Aihe: Testament
1 2 3 4 516 17 18 19 2058 59 60 61 62
Ben_D
03.02.2007 09:01:27 (muokattu 03.02.2007 09:04:29)
 
Jaa-a.
 
Minkähänmoista uusi Testament mahtaa ollakaan. Reunion touhut viittaisivat hieman juurilleen palaamiseen, mutta toisaalta itselläni ei ole 100% tietoa siitä, mihin suuntaan kokoonpano on mennyt ja tietenkään pelkkä reunion ei takaa mitään. Sen sijaan Nick Barkerin mukaan tuleminen voisi tarkoittaa hieman ankarampaa takomista, jotenkin on hieman vaikeaa kuvitella kyseistä kaveria paukuttamassa thrash-komppia sellaisenaan, hieman sama tapaus kuin Lombardo, ellei suuremmissa määrin.
 
Suoraan sanoen suhteeni Testamentiin on niin ristiriitainen, etten osaa sanoa pitäisikö jotain pelätä tai toivoa erityisesti. Jonkinlaisena kerettiläisenä itselleni ainoa mahtava ja 5/5 Testament levy on juuri The Gathering, joten jos sillä hieman vanhempia aikoja ankarammalla linjalla jatkettaisiin, en pistäisi yhtään pahakseni. Toisaalta se bändille perinteisempikin matsku 2000-luvun silauksella voisi toimia, ei siinä mitään. Jos itse kuitenkin toiveita heitän johonkin suuntaan, ottaisin ennemmin vastaan tätä astetta brutaalimpaa ja raskaampaa Testamentia The Gatheringin tapaan tai vielä paremmin.
 
Saa nähdä, kiinnostaa joka tapauksessa.

Tuore Testament materiaali on Alex Skolnickin sanoin "New Order meets Gathering". Jo pelkästään Skolnickin mukanaolo karsii pelkän Gathering tyylisen mättämisen veks. Soundit on aivan varmasti timanttia Andy Sneapin käsittelyn jälkeen. Vuoden (vuosikymmenen) kovin levy tulossa aivan varmasti.
 
Tulossa uusi DVD bootleg...Testament Live at The Independent...kannuissa Nick Barker. Settilistassa myös uudempaa tavaraa kuten DNR ja True Believer.
http://www.fiercemetal.org
Akiman
03.02.2007 09:05:55
 
Tuore Testament materiaali on Alex Skolnickin sanoin "New Order meets Gathering". Jo pelkästään Skolnickin mukanaolo karsii pelkän Gathering tyylisen mättämisen veks. Soundit on aivan varmasti timanttia Andy Sneapin käsittelyn jälkeen. Vuoden (vuosikymmenen) kovin levy tulossa aivan varmasti.
 
Sehän kelpaa. Kaksi parasta Testament albumia yhteen, uutta tuulta messiin, Andy Sneapin muhkeat soundit ja niin edelleen, eiköhän tuosta tule aika terminaattoria. Kyllähän ne kasarisounditkin ovat sitä itseään monissa tapauksissa, mutta kuten totesin, olen kerettiläinen Testamentin suhteen. Tämä pätee soundeissakin, sillä itse pidän tähän mennessä soundeista The Gatheringilla, FSSD:lla ja tuoreimmalla livellä.
 
Toiset pitää muhkummasta.
19.01. Nosturi: STREAM OF PASSION / AYREON (+ Lullacry ja Silentium) Lisätietoja: www.korroosio.fi
Seppo_Howitzer
03.02.2007 12:02:32
Tämän linkin mukaan Testament olisi tulossa Suomeen: http://www.ultimatemetal.com/forum/ … -testament-tour-dates-look-now.html
 
08/17 - Jalo Metalli Fest: Oulu, Finland
bedlam
03.02.2007 12:04:40
 
Tämän linkin mukaan Testament olisi tulossa Suomeen: http://www.ultimatemetal.com/forum/ … -testament-tour-dates-look-now.html
 
08/17 - Jalo Metalli Fest: Oulu, Finland

Ohoh. Pitääpäs sitten noillekin kemuille ensimmäistä kertaa osallistua.
Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee.
sandiego
03.02.2007 12:14:18
Ui Saatana jos Testamentti tulee jalometalliin. Karkelot parraimmasta päästä tiedossa! Tuo new order meets gathering on samoin mitä parhain uutinen. Toivottavasti saavat rieskan nyt väännettyä eikä taas jää vain puheeks.
Ben_D
03.02.2007 16:21:51
 
