Etno, proge, latin ›

Topographic Oceans on ollut tosi kovassa kuuntelussa nyt noin viikon, ja sehän on noussut jo Yesin toiseksi parhaaksi albumiksi Close to the Edgen jälkeen. Äärimmäisen addiktiivinen levy.
 
Sinulla on oikea musiikkimaku :D Onneksi olkoon.

Topographic Oceans on ollut tosi kovassa kuuntelussa nyt noin viikon, ja sehän on noussut jo Yesin toiseksi parhaaksi albumiksi Close to the Edgen jälkeen. Äärimmäisen addiktiivinen levy.
 
Itsekin pidän Topographicista paljon. Sen parhaimmat hetket ovat lähes Close To The Edgen tasoa. Mutta välillä tulee mieleen, että olis sitä voinut hieman editoida, siellä kun välillä junnataan paikoillaan minuuttitolkulla.

Mä en pysty nykyään kuuntelemaan olleskaan. Alkaa liehuvat takatukat ja pinkit puvuntakit vilistä liikaa silmissä tuota levyä kuunnellessa.
 
Tiedän että olen pervo, mutta jotenkin tuo 80-luvun keskivaiheen Miami Vice-stailaus on oikeastaan aika makeeta. Mitä muotiin ja soundeihin tulee, niin 90-luvun alku traumatisoi meikäläistä melkein enemmän.
 
"Tales" on hyvä, joskin rönsyilevä. Itselläni on juuri työn alla levyä innoittanut Yoganandan kirja.

Itsekin pidän Topographicista paljon. Sen parhaimmat hetket ovat lähes Close To The Edgen tasoa. Mutta välillä tulee mieleen, että olis sitä voinut hieman editoida, siellä kun välillä junnataan paikoillaan minuuttitolkulla.
 
Jännittävää muuten kuinka valtavasti Topographic myi aikoinaan, oli kutakuinkin listaykkösenä sekä jenkeissä että briteissä, vaikka jo levyn muotti sinällään on hyvin kummallinen. Ehdottomasti kuitenkin maailman parhaita levyjä, joka tulee melkein aina kuunneltua yhteen pötköön ja pimeässä.

Jännittävää muuten kuinka valtavasti Topographic myi aikoinaan, oli kutakuinkin listaykkösenä sekä jenkeissä että briteissä, vaikka jo levyn muotti sinällään on hyvin kummallinen. Ehdottomasti kuitenkin maailman parhaita levyjä, joka tulee melkein aina kuunneltua yhteen pötköön ja pimeässä.
 
Eikös Relayerkin -muiden Yes -levyjen kanssa- ollut Top 10 -levyjä? Ja niinkin sinällään "ei-kaupallinen" levy kuin Pink Floydin Dark side of the moon oli myyntimenestys.Tulee väkisinkin mieleen ettei nykyään ihan onnistuisi.Vaikka toisaalta onhan Toolkin vissiin listakamaa USAssa?

Vaikka toisaalta onhan Toolkin vissiin listakamaa USAssa?
 
Toolin uusin oli albumilistan kakkonen muistaakseni Suomessakin, Lateralus oli ykkösenä USAssa ja luultavasti oli uusinkin. Eli kyllähän tuolla "vaikeammalla" musiikilla on suuri ystäväjoukko tänäkin päivänä. Näitä suuria progemammutteja on vain vähemmän.

Tuli kuunneltua myöhempien aikojen Yesiä The Ladder -levyn muodossa.Ihan hyviä biisejä ,mutta perskeles: se jamittelu ja kikkailu uupuu! Täytyy myöntää etten kuunnellut ihan loppuun ,enkä muista löytyikö esmes New language -biisistä sellaista ilotulitusta kuin noilta 70 -luvun albumeilta ja jopa Dramaltakin.Jotenkin moista vaan odotti kun nuo vanhat klassikot on olleet tehokuuntelussa ja Howekin kehissä jne.Mut ei.

Eikös Relayerkin -muiden Yes -levyjen kanssa- ollut Top 10 -levyjä? Ja niinkin sinällään "ei-kaupallinen" levy kuin Pink Floydin Dark side of the moon oli myyntimenestys.Tulee väkisinkin mieleen ettei nykyään ihan onnistuisi.Vaikka toisaalta onhan Toolkin vissiin listakamaa USAssa?
 
DSOTM myi vaivaset 40 miljoonaa...!
 
