Laulaminen ›

Toiset laulaa paremmin lavalla, toiset studiossa. Itse taitaa laulu sujua livenä paremmin, ja tuntuu paremmalta. Ainakin tämän päiväisten nauhotusten perusteella :) Mutta kertokaa toki omia kokemuksianne.

Minulla on hyvin vähäinen studiokokemus, olen vain joskus laulanut jotain taustoja kavereiden levyille. Näin klassisena laulajana koin studiolaulamisen hankalana, koska olen tottunut "tunnustelemaan" äänelläni tilan akustiikkaa, joka on tietenkin aivan kuiva. Liian kuivassa akustiikassa saattaa jotenkin menettää äänen herkkyyden ja ehkä jopa huutamaan (joka ei minun tapauksessani ole ihanteellista, vaikka ehkä jollekin toiselle se olisikin).
 
Tuntui myös ärsyttävältä kuunnella omaa ääntä raakileena, kun jokainen epäröinti kuului todella selvästi läpi - siinä missä keikalla hyvä akustiikka saattaa antaa anteeksi pienet epäröinnit. Piti siis olla hyvin tietoinen siitä mitä laulaa. Ja jos niitä stemmoja heitetään tyyliin siinä samalla, että laula näin ja näin, eikä ole mitään nuotteja tai sanoja käsissä, kyllä se aika orpoa on...
 
En myöskään pitänyt luureista, koska tuntui, että menetän ääneni hallinnan täysin, jos korvissa on kuulokkeet. Niinpä pidin niitä vain puoliksi korvilla... :-S
 
Niin klasarilaulaja, että...

Ei studiolaulantaan opi kun studiossa laulamalla :) Mulla helpottui luurilaulanta kun pyysin kaikua luureihin, alkoi tulla jo ihan livefiilikset. Sit kun tajuaa olla kuuntelematta itseään (varsinkin jos tietää stemmansa etukäteen) ja luottaa kropan aistimuksiin niin alkaa tulla parempaa jälkeä.
 
Ja oon huomannu että mulle on helpompaa vetästä "kerralla purkkiin" jos äänitystilaan ei ole kurkistusluukkuja (ts. ettei tarkkaamosta koko ajan joku tuijota mitä teen). Vaikuttaa yllättävän paljon keskittymiseen ja eläytymiseen.

Mä lauloin ekan kerran studiossa 1994, mutta ei mulla silti mitään rautaista rutiinia ole siihen edelleenkään kehittynyt. Livenä on paljon kivempi laulaa. No enpä usein studiossa hoilaakaan.

En myöskään pitänyt luureista, koska tuntui, että menetän ääneni hallinnan täysin, jos korvissa on kuulokkeet. Niinpä pidin niitä vain puoliksi korvilla... :-S
 
Niin klasarilaulaja, että...
 
Minä (pop/jazzari, mitä sitten tarkoittaneekaan...) myös pidän kuulokkeita vaan puoliks korvilla, vaikka äänittäisin kotona. Saa paremmin tuntuman siihen omaan ääneen. Kuuntelu kyllä kannattaa pyytää kohdilleen äänittäjältä, kun ei ne voi tietää mitä kukakin sinne luureihin haluaa ja minkä verran - jokainen muusikko kuitenkin on erilainen. Ihan sama kuin keikalla monitorointi; jotkut tahtoo itteensä monitoreista niin lujaa että hyvä kun edes muut soittimet kuuluu, ja jotkut taas ei tahdo itteensä kuin niin että oma ääni erottuu juuri ja juuri. Laulamisessa on vaan se hankala puoli, että jos äänitellään tai lauletaan keikalla jotain taustaköörejä, niin sitten se kuuntelu on aina kompromissi muiden laulajien kanssa. Omalle kohdalle käy useimmiten niin, että toisten pyynnöstä kuulen ihan liian kovaa kaikkea, jolloin oman laulusoundin ja vireen hahmottaminen alkaa olla aika vaikeata.
 
Vireen kans oon tullu äänittäessä ihan äärimmäisen kriittiseks, ja se syö aina väkisinkin tulkintaa. Voi kun vois vaan vetää ja se osuis kerralla kohdalleen joka asian suhteen, mut harvoinpa niin käy. Toisaalta kun on tehnyt enemmän äänityshommia niin on oppinut antamaan itselleen niitä virheitä paremmin anteeks, ja osaa ehkä sen puolesta sitten ottaa äänitystilanteessa rennommin. Maailma ei kaadu, jos ei mene ykkösellä purkkiin. Muiden tuijotus tai läsnäolo ei ainakaan minua haittaa, joskus jopa päinvastoin, jos voi ajatella laulavansa niille tyypeille nauhalle laulamisen sijaan. Noh, tietysti riippuu siitä kuka äänittää ja miten hyvin studiossa pyörivän porukan tuntee...

Siihen en osaa kommentoida kummassa sujuu paremmin, mutta kummassakin on hyvät puolensa. Livenä tietty fiilis on huipussaan, ja sitä kautta mukavaa. Toisaalta taas livenä tilanteet on niin nopeasti ohi. Studiossa pääsee tunnustelemaan kappaleen tulkintaa enemmänkin ja kokeilemaan eri juttuja.
 
