Yleistä keskustelua musiikista ›

Eräs mieleenpainuva kokemus gospeliin liittyy ammoisiin rippikoulu-aikoihin. Piti korvata yksi jumalanpalvelus käymällä perjantai-iltana kuuntelemassa kirkossa gospelia oikein livenä. Esittäjänä oli Tulus-Suurempi Kuin Elämä -niminen bändi.
 
Tarttuvia melodioita ehdottomasti, mutta luotaantyöntävät sanoitukset. Kahden tunnin esityksen jälkeen bändi kertoi lopettavansa ja kansa kirkossa alkoi vaatimaan lisää. Hätäännyttiin takapenkeillä ja huudettiin: "Ei enää!", mutta meitä ei kuultu. Bändi veti vielä muutaman veisun ja sitten alkoi levynmyynti siinä alttaritaulun kupeessa.
 
Alkuun oli levyjen menekki aika kitsasta, mutta vihdoin sinne eteen lähti kulkemaan yksi mies. Yksi mies, jonka tunnistimme jo kaukaa takaapäin koulumme talonmieheksi. Arvasihan sen mitä siitä seurasi. Talkkari tykkäsi puheliaana miehenä pitää aamunavauksia koulussa ja Tuluksia soitettiin sitten harva se aamu keskusradiossa. Edelleenkin ne biisit alkavat tarttuvuutensa takia soimaan päässä välillä.
 
Että sellaista. Amerikan gospeli on vähän toista, todella mukaansa tempaavaa yleensä jos vain onnistuu unohtamaan sanoman, joka ei ateistiin niin vain uppoa. Englanniksi ne onnistuu ohittamaan helpommin, kuin kotimaisten yhtyeiden sanoman. Totuus on kuitenkin se, että hyvä biisi on hyvä, laulettiin siinä sitten mistä tahansa.

Totuus on kuitenkin se, että hyvä biisi on hyvä, laulettiin siinä sitten mistä tahansa.
 
Aivan, ja vanhassa gospelissa, soulissa ja folkissahan on hyviä viisauksia ja sanomaa ihan ateistillekin.

Muistan itsekin nuorempana tykästyneeni Bass'n Helenin "Taisteluni"-biisiin. Se pyöri mm. koko rippikouluajan soittimessa.
 
Sittemmin ateistioiduin, mutta siitä huolimatta kappale kuulostaa edelleen hyvältä. Laulun puhtaus vähän niin ja näin, ja sanat aika kaukana meikäläisen todellisuudesta, mutta arrina hyvinkin miellyttävä.
 
-Tatu

Hmh... Mä diggaan siitä kuoromeiningistä, ja sellasesta mustasta meiningistä muutenkin. Sieltä vaan löytyy se groove ja meininki. Ai vitsi!
 
Mun bändin kai voi jollain tavoin luokitella "gospeliksi", tai kristilliseksi, miten sen nyt haluaa. Meistä jokainen uskoo kyllä. Jos minä kirjotan sanat niin ne harvemmin ovat Jeesus sitä ja Jeesus tätä-sarjaa. Ne on vaan mun kokemuksia ja asioita. Skeidaa ja iloa mitä on oon kokenut elämäni aikana. Monesti ne liittyy ihmissuhteisiin tai johonkin muuhun skeidaan. Mulle se, että mä oon vieläkin tässä on jo ihme ja olen kiitollinen siitä. Se saattaa joskus tulla biiseissä ehkä esiin, ehkä ei.
Jos tulee keikkoja gospel-tapahtumiin niin sinne mennään, jos tulee muualle niin sinne mennään. Ne on keikkoja, ei mua kiinnosta käydä erittelemään sitä minkä "arvoisia" ne on.
 
Siinä mielessä me kai ollaan "gospelia" koska meistä jokainen uskoo. Sanat on mun näkemyksiä jostain aiheesta, tai kertomuksia jostain kuten jo sanoinkin.
 
Siinä mielessä me ei kai olla "gospelia" koska me ei julisteta suoranaisesti mitään. Korkeintaan sitä että minä olen minä ja minä teen hommat niinkuin teen. Jos sanoissa sattuu näkymään joskus sanoja Lord, Jesus tai jotain niin sitten näkyy. Onhan niitä vaikka kenellä...
 
