Yleistä keskustelua musiikista ›

Tuntuu ajatuksena hankalalta kieltämättä.

Mun tyttöystävä ei oikein ymmärrä musiikista, eikä sitä liiemmin kiinnosta.. Toisaalta se ei valita vaikka soitatutan sille esim Opethia tai muita örinäbändejä :D
Kaitpa se mua paremmin ymmärtäis, jos se harrastais, mut kaikkea ei voi saada/vaatia.. niin kauan ku se ei valita siitä, että minä harrastan ni hyvä.

Oma parisuhteeni onnellisuus johtuu siitä, ettei kotona tarvitse puhua musiikista tai soittamisesta mitään, ja suhde on mielestäni terve silloin, kun kumpikaan ei unohda, että on muitakin asioita maailmassa kuin oma vitun tekeminen pelkästään. Jos toisen ei-muusikkous tai epämusiikillisuus häiritsee, niin kannattaa vilkaista itseään peiliin ja kysyä, onko vika ihan itsessä ja mikä on elämässä tärkeää. Ihan minä päivänä tahansa saattaa hävitä kuulo tai mennä sormet, lauluääni tai ihan mitä vaan, siksi intohimoisestikin musiikkiin suhtautuvalla kannattaa olla muita harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, ettei tipahda tyhjän päälle.

Sanoisin niin, että likkakaverin ei kyllä tarvitsisi varsinaisesti ihmeemmin ymmärtää musiikin päälle, mutta melkein välttämätöntä on että ymmärtää musiikin tärkeyden mulle - niinkuin kaikkien muidenkin harrastusten.

Jostain syystä kiinnostun aina tytöistä, jotka ymmärtää musiikin päälle. Vaikkeivat itse soittaisi, niin ainakin kuuntelevat hyvää musiikkia. Kyllä se nyt jotain aina kertoo ihmisestä. Ja on ainakin jotain yhteistä puhuttavaa.

Aika eriävä tuo musiikkimaku on omalla kohdalla. Välillä täytyy sivistää toista kuunnelluttamalla pink floydit, hendrixit ym. ja selittämällä keitä ovat Keith Richards ja kumppanit. Eipähän tuo haittaakaan.

Loistavaa! Olen seurustellut epämusikaalisen tyttöystäväni kanssa kohta kahdeksan kuukautta ja koko ajan on mukavempaa! Olen aivopessyt hänet, hänen levyhyllynsä ovat täynnä Kissiä ja Led Zeppeliniä!

Tekisi mieleni lukea koko ketju ja perehtyä paremmin, sekä osallistua keskusteluun.. mutta enpä taida alkaa ruopimaan sen syvemmältä.
 
Tyydyn vain sanomaan, että omat hankaluutensa tässä aiheessa on, mutta eihän se mahdotonta ole.
 
Itsekin parhaillaan riitelen itseni kanssa, et miks ei... tai miks joo.. tai miks ei.. äh. Katotaan ajan kanssa;)

Mä seurustelen ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut musiikista ollenkaan, eikä pidä erityisesti mistään musiikista. Sillä ei ole musiikkimakua ollenkaan. Hänellä on ihan omat harrastukset ja meiningit ja mä olen helvetin tyytyväinen siitä. Mua ainakin vituttais jos joku tulis mua himassa komentelemaan et "en jaksa kuunnella tätä bändiä, pistä sitä soimaan". Nyt pistän vaan musan hiljemmalle kun hän haluaa katsoa tvtä tai olla vähemmässä "mölyssä". Homma toimii. En vois kuvitellakaan seurustelevani ihmisen kanssa, jolla ois vahva tahto siihen, mitä meininkiä kuunnellaan. Seurustelu seurusteluna ja bändihommat bändihommina. Nytkin musiikki täyttää elämästäni niin suuren palasen, et on hienoa, et läheisin ihminen on ihan jossain muissa meiningeissä.

Mulla ainakin tyttöystävä on sanonut että on oppinut kuuntelemaan musiikkia ihan uudelta kantilta, koska höpötän aina kaikkea mahdollista..
 
Meidän suhdetta ei ainakaan ole jäädyttänyt..
 
Yhdyn tähän. Jos pidemmän aikaa joutuu/saa olla muusikon kanssa parisuhteessa, niin kyllä se tietoisuus kasvaa ja näkemykset muuttuvat.

Yhdyn tähän. Jos pidemmän aikaa joutuu/saa olla muusikon kanssa parisuhteessa, niin kyllä se tietoisuus kasvaa ja näkemykset muuttuvat.
 
Joo näin on. Suhteen alussa tyttöystävä vielä piti musiikista jota soitin (omaa tai levyt). Nyt on näkemys kasvanut niin, että se ei siedä kumpaakaan... Taistelua musiikista ja varsinkin siihen käytettävästä ajasta on koko ajan.

Mutta jos tyttöpuolisko soittaisi (ja menestyisi?) itseä paremmin, saattaisi itselleni tulla suuri alemmuudentunne joka vaikuttaisi koko suhteeseen. Sen verran herkkää settiä oma musikaalisuus on, vaikka tiedänkin ettei minusta ikinä virtuoosia tule.

