Aihe: Harjoittelun tuntimääristä.
1
Teijo K.
27.01.2007 18:36:26
 
 
Tuossa parin keskustelun mittaan on ollut puhetta soittomääristä, ja taannoin tein eräänlaisen musiikillisen pikku historiikin itselleni ja siinäkin tuli pohdittua että nuorempana tuli harjoiteltua ihan älyttömiä määriä. Piti oikein soitella entisille bändikavereille ja varmistella omien muistikuvien paikkaansapitävyyttä. Hyvin varovaisen arviolaskelman mukaan sain noin 16 000 tuntia treeniä 15 vuoden aikana. Olen kyllä varma siitä, että esimerkiksi klasarimuusikoille jään tuossa ihan 6-0, ja tuotakin keskiarvoa alentaisi jos laskisin nämä viimevuodet mukaan, mutta silti määrä tuntuu äkkiseltään ahdistavalta. Ja laskelmakin on todella äkkiä väsätty mutta silti.
 
Olisi hauska kuulla muitten treenauksista ja millaista määrää kukakin pitää sopivana. Koska treenatessakin laatu korvaa määrän, (olisimpa tajunnut tuon joskus silloin) niin voisi olla kiva myös kuulla millaisia harjoituksia ihmiset suosivat.
 
Ja tietty kuka muu vajoaa samanlaiseen nostalgiatrippiin kuin itse tunnun nyt menneen. Oireisiin kuuluu menneisyyden muistelemisen lisäksi vanhojen soittokamojen haaliminen takaisin, ja vanhojen demojen kuunteleminen tippa silmässä.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona.
Tana
27.01.2007 18:41:57
 
 
Bändin lisäksi (2krt/vk, 2-4h + satunnaiset keikat) soittelen kotona bassoa tai kitaraa levyjen mukana, sellaisen musiikin tahtiin mikä soittohetkellä miellyttää eniten. Tätä vapaa-ajan "harjoittelua" tulee yleensä n. tunti päivässä, tylsänä päivänä jopa 2-3.
Diiba daaba
Olli.M
27.01.2007 18:44:12 (muokattu 27.01.2007 18:56:28)
Ja tietty kuka muu vajoaa samanlaiseen nostalgiatrippiin kuin itse tunnun nyt menneen. Oireisiin kuuluu menneisyyden muistelemisen lisäksi vanhojen soittokamojen haaliminen takaisin, ja vanhojen demojen kuunteleminen tippa silmässä.
 
MINÄ. Treenaminen nykyään tapahtuu ainoastaan silloin kun pändi on paikalla.Harmi sinänsä, treenaminen olisi kyllä paikallaan muutenkin. Tuo menneitten muistelu on semmonen juttu että sitä tulee kyllä harrastettua, tuossa taannoin kaveri myi pois mun ekan basson ja mie laitoin sen sitä ennen kondikseen ja melkein kyynel vierähti vaikkakin se oli ihan paska ritsa. Ekoja demoja ja keikkoja kun kuuntelee niin kyllähän siinä hetkeksi aina hiljentyy, intoa oli kovasti vaikkei taitoja niinkään. Hauskaa oli ja mitään en kadu.
Niin käy joskus
Jalmus
27.01.2007 19:28:05
Mulle treenaaminen on muodostunut oikeastaan elämäntavaksi. Eli kun nuo työt (opetukset ja keikat) painottuu iltoihin, niin yleensä päivät on hyvää aikaa treenata. Mulla parasta treeniaikaa ovat nimenomaan aamut. Mun on päästävä tuossa klo 8-9 alkamaan treenit. Jos aloitan tuossa puoliltapäivin, niin siitä ei enää tahdo tulla mitään.
 
Treenaan kolmen vartin pätkissä. Ensin soittelen asteikkosovelluksia. Seuraavaksi oikean käden harjoitukset. Sitten menee pari kolme seuraavaa pätkää biisien treenaamisen ja levyjen kanssa soittamiseen, yleensä mulla on aina kaksi tai kolme erityylistä biisiä työn alla. Opetusmateriaalin tsekkaus, jos on vaativaa matskua, niin treenaan sen itsekin läpi, ettei tulisi oppilaan edessä hirveesti sekoiltua. Sitten vielä jotain treeniä tarpeen mukaan (projektit). Nykyisellään vahintään kolme täyttä tuntia, yleensä kuienkin about viisi tuntia päivässä.
 
Päälle tulee vielä sitten ne opetukset ja keikat, mutta niitähän ei lasketa.
 