Mulle musiikki on musiikkia, oli se mitä tahansa. Jokanen kirjottaa sanat mistä kirjottaa, se on jokasen oikeus joka tekee biisejä. Eli se mitä mä tässä kai haen takaa on se, että me ollaan bändi joka soittaa sitä mitä haluaa ja menee eteenpäin ja koettaa kehittyä ja kokeilla kaikkea. Pääasiassa me yritetään soittaa musaa, toivottavasti se siltä jollekin kuulostaa. Jos ei, niin kyynel sulle ;-)
 
Allekirjoituksesta löytyy bändin myspace-sivut. 3 uutta uudenlaista biisiä ja yksi vanha. Sieltä löytyy linkki bändin toisille sivuille josta löytynee 3 vanhaa biisiä. Kertokoon ne juurikin tuosta bändin kokeilunhalusta ja eteenpäin menosta.
 
Kysymykseen... Tietääkö joku muuten jotain gospelbändiä tai -artistia (tai edes gospelhenkistä), jonka musiikki luokiteltaisiin jossain määrin progeksi? Olen kyllä koettanut etsiä, mutta ei oikein tunnu löytyvän. Niitä harvoja löytöjä on aiemmin mainitsemani Iona, joka kolahtaakin sitten todella kovaa. -Tsekkaa allekirjoittaneen allekirjoituksessa oleva linkki. Katsasta ne frendit siitä etusivulta. Löytynee bändi nimeltä Tking Dkeys. Mene sen myspace-sivulle ja kuuntele. Progea tai ei, musaa kyllä. Minä kun en kauheesti tuosta proge-sanasta välitä.

Ei mitään gospelia vastaan jos musa toimii. Petra oli loistava bändi. Viimeiseksi jäänyt studiolevy Jekyll & Hyde on itseasiassa yks mun suosikkilevyjä!!!

Muistan itsekin nuorempana tykästyneeni Bass'n Helenin "Taisteluni"-biisiin. Se pyöri mm. koko rippikouluajan soittimessa.
 
Sittemmin ateistioiduin, mutta siitä huolimatta kappale kuulostaa edelleen hyvältä. Laulun puhtaus vähän niin ja näin, ja sanat aika kaukana meikäläisen todellisuudesta, mutta arrina hyvinkin miellyttävä.
 
-Tatu
 
Ollaan samixii! Itsekkin olin joskus rippikouluaikana katsomassa Bass n' Heleniä livenä, siis siinä kokoonpanossa jossa oli soittimien varrella vielä maamme parhaita rock-muusikoita (mm.Miika Colliander - husky rescue). Bändi soitti ihan tajuttoman hyvin ja biisit oli yllätykseskseni juuri sellasita semisti alternetivea amerikan country rock poppia mistä oon aina diggaillu. Vaikka pääsääntöisesti olen sitä mieltä, että kristityt muusikot eivät aina tunnu tuntevan sanaa tyylitaju, joudun BN'H:n kohdalla olemaan eri mieltä, bändin kaksi parasta levyä pyörivät edelleen soittimessa aika tiuhaan. Ja sanoituksissakin on tajuttu, että kukaan muu kuin äärikristitty ei voi digata siitä puulla päähänlyönnistä.
 
BTW: 'Taisteluni' biisissä on muuten aika hieno rumpukomppi ja kitarasoolo.

BNH oli yksi suosikkibäneistä vuosia sitten kaiken raskaamman musiikin rinnalla. H. helenius on kyllä aina ollut loistava biisintekijä. Tosi hienoja melodioita löytyy levyiltä ihan sieltä ensimmäisestä asti. Melodiat ja sanoitukset ovat aika melankolisia joka toimii minulle, siis esim. joku Valo-levyn 17.9. joka on ihan loistava biisi. Kyllä tollainen snif-nyyh meininki on niillä aina toiminut paremmin kuin tän uuden levyn hilipatihippaa-biisit. Joukossa kylläkin uudelta myös vastakohtaa kuten Jotain muuttuu. Jos bändi olisi lähtenyt alunperin tekemään samaa musiikkia ei-kristillisenä, niin saattaisi olla aika lailla menestyneempi, tai sit ei. Colliander - Oinonen - Lindell - H&O Helenius aikainen kokoonapano oli kyllä itselleni se toimivin, ja livenä ihan loistava.Tuli nähtyä aika monesti. Husky Rescuen Marko Nybergin vielä ollessa taisi jäädä yhteen kertaan. Harmi sinänsä.
 
