Aihe: Miten piilevä "Hynninen" esiin 1 | |
|---|---|
 Mare55220.01.2007 18:41:43 (muokattu 20.01.2007 18:44:28) | |
Olin taas eilen laulutunnilla ja Exodusta siellä sitten muun harjoituksen ohella käytiin läpi. Sen olen jo oppinut että ei tuo laulaminen olekaan vaan sitä että hoilottaa kappaleen alusta loppuun. Eli kaiken muun lisäksi pitää osata kertoa laulun tarina oikealla äänenvärillä ja painotuksilla. Sekä niin monta asiaa joita ei ole tullut mielenikään. Mielenkiintoista ja innostavaa. Tunnin lopuksi opettaja halusi kokeeksi lainata Oskar Merikannon sävellyksiä Jorma Hynnisen esittämänä. Josko vaikka vähän kiinnostaisi kokeilla vaihteeksi. En mitenkään laittanut hanttiin, koska ajatukseni on ollut koko ajan jossain vaiheessa kokeillakin jotain tuon tyyppistä laulua. Kotona niitä kuunetelin, sitten koin ahaa elämyksen; tuollakos se minun ääneni on, Jorma Hynnisellä. No enpä moisesta havainnosta suuttunut, onhan se ääneni Hynniselle joutanut, koska en sitä itse ole tarvinnut enkä käyttänyt. No, totta puhuen tarkoitan sitä, kun olen noita skaaloja hieronut, sekä edelleen jatkan samaa, keskityn hengitykseen, ryhtiin ym. olennaiseen, tuntuu, että se oma ketään matkimaton ääni varmaan parhaiten tulee esiin juuri tuollaisessa musiikissa, jossa voi ääntään päästää ilmoille aivan estottomasti, toki opettajan on päästävä sitä kontrolloimaan, etten mölise Hynnistäni pilalle. Mutta mitä mieltä te muut olette, eikös tämmöinen taiteellisempi musiikki, jossa ääntä käytetään aivan eri volyymilla, paremmin auta sitä omaa ääntä sieltä tulemaan esille, kuin iskelmätyyppiset, joissa tahtoo aina vaania se Junnu Tai Tapsa siellä taustalla, eikä esityksessä käytetä kovin suuria äänenpaineita. Toki en tiedä, mitä syntyy näistä sävellyksistä minun äänelläni, miten alkaa kulkea, mutta olen aiemmissakin kirjoituksissani maininnut, että kiinnostaa tuommoinenkin kokeilla. Sekä sen verran kuitenkin heti innostuin, että lainasin monta nuottikirjaa Merikantoa, vaimo saa niistä töissä kopioida tarpeeksi parhaita paloja itselleni sekä opettajalleni. Ainakin näissä voi antaa äänensä tulla pidäkkeettä monin paikoin, (paitsi naapurit, kun asun kerrostalossa). Sentään asun alakerrassa, ja harjoitteluhuoneessa aina kaksi seinää välissä, paitsi pyöräkellariin ja ulos. Mutta kun keittiössä hyräilin Exodusta, oli vaimo sen kuullut rappukäytävään kevyesti. Tämä kiusaa harjoittelua, sillä tuskin naapurit keräävät meille omakotitalorahoja, meistä eroon päästäkseen. Ennemminkin uskon että Venäläinen tai Virolainen betonijalkinesuutari joskus soittaa ovikelloani. Merikantona sitten laulan vain. | |
 hannakatriina20.01.2007 22:17:37 | |
Mutta mitä mieltä te muut olette, eikös tämmöinen taiteellisempi musiikki, jossa ääntä käytetään aivan eri volyymilla, paremmin auta sitä omaa ääntä sieltä tulemaan esille, kuin iskelmätyyppiset, joissa tahtoo aina vaania se Junnu Tai Tapsa siellä taustalla, eikä esityksessä käytetä kovin suuria äänenpaineita. Siinähän se just onkin, että jos rajoittuu kevyen musiikin puolella vain siihen iskelmään ja ennen kaikkea jos matkii vain ne maneerit ja laulutavat, mitkä siinä maailmassa nykyisin ovat vallalla, niin eipä se ääni siinä paljoa kehity, ainakaan positiiviseen suuntaan. Iskelmääkin voi laulaa hyvin ja isolla äänellä (sikäli kun biisi on sellainen mihin se iso ääni sopii, eli ei välttämättä Junnun huumorilaulut tms. kepeä tavara). Harvassa kuitenkin alkaa olla ne laulajat, jotka isosti ja hyvin osaa laulaa. Kaikki vaan hönkii ja nielee fraasien loppuja sekä harrastaa ihan kummallisen kuuloista iskelmävibraa, joka ei ole luonnollista vibratoa nähnytkään... ei ole tarkoitus loukata ketään, mut totean vain, että jos joku sattui Tartu mikkiin-ohjelmaa