Kitarat: kitarakamat ›

Bob Mouldilla on todellakin nerokas soundi, pidän vielä enemmän Hüsker Dün aikaisesta murinasta.
 
... tosin, silloin ei mistään Grungesta puhuttu vielä yhtään mitään.
 
Heh, ja Hüsker Dü -soundin huippuhan on Metal Circus kaikessa ankeudessaan. Kitara on yksinkertaisesti vedetty MXR Distortion+:n läpi suoraan pöytään.
 
Mutta joo, tosiaan, kysehän ei oo yhtenäisestä soundikentästä, vaan esim Smashing Pumpkins ja Nirvana tai Dinosaur Jr, Soundgarden ja vaikka Mudhoney ovat soundimaailmaltaan valovuosien päässä toisistaan.
 
Pointti on joka tapauksessa se, että kokeillaan useita eri säröjä samanaikaisesti, olipa kyse sitten pedaaleista kuten ensinmainituilla tai siitä että laitetaan ihan käsittämätön määrä vahvistimia rinnan kuten jälkimmäisillä.
 
Butch Vig muuten joskus kertoi jossain tuosta Nevermindin sessiosta. Ilmeisesti systeemi oli sama kuin studiossa aina, eli yhtä vahvistinta tai signaalitietä ei voi nimetä, vaan kamoja oli koko ajan päällä vaikka mitä ja niistä sitten yhdisteltiin. Tuo Mesan Caliber'22 kuitenkin taisi nousta sessioiden salaiseksi aseeksi vaikkapa niin, että se oli enimmän aikaa tai ratkaisevina hetkinä päällä.
 
Hm. Moniajo ei ole grungesoittajien yksinoikeus. Mä luin jostakin, että Stevie Ray Vaughnilla oli jossain levytyksessä 22 eri vahvistinta samaan aikaan päällä ja lopullinen soundi syntyi mikittämällä ne kaikki. ZZ Topin Gibbonsilla on käsittääkseni livenäkin oma hirsimökillinen vahvistimia joiden soundia yhdistelemällä syntyy kulloinkin tarvittava kitarasoundi.

Hm. Moniajo ei ole grungesoittajien yksinoikeus. Mä luin jostakin, että Stevie Ray Vaughnilla oli jossain levytyksessä 22 eri vahvistinta samaan aikaan päällä ja lopullinen soundi syntyi mikittämällä ne kaikki.
 
22 kuulostaa aika uskomattomalta. Mutta mikä vaan on mahdollista. Mulla on semmonen kutina että tämä kuva on In Step-sessioista:
http://i93.photobucket.com/albums/l77/Tim-m/SRV1.jpg
 
Dumble tuossa erottaa massasta, muuten aika perus settiä.
 
Pikku-Mesassa oli kieltämättä vähän sitä Nirvana-tonea, eli Tone-Nirvanaa.

Butch Vig muuten joskus kertoi jossain tuosta Nevermindin sessiosta. Ilmeisesti systeemi oli sama kuin studiossa aina, eli yhtä vahvistinta tai signaalitietä ei voi nimetä, vaan kamoja oli koko ajan päällä vaikka mitä ja niistä sitten yhdisteltiin. Tuo Mesan Caliber'22 kuitenkin taisi nousta sessioiden salaiseksi aseeksi vaikkapa niin, että se oli enimmän aikaa tai ratkaisevina hetkinä päällä.
 
Paitsi että Cobain kyllä ajoi kitaransa kaikkiin vahvareihin aina Boss DS-1:nsä läpi. Kuulemma oli sitä mieltä että siitä se saundi lähtee. Sitten perässä oli Mesan lisäksi tuolla aiemmin mainitsemiani Fenderiä ja Voxia. Väittäisin että yksi vahvistin per raita, mutta kaapissa oli useampia mikkejä ja sitten raitoja oli useampia.

Butch Vig kertoi jossain Guitar Worldin haastattelussa, että kitaroiden äänitykset olivat Nevermindilla ja Smashing Pumpkinsin Siamese Dreamilla aika samanlaiset. Kaapin eteen kolme mikkiä, Shuren sm57, Senkun 421 ja sitten vaihtoehoisesti joko Neumannin U87 tai AKG C414. Yleensä kuitenkin vain yhtä noista käytettiin kerrallaan vaiheongelmien vuoksi. Suurin ero oli kuulemma siinä, että Smässärit käytti aina useita säröjä peräkkäin.

