Aihe: Toisen asteen musiikkikoulutus
1 2 3 4 5 6 7 8
santtus
06.01.2007 20:20:59
Helsingin Pop-Jazzilla ei voi opiskella kummallakin linjalla yhtäaikaa, mutta musateknologin opintoihin kuuluu kyllä sekä soittotunteja, että teoriaopetusta ja valinnaisena voi ottaa kaikkea mahdollista.
 
Käsittääkseni oppilaiden sisäänottamisessa painotus on siirtynyt pääasiallisesti lukiota käymättömiin. Muille suositellaan lähtökohtaisesti AMK:ta.
 
Suosittelen ottamaan sinne yhteyttä ja kysymään.
"Hyvinhän me vedetään, mitä ne netissä kirjoittaa..?"
jummijammi
06.01.2007 20:45:56 (muokattu 06.01.2007 20:46:20)
Itse olen kiinnostunut tuosta musiikkiteknologiasta.
saastara
06.01.2007 22:00:09
Käsittääkseni oppilaiden sisäänottamisessa painotus on siirtynyt pääasiallisesti lukiota käymättömiin. Muille suositellaan lähtökohtaisesti AMK:ta.
 
Suosittelen ottamaan sinne yhteyttä ja kysymään.

 
Allekirjoittaneelle tuo Pajun Tommi, joka siellä opettajanakin häärii, sanoi, että eivät erityisemmin eroa tee lukiota käyneiden ja perusnyyppien välillä. Tottahan toki kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta ei se lukio siis mitään pois sulje.
 
Valtaosahan tuolla Pop&Jazzin ammattipuolella on reilusti yli 16 vuotiaita, mikä taas puhuu sen puolesta, että aiempaa opiskelua on yhdellä jos toisellakin takana.
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
aaki
07.01.2007 03:02:19
Kertokaapas nyt hyvät ihmiset kokemuksianne toisen asteen muusikonkoulutusohjelmasta! Itselläni on hyvin hyvin vakavasti harkinnassa konsalle lähteminen, laitan varmaan yliopistollisen musatieteilyn jäihin, kenties ikuisesti.
 
Monille konsille voi päästä ilmeisesti sisään jopa pelkästään 3/3 soittajantaidoilla, mihin taas vaaditaan ehdottomasti vähintään se eka tolppa?
 
Missä konsilla on mahdollista saada sivuinstrumentti? Vaaditaanko sivuinstrumentilta samaa tasoa kuin pääsoittimelta? Entä useampi sivuinstrumentti? Onko mahdollista ottaa pääaine klassiselta puolelta ja sivuaine popjazzilta?
 
Kuinka konsilla suhtaudutaan moniin instrumentteihin suuntautumiseen yleisesti?
 
Mihin konsan jälkeen? Itseäni kiinnostaisi myös musiikkikasvatus tai sibiksen kansanmuusikko-osasto, onko kellään siitä mitään kokemusta?
 
Paljon kysymyksiä, mutta olisi mukava jos joku osaisi edes jotain vastailla ja ennen kaikkea kertokaa kokemuksistanne eri konsilla, missä ikinä sitten olettekaan olleet!
 
Kiitos :)
Epämuusikko
07.01.2007 12:26:56 (muokattu 07.01.2007 12:31:15)
Vastaan Oulusta ja sen oppilaitoksista (konsa ohi, muka kesken) käsin, en tiedä Helsingin meiningistä, vaikkakin uskon että se ei näistä pykälistä hirveästi eroa:
 
Monille konsille voi päästä ilmeisesti sisään jopa pelkästään 3/3 soittajantaidoilla, mihin taas vaaditaan ehdottomasti vähintään se eka tolppa?
 
Toisen asteen opintojen jälkeen sulla on nimenomaan kourassa se I eli nykyinen D-kurssi, ei sitä tarvi olla tehtynä sinne mennessä. 3/3:kin tehdään siellä.
 
Missä konsilla on mahdollista saada sivuinstrumentti? Vaaditaanko sivuinstrumentilta samaa tasoa kuin pääsoittimelta? Entä useampi sivuinstrumentti? Onko mahdollista ottaa pääaine klassiselta puolelta ja sivuaine popjazzilta?
 
Itsellä oli piano sivusoittimena, basso toisena. Klasarisivusoittimen ei pitäisi olla este, olettaen, että kaupungista opettaja löytyy.
 
Kuinka konsilla suhtaudutaan moniin instrumentteihin suuntautumiseen yleisesti?
 
Tä? Haitanneeko tuo, kunhan on vahva näyttö pääsoittimesta. Varsinkin, jos sulla on esim. pianoon tai kitaraan hyvin kytkeytynyt teoriatietämys ja jazzin taju. Ne kun vaan siirtää toiselle soittimelle ja sivusoitinlisät paukkuu!
 
