Kitarat: soittaminen ›

Halusin jostain syystä jakaa kanssanne erään oivalluksen, jonka sain luettuani mnetin kitarapalstan juttuja kaksi ja puoli vuotta.
 
Aivan liian usein sekoitetaan keskenään termit "asteikko" ja "asteittainen sävelkulku". Selvitän lyhyesti, mistä on kysymys.
 
Asteikon kaikki tietävät. Se on musiikillinen sävelikkö, johon kuuluu tietyt sävelet oktaavin sisällä, suhteutettuna johonkin valittuun perussäveleen. On olemassa luonnollisia asteikkoja ja synteettisiä asteikkoja. Esim. c -duuriasteikko on luonnollinen asteikko. Dimiasteikko eli vähennetty asteikko on synteettinen.
 
Asteittainen sävelkulku on kuitenkin useimmiten se, mitä haetaan, kun täällä puhutaan asteikoista. Yllättäen tilutus -aiheen yhteydessä kysellään aina asteikoista, vaikka nopea soitto useimmiten perustuu vain asteittaiseen sävelkulkuun.
 
Asteittainen sävelkulku = diatoninen sävelkulku. Tämä tarkoittaa sitä, että melodiassa olevat sävelet ovat vierekkäisiä; esim. c, d, e, f. Siksi sitä tilusooloissa esiintyykin, koska vierekkäisiä säveliä on helppo soittaa nopeasti erityisesti kitaralla. Haitarilla taas on yhtä helppo soittaa mitä tahansa sävelkulkuja.
 
Diatoniikalla ei ole tietyssä mielessä mitään tekemistä musiikillisten asteikkojen kanssa. Jokin asteikko, esim. c -duuri, voidaan soittaa diatonisesti tai jollain muulla tavalla. Hevitilutuksessa valitaan usein diatoninen tapa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että kyseessä olisi juuri c -duuri. C -duuri voitaisiin soittaa myös jollain laajemmalla intervallipatternilla, mutta sitä harvemmin käytetään, koska lopputulos olisi teknisesti vaikeampi, ja siten hitaampi.
 
Edelleen pitää erottaa toisistaan asteikko, asteittaisuus ja asteikon sormitus kitaralla. Sormitus ei ole asteikko. Sormitus on jonkin sävelkulun instrumenttisidonnainen toteutustapa.
 
Ehkäpä tämä nyt valaisisi edes jollekulle jotain.

Mukava tietää tällainenkin seikka, vaikka se ei muuta minun kohdallani vissiin mitään. Laitoin plussan ja joku saisiselittää mitä siitä käytännössä tapahtuu?

Kyllähän tästä voisin plussan paukauttaa, vaikket haluisikaan antaa sävelesimerkkiä esimerkiksi C-duurin sisällä asteikosta ja diatonisesta kulusta? :)
 
E: Mukava tietää tällainenkin seikka, vaikka se ei muuta minun kohdallani vissiin mitään. Laitoin plussan ja joku saisiselittää mitä siitä käytännössä tapahtuu?
 
Ehti ensin, mokoma.

C -duuri voitaisiin soittaa myös jollain laajemmalla intervallipatternilla, mutta sitä harvemmin käytetään, koska lopputulos olisi teknisesti vaikeampi, ja siten hitaampi.
 
Ehkä siksi saxofonistien nopeat juoksutukset kuulostavat usein huomattavasti kitaristien vastaavia mielenkiintoisemmilta.
 
Antero

Hyvä kirjoitus. Olen ihan samaa mieltä siitä että usein hevikitaroinnissa hienot melodiat uhrataan tilutuksen alttarille. Saksofoni ja haitari ovat hyviä esimerkkejä, samoin kuin vaikkapa "nopeat" viulukappaleet. Ne tuppaavat kuulostamaan hyvältä myös hitaasti soitettaessa...

Yllättäen tilutus -aiheen yhteydessä kysellään aina asteikoista, vaikka nopea soitto useimmiten perustuu vain asteittaiseen sävelkulkuun.
 