Sen verran kyllä täytyy vielä täsmentää että pelkästään kotistudiossa olen laulanut.
 
E:Jaa että tyyliä. Olkoon sitten vaikka blues.

Omasta mielestä livenä menee paremmin, pääsee vähän liikkeelle ja kroppa toimii rennommin. Studiossa jotenkin on paljon tietoisempi teknisestä suorittamisesta ja homma saattaa mennä jäykäksi - kroppaa ei saa millään "normaaliksi", en osaa selittää paremmin... Koko ajan ainakin ite pyöritän hartioita ja joudun yrittämään rentona olemista, vaikka livenä vaan posottaa menemään.
Studiossa alan kuunnella virejuttuja ja nysvätä jotain vokaalia tai artikulaatiota niin että hommasta menee pahimmillaan meininki. Mulle pitää sanoa selvästi että milloin pitää lopettaa viilaaminen. Parhaimpia hetkiä on kun sanotaan että laula sellainen överi fiilisotto. Toisaalta hiominen on tärkeää (?) ja studiossa pääsee kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja. Studiossa kehittyy ja kuulee, mitä omalle äänelle voi tehdä, se on aika hurjaakin joskus. Tykkään tosi paljon tehdä stemmoja "siinä paikan päällä" kun silloin tulee hauskoja ideoita (tosin vaan kotistudiossa oikeastaan on aikaa tähän, kun eihän joka idea oo kuningasidea - todellakaan :)
Joka tapauksessa mulle on tärkeää saada vähän liikkua samalla kun laulan, ja studiossa se ei onnistu niin hyvin. Mulla on luurit aina kunnolla päässä (jotenkin on enemmän sisällä meiningissä?!) ja se kaiku on kyllä iso apu, koska muuten laulu voi mennä puskemiseksi. Ja kuten joku mainitsi tuosta katsomisesta, mun mielestä on ihan kamalaa kun joku tuijottaa, varsinkin jos yrittää käskystä kokeilla joitain itselle uusia soundillisia juttuja jotka kuulostaa ihan kammottavilta... Sitten ainakaan itse en halua nähdä laulukopista ulos :) Tämmöisiä fiiliksiä.
ja jos tähän pitää sanoa jotain tyylillistä niin pop/jazz olen.

Toisaalta kun on tehnyt enemmän äänityshommia niin on oppinut antamaan itselleen niitä virheitä paremmin anteeks, ja osaa ehkä sen puolesta sitten ottaa äänitystilanteessa rennommin.
 
...ja jos on yhtään siinä miksausvaiheessa mukana niin oppii että mitkä fibat saa miksattua huomaamattomiksi vaikka kompuralla ja kaiulla leikkien, mitkä tulee hukkumaan kaiken muun äänimassan sekaan, ja mitkä pitää ottaa uusiksi.
 
Pitäis kyl ihan studioäänittää enemmän silleen että on aikaa. Suurin osa proggiksista ollu semmosia parin tunnin pikavetoja, onneks on mukaan mahtunu muutama useapäiväinenkin. Muutama sellainenkin missä soolobiisin lappu tulee käteen vasta äänityshuoneessa ("kun en jaksanu/ehtiny kirjottaa aikaisemmin") ja päivä aikaa saaha purkkiin. Hauskoja hetkiä :)
 
Mut että olis viikko aikaa hinkata niin huh :)
 

 
Joo ja studioitu sekä klassista, ei-klassista, puhetta, eläimiä, ja kaikkea siltä väliltä. Soittimistakin kaikkia mitä osaa soittaa. Onneks niitä kaikkein kokeilevimpia ei ole kovin montaa kappaletta maailmassa :D

Jups. Kuten täällä onkin jo sanottu, niin ihan eri touhuahan se studiossa rääkyminen on verrattuna livekekkulointiin.
 
Ei siihen opi kuin vaan tekemällä paljon duunia siellä studiolla ja opettelemalla.
 
Mulla kelkka rupes jossain vaiheessa kääntymään siihen suuntaan, ettei livenä osannut pitää itseään aisoissa, vaan revitti äänensä rikki kun oli tottunut herkistelemään studiossa hyvällä kuuntelulla.
 
Ongelma on onneksi pikkuhiljaa ratkennut, kun hommasin live-kuunteluun korvanapit ja ollaan tehty soundchekissä kuuntelu huolella kuntoon.
 
Edit: ja vielä tuosta näkemisestä:
Mulle toimii kun mä näen äänittäjän ja mieluusti vähän muutakin bändiä siellä pleksien takana. Jos ei muuten, niin muu bändi vetää ilmakitaraa ja itte fiilistelee luurien kanssa sen minkä pystyy, hyvä siitä tulee :)

livenä on ihan mahtav laulaa jos monitorointi on yhtään kohdillaan.
 