Ja Yes on aina ollut tosiaan menestynyt, on kymmenen menestyneimmän Eurooppalaisen bändin joukossa (jossa lasketaan levymyynti ja konserttitulot), reilusti Dire Straitsien ja kumppaneiden edellä. Ettei ollut peräti sijalla viisi. Soundista tämän joskus luin. Jethro Tull oli siinä myös.

Tuli kuunneltua myöhempien aikojen Yesiä The Ladder -levyn muodossa.Ihan hyviä biisejä ,mutta perskeles: se jamittelu ja kikkailu uupuu!
 
Tuo sama ilmiöhän on käynyt muillekin veteraaneille, esim. Deep Purplelle. Ei tartte äijien enää todistella mitään.
 
Tuo Yessin myöhäistuotanto on liikkunut enempi progehtavan popin kuin progehtavan rockin maastossa.
"Ladderillä" on hetkensä, esim. "Homeworld" ja "Face to Face" ovat hienoja kipaleita. "Magnification" on ehkä Yessin myöhäiskauden suosikkini.
 
Oma näkemys on, että Yessin levyt pysyivät hyvinkin tasokkaina "Big Generatoriin" asti. Sen jälkeen julkaistuilla kuudelta studio-levyllä on omat hienot hetkensä, mutta kokonaisuuksina en jaksa oikein kuunnella niitä.

Tuli kuunneltua myöhempien aikojen Yesiä The Ladder -levyn muodossa.Ihan hyviä biisejä ,mutta perskeles: se jamittelu ja kikkailu uupuu! Täytyy myöntää etten kuunnellut ihan loppuun ,enkä muista löytyikö esmes New language -biisistä sellaista ilotulitusta kuin noilta 70 -luvun albumeilta ja jopa Dramaltakin.Jotenkin moista vaan odotti kun nuo vanhat klassikot on olleet tehokuuntelussa ja Howekin kehissä jne.Mut ei.
 
Minusta Yessin suurin ongelma 70-luvun, tai tarkemminkin 80-luvun jälkeen, kun palattiin juurilleen, on jamittelun ja kikkailun puuttuminen. Esimerkiksi Magnification nousisi neljän tähden kastiin jos olisivat tehneet joitain kohtia vähän rankemmalla kädellä. Yhtenä syynä voidaan toki pitää Wakemanin puuttumista, mutta etenkin Steve Howelta olisin toivonut huomattavasti agressiivisempaa otetta. Ottaisivat mallia Yessongs liveltä, jonka energialla nostaisi vaikka raketin kuuhun.
 
Yessiltä löytyy tosin kaksi erinomaista kappaletta 90-luvulta, joissa särmää tosiaan on. Mind Drive (jonka soittivat kahdessa osassa 2004 kiertuella mm. Helsingissä) ja That, That Is ovat kappaleiden nimet. Muistuttaa monessa mielessä 70-luku Yessiä, tosin saundit ovat aika erilaisia, mutta tutustumisen arvoisia molemmat ovat.

Tuo sama ilmiöhän on käynyt muillekin veteraaneille, esim. Deep Purplelle. Ei tartte äijien enää todistella mitään.
 
Niin no Purplella tuo liittyi ehkä enemmän siihen livepuoleen.Ne biisien livevenytykset ei vissiin äijien mielestä enää oikein sopineet 80 -luvullekaan.Eihän DP:n keikoilla ole kai reunionin jälkeen kuultu kaksikymmenminuuttista Space Truckinia? Yesillä taas löytyy rytmistä ja melodista koukeroa ihan noilta vanhemmilta studiolevyiltä ja vaikka esmes Homeworld pidempi eepos onkin niin kovin vähäistä on se kikkailu.Eli kuulostaa aika tasapaksulta Yesiksi.
 
Jos ne on oppinut ,että jos kikkailee niin kohta napsahtaa :-D
 
Tuo Yessin myöhäistuotanto on liikkunut enempi progehtavan popin kuin progehtavan rockin maastossa.
 
Näin minustakin.
 
Oma näkemys on, että Yessin levyt pysyivät hyvinkin tasokkaina "Big Generatoriin" asti. Sen jälkeen julkaistuilla kuudelta studio-levyllä on omat hienot hetkensä, mutta kokonaisuuksina en jaksa oikein kuunnella niitä.
 
Hiukka sama fiilis.Tosin täytyy muistaa ,että minusta 90125 on hyvä AOR -levy.Vertautuu esmes Asian kahteen ekaan ennemminkin kuin 70 -luvun Yes -kamaan.

etenkin Steve Howelta olisin toivonut huomattavasti agressiivisempaa otetta.
 