Asteittainen sävelkulku = diatoninen sävelkulku. Tämä tarkoittaa sitä, että melodiassa olevat sävelet ovat vierekkäisiä; esim. c, d, e, f. Siksi sitä tilusooloissa esiintyykin, koska vierekkäisiä säveliä on helppo soittaa nopeasti erityisesti kitaralla.
 
Eiköhän tuo nopea soitto perustu aivan dynamiikkaan ja harjoitukseen. Milläköhän ihmeen ilveellä saat kitaran kaulalle C, D, E, ja F äänet vierekkäin? Lähimmäksi päästään ehkä kuviolla
 
E---------
H-----5-6
G-5-7----
 
Kerrotko minulle vielä tälläisen "tilusoolon" määritelmän. Kyseinen käsite on niin epätarkka kuin olla ja voi. Soolo on soolo eikä sitä ole pakko erityisemmin eritellä. Adjektiiveilla on hyvä kuvata sooloja, mutta on täysin turhaa alkaa erittelemään blues, jazz, metal, TILU, tai miksikään. Jokainen musiikkityyli voi ottaa vaikutteita jostain muualta, eikä yksikään bändi ole parempi kuin toinen.
 
Jos haluaa olla punaniska, nirsoilija ja kärttyinen, saa olla aivan rauhassa, mutta se ei edistä musiikillista kasvuasi millään tavalla. Tämä taas edistää juuttumista näihin paljon puhuttuihin "vanhoihin kuvioihin". Vanhoissa kuviossa oleminen aiheuttaa taas sen että kukaan ei jaksa kuunnella useampaa sävellystäsi kuin yhden. Tälläisiä nimimerkkejä voi kyllä hommata, mutta niihinkään ei saa täydellisesti jumittautua. Morfautukaa ihmiset!
 
Hevitilutuksessa valitaan usein diatoninen tapa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että kyseessä olisi juuri c -duuri. C -duuri voitaisiin soittaa myös jollain laajemmalla intervallipatternilla, mutta sitä harvemmin käytetään, koska lopputulos olisi teknisesti vaikeampi, ja siten hitaampi.
 
Monet tälläiset "tiluttajat" ovat aika kovia soittamaan. Itse en ainakaan koskaan harjoituksia, lickejä, sooloa tehdessäni mieti sitä kuinka vaikea joku on soittaa, vain sitä miltä se kuulostaa. Jos se kuulostaa hyvältä, soitan sen niin että se kuulostaa hyvältä, vaikka se vaatisikin tuntien treenausta metronomin kanssa. Näin en huijaa itseäni ja mene sieltä mistä aita on matalin.
 
Tälläinen neuvo aloitusviestin kirjoittajalle. Älä ole niin ennakkoluuloinen tuon "hevitilutuksen" suhteen. Sielläkin on paljon hienoja juttuja joita voi käyttää vaikka missä muualla tahansa. Yritä kuunnella tätä "hevitilutusta" muustakin kantista kuin siltä että kokoajan mutiset kädet puuskassa hokien "**ttu tää on perseestä, liian nopeeta, ei oo tunnetta, sirrelisäröt, tilutilua, ei oo kermanen leadsoundi..." Jos ei onnistu millään tämän musiikin kuuntelu niin jätä se sitten pois ja kuuntele jotain muuta. Kukaan ei pakota sinua kuuntelemaan tätä musiikkia. Älä arvostele muiden muusikoiden musiikkia ennenkuin pystyt itse soittamaan.
 
Sormitus ei ole asteikko. Sormitus on jonkin sävelkulun instrumenttisidonnainen toteutustapa.
 
Tässä olen samaa mieltä. Allekirjoitan täysin väittämäni sillä olen itse alkanut oppia "handlaamaan" asteikot. En hahmota niitä sormituksina, bokseina tai muina. Näen ne ikäänkuin pisteinä. Mielestäni on tärkeää ottaa rohkeita riskejä sooloilussa, toimia ennakkoluulottomasti, käyttää kromaattisia juoksutuksia "passing noteina".
 
