Kitarat: soittaminen ›

Omasta mielestä Randy Rhoadsin Dee olisi aika mukiinmenevä.
 
Kyllä silläkin hyvin koulussa pärjää. Eikä ole loputtoman vaikea.
 
Mun pointtina on vain se, että yläasteella riittää niin paljon vähempikin. Tietenkin, jos siinä haluaa itseään testata vähän vaikeammalla matskulla.....

Soita vaikka Santanaa, vaikka I love you too much. Niihin vibratoihin sit vaan koko sielu mukaan.. ;)

tee akustinen versio Dark Tranquilityn Monochromatic Stainsista

No mutku sen osaa kaikki.......
 
No entä sitten? "Osaamista" on moneen lähtöön. Jos soitat sen hyvin, niin se ajaa asian eikä tarvii miettiä enempää.
 
Ylipäätään kaikessa saa itselleen vain lisää ongelmia, jos yrittää tehdä joka asian jotenkin omaperäisesti tai persoonallisesti.
 
Vinkki: Panteran Cemetery Gatesin näppäilykuvioista saa pienellä vaivannäöllä aikaiseksi hienon "kitarabiisin". Siis ei niitä särömelodioita tai kertosäkeen riffejä, vaan pelkästään puhtaan soundin osuudet.

No entä sitten? "Osaamista" on moneen lähtöön. Jos soitat sen hyvin, niin se ajaa asian eikä tarvii miettiä enempää.
 
Ylipäätään kaikessa saa itselleen vain lisää ongelmia, jos yrittää tehdä joka asian jotenkin omaperäisesti tai persoonallisesti.
 
Niin......
 
Jollain kierolla tavalla mä hain vähän samaa juttua, mutta ilmeisesti liian puun takaa. Tai sitten jäi myhiöt pois. =)
 
Mut mä olen vieläkin sitä mieltä, että yläasteelle riittää ihan hyvin jokin peruskomppaaminen tyyliin Syksyn Sävel tai vastaava. Meillä sai vielä ottaa laput mukaan aikanaan noihin rientoihin, ja peruskomppauksessa niistä on iloakin, toisin kuin jostain tabulatuureista.

Kaverin kanssa vedettiin Smoke On The Water tässä soittokokeessa ja paukahti kymppi. :D
 
Eli ei sillä oikein väliä ole mitä soittaa kunhan vaan osaa sen soittaa niin hyvin kun itestä hyvältä tuntuu.
 
Eli siis suomeksi sanottuna nappaa vaan joku biisi josta pidät. Hyvin se menee. =)

In Flamesin Acoustic Medley

Olisinpa minäkin voinut valita mitä soitan. Meidän musiikintunnillamme soittokokeessa piti soittaa opettajan määräämä melodia ja vieläpä parin kanssa.
 
Ja ettei mene offtopiciksi: soita jotain mistä pidät ja jotain mitä osaat. Luulisin että jos osaat vähänkään soittaa saat soittokokeesta kympin. Kymppiin pitää olla mahdollisuus niilläkin jotka eivät osaa soittaa mitään, joten ihmettelisin jos soittotaitoinen oppilas ei saisi kymppiä.
 
Kymppiin pitää olla mahdollisuus niilläkin, jotka eivät osaa soittaa? Onkos tämä nyt köhkommunismiaköh vai mitä kun menee oman käsityskyvyn yli. Miten kummassa voi antaa SOITTOKOKEESTA parhaan mahdollisen arvosanan sellaiselle, joka ei osaa soittaa? "Meidän aikana" siihen kymppiin tarvittiin kova suoritus, oli aine mikä tahansa. Pitäiskö tyhmillä olla mahdollisuus kymppiin matematiikassa? Täysillä käsillä mahdollisuus kymppiin veistossa? Hyvähän se on rohkaista lapsia kehumalla niitä, menevät sitten Idolssiin itkemään kun tulee totuus naamalle.
 
Sori offtopic, jäi kummastuttamaan tuo systeemi vaan.

Kymppiin pitää olla mahdollisuus niilläkin, jotka eivät osaa soittaa? Onkos tämä nyt köhkommunismiaköh vai mitä kun menee oman käsityskyvyn yli. Miten kummassa voi antaa SOITTOKOKEESTA parhaan mahdollisen arvosanan sellaiselle, joka ei osaa soittaa?
 