Hmm..Aika sama mielikuva jäi Ladderilta ,että Howen kuviot aika vaisuja verrattuna vaikkapa Awakeniin tai Gatesiin..Täytyy kuunnella uudelleen.
 
Yessiltä löytyy tosin kaksi erinomaista kappaletta 90-luvulta, joissa särmää tosiaan on. Mind Drive (jonka soittivat kahdessa osassa 2004 kiertuella mm. Helsingissä) ja That, That Is ovat kappaleiden nimet. Muistuttaa monessa mielessä 70-luku Yessiä, tosin saundit ovat aika erilaisia, mutta tutustumisen arvoisia molemmat ovat.
 
Olikos tuo That,that is Keys to Ascensionin ykkösosalla? Mind Drive oli kakkosella jota en omista enkä ole kuullut.Täytyy tutustua.Ykkönen löytyy kyllä.

Yhtenä syynä voidaan toki pitää Wakemanin puuttumista, mutta etenkin Steve Howelta olisin toivonut huomattavasti agressiivisempaa otetta.
 
Alan Whiten soittotyylikin on muuttunut vuosien varrella hieman perinteisemmäksi, samoin kuin Squiren soundi.
 
Yessiltä löytyy tosin kaksi erinomaista kappaletta 90-luvulta, joissa särmää tosiaan on. Mind Drive (jonka soittivat kahdessa osassa 2004 kiertuella mm. Helsingissä) ja That, That Is ovat kappaleiden nimet.
 
Kuuntelin juuri äsken työmatkalla "Mind Driven". Itseäni tökkii se, että vaikka aineksia mestariteoksiin olisi vaikka kuinka, niin noiden uudempien epookkien rakenteet poukkoilevat vähän miten sattuu. 70-luvun klassikot "Close to the Edge" tai "Gates of Delirium" pysyvät hienosti kasassa ja rakentuvat loogisesti. (Outoa, kun ottaa huomioon leikkaa-liimaa-tekotavan.)
 
Mutta kyllä nuo mainitut kipaleet kuuluvat ehdottomasti 90-luvun parempaan kolmannekseen. Itse diggailen myös "Open Your Eyes"-nimikkopoppibiisistä ja "Endless Dreamista".

Eikäs Mind Drive ollut kokolailla Whiten tekemä biisi? Ainakin näin hän on itse sanonut.
Toimii kyllä tuo biisi Songs From Tsongas-dvd:llä.
 
Ja kyllähän myöhäis-Yesiltä löytyy vaikka mitä hyviä, Ladder onkin yksi suosikkilevyistäni. Mutta saundit ovat kyllä tosiaankin purkkapoppiin kallellaan, Lightning Strikesissä on jopa jonkinlaista tanssibasaria!
 
In The Presence Of ja Magnification ovat myöskin hienoja loppupään teoksia.

Eikäs Mind Drive ollut kokolailla Whiten tekemä biisi? Ainakin näin hän on itse sanonut. Toimii kyllä tuo biisi Songs From Tsongas-dvd:llä.
 
Ainakin 7/4-osio on Whiten käsialaa. Biisihän on tehty XYZ-projektia varten 80-luvun alussa. Joo, tuo Tsongas-versio on mielestäni parempi kuin studioversio nimenomaan hieman retusoidun rakenteensa johdosta.

Tiedän että olen pervo, mutta jotenkin tuo 80-luvun keskivaiheen Miami Vice-stailaus on oikeastaan aika makeeta. Mitä muotiin ja soundeihin tulee, niin 90-luvun alku traumatisoi meikäläistä melkein enemmän.
 
90-luvun alun Yes, vai 90-luvun alku yleensä? Itse en ole tuota uudempaa Yes-tuotantoa kuullut ollenkaan, mutta muut ysärin alkuvuosina diggailemani bändit kuulostavat pääasiassa vieläkin hiton hienolle soundillisesti ja musiikillisesti.

90-luvun alun Yes, vai 90-luvun alku yleensä?
 
90-luku yleisesti. Lähinnä muotimusiikki, muotivaatteet jne.

Hei, mistä tätä saa!?
 
http://shopping.yahoo.com/p:Symphonic%20Music%20of%20Yes:1921149186

Hei, mistä tätä saa!?
 
Enpä ole nähnyt tuota levyä yli 10 vuoteen. Kyseinen levy ei muistaakseni saanut kovin hyvää vastaanottoa bändiltä eikä yleisöltä. Poikkeuksena Steve Howe, joka on puolustanut levyä.
 
Onkos kukaan kuullut tuota?