllä, mutta hyvä sovitus tämäkin.
Kun sitä rutiinia tulee tarpeeksi, niin paikkaukset, jos niitä kaivataan hoituu rutiinilla.

Nää on ollu pahimpia nää soittitentit kun huoneessa istuu joku vittumaisen näköinen raati.Siinä on kyllä muutaman kerran käsi tärissyt.

Tai sitten katsoo kaveria vihaisen näköisenä,jengi luulee että se toinen teki mogan.
 
Paitsi jos sinä olet rumpali :P
... siinä tapauksessa tietenkin että bändissä ei satu olemaan kahta, tai useampaa rumpalia, hehee.

Nää on ollu pahimpia nää soittitentit kun huoneessa istuu joku vittumaisen näköinen raati.Siinä on kyllä muutaman kerran käsi tärissyt.
 
käsi tärisee aina...
 
oman kokemuksen mukaan juurikin sellaiset hommat on pahinpia missä on pieni mutta tiivis yleisö/raati/joku tuijottamassa ja keskittyneesti kuuntelemassa sun soittoa, siinä alkaa räpylä hikoamaan aika helposti

Nää on ollu pahimpia nää soittitentit kun huoneessa istuu joku vittumaisen näköinen raati.Siinä on kyllä muutaman kerran käsi tärissyt.
 
Joo, pakko myöntää että vaikka konserteissa ei lavalla jännittäisi ollenkaan niin näissä soittokokeissa alkavat kädet väpättämään. Itse asiassa unohdin puoli etydiä (ne pitää osata ulkoa) 2/3- kokeessa alttoviululla ja improvisoin loput. Kai ne huomasivat, eivät vain kehdanneet sanoa. Läpi pääsin silti, ihan hyvillä arvosanoilla jopa.

Läpi pääsin silti, ihan hyvillä arvosanoilla jopa.
 
Et ollut varmaan eka, joka siinä tilanteessa jännitti. Ehkä kokeneella raadilla oli kuitenkin korvaa sille, mitä sä oikeesti osaat.

Tiedän, olen kirjoittamassa yli 158 päivää vanhaan ketjuun...
 
Ensimmäisten, koulun musiikinluokan ulkopuolella tapahtuvien esiintymisten aika alkaa olla lähellä, joten tämä jännittäminen on mulle varsin ajankohtainen asia.
 
Eli, olen huomannut, että melkein tahtomattanikin poden eräänlaista esiintymiskammoa, mieletöntä jännitystä ennen julkisia esiintymisiäni. Tämä tilanne rupeaa olemaan sikäli hankala, koska jännittäminen esiintyy minussa käsien hikoamisena ja hirmuisena tärinänä, varsinkin tuo käsien vapina on kiusallista, koska soitan kitaraa. Kun, sitten yritän aloittaa soittamisen tärisevin käsin, niin koko soitanta muuttuu epävarmaksi ja takkuilevaksi, jota se ei oikeasti näin kotioloissa ole.
 
Osaisikohan siis joku hieman neuvoa apua tähän ongelmaan, koska sisimmässäni todella haluaisin esiintyä ja soittaa bändin kanssa, yleisön edessä, mutta käsien tärinänä purkautuva jännitys häiritsee soittoa ja kokonaisuutta.
 
Eli, olisiko joitakin hyviä rentoutumisvinkkejä ennen keikkaa, lämmittelyharjoituksia ja jotain jolla saisi ajatukset pois jännittämisestä ja edessä olevasta keikasta?

Vanha jokehan on, että jos soitetaan vahingossa väärin, tehdään se tarkoituksella uudelleen ja sitten se on jo jatsia!
 
Ei oo mikä vanha joke, oli muistaakseni Miles Davisin suusta tullutta. Eli jos vahingossa soitti väärän sävelen niin soittaa sen uudestaan ja antaa vaikutelman että noinhan sen kuuluikin mennä.

Tiedän, olen kirjoittamassa yli 158 päivää vanhaan ketjuun...
 
Ensimmäisten, koulun musiikinluokan ulkopuolella tapahtuvien esiintymisten aika alkaa olla lähellä, joten tämä jännittäminen on mulle varsin ajankohtainen asia.
 
Eli, olen huomannut, että melkein tahtomattanikin poden eräänlaista esiintymiskammoa, mieletöntä jännitystä ennen julkisia esiintymisiäni. Tämä tilanne rupeaa olemaan sikäli hankala, koska jännittäminen esiintyy minussa käsien hikoamisena ja hirmuisena tärinänä, varsinkin tuo käsien vapina on kiusallista, koska soitan kitaraa. Kun, sitten yritän aloittaa soittamisen tärisevin käsin, niin koko soitanta muuttuu epävarmaksi ja takkuilevaksi, jota se ei oikeasti näin kotioloissa ole.
 
Osaisikohan siis joku hieman neuvoa apua tähän ongelmaan, koska sisimmässäni todella haluaisin esiintyä ja soittaa bändin kanssa, yleisön edessä, mutta käsien tärinänä purkautuva jännitys häiritsee soittoa ja kokonaisuutta.
 
Eli, olisiko joitakin hyviä rentoutumisvinkkejä ennen keikkaa, lämmittelyharjoituksia ja jotain jolla saisi ajatukset pois jännittämisestä ja edessä olevasta keikasta?
 
Koita mahdollisimman pitkään tehdä/ajatella jotain ihan muuta. Kun kamat on roudauksen jälkeen läjässä, niin ottakaa kuppi kahvia ja puhukaa jostain ihan muusta. Jos saat ajatukset pois hommasta, niin ei se jännitäkään.
 