Kuitenkin korostan sitä että ennen näitä "passing noteja" ja muita eksoottisempia juttuja kannattaa alkaa treenaamaan vasta sitten kun on ottanut hanskaan perusjutut. Ikäänkuin tietää sellaiset jutut jotka aivan varmasti kuulostavat ihmisen korvaan "hyvältä". Näihin ei saa kuitenkaan loppuiäksi jumittautua vaan nämä on hyvä osata, sillä passing noteja on vaikea lisätä asteikkoihin jos ei tiedä mitä asteikkoa tähän esim. sointukiertoon voisi käyttää.
 
Pitää osata kävellä ennenkuin voi juosta.
 

 
Montako kitaristia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
 
- 10, yksi vaihtamaan hehkulamppu ja yhdeksän kertomaan että he voisivat tehdä sen paremmin.

Montako kitaristia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
 
- 10, yksi vaihtamaan hehkulamppu ja yhdeksän kertomaan että he voisivat tehdä sen paremmin.
 
Tuo pätee paremmin jos tämän aloittaa "Montako M.nettiläistä tarvitaan..."

Tuo pätee paremmin jos tämän aloittaa "Montako M.nettiläistä tarvitaan..."
 
Montako M.nettiläistä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?

- 100, yksi vaihtamaan hehkulamppu ja 99 kertomaan että he voisivat arvostella lampun vaihtajan arvostelijoita paremmin.

Juustonaksu:
- - sävelesimerkkiä esimerkiksi C-duurin sisällä asteikosta ja diatonisesta kulusta? :)
 
Sana asteikko ei viittaa millään tapaa siihen, miten se on toteutettu. Asteikko on musiikillinen idea, johon on määritelty tietyt äänet. Voin soittaa C-duuriasteikon äänet satunnaisessa järjestyskessä, ja se on vieläkin C-duuri.
 
Diatoninen kulku taas määrittää sitä, miten soitetaan. C-duuri soitettuna c d e f g ... on asteittaista kulkua. Jos jätetään harmonia ja biisit ylipäätään huomiotta niin voidaan sanoa, että kaikki kaikki fraasit, jotka sisältävät jotain näistä äänistä: c d e f g a h, on C-duuria. Kuitenkaan kaikki noista äänistä muodostetut kulut eivät ole asteittain kulkevia.
 
Monet sekoittavat nämä asiat varmaan sikis, että kun sanotaan "soita C-duuri", on tapana soittaa C-duuri asteittain C:stä C:hen.
 
Bookeepper:
Hyvä kirjoitus. Olen ihan samaa mieltä siitä että usein hevikitaroinnissa hienot melodiat uhrataan tilutuksen alttarille.
 
Tämä tuskin oli Apricotin pointti. Se nyt vain on fakta, että hevisooloiluun kuuluu usein hemmetin nopeat asteittaiset juoksutukset. Esimerkiksi usein jo kvintin hypyt juoksutuksissa tekevät homman pirun vaikeaksi kitaralla, joten sellaiset jätetään suosiolla soittamatta. Sen funktion joka nopeilla juoksutuksilla on hevimusassa, voi yleensä toteuttaa vallan hyvin ilman mitään kvintin (tai isompia) hyppyjä. Sitten on toki ne säännön vahvistavat poikkeukset.

Jake.e:ltä taisi mennä pointti ohi. ;-) Apricotin kirjoitus ei käsitellut hevisooloja tai niiden hyvyyttä/huonoutta. Kirjoitus käsitteli kahta termiä, jotka menevät usein sekaisin. Hevisoolot olivat vain esimerkki, joista asteittaisia fraaseja löytyy ja paljon. Mitä nyt Apricotin juttuja olen lueskellut, hänellä tuskin on mitään hevisooloja vastaan.
 