Eric Petterson ja Barker vetää jo tavaraa narulle.
http://www.fiercemetal.org
-mechanix-
03.02.2007 16:25:11 (muokattu 03.02.2007 16:26:11)
Tämän linkin mukaan Testament olisi tulossa Suomeen: http://www.ultimatemetal.com/forum/ … -testament-tour-dates-look-now.html
 
08/17 - Jalo Metalli Fest: Oulu, Finland

Ja tietysti k18-tapahtuma..Saisivat muuallekkin Suomeen tulla.
Ben_D
03.02.2007 16:50:19
 
Ja tietysti k18-tapahtuma..Saisivat muuallekkin Suomeen tulla.
 
Niin saisivat....nimittäin Nosturiin tai Tavastialle...nyt joutuu lähteen Oulun matkalle. Onneks lento ei kestä kun tunnin.
http://www.fiercemetal.org
Seppo_Howitzer
03.02.2007 16:57:46
Ja tietysti k18-tapahtuma..Saisivat muuallekkin Suomeen tulla.
 
Ei tuo kyllä mikään k18-tapahtuma ole.
sandiego
03.02.2007 17:04:40 (muokattu 03.02.2007 17:06:10)
Ei tuo kyllä mikään k18-tapahtuma ole.
 
Joo, sehän on festari missä kalja-alueet aidattu ja alaikäset pääsee paikalle.
Tän uutisen kunniaks pitää pian saunoa, maistella huurteista ja kattoa live in london. Tsiisus ku tuntuu tuo uutinen makialle sen verran että....
Backlet
03.02.2007 17:09:01
 
Kyllähän tuonne on pakko lähteä, jos ne sinne tosiaan tulevat. Voisivat kyllä muuallakin heittää keikan, kun Ouluun on vähän turhan pitkä matka.
Nuclear Waste.
sandiego
03.02.2007 17:26:06 (muokattu 03.02.2007 17:27:21)
tai no ei mitään...
-mechanix-
03.02.2007 18:23:14
Ei tuo kyllä mikään k18-tapahtuma ole.
 
http://meteli.net/event.php?id=83383
No tuosta sain sellasen käsityksen, että olisi. No tuonnehan täytyy sitten lähteä, jos ne nyt ei mihinkään lähemmäksi tule.
Torniojaws
03.02.2007 18:30:17
 
Tämän linkin mukaan Testament olisi tulossa Suomeen: http://www.ultimatemetal.com/forum/ … -testament-tour-dates-look-now.html
 
08/17 - Jalo Metalli Fest: Oulu, Finland

Ossaatana :) Sinne. Vielä kun saisivat Evergreyn, jota toivoin sinne \m/
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Progish Metal] | Coldway [Death Metal]
DaKiller
03.02.2007 18:34:27
 
Voisivat kyllä muuallakin heittää keikan, kun Ouluun on vähän turhan pitkä matka.
 
Ei, kyllä minulla tulee ouluun vähemmän matkaa kuin vaikkapa helzinkiin.
Helvetinpartaterä
04.02.2007 21:05:06
 
Kyllähän se nyt on pakko mennä katsomaan, kun viimeksi Tuskassa niin saakelin lujaa jyräsivät.
Manavava! "I'm gonna rip your head off and shit up your neck!"
Sakmäster
04.02.2007 22:28:33
Eipä tuota aleta missailemaan, kun kerta Oulussa asutaan, niin pakko päästä katsomaan:D
Larsson bergeri
Mohla
04.02.2007 22:53:12
 
itse kuitenkin toiveita heitän johonkin suuntaan, ottaisin ennemmin vastaan tätä astetta brutaalimpaa ja raskaampaa Testamentia The Gatheringin tapaan tai vielä paremmin.
 
Sama täällä.
 
Hitto, vai tulee poijjat Suomeen! Hienoa!
Adamantium Studios
Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?
-Charlie McCharty
Quu
04.02.2007 23:52:28
 
Tulipa sitä itsekin tutustuttua kyseiseen orkesteriin hieman paremmin, kahden levyn muodossa.
Anttilasta kävin sopuhintaan nappaamassa The Legacyn & The New Orderin ja on ne kyllä suatanan kovia plättyjä.
Varsinkin Order on kolissut meikäläiselle 100-200.
Se ei kuulu missään ja sielläkin missä se kuuluu huonosti niin se ei kuulu ollenkaan.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)