Rock, pop, alternative ›

Vähän samanlaisia tuntemuksia tätä laajaa genreä kohtaan kuin Feggylläkin, mutta uskallan myöntää pitäväni ainakin joistain biiseistä. Pääpiirteittäin kuitenkaan Journeyt, REO Speedwagonit, Styxit ja Loverboyt eivät innosta.
 
Edellä mainittiin Blue Öyster Cult ja totta onkin, että osa heidän tuotannostaan voidaan AOR:ksi lukea. "Fire Of Unknown Origin" on hieno lätty, yksi bändin parhaista.
 
Ronnie Montrosen Gamma-yhtyeellä oli muutama hyvä kipale, tässä yksi parhaista:
http://www.youtube.com/watch?v=dAuoh1s1ys0
 
Muutamat bändit sitten vajosivat aika syvälle AOR -suohon rahanhimossaan (joko oman tai levy-yhtiön). Parin mielenkiintoisen progepop -LP:n jälkeen kanadalainen Saga julkaisi "Behaviour" -kiekon vuonna 1985, josta kalskahti selkeästi Amerikan markkinoiden tavoittelu: ei hyvä. The Tubes kaupallisti myös saundiaan 80 -luvun alkuvuosina ja menetti mielenkiintoisen ja persoonallisen soundinsa. Sitten minulle hyvin rakas orkesteri Cheap Trick menetti otettaan levy-yhtiön painostuksen alla, asia, mikä kulminoitui hirvittävään (ja loistavasti myyneeseen) "The Flame" -hittiin 1988. Onneksi bändi skarppasi taas otettaan muutaman vuoden sisällä.

The Tubes kaupallisti myös saundiaan 80 -luvun alkuvuosina ja menetti mielenkiintoisen ja persoonallisen soundinsa.

Mun mielestä Tubes nimenomaan sai homman toimimaan noina vuosina. Enemmän melodioita, hyviä riffejä, hyvää soittoa. Yleisö myös huomasi tuon, koska levymyynti noina vuosina nousi huomattavasti.

Mun mielestä Tubes nimenomaan sai homman toimimaan noina vuosina. Enemmän melodioita, hyviä riffejä, hyvää soittoa. Yleisö myös huomasi tuon, koska levymyynti noina vuosina nousi huomattavasti.
 
Minusta homma toimi riittävän hyvin vuoden 1979 "Remote Controllilla", jossa oli jo popimpaa otetta ja Rundgrenin tuotanto sopi kuin nyrkki silmään. Seuraavksi levyksi piti tulla "Suffer For Sound" mutta jäi ilmeisesti levy-yhtiön vaatimuksesta julkaisematta.
 
Onhan esim. "Completion Backwards Principle" täynnä hyvää soittoa, soundeja ja vaikka mitä, mutta minulle bändi kuulostaa siinä jo ihan miltä tahansa hyvin soittavalta ja suhteellisen persoonattomalta ryhmältä.
 
Ei niiden alkuaikojen levyjenkään soitossa mitään vikaa ole, rumpali Prairie Princen varsinkaan.

Edit: Monilla kuuluisillakin hevibändeillä on ollut tämä oma AOR-kautensa, esimerkiksi Whitesnake ja Rainbow. Vastaavia on varmasti monia muitakin, ja mielestäni useilla noista juuri tuon ajan tuotanto onkin sitä toimivinta, kuten juuri Whitesnake ja Rainbow.
 
Jaahas, ja missäköhän se raja vetetään? Varsinkin noiden kahten orkesterin kohtalla.
 
E: liikaa t-kirjaimia.

Sony on julkaissut kaksi osaa "Guilty Pleasures" -nimisiä kokoelmia, jotka menevät ainakin osin tämän termin alle:
 
http://www.cduniverse.com/productinfo.asp?PID=5558988

Ensimmäisenä tulee mieleen Uriah Heepin Lawtonin-aikainen levy Fallen Angel vuodelta 1978. Siinä lähestyttiin jo aika vahvasti AOR:lle ominaisia piirteitä (ainakin wikipedian määritelmän mukaan). Eivät kuulu nuo sliipatut rokkibändit omien suurimpien suosikkien joukkoon. Hyviä yksittäisiä tsipaleita tosin löytyy monilta bändeiltä, Foreignerilta ehkä eniten.

Niin, AOR-jutuissahan on kyse siitä, että osataan soittaa ja laulaa, useimmiten.
 
Esimerkkinä tämä Journeyn pätkä, jossa rumpali muina miehinä kiekaisee biisin välillä, ja pesee samantien jokaisen suomalaisen laulajan.
 
http://www.melodicrock.com/Journey- … 6/JourneyVideo/Journey-OpenArms.mpg

Tippuuko Toto, Chicago ja Boston tähän kategoriaan ?
Niitä on tullut kuunneltua ja Toto tippuu vielä tänäkin päivänä hyvin alas.
 