No tuota... Kun on kyseessä kouluaine niin jokaisen oppilaan kuuluisi olla ns. samalla lähtöviivalla. Esim. Meidän kylän ala-asteella opettaja ei kohdellut oppilaita tasapuolisesti ja sanoi suoraan että olit kuinka taitava ja lahjakas hyvänsä niin jos et ollut musiikkiopistossa niin kymppiä ei herunut. Tämä on mielestäni väärin sillä koulun ulkopuolisen harrastuksen tai muun asian ei pitäisi vaikuttaa kouluarvosanoihin.

Kymppiin pitää olla mahdollisuus niilläkin, jotka eivät osaa soittaa? Onkos tämä nyt köhkommunismiaköh vai mitä kun menee oman käsityskyvyn yli.
 
Ei köhkoh juttua vaan jonkinlaista inhimillisyyttä kenties?
Itse olen vakavasti harkinnut työstäväni julkisen kannanoton numeroarvostelujärjestelmää vastaan.
Kaikille pitäisi taata mahdollisuudet, ja positiivisesta kannustuksesta seuraa mahdollisesti innostuminen tässä esimerkki tapauksessa musiikista.
Olen ollut joskus liikunnantunneilla joilla jokainen oppilas arvosteltiin oman yksilöllisen mittapuunsa mukaan, hyvällä yrityksellä sai tätä vastaavan merkinnän, kovalla työskentelyllä sai peräti kiitettävän.
 
Tällaisen yksilöllisen arvosteluasteikon vaivaillisuuden takia en usko että sellaisia käytetään kovinkaan monessa paikassa.
Numero arvostelun puuttuessa omista kyvyistä kehittyisi ehkä sisäinen tietoisuus ja motivaatiosta tulisi enemmän sisäsyntyistä ulkopuolisen ohjautumisen sijasta. Esimerkiksi vanhempien patistaminen ei olisi niin suurta ja osa oppilaista luultavasti kiinostuisi aiheista enemmän ja syventyisivät niihin. No, moni varmaan lähtisi alkamaan lumisotaa supermarketin parkkipaikalle. Mikäs siinä.
 
Itse asiaan:
 
Miten olisi joku klassinen Red Hot Chili Peppers kappale?
Californiacation vaikkapa. Tärkeintähän ei ole kappaleen haastavuus, vaan kuinka hyvin se on otettu haltuun.

Hey Joe
Crossroads
Hotel California

No tuota... Kun on kyseessä kouluaine niin jokaisen oppilaan kuuluisi olla ns. samalla lähtöviivalla. Esim. Meidän kylän ala-asteella opettaja ei kohdellut oppilaita tasapuolisesti ja sanoi suoraan että olit kuinka taitava ja lahjakas hyvänsä niin jos et ollut musiikkiopistossa niin kymppiä ei herunut. Tämä on mielestäni väärin sillä koulun ulkopuolisen harrastuksen tai muun asian ei pitäisi vaikuttaa kouluarvosanoihin.
 
No tuo kriteeri on jo täysin kohtuuton, mutta jos tunnilla on harjoiteltu jotain rämppäystä, niin mielestäni ei ole kohtuuton kotiläksy opetella soittamaan vaikka Ukko-Nooaa tabeista. Ja tuossahan sai itse valita kappaleensa. Jos joku täysin käsi yrittää Bodomin tiluja soittaen päin seiniä, miksi siitä pitäisi hyvä numero antaa. Jos taas tämä täysi käsi tekee töitä ja saa Ukko-Nooan kuulostamaan Ukko-Nooalta, siitä taasen pitääkin antaa hyvä numero. Jos edes itse valittu ja harjoiteltu pätkä ei suju millään, miksi antaa soittokokeesta hyvä numero.
 
Lähtöviivalla, kyllä.
Maaliviivalla, ei.
 
Vaikka itse sainkin laulukokeesta ala-asteella 5+ (4-10 asteikolla), mielipiteeni ei siitä johdu ;-)

Ei köhkoh juttua vaan jonkinlaista inhimillisyyttä kenties?
Itse olen vakavasti harkinnut työstäväni julkisen kannanoton numeroarvostelujärjestelmää vastaan.
Kaikille pitäisi taata mahdollisuudet, ja positiivisesta kannustuksesta seuraa mahdollisesti innostuminen tässä esimerkki tapauksessa musiikista.
Olen ollut joskus liikunnantunneilla joilla jokainen oppilas arvosteltiin oman yksilöllisen mittapuunsa mukaan, hyvällä yrityksellä sai tätä vastaavan merkinnän, kovalla työskentelyllä sai peräti kiitettävän.
 