Mihin konsan jälkeen? Itseäni kiinnostaisi myös musiikkikasvatus tai sibiksen kansanmuusikko-osasto, onko kellään siitä mitään kokemusta?
 
Ainakin siellä opiskelleiden tyyppien perusteella uskon, että kansamuusikkolinjalla varmasti oppisi paljon ja pääsisi tekemään asioita hyvällä meiningillä. Täällä musikkikasvatuksella.... no, tuu ite kattoon. Helsingin ja J-kylän mukalla on eri Ballgame, sieltä vastatkoon joku muu. Opetussuunnitelma on nyt murroksessa, itse opiskelen vielä vanhan version mukaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
T: Kustannuskerroin Oulu vs Helsinki....... sääh.
Grooving hard or hardly grooving. Bustard #1
saastara
07.01.2007 17:57:21
Tommi varmastikin tietää mistä puhuu (ainakin toisinaan ;-)
 
Jeps.. Toisinaan. :)
 
Siinä vaiheessa kun itse kyseisestä oppilaitoksesta lähdin, puhuttiin painotuksen siirtämisestä lukiota käymättömiin.
 
Jeps.. Mutta tämähän toistuu toisaalta kaikkialla muissakin oppilaitoksissa, oli ala mikä tahansa. Ei ole valtiolle kannattavaa, että lukiolaiset menevät amiksiin, sen sijaan, että menisivät korkeampiin oppilaitoksiin syventämään oppejaan ja siirtyisivät näin pikaisemmin töihin.
 
Maksaa moinen touhu valtiolle mannaa.. On kannattavampaa taloudellisesti, että 2. asteen oppilaitoksista siirrytään 3. asteen oppilaitoksiin ja sieltä töihin, sen sijaan, että porukka jää soutamaan 2. asteen oppilaitoksesta toiseen.
 
Tuosta johtuen ammattiopistoja kehoitetaan priorisoimaan oppilaita valittaessa kouluttamattomia.. Mutta kyllä se monella alalla menee edelleenkin niin, että se lahjakkaimmat ne paikat saavat, oli koulua takana tai ei..
 
Mutta toki kuten sanoin, kaikki liittyy kaikkeen.
 
Eivätkä ne kaikki lukiota käymättömät välttämättä ole 16 vuotiaita...
 
Eivät tietenkään mutta pointtini olikin lähinnä, että monella on siellä opiskelijataustaa alalta jos toiseltakin, ennen kuin ovat sinne ammattipuolelle eksyneet.
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
ewq
08.01.2007 22:27:17
Ja ennen kaikkea hyvä ilmapiiri.
Täällä on (melkein liiankin) suvaitsevainen meininki, minkä voi aistia jo taikkarilaisten ulkonäöstäkin (laimeana esimerkkinä vaikkapa omakuvani).
 
Erityishyviä puolia on se, että Savonlinnan taidelukiossa on musiikki- ja kuvataidelinja, joiden molempien kursseja voi halutessaan käydä. Monet muusikot kun ovat muutenkin, kuin vain musiikillisesti luovia.
 
Huonoja puolia taas se, että joidenkin lukuainekurssien käyminen tuottaa toisinaan hankaluuksia, kun niille ei löydy mitään järkevää paikkaa, tai opettajaa, mutta joitain kursseja voi käydä myös Savonlinnan lyseon kautta, jonka kanssa taikkari tekee yhteistyötä. Tosin suuri osa taikkarin opiskelijoita on opiskelujen suhteen niin laiskoja että ihme että jaksavat käydä edes taikkarin omia pakollisia kursseja (kuten eivät välttämättä käykään).
 
Tässä mielestäni varsin osuva kuvaus Savonlinnan taidelukion opiskelijoista:
http://hiki.pedia.ws/wiki/Taidelukio
(lukekaa myös Savonlinna-artikkeli, siellä lisää hyvää informaatiota taikkarista)
 
Tässä myös tylsä linkki taikkarin virallisille kotisivuille, joita ei olla viitsitty kunnolla päivittää miljardeihin vuosimiljooniin:
http://www.savonlinna.fi/taidelukio/

 
Kuulostaa vaarallisen hyvältä!
Taikkariin olen hakemassa tämän kevään yhteishaussa ja itseluottamustahan täytyy sen verran löytyä, että sieltä meinaan itseni löytää ensi syksynä (tuli siellä käytyä jo haistelemassa vähän meininskejä ja rehtoria lahjottiin rahallisesti yms tällasta pikkukivaa).
 
Nimittäin Imatralla asuessani voin Hikipediaa kompata ja sanoa: "Taidelukio on kuitenkin kaikin verroin parempi paikka kuin Imatra."
 
