Kitarat: soittaminen ›

Täällä on viitattu hyvin monesti siihen esittämistilanteen tunteikkuuteen, kun on puhuttu ilmeistä, lavaesiintymisestä ja niin edelleen, mutta konserttimusiikkia (os. taidemusiikkia) miettiessä tulee oitis mieleen, että onko se esittäminen sittenkään niin suuri osa sitä tunteikkuutta. Oletetaan pyöreä lehm... eikun ekspresionistinen taidemusiikkiteos, jossa orkesteri paahtaa tuhatta ja sataa päättäen juoksunsa mahtavaan yhteispamaukseen - siinä on säveltäjä materialisoinut läheisen menettämisen aiheuttaman maanisen tuskansa säveliin.
 
Mutta mitä tapahtuu esittämistilanteessa: suurin osa soittajista pitää moista modernia pauketta roskana, muutamalla se aiheuttaa tunteita, mutta mieluummin soittaisivat Bachia, kakkosviulistilla tekisi mieli maitoa ja lihapiirakkaa - mahdollisesti konduktööri, elikkä orkesterinjohtaja, on ainoa, jolla on esitettävään musiikkiin jotain tunnesidettä. Pitäisikö orkesteri sitten ajatella vain musiikin välineelliseksi kappaleeksi, orkesterinjohtajan instrumentiksi, kuten kitaristinkin välineellinen musiikin tuottamisen kappale kitara on, eikä sillä nyt niin kauheasti ole väliä, että mitä tunteita esitettävä musiikki esimerkiksi tallassa tai satulassa herättää niin kauan kun ne vain hoitavat hommansa.
 
Tunne, emootio, tarkoittaa liikkumista - saavathan tunteet meidät tekemään mitä kummallisimpia asioita, ravaamaan ties missä. Varmasti kaikkein nopeimmallakin tiluttajalla on jokin tunne toimintansa taustalla, eihän hän muuten soittaisi, sen sijaan esimerkiksi tietokoneella ei varmaan ole samanlaista tunnetta - se tekee niin vain koska käskemme sen tekevän niin. Kyse lieneekin motiiveista ja arvoista: mahdollisimman suureen nopeuteen pyrkivän voidaan ajatella motivoituvan henkilökohtaisen kunnian etsimisestä, eikä niinkään taiteellisten elämyksien tasapuolisesta jakamisesta, ja siksi hänen tuottamaansa musiikkia voidaan pitää arvohierarkiassa vähempiarvoisena. (Huomaa, arvon lukija, etten nyt väitä tässä tiluttajien todellisesta arvosta mitään, vaan esitän hypoteettisen tilanteen - arvioni, miksi tiluttajia sorsitaan). Lopputuloksella, sillä saako se musiikki lopulta tunteita aikaan, ei ihmisten arvioissa liene niin kauheasti väliä, mikä on loogista, sillä suhteellisen kehittyneiden moraalisten järjestelmien perustana on usein yksilön motiivien painottaminen.
 
Toisaalta siinä missä tietokone varmaan luulee haluavansa tehdä jotain, ja kivi luulee haluavansa lentää kun sitä heitämme, lienee ihmiselläkin jokin syvempi mekaanisen deterministinen voima, joka meitä nakkelee ja saa luulemaan että oikeasti haluaisimme näin toimia.