seurailemaan jotakuinkin viikko sitten, niin siinä sitä vasta yks vaaleakiharainen malliesimerkki siitä överiksi menneestä iskelmävibrahönkimisestä olikin. Tykkää kuka tykkää, minä en. Ja yritän parhaani mukaan kitkeä sitä pois myös oppilailtani. Kevyessäkin musiikissa on tyylisuuntia mistä valita, jos tahtoo kehittyä laulajana ja lisätä poweria ääneensä. Soul ja R&B (tyyliin Aretha Franklin), rock, heavy... Siinä vaiheessa kun lähdetään overdrive- ja belting-osastolle, niin johan tulee ääntä ja isosti. Ei se siis ole välttämättä tyylistä kiinni. Minä ainakin olen löytänyt oman ääneni kevyellä musiikilla, itse asiassa paremmin kuin taiteellisemmalla musiikilla. Nämä tietysti on henk.koht. asioita, enkä sitä klassista edes ehtinyt treenata niin kauan, että olisin päässyt sinuiksi sen kanssa. Sanoisin, että oma ääni kyllä löytyy laulamalla, kunhan sitä tekee tarpeeksi kauan (ja ammattitaitoisen opettajan opastuksella), oli tyyli mikä tahansa. Pääasia, että itsellään on joku visio mitä ääneltään haluaa, visio siitä mihin suuntaan haluaa mennä. Turhaa mennä klassisen laulun tunneille jos tahtoo laulaa Stevie Wonderia ja turhaa mennä kevyen laulun tunneille jos liedit kiinnostaa enemmän kuin pop tai jazz. | |
 tanjuli20.01.2007 22:49:32 (muokattu 20.01.2007 22:50:20) | |
Se mitä kuuntelee vaikuttaa hirveesti siihen miten laulu muotoutuu tullessaan kuuluviin. Siksi kannattaa kuunnella erityylistä musiikkia, erityylisiä laulajia, eri sukupuolta olevia laulajia, eri kielisiä... ja sit pikkuisen enemmän sitä mihin haluaa keskittyä. Kaikissa tyyleissä on omat tyylikikkansa ja maneerinsa, samoin laulajilla, ja alitajunta automaattisesti blokkaa ne levyltä ja sit tekniikan antaessa periksi myös tuo julki vaikkei laulaja itse edes tajua sitä. Kun ihminen vaan on niin apina ;) Jos haluut että ääni saundaa Hynniseltä niin kuuntele sitä paljon ja kuulostele sitä miltä se tuntuu kropassa. Mieti mitkä on niitä hyviä juttuja sen äänessä ja mitkä on maneereja joita et halua itsellesi. Kyl se pikku hiljaa se oppi tarttuu :) [i hear voices but at least they're on tune] | |
 fifi21.01.2007 00:06:26 | |
Olen sitä mieltä, että laulajan täytyy, laulun opiskelijalla on suorastaan velvollisuus kuunnella musiikkia sietokyvyn mukaan mahdollisimman laaja-alaisesti. Se ei tarkoita sitä, ettäkö kaikesta tarvitsisi tykätä, mutta jo se, että tietää, miten monilla eri tavoilla ääntä voi käyttää, auttaa laulajaa eteenpäin, ja voi tuoda uusia oivalluksia omasta äänestä ja sen käytöstä. Hynnistä voi kuunnella ilman, että tarvitsee alkaa kuulostamaan häneltä. Häntä voi kuunnella analysoiden, miettien, miten hän käyttää ääntänsä, ja verrata sitä siihen, mitä on tottunut kuuntelemaan. Niin klassisessa kuin popissakin on aina se vaara, että jos kuuntelee vain muutamaa tiettyä artistia, alkaa kuulostamaan näiltä. Hynnisen kuuntelusta voi siirtyä johonkin aivan toisentyyppiseen ääneen ja miettiä sitten sen ominaisuuksia. Kapeakatseisuus musiikin suhteen on usein se, mikä jämähdyttää muusikon jollekin tietylle tasolle. Parhaimpia esimerkkejä monialaisuudesta on iki-ihana viulisti Pekka Kuusisto, joka tekee kaikkea mahdollista musiikkia, ja on kyltymättömän kiinnostunut kaikesta mikä vaan suinkin liittyy musiikkiin. Taannoin kuuntelin jotain haastattelua, missä hän kertoi faktoja joistain nykypäivän bändeistä, mistä allekirjoittanutkaan ei tiennyt tuon taivaallista. Siis kaveri, joka voitti Sibelius-viulukilpailun, oli yhtälailla kiinnostunut nykypäivän poppivirtauksista kuin entisajan klasarimusiikista, tekee kansanmusiikkia yms.yms.yms. Uskon, että tämä monialaisuus, "kyltymättömyys" musiikin suhteen on tehnyt hänestä sen huippuvirtuoosin, mikä hän on nyt. Klassisista laulajista voisi mainita esimerkiksi Mari Palon, joka on nähty mm. AC/DC:n konsertissa vuosia sitten moshailemassa (ylitti jopa uutiskynnyksen)... ja hänkin on tunnettu siitä, että hän kokeilee erilaisia juttuja, laulaa kevyempää ja ihan oopperaohjelmistoa. Tai "kevyen" (tai mikähän on oikea tyylilaji tässä tapauksessa...) musiikin puolella M. A. Numminen, joka taasen rakastaa oopperaa. Ad surdas auras canere | |