E: viriheitä

Jeesuksen tiimin bändeistä Stryper on ainoa joka kolahtaa. Ja oliko nekään nyt niin tosissaan..
 
Jeps. Koomiseltahan ne kaverit näyttää, mutta eikös tuo ollut sen ajan tyyli. Kun katsoo esim. David Lee Rothia samalta ajalta, niin kyllä siinäkin kaverissa samoja koomisuuden piirteitä löytyy. Eli veikkaan Stryperin jätkien olleen yhtä tosissaan kuin kuka tahansa sen ajan tukkametallisti. Se kuului siihen aikaan, että on trikoot, meikkiä ja hassut hiukset.

Callisto ja suomireggae iskevät molemmat, vaikkeivat kumpikaan taida ainakaan liikoja Jessen jengistä saarnata, vaikka sinnepäin kumartelevatkin. Esimerkiksi Jukka-Pojalla, Nopsajalalla ja Paarmalla on niin hyviä kappaleita, että ne ajoittaiset jumalalöpinät antaa anteeksi. Sellainen käännytykseen pyrkivät saarnameininki on sitten erikseen ja sitä kyllä inhoan sydämeni pohjasta.

Gospel on ajatuksena mainio (olen muusikko ja uskovainen nääs (y))
Mutta yksikään Suomalainen gospel-bändi ei ole kuitenkaan räjäyttänyt tajuntaani :(
SILTI, viime vuoden rippileirillä ,isosena ollessani, meille esiintyi joku ulkomainen mies bändinsä kanssa ja se musiikki oli koskettavaa! Kokoonpanossa taisi olla vaan kolme miestä ja jokaisella akustiset kitarat. Päälaulaja aina kertoi juttuja innostuneille nuorille ja huomasin että tämä oli tehnyt vaikutuksen kaikkiin!
Muistelen lämmöllä tuota esiintymistä ja haluan kokea sen uudelleen..

Itselleni mieleen jäänein kokemus hengellisestä musiikista oli vuodelta 94 kun olin riparilla ja kaikkien oli "pakko" mennä kirkkoon kattomaan kun Jaakko, Mikko ja Sakari Löytty esittävät hengellistä musiikkia. Tuolloin itselleni vielä tuntemattomat nimet eivät oikein saaneet syttymään, kun luulin, että siellä kolme äijää laulaa virsiä. Yllätys olikin suuri kun alttrarilla vastaan tulivat rummut, basso ja kitara. Soittivat tuolloin mm. helsinki-dakar levyn tuotoksia. Yksi elämäni parhaista keikoista joita olen nähnyt. Myöhemmin vaikutus on näkynyt esim basson soittojutuissa. Ja Sakari Löyttyhän on yksi suomen kovimmista rumpaleista.
Ja lopuksi on sanottava, että Jaakko Löytty on oiva esimerkki siitä miten biiseistä saa mielenkiintoisia aika yksinkertaisilla sointukuvioilla. (kun puhutaan siis muusta kuin 3 soinnun rokettirollista)

Olihan Johnny Cashilla huikea määrä biisejä hengellisiä ja ne ovat kovaa tavaraa, diggaan. Samoin kuin Nick Caven jutut.
 
Pitääkö olla erityisesti gospelbändi vai riittääkö että tekee kappaleita myös hengellisestä vakaumuksestaan sekulaarisemman matskun sekaan? Julistuksen sijaan minua kiehtoo paljon enemmän introspektiivinen materiaali lauluntekijän omasta suhteestaan uskoonsa.

Hmh... Mä diggaan siitä kuoromeiningistä, ja sellasesta mustasta meiningistä muutenkin. Sieltä vaan löytyy se groove ja meininki. Ai vitsi!
 
Gospel on musiikillisessa mielessä kyllä todella inspiroivaa ja päät räjäyttävää. Nykyään yritetään olla niin hc:tä ja heviä mutta n.100 vuotta ollaan jälkijunassa. Tässä esimerkki hyvästä meiningistä:
 
Rev Louis Overstreet - Working On The Building
http://youtube.com/watch?v=sqoHhjmHAD0

Mun puolesta maailmassa saa olla ihan minkälaista musiikkia vaan mutta kyllä pahalta tuntu kun uskoon hurahtanut kaveri esitteli innoissaan jotain biisiä jossa oli vaan "rakastan Jumalaa" -settiä.