Luulen, että tärkeintä on se, että muuten toimivan suhteen lisäksi molemmilla osapuolilla on edes jokin intohimo, esimerkiksi lepakkotutkimus, etymologia, elokuvat, eräretkeily tai saunakulttuuri. Täten saunovalla muusikolla ja eräretkeiievällä lepakkotutkijalla on intohimo, jonka voivat tartuttaa toisiinsa avartaen kunkin osapuolen maailmaa. Tietenkin on aina plussaa, mikäli intohimo on valmiiksi yhteinen. (Pieni lisäys: Intohimoinen ihminen ymmärtää toista samanlaista, eikä rupea yhtä herkästi asettumaan toisen ja tämän intohimon, tässä tapauksessa musiikin, väliin.)
 
Itse olen joskus mennyt täysin sekaisin miehistä, jotka ovat lahjakkaita, luovia ja omaperäisiä muusikoita. Parisuhteesta ei silti ole näiden kanssa tullut yhtään mitään. Ei kyllä musiikkia inhoavakaan kauan pysyisi kanssani saman katon alla, eikä sellainen joka kuuntelee pelkästään Abbaa ja Cannibal Corpsea. Kivaa voi olla kuitenkin ihanan ihmisen kanssa, joka vaikkapa uppoutuu vapaa-ajallaan teatterin historiaan ja kuuntelee toisella korvalla välilla mitä levysoittimestani tai polkuharmoonistani kuuluu.

Mutta jos tyttöpuolisko soittaisi (ja menestyisi?) itseä paremmin, saattaisi itselleni tulla suuri alemmuudentunne joka vaikuttaisi koko suhteeseen. Sen verran herkkää settiä oma musikaalisuus on, vaikka tiedänkin ettei minusta ikinä virtuoosia tule.
 
ehkä juuri siksi..

minä totean tämän:
 
koska on täysin mahdoton odottaa että minä tulisin ketään vastaan oikeastaan missään asiassa ikinä -ellen ymmärrä asiaa ja aika harva ihminen on valmis näkemään sen vaivan että mielenkiintoni heräisi sen verran että aktuellisti vaivautuisin jopa kuuntelemaan- lähden siitä olettamuksesta liikenteeseen että jos musiikkini häiritsee, niin ovi on tuossa. Jos ei tykkää kuunnella deathmetallia, se ovi on ihan oikeasti tuossa. Jos taas, toispuolisesti, sitä omaa listakamaansa aletaan soittamaan, käyn yhden ja tasan yhden keskustelun asiasta. No. Monologin. Minun luonani ei radiota kuunnella. Eikä katsota MTV:tä. Eikä mielellään mitän televisiota. Sen jälkeen aletaan menemään vaaralliselle vyöhykkeelle. Kertakulutusmusiikin kuunteleminen kotonani on rikos josta mielestäni kuolema ei kertakaikkiaan ole ollenkaan liian karu tuomio.
 
Nämä ovat ihan simppeleitä perusasetuksia. Ne eivät ole täysin ehdottomia, on eräs eksäni saanut minut yllättävistäkin asioista tykkäämään ihan puhtaan innostuneella asennoitumisellaan ko. musiikkiin.
 
Ihme kyllä, parisuhteideni ongelmat johtuvat kyllä tästä ehdottomuudesta vaan eivät musiikkiin liittyen.
 
Ja nyt niitä ei tunnu olevan. Outoa. Jotenkin minulla on huijattu tunne.
 
Niin ja siis avokkini tykkää musiikista mitä kuuntelen. Ja mitä teen. Muuten tuo yllämainittu pätee edelleen sekä musiikkiin mitä kuuntelen että musiikkiin mitä teen.

Mun tyttöystävilläni on periaatteessa oikeus itsenäisiin mielipiteisiin paitsi mun soittoon liittyvissä vain kaksi vaihtoehtoa:
1. Samaa mieltä
2. Ei mitään mieltä

..hahaa, sainpas hommattua emännän itelleni, ja vielä aivan mainion sellaisen! :D ..ja se tykkää meijän mussiikista, oon myös opettanu sen jo kuuntelemaan Jolly Jumpersia, tästä lähdetään sitten kohti 22-pistepirkkoa jne. Briljantti yksilö. :D ..hahhaa, enpäs ole viitsinyt käyttää hymiöitä pitkään aikaan, mutta nyt on syytä. :D

Mutta jos tyttöpuolisko soittaisi (ja menestyisi?) itseä paremmin, saattaisi itselleni tulla suuri alemmuudentunne joka vaikuttaisi koko suhteeseen. Sen verran herkkää settiä oma musikaalisuus on, vaikka tiedänkin ettei minusta ikinä virtuoosia tule.
 
Duettoa kehiin, that's all!

Mun tyttöystävilläni on periaatteessa oikeus itsenäisiin mielipiteisiin paitsi mun soittoon liittyvissä vain kaksi vaihtoehtoa:
1. Samaa mieltä
2. Ei mitään mieltä
 
Entäs vaimo?