| Mare552 21.01.2007 00:08:59 | |
Ainoa visio tässä vaiheessa on kehittyä laulajana. Parhaiten luulen että siinä kehittyy juuri kun kokeilee erilaisia juttuja. Olen aika vähän kuunnellut ketään laulajaa viime aikoina, vaan olen opetellut melodiat soittamalla, sitten tunnilla on käyty läpi miten pitäisi laulaa. Eipä toki ole montaa laulua vielä edes takana. Nyt vaan itestäkin tuntuu että tuo "Hynnistyyli" sopisi, onneksi sitä ehdotettiin, tuskin olisin itse kehdannut "karaokelintuna" ehdottaa moista ja olisinko hoksannutkaan. Eihän siihen ole pakko jäädä, mutta tuo tyyli laulaa on aina kiinnostanut enemmän kuin sellaisen musiikin kuunteleminen. vaan eipä nyt ollut pahaa kuunnellakaan. Ei ole toki aikomus pakkosyöttää itseään millään musiikilla mistä ei oikeasti itse pidä. Laulan vain lauluja jotka tuntuvat hyviltä laulaa. Kivaa ja antoisaahan harjoittelun olla pitää. | |
| Mare552 21.01.2007 02:20:25 | |
Fifi näemmä ehti laittaa oman kommenttinsa tuohon väliin sillä aikaa kun väkästin omaani. Mutta eipä se asiaani olisi muuttanut. Mutta jatkanpa aiheesta vielä. Viime laulutunnilla jäi open kanssa hieman vaiheeseen aihe, kun sanoin, että sitten kun on löytänyt oman tapansa laulaa, voi jonkun kappaleen tulkintaan lisätä vaikka Junnu Vainion, Tai Tapio Rautavaaran maneereita. Kuitenkin juuri tämän matkimisen takia lopetinkin opeteltavien kappaleiden kuuntelemisen kokonaan. Sillä aiemmin lauloin kaikki laulut kuuntelemalla ko. kappaletta ja sitten matkimalla. Nyt haluan tästä kaikenlaisesta apinoinnista eroon, mutta olen edelleen sitä mieltä, että jos joskus se oma tulkinta on riittävästi kehittynyt, voi siihen lisätä mitä mausteita tahansa, mitä on oppinut kuuntelemalla erilaista musiikkia. Pitääpä sulatella ja pohtia koko aihetta vielä lisää. Tosin myös koko kuunteleminen on jäänyt viimeaikoina aika vähälle. Mutta eiköhän malleja tähän oppitasoon ole riittävästi. Euroviisujen alkukarsinnoissa oli muuten mielestäni hyvä se hevibändin solisti, tosin ei ääneni moista kestäisi. Aikaa siihen eri tyylilajien kuuntelemiseen taitaa kyllä olla vaikka miten paljon. Sillä eihän tässä ihan äkkiä kovin valmis laulaja tunne olevansa. Eikä ole tarkoituskaan. Joo, mahtaisihan se oma lauluääni, josta vaahtoan, kuulostaa ehkä kamalalta, ellei olisi koskaan ketään muuta laulajaa kuullut, eikä tosiaan tietäisi miten monella tapaa ääntään voi käyttää. Sitä paitsi tuntuu, että mitä enemmän harrastaa musiikkia, sitä myös kuuntelee eri korvalla kuin ennen. Kaikenlainen monipuolisuus musiikissa oman käsitykseni mukaan ruokkii toisia osa-alueita, nyt olen innostunut kosketinsoittamisesta ja laulamisesta, ja uskon tämän vain laajentavan käsitystäni kitarasta ja kitaransoitostakin. Koskettimilla kun esim. soinnut ovat niin selkeässä muodossa verrattuna kitaran otelautaan. Ja vielä kun saa tuota teoriaa juntattua kaaliinsa lisää. Monipuolisuus on hyväksi siksikin, että jossain oppimistasossa tulee raja, jonka jälkeen lisäoppi vaatii kovaa hieromista, eikä kehitystä tunnu tapahtuvan. Mieluummin itse osaan vähemmän montaa asiaa, kuin vain yhden sitten hieman paremmin. Sama laulamisessakin, joten tiedä häntä, vaikka joskus esim. johonkin kuoroon kelpaisi. Voisi olla ihan kivaa sekin. Siis tätä mieltä olen nyt tällä hetkellä. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)