Mun puolesta maailmassa saa olla ihan minkälaista musiikkia vaan mutta kyllä pahalta tuntu kun uskoon hurahtanut kaveri esitteli innoissaan jotain biisiä jossa oli vaan "rakastan Jumalaa" -settiä.
 
Vaan kuunteles esim. Soul Stirrersin By and by. Ei pitäis tuntua pahalta sen kummemmin hihhulista kuin ateististakaan.
 
E: JuuTuubi ei auttanut, mutta ei tämäkään huono ole:
http://youtube.com/watch?v=72aRBU9fSNs

Pitääkö olla erityisesti gospelbändi vai riittääkö että tekee kappaleita myös hengellisestä vakaumuksestaan sekulaarisemman matskun sekaan?
 
Ainoa millä on merkitystä on se onko esitys vakuuttava vai ei, ihan niinkuin muussakin musiikissa.

Kristillinen musiikki on lyönyt läpi yleensä sellaisissa maissa joissa ei ole ns. vanhoja kirkkoja tai niiden merkistys kulttuurissa on vähäinen. Yleisesti kristillistä musiikkia on pidetty ns. oikotieksi aloitteleville bändeille.
 
Christian contemporary (ccm) on varmaankin se musatyyli, jota täällä tarkoitetaan.
Minusta ei tarvis olla koko tyyliä olemassakaan. Eihän tyylille muuta yhteistä löydy kuin että laulujen sanomassa on paljon kristillisiä vaikutteita.
 
Välillä ccm oli sellaista, että siitä piti etsiä näitä kristilliä viittauksia suurennuslasin kanssa. Nykyään taas bändit laulaa suoraan juttuja Raamatusta. Useissa maissa Ccm on mainstream musiikkia, toisissa taas lähes näkymätön marginaalilaji. Kristillinen musiikki popularisoitiin Usassa, jossa kristillistä sanomaa levittäviä yhtyeitä mainostetaan esimerkiksi baseball-matsien mainoskatkoilla ja vierailevat Conanissa etc.
 
Tällä hetkellä suosittuja gospelrokkibändejä:
http://www.myspace.com/underoath (screamorokkia)!
http://www.myspace.com/leelandmusic (brittirokkia)!
http://www.myspace.com/mutemath (rokkia)
http://www.myspace.com/switchfoot (rokkia)
 
Ylistysmusiikki (modern worship), jota seurakunnissa soitetaan, on varmaan yks laajimmalle levinny musiikkityyli, joka on tuossa ccm:n alla.
http://www.myspace.com/hillsongunited (ylistysmusiikkia)

Suomalainen gospeli on aika marginaalia, ei hirveästi tietoa. Melkein kaikilla suomalaisessa räpskenessä on joku kytkös kristillisiin piireihin, jossa räpin taso on aika korkealla.
Tällaista suomalaista metallibändiä kuulin tässä joku aika sitten: http://www.myspace.com/renascentmetal

Että sellaista. Amerikan gospeli on vähän toista, todella mukaansa tempaavaa yleensä jos vain onnistuu unohtamaan sanoman, joka ei ateistiin niin vain uppoa. Englanniksi ne onnistuu ohittamaan helpommin, kuin kotimaisten yhtyeiden sanoman. Totuus on kuitenkin se, että hyvä biisi on hyvä, laulettiin siinä sitten mistä tahansa.
 
Itteäkin ateistina nuo Jesse-jutut on aina korvaan pistäneet, mutta mutta... jos mä diggailen black metalista, niin miksi en elämänkatsomuksillisista syistä voi diggailla Jesse-kamasta? Sama paska, eri verkkarit. Toisaalta black metallia ei pidä ottaa yleensä liian tosissaan, eivät sen tyylisen musan tekijätkään ota yleensä (poikkeuksia toki löytyy, mutta nämä tyypit on sitten asia erikseen).
 
Kristillistä kamaa tekevät bändit tuntuvat taasen usein olevan vakavasti omalla linjallaan. Esimerkkinä vaikkapa progressiivisen musan yks merkkihenkilöistä, eli Neal Morse. Jumalan ylistykset ottaa kyllä korvaan miehen musassa, mutta häättänäm on niin loisto-kamaa ettei siitä nyt voi rokottaa.