Tällaisen yksilöllisen arvosteluasteikon vaivaillisuuden takia en usko että sellaisia käytetään kovinkaan monessa paikassa.
Numero arvostelun puuttuessa omista kyvyistä kehittyisi ehkä sisäinen tietoisuus ja motivaatiosta tulisi enemmän sisäsyntyistä ulkopuolisen ohjautumisen sijasta. Esimerkiksi vanhempien patistaminen ei olisi niin suurta ja osa oppilaista luultavasti kiinostuisi aiheista enemmän ja syventyisivät niihin. No, moni varmaan lähtisi alkamaan lumisotaa supermarketin parkkipaikalle. Mikäs siinä.
 
Ymmärrän pikkuhiljaa tämän ajatusmallin, mutta miten esim. ihminen, joka ei tiedä vaikkapa matematiikasta juuri mitään, voi saada edes kovalla työllä ja kovalla yrittämisellä kiitettävän arvosanan? Mukavaahan se on hyviä numeroita saada ja hyvä mieli jää, mutta jos ei osaa niin sitten ei osaa. Loppujen lopuksi jotain peruskoulutodistuksia harvoin katsotaa, lähinnä 2. asteen koulutukseen haettaessa.

Tuo Gary Mooren After The War kuulostaa ihan mielenkiintoiselta akkarilla, vedä se :)
 
http://www.youtube.com/watch?v=PVzeqwqVuZU
 
Tosin tuolta kitaristilta puuttuu vähän munaa, mutta lisää sitä itse omantunnon mukaan :P

Vedä Pride&Gloryn Torn&Tattered akkarin ja huuliharpun kanssa. Laulat vielä ite mukana, niin kymppiplussa on taattu.

Ymmärrän pikkuhiljaa tämän ajatusmallin, mutta miten esim. ihminen, joka ei tiedä vaikkapa matematiikasta juuri mitään, voi saada edes kovalla työllä ja kovalla yrittämisellä kiitettävän arvosanan? Mukavaahan se on hyviä numeroita saada ja hyvä mieli jää, mutta jos ei osaa niin sitten ei osaa. Loppujen lopuksi jotain peruskoulutodistuksia harvoin katsotaa, lähinnä 2. asteen koulutukseen haettaessa.
 
Arvosana-arvostelu onkin tuosta syystä järjetön, se ei palvele ketään. Pitäisi olla enemmän itsearviointeja, enemmän opiskelijalähtöistä motivoituneisuutta.
Tähän sisältyy ajatus, että seuraavan asteen koulutukseen tulee valituksi soveltuvuuskokeen kautta jolloin todellinen osaaminen jota kyseisellä alalla tarvitaan painottuu.
Tämän oman alan valintaan voisi sitten ajatella pitkäjänteisempää koko koulun läpi jatkuvaa opinto-ohjausta. Opinto-ohjaukseen tulisi tuoda entistä enemmän yksilöllisiä soveltuvuustestejä nykyisten internet/mol.fi höpönpöppö testien ohelle.
Tärkeintä on, että opiskelijalle syntyy käsitys siitä mitä hän haluaa tehdä tulevaisuudessa, ja mitä taitoja hänen olisi syytä harjoittaa erityisesti jotta tämä tulevaisuuden näkymä olisi saavutettavissa.
 
Siis minähän en tiedä näistä mitään, kunhan ajattelin. Ja ajattelin toisenkin kerran.

Pelaa vanhoja pokemonpelejä (esim. blue) ja plokkaa taistelumusat. Ihan armotonta tiluu.

Pelaa vanhoja pokemonpelejä (esim. blue) ja plokkaa taistelumusat. Ihan armotonta tiluu.
 
Ja sitten on tietysti tämä kaikkien nintendopiippitilutusten äiti eli Ski Or Die. Googlella luulis löytyvän:-)

Vaikka Jimi Hendrixiltä jotain helpompaa. Vaikka purple haze.