Treenimäärä ei sinällään ole kovin hyvä kilpailun aihe, tärkeintä on sen ajan maksimaalinen hyödyntäminen (-> turha räplääminen minimiin). Jokainen treenaa oman mielenkiintonsa ja katsomansa tarpeen mukaan. Ja hyvä niin.
Vaikka maailma olisi millä mallilla tahansa, sutenööri se vitut välittää.
leksi-B
27.01.2007 20:02:21
Koulu tuppaa tulee tielle vielä mut se 1 tunti päiväs menee iha kivasti ja huonoina (basson kannalta hyvinä) päivinä tulee se 2-3 tuntii ja joskus todella harvoin vaiks koko päivä jollei muuten! Jollei ois kouluu tiellä ni menis monta tuntii viel enemmä!
8v soitellu bassoa!
sunder
27.01.2007 20:30:44
Liian vähän ja sillonkin kun reenaan nii se on sitä rämpyttelyä. En itseasiassa ole paljon asiaa miettinyt. Bändien kanssa 2-3h kerrallaan 2-4 krt/viikko.
"tuo soundi oli niinku ois kissanpennuilla soittanu" -Lemmes
Groovelover
27.01.2007 23:12:53 (muokattu 27.01.2007 23:20:50)
Nuorena sällinä tuli joo treenattua ihan hillittömiä tuntimääriä, eli joskus 80-luvun puolessavälissä kun broidin kanssa laitettiin eka kunnollinen bändi kasaan, ihme että siinä paskassa treenikämpässä jaksoi pakertaa 3-4 iltaa viikossa. Oli näet sen verran kamala mesta, Tattarisuolla sellaisen metalliverstaan kellarissa, huono ilmanvaihto, ilmassa pientä metallipölyä niin että kaikki potikat ja mikserin liu'ut rutisi. Ja kun sai röökata sisällä niin ainahan siellä oli se tunkkainen röökinkäry. Kun muutettiin sieltä sitten parempaan kämppään niin huomattiin että sen verran oli kosteutta lattiassa että räsymatot oli homehtuneet lattiaan kiinni, prkl. Treenikämppänä siis aika rok mutta tänä päivänä en viettäisi edes kymmentä minuuttia sellaisessa läävässä, nuoruus ja hulluus, totta tosiaan.
 
Ja muuten tuli sitten himassa istuttua skraitan edessä treenamassa juttuja levyiltä tosi paljon; olen sitä mieltä että ihan puhtaasti soittoteknisessä mielessä olin silloin parhaimmillani, mutta soittajana olen nykyään parempi, osaa ja uskaltaa käyttää tilaa ja sanoa se sanottavansa vähemmilläkin elkeillä. Eli toisin sanoen on ymmärtänyt että tauko voi olla hienointa musiikkia.
 
EDIT: Se levyjen mukana soittelu himassa kuuluu edelleenkin kuvioon, sillä tavalla treenaan käytännössä kaiken, paitsi jos on jotain mutkikkaampaa mihin on hyvä olla lappu vinkkinä. Ja pitäisi tosiaan kysyä siltä senaikaiselta rumpalilta mitä kaikkea sillä on tallessa treeninauhoista, me äänitettiin tosi paljon treenejä siihen aikaan. C-kasetilla ne on tietty kun se oli 80-lukua eli ihan senkin takia pitäisi siirtää talteen ennenkuin ne kasetit happanee pilalle. Voisi tosiaan olla kiinnostavaa rypeä nostalgiassa ja kuunnella niitä treenisdemoja.
"It's not really what you play, but what you leave out that counts." Rick Danko, 1976
Teijo K.
27.01.2007 23:26:24
 
 

EDIT: Se levyjen mukana soittelu himassa kuuluu edelleenkin kuvioon, sillä tavalla treenaan käytännössä kaiken, paitsi jos on jotain mutkikkaampaa mihin on hyvä olla lappu vinkkinä. Ja pitäisi tosiaan kysyä siltä senaikaiselta rumpalilta mitä kaikkea sillä on tallessa treeninauhoista, me äänitettiin tosi paljon treenejä siihen aikaan. C-kasetilla ne on tietty kun se oli 80-lukua eli ihan senkin takia pitäisi siirtää talteen ennenkuin ne kasetit happanee pilalle. Voisi tosiaan olla kiinnostavaa rypeä nostalgiassa ja kuunnella niitä treenisdemoja.