Butch Vig kertoi jossain Guitar Worldin haastattelussa, että kitaroiden äänitykset olivat Nevermindilla ja Smashing Pumpkinsin Siamese Dreamilla aika samanlaiset. Kaapin eteen kolme mikkiä, Shuren sm57, Senkun 421 ja sitten vaihtoehoisesti joko Neumannin U87 tai AKG C414. Yleensä kuitenkin vain yhtä noista käytettiin kerrallaan vaiheongelmien vuoksi. Suurin ero oli kuulemma siinä, että Smässärit käytti aina useita säröjä peräkkäin.
 
ja rinnakkain ja päällekkäin ja allekkain :D
 
Siamese Dreamin kitarasaundit on jotain ihan käsittämättömän hienoa. Tosin tykkään myös Mellon Colliessin "vintagemmasta" saundipolitiikasta. Mutta Kyllä Siamese vie voiton tässä.

ja rinnakkain ja päällekkäin ja allekkain :D
 
Siamese Dreamin kitarasaundit on jotain ihan käsittämättömän hienoa. Tosin tykkään myös Mellon Colliessin "vintagemmasta" saundipolitiikasta. Mutta Kyllä Siamese vie voiton tässä.
 
Siamese Dreamilla särösoundit olisi varmaan ihan kauheaa puuroa, jos seassa ei olisi akustisten kitaroiden helinää. Esim. Cherub Rockin kertsiin mentäessä kuuluu selvästi akkarit.
 
Billy sanoi jossain haastatelussa, että Mellon Collien soundi on suurimmaksi osaksi lähtöisin JCM800:sta, ei niinkään pedaaleista.

Sitten kun halutaan se soundi joka Bob Mouldilla on Sugarin alkupään levyillä, joudutaan mahdollisesti hakemaan Eventide Ultra Harmonizeria ja vastaavia studiolaitteita kitaran ja vahvistimien (joiden välissä on aina viive) kanssa. Hieno särö on se, kahdet Marshallit ja kahdet Jazz Chorukset tai Fenderit.
 
Mitä meinaat Sugarin alkupään levyillä? Eihän ne mun muistin mukaan tehny ku kaks albumia (Copper Blue ja File Under: Easy Listening)? Niiden välissä tuli Copper Bluen jämistä tehty ep.
 
Hieno soundi on se, mutta musta liian kliininen otsikon "grunge" alle. Mulle tulee grunge-säröstä enemmänkin mieleen semmonen superfuzzbigmuff-soundi. Toki tää nyt on kiinni siitä, mitä kukakin grunge-sanaan assosioi.
 
Mua kiinnostaa, että hakeeko ketjun alottaja enempi surinaa vai murinaa?

Billy sanoi jossain haastatelussa, että Mellon Collien soundi on suurimmaksi osaksi lähtöisin JCM800:sta, ei niinkään pedaaleista.
 
Minä taas muistelen, että Mellon Colliella soi pääasiassa Marshallin JMP-1 etunen Mesan päätteisiin ja kaappeihin, Siamese Dreamilla JCM800 ja Big Muff, ja Gishillä Ada-MP1. Tosin, mistäpä noista aina tietää...

grunge-särö = mahdollisimman halvat ja surkeat kamat joita sitten rääkkäät täysillä ja täysiä! Ihan hyvin pärjää esim. Marshall Lead 100 Mosfet-nupilla ja sille kaveriksi Boss DS-1... riittävästi rätinää ja kolinaa :)

Billy sanoi jossain haastatelussa, että Mellon Collien soundi on suurimmaksi osaksi lähtöisin JCM800:sta, ei niinkään pedaaleista.
 
Minun käsittääkseni studiossa käytettiin Big Muffia JCM 800:aan jossa oli KT-88 putket. Masteri oli täysillä ja etuastevolume vain hieman auki. Livenä sitten käytettiin putkisäröä Big Muffin sisään.
 
Ei aina ihan näinkään. Kattelee nyt vaikka Pearl Jamin hemmojen kamoja.
 
Mitä paremmat kamat, sitä vähemmän grunge.

Mitä paremmat kamat, sitä vähemmän grunge.
 
Juuri näin... PJ on vain ihan liian siistiä ollakseen grunge. Sama homma kuin Foolla, vaikka se Foon eka lätty onkin kovasti grungea. Mutta nykyisellään se on ihan rockosastoa.