Yleistä keskustelua musiikista ›

Kun kuulin ekan kerran St angeria ajattelin että toivottavasti tämä ei ole st anger nyt se on yks suosikki levyistä
Sama oli slayerin reign in bloodissa eka oli että ompas samanlaisia kappaleita nyt yksi suosikeista

Toi on kyllä täysin totta. Joskus tietysti tulee hitti heti ensi kuulemalta, mutta joskus sit joutuu kuuntelee kakskyt kertaa ennen kun alkaa saada mitään irti. Varsinkin, jos tyyli on erilaista kuin on tottunu kuulemaan, niin kestää vähän aikaa ennen kuin oppii erottamaan yksityiskohtia, eikä tartu vaan siihen yleiseen saundiin...
 
Se on aina erityisen ovelaa, kun levy vaan yksinkertaisesti kuulostaa tosi tylsältä, mut sit jos se jostain syystä tulee kuitenkin laitettua uudelleen levysoittimeen, niin huomaakin, et hei, oikeestaan täähän on ihan hyvä. Ja parin kuuntelukerran jälkeen se onkin tosi hyvä... =P Selittämätöntä.

Myös parhaat kirjat, kuten ala-asteen äidinkielenkirja (sisältää muuten mahtavan kappaleen välimerkkien käytöstä, kannattaa katsastaa), näyttävät aukenevan äärimmäisen hitaasti joillekin.

Myös parhaat kirjat, kuten ala-asteen äidinkielenkirja (sisältää muuten mahtavan kappaleen välimerkkien käytöstä, kannattaa katsastaa), näyttävät aukenevan äärimmäisen hitaasti joillekin.
 
oon samaa mieltä toi on tosi jees kirja mutten jaksanu sitä lukee ku se oli tylsä

Onhan se kiva jos musiikki on syvällistä ja kuuntelua kestävää, mutta eikö olekin kaikkein hienointa kun heti ensi kuuntelulla leuka loksahtaa auki ja biisi iskee kuin miljoona volttia? Harvemmin tuota tosin enää nykyään tapahtuu.

Onhan se kiva jos musiikki on syvällistä ja kuuntelua kestävää, mutta eikö olekin kaikkein hienointa kun heti ensi kuuntelulla leuka loksahtaa auki ja biisi iskee kuin miljoona volttia? Harvemmin tuota tosin enää nykyään tapahtuu.
 
No onhan tuo toki hienoa, mutta yleensä tällaiseen biisiin/levyyn kyllästyy sitten aika äkkiä. Ei tosin aina: näistä levyistä tuleekin sitte jonkiasteisia klassikoita, ainakin omasta mielestä siis.

Kyllähän ne hitaasti aukeavat ovat yleensä hyviä, mutta musiikkia on kahdenlaista (karkeasti). Bilemusiikkia, jota voi kuunnella ei-niin-keskittyneesti ja sitten sitä mihin pitää keskittyä. Jälkimmäinen on sitä mikä on hitaastiavautuvaa ja sitä mistä minä maksan. Bilekappaleita/levyjä en juurikaan hanki. Tosin parasta on näitten hybridi, joka pitää ensin tajuta kunnolla ja sitten se tykittää täysillä vaikka ei niin tarkkaan kuuntelisikaan.
 
olen sekava

Onhan se kiva jos musiikki on syvällistä ja kuuntelua kestävää, mutta eikö olekin kaikkein hienointa kun heti ensi kuuntelulla leuka loksahtaa auki ja biisi iskee kuin miljoona volttia? Harvemmin tuota tosin enää nykyään tapahtuu.
 
Jep jep, mutta oma kokemukseni kertoo, että tuollaiset biisit/levyt kestävät aikaa kovin kehnosti.
 
Hitaasti aukeavista levyistä vielä sen verran, että omalla kohdalla tuollaiset levyt eivät kuulosta ensi kerralla "miltään", eivät hyvältä eivätkä huonolta. Sitten jossakin vaiheessa jutun juoni avautuu.