Niin, se Bostonin LP, se vaan lähentelee täydellisyyttä, vaikka yrittäs miten hope i die before i get old- orientoitua niin kyl se vaan tippuu.

Niin, AOR-jutuissahan on kyse siitä, että osataan soittaa ja laulaa, useimmiten.
 
Esimerkkinä tämä Journeyn pätkä, jossa rumpali muina miehinä kiekaisee biisin välillä, ja pesee samantien jokaisen suomalaisen laulajan.
 
http://www.melodicrock.com/Journey- … 6/JourneyVideo/Journey-OpenArms.mpg
 
Mahtava piisi, mahtava veto!!! Miltä vuodelta toi on?

Mahtava piisi, mahtava veto!!! Miltä vuodelta toi on?
 
2006.
 
Tossahn noita on lisää;
 
http://www.melodicrock.com/Journey-LA2006/sanbernardino.html

Niin, AOR-jutuissahan on kyse siitä, että osataan soittaa ja laulaa, useimmiten.
 
..ja siitä, että koitetaan saada biisiä radioaalloille vaikka väkisin.

2006.
 
Tossahn noita on lisää;
 
http://www.melodicrock.com/Journey-LA2006/sanbernardino.html
 
Tossa näkyy Neal Schonin pienehkö räkkitsydeemi:
http://www.melodicrock.com/Journey-LA2006/SanBerdo-OnStage11.jpg
 
Näkyis olevan 4 tai 5 kitaranuppia ja pari härpäkettä siinä lisäks.

Jaahas, ja missäköhän se raja vetetään? Varsinkin noiden kahten orkesterin kohtalla.
 
E: liikaa t-kirjaimia.
 
No kuten mainitsin niin se raja on usein häilyvä, ja siitä on varmasti eriäviä mielipiteitä mihin se raja vedetään. Sen verran voisin omasta puolestani sanoa että Rainbowlla ainakaan Dion aikainen tuotanto ei ole AOR:ää, tuskin kukaan muukaan näin olettaa? Whitesnakella 80-luvun alkupuolikaan ei ihan taida olla tuota AOR:ää mutta sitten jo 80-luvun puolivälin tienoilla sen jo siihen voisi luokitella. Korostan että nämä ovat taas omia näkemyksiäni, kohta joku guru tulee varmasti korjailemaan niitä.

..ja siitä, että koitetaan saada biisiä radioaalloille vaikka väkisin.
 
... missä ei sinänsä ole mitään pahaa. En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, joiden mielestä rankkuus, vaikeus tai kokeellisuus on jonkinlainen välttämätön hyve musiikinteossa.
 
No, eipä tuo perinteinen AOR ole kyllä oikein minunkaan makuuni, ja joku Toto on universumin vastenmielisimpiä yhtyeitä.

Esimerkkinä tämä Journeyn pätkä, jossa rumpali muina miehinä kiekaisee biisin välillä, ja pesee samantien jokaisen suomalaisen laulajan.
 
http://www.melodicrock.com/Journey- … 6/JourneyVideo/Journey-OpenArms.mpg
 
Journey, meikäläisen suosikki kaikista AOR bändeistä. Rumpali veti tossa kyllä todella hyvin. Tätä vois mennä kattelemaan livenäkin, jos tänne päin eksyisivät.

Asia! Kuunnelkaapa vaikka Heat of the Moment, Only Time Will Tell tai Sole Survivor, kyllä alkaa tukka kasvamaan takapainotteisesti epäilyttävän runsaasti ja nenän alle alkaa tulla kelle tahansa viistä.
 
http://www.asiaworld.org/asiaworld/ … p?option=com_frontpage&Itemid=1
 
E: Ei ole muuten varmaan kellään noin paljoa kokoelmia ja livelevyjä suhteutettuna muuhun materiaaliin kuin Asialla, tuon discografian mukaan...

E: Ei ole muuten varmaan kellään noin paljoa kokoelmia ja livelevyjä suhteutettuna muuhun materiaaliin kuin Asialla, tuon discografian mukaan...
 
Hmm, ehkä niillä ei ole enää mitään uutta asiaa? Anteeksi asiaton asiayhteyteen liittymätön puujalkavitsi. Ja hymiöt perään.

Hmm, ehkä niillä ei ole enää mitään uutta asiaa? Anteeksi asiaton asiayhteyteen liittymätön puujalkavitsi. Ja hymiöt perään.
 
Mutta onneksi Karpolla on Asiaa!

Edit: Monilla kuuluisillakin hevibändeillä on ollut tämä oma AOR-kautensa, esimerkiksi Whitesnake ja Rainbow. Vastaavia on varmasti monia muitakin, ja mielestäni useilla noista juuri tuon ajan tuotanto onkin sitä toimivinta, kuten juuri Whitesnake ja Rainbow.
 
Tähän on pakko sanoa "makunsa kullakin", vaikka tämä AOR-topikki onkin. Ja lisäks vielä "miljoona kärpästä ei voi olla väärässä" näistä: Joe Lynn Turner, WS 1987 & Vaisnake.