Njoo, sen verran vielä vois valaista, että 2/3 tutkinto suoritettu trumpetilla ja viime syksynä aloitin kontrabasson soiton ja sähköbassoa on tullut soiteltua satunnaisella menestyksellä viitisen vuotta, tosin vakavammin nyt vasta kontrabasson tullessa mukaan kuvioihin.
Teoria tutkinnoista sen verran, että 3/3 on suoritettu (harvinaisen perseestä) ja tällä hetkellä käyn yleistä musiikkitietoa (harvinaisen perseestä).
Miuq
13.01.2007 01:22:05 (muokattu 13.01.2007 01:31:42)
Toisen asteen opintojen jälkeen sulla on nimenomaan kourassa se I eli nykyinen D-kurssi, ei sitä tarvi olla tehtynä sinne mennessä. 3/3:kin tehdään siellä.
 
Mitmitmit? Onko systeemi muuttunut sen jälkeen kun valmistuin Jyväskylästä, vai onko teillä ollut ihan eri show siellä pohjoisessa?
 
Toisella asteellahan suoritetaan siis kaksi "tutkintoa", nykynimikkeiltään valmentava konsertti sekä päättökonsertti. Ainakin minun ymmärrykseeni on buukattu tieto, että valmentava vastaa D-kurssia eli tolppaa ja päättökonsertti taas C-kurssia eli vanhaa IIa:ta. Voi toki olla, että mua on huijattu kaikki nämä vuodet, mutta epäilen sitä kyllä kovasti. Muutenhan joudun tutkituttamaan pääni, en vain voi olla näin väärässä.
 
AMK:ssa D-kurssin suorittaminen on harvinaista, me teemme nykyisin pienen resitaalin eli C:n sekä suuren resitaalin, joka vastaa akatemian B-kurssia. Tyylikkäästi paukkaavat lomittain nuo järjestelmät, mutta käykää kertomassa se minun sijastani opetusministeriölle - josko hekin havahtuisivat, ettei järjestelmässä ole enää järjen harmainta haituvaakaan mukana.
 
E: Tein muutaman tarkistuksen - allaoleva löytyy Helsingin konsan sivuilta:
 
"Opinnoista suoriutuminen määräajassa edellyttää myös, että hakija on aikaisemmissa musiikkiopinnoissaan saavuttanut ainakin musiikkiopiston perustason opintoja (peruskurssit 3) vastaavat tiedot ja taidot."
 
Pääni on siis toistaiseksi tutkimuksilta turvassa.
Virheitä tekemällä oppii tekemään parempia virheitä.
Socialite
13.01.2007 14:26:05
Toisella asteellahan suoritetaan siis kaksi "tutkintoa", nykynimikkeiltään valmentava konsertti sekä päättökonsertti. Ainakin minun ymmärrykseeni on buukattu tieto, että valmentava vastaa D-kurssia eli tolppaa ja päättökonsertti taas C-kurssia eli vanhaa IIa:ta. Voi toki olla, että mua on huijattu kaikki nämä vuodet, mutta epäilen sitä kyllä kovasti. Muutenhan joudun tutkituttamaan pääni, en vain voi olla näin väärässä.
 
Näin meillä joensuussakin toimitaan. Se D-kurssin tapainen tehdään yleensä toisena vuonna ja sitten se vanhaa C-kurssia vastaava tutkinto viimeisenä vuonna.
Näillähän on tosiaan uudet nimikkeet, eikä niistä meinaa ottaa selkoa...
Well, how much blues do you use before you use it up?
tanja_maaria
18.01.2007 19:08:49
 
 
Oulussa loistava musalukio (Madetoja) ja yhtäaikaa voi käydä vaikka pop/jazz -konsan ammattipuolta jos lahjoja riittää. Lähtiessä on sitte lukion päästötodistus ja toisaalta muusikon paperit taskussa, ja vain taivas on rajana :) Jos lisää haluaa kouluttautua niin tervetuloa meidän Oulun amkin pop/jazz -puolelle. Sieltä pääset sitte opettajana ulos.
aaki
22.01.2007 23:45:24
Onko sitten paha, jos on tuo D-tutkinto jo taskussa? Ja ylioppilastodistus? Menevätkö tuolloin kaikki peruskoulusta juuri pääseet listassa ohi?
 
Eli pitääkö sitten helsinkiin yliopistolle opiskelut vaihtaa, jotta voi enää instrumenttiopintojaan syventää (ja sinne nyt ainakin on vaikea päästä sisään). En haluaisi tuhlata korkeakoulutukia pelkkään yhden instrumentin soitonopiskeluun, joten siksi AMK ei käy...
 