Settilistan sitten kasaisin siihen malliin, että alkuun olisi hyvä saada jotain helppoja ralleja. Keikan alku kun kuitenkin jännittää, niin on ihan hyvä olla sen verran helppoa kamaa, että ne menee vaikka unissa läpi. Pari sellaista biisiä, jos löytyy, olisi hyvä. Siinä alkujännityksessä mä koitan sitten keskittyä siihen soittoon, en mihinkään "räjähtävään" toimintaan lavalla. Koitan sulkea ympäristön siksi aikaa ulos, että tunnen itseni varmaksi.
 
Ja sitten semmoinen juttu, josta mulle ainakin se jännitys tulee, on itsensä munaaminen lavalla. Oman aikansa se otti, mutta siinä vaiheessa kun tajusin, että en mä ehkä niin vakuuttavin näytös ole offstagekaan, niin jännitys helpotti kummasti. Uskalla mokata, mutta tee se sittetn tyylillä. Jos homma menee vi**iksi jostain kohdasta, niin vedä se niin överiksi, että sen luulisi kuuluvan settiin. Älä jähmety niistä virheistä. Tätä ylivetämistä ei tietenkään kannata tehdä, jos pienen kuulumattoman mogan johonkin koloon teet. Silloin jatkat vain, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
 
Muutama ajatus, osa jo vähän ulkona kysymyksestäkin. Mutta mieti itsellesi jokin tarpeeksi suuri ärsyke, jolla ajatukset pysyy kasassa. Jos mietit pelkästään sitä keikkaa, niin voit olla varma, ettei jännitys paljoa helpota.......

Kiitos noista vinkeistä, monesti, kun on ehtinyt soittaa kappaleen parin, jännitys rupeaa
onneksi helpottamaan ja kykenee hallitsemaan tilannetta paremmin.

Eli, olisiko joitakin hyviä rentoutumisvinkkejä ennen keikkaa, lämmittelyharjoituksia ja jotain jolla saisi ajatukset pois jännittämisestä ja edessä olevasta keikasta?
 
Joillain auttaa juurikin se että ajattelee kaikkea muuta, jotkut taas luottaa mielikuvaharjoitukseen ja käy sen tilanteen etukäteen läpi. Jos jännität itse jännittämistä, eli sitä että jännität niin paljon että mokaat, yritä vaan blokata mielestä sellaiset ajatukset tyyliin "mä en mokaa, miksi mokaisin, oon treenannut ja osaan homman", ja muistella hyvin menneitä esiintymisiä. Jos taas jännität itse soittamista, yritä eritellä, jännitätkö sitä että muut kuulee, sitä mitä susta ajatellaan jos mokaat tms. Kun tavallaan pureutuu siihen hommaan, sitä saattaakin huomata että "hei, mitä sitten jos kämmään, mikä on se pahin juttu mitä voi tapahtua, ei tässä olla aivoleikkausta suorittamassa kumminkaan".
 
Itse olen sellainen, etten voi vältellä asioita edes mielessäni, vaan ne on käytävä ensin mielessä läpi. Sitten on sellainen olo, että on edes vähän varautunut etukäteen. Eli nopeasti läpivienti jännittävästä tilanteesta omassa mielessä, sen jälkeen "hyvin se menee"-vakuuttelua itsekseen ja ajattelemaan muita juttuja.
 
Toisaalta, mä olen ehkä todella paska antamaan neuvoja koska viimeksi soitin julkisesti vieraille ihmisille vuonna 2002. Mutta muuten on kyllä tullut esiinnyttyä ja oltua aika paljon myös videokameran edessä.
 
Omasta esiintymishistoriasta muistan ikuisesti sen, kun oli musiikkiopiston kevätjuhla, oltiin treenattu opettajan kanssa kappale jonka minä soittaisin viululla ja opettaja säestäisi pianolla. No, kaksi päivää ennen sain kuulla ettei opettajani olisikaan säestäjä vaan joku ihan vieras pianonsoitonopettaja. Vituiksihan homma meni, vieras opettaja alkoi soittaa väärää kappaletta ja vaikka se ei tietenkään mun syy ollut niin hävetti ihan hirveästi. Olin silloin kuusivuotias, ja siitä asti olen inhonnut enemmän tai vähemmän soittamista julkisesti.

Jännittämistä ainakin itselläni vähentää se, että tunnen tarkoin omat kamani, mulla on livenä varaskeba ja kertakaikkiaan OSAAN soitettavat biisit omalta osaltani.
 
Oikeasti, kun varautuu mahdollisimman moniin vittumaisuuksiin, esimerkiksi että kieli katkeaa kesken kaiken tai pedaaliboardi alkaa rätistä ja paukkua, niin jää paljon vähemmän sitä jännitettävää. Jos vielä tietää handlaavansa soiton, niin eipä siinä omassa suoriutumisessa enää kauhean moni asia pelota.
 
Viimekeikalla räimin ekan biisin aikana kielen poikki ja loppukeikka meni varaskeballa. Kieltämättä jännitti hieman koko loppukeikan ajan, että mitäs jos tästäkin nyt räpsähtää kieli. Mutta ei auttanut kun vetää täysiä ja yrittää olla miettimättä sitä liikaa.
 
Tuollaiset käsien tärisemiset ja hikoamiset lähtevät tai ainakin lievenevät varmasti muutaman onnistuneen keikkakokemuksen myötä.
 
Jotkut mainitsivat tuon muun hommaamisen ennen keikkaa, jolloin saa ajatukset pois itse esiintymisestä, mutta joskus vaihtoehtoisesti myös kiire on aika hyvä jännityksen poistaja. Kun ei kertakaikkiaan jää kauheasti sitä luppoaikaa jolloin jännitellä. Kaikkein pahinta on istua toimettomana tuntitolkulla bäkkärillä paskat housussa keikan alkua odottaen. EDIT: Jos siitä ei siis osaa vielä nauttia. =)