Studiossa on vaikeampi päästä hyvään suoritukseen ja fiilikseen niin nopeasti kun livenä laulaessa. Joskus pitäisi nauhoitella pelkästään omaa lauluaan ilman säestystä ja kuunnella sitä. jos kuulostaa paskalta ilman soittimia, niin silloin on petrattavaa ja kovasti;)

Keikalla on parempi vetää, ehkä siksi että olen
tottunut soittamaan ja laulamaan yhtäaikaa..
Studiossa kun ei ole mitään mitä näpelöidä niin
tunne on vähän erikoinen, tuppaa taimi ja fraseeraus
muuttumaan mikä ei välttämättä aina ole huono juttu.
Samoin sovituksiin saattaa saada uutta ideaa.
Kamalaa hieromista useimmiten. Välillä vaikeaa
päästä tunnelmaan ja keskittyä.

Erilaista, kyllä.
 
Se on toisaalta hyvin kamala kokemus ensimmäistä
kertaa, kun kuulee oman äänensä sieltä pöntöistä :)
Tulee häpeän tunne, mutta nykyään olen päässyt
yli omasta paskuudestani :)

Mä olen opetellut eroon oman ääneni inhoamisesta, mikä on usein tunnusomaista laulajalle jolla ei ole paljoa kokemusta itsensä äänittämisestä. Menneen vuoden aikana olen äänittänyt itseäni paljon sekä studio- ja kotistudio-olosuhteissa että livenä treenikämpällä/laulutunnilla, ja nyt alan olla sinut ääneni saundin kanssa. Äänittäminen on mielestäni yksi parhaita työkaluja kun opettelee; voi kuunnella tarkemmin virheitään ja yrittää korjata niitä heti.
 
Tulin vastikään studiosta, äänitimme bänditreenit, myös oppimismielessä. Oli ihanaa kun kuuli muita soittajia tasapainoisemmin, ja omaa lauluaan ihan eri tasolla kuin kämpillä. Muutenkin olen omaan suoritukseeni melko tyytyväinen -olen kehittynyt vuoden aikana, ja on kiva kuulla suoraan narulta ettei treenaaminen ole mennyt hukkaan.
 
Olen kuitenkin luultavasti livenä parempi. Vaikka studiokokemusta on paljon, jännitän silti aina kun tiedän että narulle menee ja se on joskus työlästä. Eikä studiossa saa sitä suoraa palautetta yleisöltä minkä livenä saa.

Tuli noista demoista mieleen, että tulihan tota tehtyä demoja bändikämpällä ennen studioon menoa, mitä todellakin suosittelen. Neliraiturilla vedettiin. Meidän rumpalilla oli melkoisen hyvä taimi ja vedettiin rummut ensin sisään yksinään. Ne vedettiin 6-kanavaisen laulumikserin läpi. Sitten yksitellen muut soittimet ja vikana laulu. Laulun kun äänitin, niin muista soittimista lähti potkua pois paljon. Kyllä huomas siinä, että oli laulaja puikoissa. Toi oli joskus 92-93. Ekat oman laulun äänitykset tehtiin jo 91, jolloin aloitin bändissä laulamisen. Kyllä oli shokeeraavaa. En tiedä onko kehitystä tapahtunut paljoakaan =D Noiden aikojen jälkeen jäänyt demottamiset vähemmälle, mikä on tosi harmi, koska se on monella tapaa niin opettavaista.

Joku ketjussa sanoi, että jos laulu ilman soittimia kuulostaa pahalta, on vielä rutkasti tekemistä. Itse ekaa kertaa kotistudiossa laulaessani luulin vian olevan mikrofonissa... Mutta eihän se soundi oleellisesti parantunut, vaikka kokeiltiin eri laitteita. Vika oli siis muualla.
 
Joka tapauksessa oman laulun äänittäminen ja kuuntelu on tosi opettavaista, siinä tosiaan kuulee pienetkin virheet - äänite ei anna armoa yhtään.
 
Itse pidän studio-olosuhteista, koska ottoja on rajoittamaton määrä. Keikalla tosin fiilis on parempi ja siitä saa lauluun ylimääräistä potkua, mutta joskus liika innostus aiheuttaa vireongelmia.
 
Tyylilaji: heavyrock tai jotain.

Ite pyrin siihen, että laulaisin harjoitellessani, keikoilla ja nauhoittaessa samalla tavalla. Ikäänkuin joka tilanteessa samalla keskittymisellä.

Ja oon huomannu että mulle on helpompaa vetästä "kerralla purkkiin" jos äänitystilaan ei ole kurkistusluukkuja (ts. ettei tarkkaamosta koko ajan joku tuijota mitä teen). Vaikuttaa yllättävän paljon keskittymiseen ja eläytymiseen.
 
Tämä on melko yleistä.. Studiossa kun viimeksi olin, lähti koppiin laulamaan kaveri joka oli kaikkea muuta kuin laulaja. Jännitti siinä melko paljon ja se myös kuului. Tarkkaamon tuijotus ei myöskään tätä fiilistä avittanut. Siispä verhot eteen, tunnelmavalaistus ja kaikki kommunikaatio talkbackeilla. Johan lähti..
 
Puhdasta psykologiaa tuo Studio vs live-aspekti aina on.. Jos ihminen saa itsestään ulos jotakin jossakin, saa hän sen myös muualla. Se pitää vain kaivaa esiin, tavalla tai toisella.