 
C-kasetilla minullakin ne vanhimmat on, ei maar, pitää varmaan laittaa tästä oma keskustelunsa.
Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1

Silloin olet ajatteleva asioita, ja kun käsität basson Tieksi. olet ymmärtävä Tien bassona.
Groovelover
27.01.2007 23:29:41
Se oli sitä 80-lukua, treenit C-kasetille ja himassa biisit treenattiin LP-levyiltä, eipä ollut tosiaan mitään nettiä mistä plokata tabit ja hyvä niin, sävelkorva sai jatkuvaa treeniä.
"It's not really what you play, but what you leave out that counts." Rick Danko, 1976
rUSTED
28.01.2007 00:35:14 (muokattu 28.01.2007 00:38:52)
eipä ollut tosiaan mitään nettiä mistä plokata tabit ja hyvä niin, sävelkorva sai jatkuvaa treeniä.
 
Meikää harmittaa vähän se ku muutama vuos sitte alotteli soittoa ja soitti niin paljon suoraan lapuilta, että sävelkorva ei kehittyny niin hyvin ku ois voinu. NYkyäänki soittelen kyllä paljon tabuista, mutta yritän siitäki pikku hiljaa päästä eroon, ihan yrittämällä soittaa korvallakuulolta, mutta kyllä se tuskallista on ku se tapa on ollu soittaa tabuista.
 
Muusiikki ja soittaminen on kyllä iso asia minun elämässä, mutta kuitenki teen sitä sen hauskuuden vuoksi ja jos se tulee tabuista soittamalla niin en mie sitä ongelmana näe omalla kohalla, jos ymmärrättä mitä tarkotan. Tietenki näin korvakuulolla ku reenailee, niin siitähän se hauskuus alkaaki irrota, ku oppii ja pääsee niistä tabuista ja nuoteistaki pikku hiljaa eroon. :)
 
E. Ja niistä tuntimääristä sen verran, että mulla ainaki vaihtelee ihan kauheasti ne ajat. Joskus on pari viikkoa silleen, että bassoon tulee koskettua ehkä kaks kertaa, ja joskus taas saa motivaatio esim. uuden bändin tai artistin "löytämisestä" ja sitte saattaa reenailla sen biisejä ja tekniikoita hyvinki paljon.
ötzi
28.01.2007 02:26:27
Mullon jostain syystä nyt ollu hirvee lama tuon harjottelun kanssa. En ole 2kk harjotellut mitään treenien ulkopuolella. Ennen harjottelin omaksi iloksi jotain ihme biisejä paljonkin mutta nyt ei vaan iske, ja välillä tuntuu että treeneihinkään lähtö ei miellytä yhtään. Noh, toivotaan että uusi basso+uusi vahvistin palauttavat soittoinnon
Kaikki ruoka ei ole perunaa, mutta kaikki peruna on ruokaa, paitsi peruna
Juippi!
28.01.2007 12:46:03
Musiikinopettajani sanoi että, kun jotai suomalaista huippu kontra-basso ukkelia haastateltiin, häneltä kysyttiin että taitaa olla aikamoiset lahjat tuossa soittoalalla, siihen hän sanoi että 40 000 tuntia soittoharjoittelua vaan, niin kyllä se siitä. =)
 
Veikkaan etä itselläni olisi n. 2,5 vuoden aikana kertynyt n. 500 tuntia.
Tuo on siis vain huono veikkaus.
nahkaruoska
29.01.2007 09:16:26
kyllä sitä päivässä tulee soiteltua 1-4 tuntia (jos on kotona). Toisinaan taas ollaan koko päivä basso sylissä vaikkei sitä soittaisikaan koko aikaa..
Message in a bottle.. "weird, d'oh"
Keny
29.01.2007 09:29:10
80 luvulla kun opiskelin helsingin konservatoriossa niin noin 4-5 tuntia päivässä tuli treenattua kontralla monta vuotta.Sitten loppu soitto kokonaan moneks vuodeks kunnes taas 95- 2000 vuonna treenalin tota sähköbassoa kun ei se ollu ollenkaan hallussa.No jonkin verran siitäkin opin ja sen jälkeen ollu jokunen bändi/projekti.....ei mitään ihmeellistä.
 
Koko 2000 luku menny niin että noin 2 kert viikossa bänditreenit ja yksinään noin 1-2 tuntia päivässä räpelsin jotain bassolla himassa tai ehkä vähän pidempään sillon kun tein biisejä.Nyt viimeinen vuos on menny tyyliin2 tuntia viikossa ja ei bändiä.
Blow wind blow, where ever you may go... - Tom Waits
Riio-Kola
29.01.2007 23:22:04
Jossain vaiheessa yritin treenata jotain tiettyä juttua melkein joka päivä, mutta eipä se mulle sopinut, soittohimot tahto kadota sellasessa "pakollisessa" hommassa. Nyt tulee soitettua sillon kun tekee mieli, mikä on motivaation kannalta hyvä, mutta eipä oikeen tekniikan, tosin joskus tulee tehtyä tekniikkatreenejäkin, mutta harvoin.
Narf
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)