Mitä kaikkea sitä voikaan opiskella, kun ei tiedä edes kaikkia mahdollisuuksia, puhumattakaan omista rajoistaan...
saastara
23.01.2007 01:10:38
Kuten sanottua.. EI kokemus pois mitään sulje pois. Kouluihin haetaan etupäässä lahjakkaita ja kehityskelpoisia oppilaita. Kaikki muu onkin sitten valtiobyrokratiaa. Hae ihmeessä, mitään et siinä menetä.
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
KantriKatri
23.01.2007 15:31:32
 
 
ja kun on tarpeeksi vanha ja kokenut ,niinkuin minä( iik) niin voi hakea opiskelemaan PopJazz-konsalle Aikuisten näyttötutkintolinjalle....
Näyttöjen suorittaminen omaa tahtia on tosiaan paljon mukavampaa kun istua 8h pvässä koululla.Kyl!
www.catleeco.com
viluri
05.03.2007 23:05:06 (muokattu 05.03.2007 23:05:58)
 
 
Tuossa juuri mietin, että kun nauhat pitää väkertää omasta soitostaan ja lähettää koululle, jonka perusteella kutsutaan pääsykokeisiin, niin mitä he oikeastaan haluavat kuulla? Jos käsketään soittaa sitä beatia puoli minuuttia, niin riittääkö se beat puoli minuuttia ilman fillejä sun muita tilpehöörejä? Soita soolo - Mitä he haluavat kuulla? Huolella suunnitellun taidehomoiluväännön vai spontaania tulitusta pienten virheiden kera?
 
Kertokaa jotka pääsivät opiskelemaan, mitä soititte? Rumpujen osalta kiinnostaa eniten, mutta yleisestikin olisi mukava kuulla muiden hakukokemuksia.
Mitä en osaa soittaa, niin sitä ei tarvitsekaan osata.
saastara
06.03.2007 04:06:33
Tuossa juuri mietin, että kun nauhat pitää väkertää omasta soitostaan ja lähettää koululle, jonka perusteella kutsutaan pääsykokeisiin, niin mitä he oikeastaan haluavat kuulla? Jos käsketään soittaa sitä beatia puoli minuuttia, niin riittääkö se beat puoli minuuttia ilman fillejä sun muita tilpehöörejä? Soita soolo - Mitä he haluavat kuulla? Huolella suunnitellun taidehomoiluväännön vai spontaania tulitusta pienten virheiden kera?
 
Vaikka olenkin tätä joka triidissä jo toitottanut, laitetaan se nyt tännekkin.. Jos siellä lukee, että soita biittiä, tee se. Tee se kuitenkin niin, että se tuntuu sinulle luontevalta.. Älä mieti mitä he haluavat kuulla vaan soita siten, että edustat itseäsi. Siitä ei hyödy kumpikaan, että haet sinne jonakin muuna kuin omana itsenäsi. Koulu saa eri jampan kuin toivoi, ja sinä saatat pahimmassa tapauksessa päätyä paikkaan joka ei ole laisinkaan sinua varten.
 
Kertokaa jotka pääsivät opiskelemaan, mitä soititte? Rumpujen osalta kiinnostaa eniten, mutta yleisestikin olisi mukava kuulla muiden hakukokemuksia.
 
Itsellä on tuonne Helsingin Pop&Jazz-konsalle myös haku edessä.. Tosin musiikkiteknologialinjalle, joten kokemukset ovat erittäin tervetulleita.
Lisää middleä.
WS
13.03.2007 22:46:31
Kotkassa toimii kanssa 2.asteen rytmimusan opetusta antava koulu, kannattaa harkita! www.ekami.fi
joetail
16.03.2007 18:01:15
 
 
Kotkassa toimii kanssa 2.asteen rytmimusan opetusta antava koulu, kannattaa harkita! www.ekami.fi
 
Turkukin oli jäänyt listalta. Popjazzia, klassista, kirkkomusiikkia, musiikkiteknologiaa ja tanssia samassa laitoksessa. www.turunkonservatorio.fi
rautayrtti
21.03.2007 15:53:32
!pop&jazz -pääsykokeissa käyneille! : mulla ois laulu ykkössijalla ja kitara sivuinstrumenttina. jos pääsen pääsykokeisiin asti, niin minkähänlaisiin suorituksiin minun täytyis kitaran kanssa kyetä?
"these smiling eyes are just a mirror for..."
Wahi
26.03.2007 20:38:32 (muokattu 27.03.2007 20:39:58)
Edit: Ei sittenkään mitään.
 
Sitä vaan mietin, että mitenkäs nuo pääsykokeissa suhtautuvat improvisointiin? Ymmärtääkseni ainakin esitettävien kappaleiden soolot mielellään improvisoiden. Mutta mites, onko hyvä juttu jos vaikka sanoo että "ajattelin soitella vähän bluesia" ja pyytää säestäjiä soittamaan sitten "perusbluesia E:stä".
 
Tai jos improvisoi kokonaan jonkun biisin siinä paikan päällä?
Rölölöö!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)