Kyllä ne levyt jotka aukeavat hitaasti ovat ainakin pitkäikäisimmät. Ja yleensä parhaimmasta päästä myös.
 
Eivätkä ainoastaan levyt ole sellaisia, myös bändit voivat olla "hitaasti aukeavia". Minulla esimerkiksi kaksi suosikkibändiäni ovat sellaiset, jotka vielä muutama vuosi sitten eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Nyt kuuntelen puolet ajastani jompaa kumpaa. Tai ehkä se vain oli sitä "nuoruuden" ajatusmaailmaa, johon ei mahtunut kuin yksi hyvä bändi ja muut olivat sitten pohjasakkaa.

Jonkin asteen idea:
 
Nopeasti aukeava helppo levy:
- Hittilevy, kaikki ostaa
- Nopeasti kyllästyttävää musiikkia
- Parhaiten myyvä kuitenkin, koska massat ostaa sitä
 
Hitaasti aukeava levy.
- Vähemmän suosita
- Musiikki kestää pitkää kuuntelua, jolloin levystä irtoaa iloa vielä vuosien/vuosikymmenien jälkeen
- Huonommin myyvä, koska vain oikeat fanit ostavat ja massat eivät

Myös parhaat kirjat, kuten ala-asteen äidinkielenkirja (sisältää muuten mahtavan kappaleen välimerkkien käytöstä, kannattaa katsastaa), näyttävät aukenevan äärimmäisen hitaasti joillekin.
 
LOL :-)

Kyllä minun ikisuosikki-levyt on melkein kaikki olleet niitä, jotka kolahtavat täysillä jo ensikuuntelulla.

Kun kuulin ekan kerran St angeria ajattelin että toivottavasti tämä ei ole st anger nyt se on yks suosikki levyistä
Sama oli slayerin reign in bloodissa eka oli että ompas samanlaisia kappaleita nyt yksi suosikeista
 
En oikeastaan ole koskaan syvällisesti ymmärtänyt tuota hitaasti aukeavaa levyä. Kyllä kaikki levyt, mitkä olen kuunnellut on auenneet ihan samaa vauhtia. Heti yleensä huomaa onko levy hyvä vai huono

Kyllä minun ikisuosikki-levyt on melkein kaikki olleet niitä, jotka kolahtavat täysillä jo ensikuuntelulla.
 
Yhdyn tähän.Jos levyltä jää vähemmän kuin kaksi biisiä muistiin kuuntelun jälkeen,on odotettavaa ettei siitä tule suosikkia.

Metallican levyt Ride the Lightning ja Master of Puppets on hyyvin hitaasti aukeavia, mutta parempaa ei löydy yhtään mistään, kun niitä oli kuunnellut muutama kymmentä kerran. Kasvavat kuuntelussa jatkuvasti.

Kun kuulin ekan kerran St angeria ajattelin että toivottavasti tämä ei ole st anger nyt se on yks suosikki levyistä
Sama oli slayerin reign in bloodissa eka oli että ompas samanlaisia kappaleita nyt yksi suosikeista
 
Tämä kirjoituskin aukenee melko hitaasti. Tuskin koskaan täysin.

Tämä kirjoituskin aukenee melko hitaasti. Tuskin koskaan täysin.
 
Mutta jos se aukeaa joskus, huomaat kuinka upea kirjoitus tuo on.

Sori teidän vammasuus jos ette tajua jotain heti; ei silti liity sairas kilpailu kuka kuuntelee hitaiten aukenevaa musiikkia, joka muka olisi täten jotenkin erityisen hienoa ja kompleksia.
 
Summa summarum: olette hidasälyisiä.

Mutta jos se aukeaa joskus, huomaat kuinka upea kirjoitus tuo on.
 
Siispä sitä ei kannata lukea toista kertaa.