Älä arvostele muiden muusikoiden musiikkia ennenkuin pystyt itse soittamaan.
 
Heh, aika naiivi ajattelutapa etten sanoisi. Kyllä arvostella voi vaikkei itse tekisikään paremmin. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä kuulostaa jonkun korvaan hyvältä ja mikä ei. Eri asia on, miten arvostelunsa muotoilee.
 
Tässä olen samaa mieltä. Allekirjoitan täysin väittämäni sillä olen itse alkanut oppia "handlaamaan" asteikot. En hahmota niitä sormituksina, bokseina tai muina. Näen ne ikäänkuin pisteinä.
 
Näet asteikot pisteinä? Kuunteletko myös musiikkia silmilläsi? :-) Musta idea eri asteikoissa on niiden soundi, joka jokaisella asteikolla on eri. Pisteet joita otelaudalla näet, ovat ainoastaan yksi toteutustapa tai työkalua - ainakin pitäisi olla.

Heh, aika naiivi ajattelutapa etten sanoisi. Kyllä arvostella voi vaikkei itse tekisikään paremmin. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä kuulostaa jonkun korvaan hyvältä ja mikä ei. Eri asia on, miten arvostelunsa muotoilee.
 
Tarkoitus oli lähinnä kohdistaa vihaani nyt heihin jotka heittävät kommentteja,
 
"kyl mä tohon pystyn mut en haluu"
 
"oon paljo parempi"
 
yms. Got the point?
 
Näet asteikot pisteinä? Kuunteletko myös musiikkia silmilläsi? :-) Musta idea eri asteikoissa on niiden soundi, joka jokaisella asteikolla on eri. Pisteet joita otelaudalla näet, ovat ainoastaan yksi toteutustapa tai työkalua - ainakin pitäisi olla.
 
Kyllä juurikin pisteinä näen ne siinä, mutta ajattelen ne ikäänkuin fiiliksinä. Perus esimerkkinä toimii juuri tämä legendaarinen
 
Molli = surullinen
Duuri = iloinen
 
Sitten vaan vedän. Ei tule oikeastaan paljoa sooloja suunniteltua, paitsi omalle bändille. Harjoittelen asteikoita vaan vetämällä juoksutuksia sieltä täältä. Ylös alas, sivulle, taakse yms. SE on jotenkin aivorunkoon uponnut se että mistä voi vetää jos haluaa jonkunlaista fiilistä.
 
Mulla on nyt tunne että kaikki on samaa mieltä, mutta kukaan ei osaa pukea sitä sanoiksi :).
 
Ps. Vihaan sanaa tilu.

Se vielä kiinnostaa, että kukahan täällä nyt on tarkoittanut astettaista sävelkulkua vaikka onkin puhunut asteikosta. Joku, joka haluaa soittaa soolonsa "astettaisella sävelkululla" eikä sittenkään jostakin skaalasta? Varmaan joo. Todella moni hakeekin juuri tuota lickivarastoonsa.
 
Voinko mäkin lukea jostain teoriakirjasta jonkin hienon jutun ja kertoa sen tänne ikään kuin siitä olisi mitään varsinaista hyötyä kenellekään ja - mikä vielä tärkeämpää - kerätä itselleni plussapisteitä?

Tämä tuskin oli Apricotin pointti. Se nyt vain on fakta, että hevisooloiluun kuuluu usein hemmetin nopeat asteittaiset juoksutukset. Esimerkiksi usein jo kvintin hypyt juoksutuksissa tekevät homman pirun vaikeaksi kitaralla, joten sellaiset jätetään suosiolla soittamatta. Sen funktion joka nopeilla juoksutuksilla on hevimusassa, voi yleensä toteuttaa vallan hyvin ilman mitään kvintin (tai isompia) hyppyjä. Sitten on toki ne säännön vahvistavat poikkeukset.
 
Niin. Toki Apricotin varsinainen pointti oli aivan toinen. Jos kitaraa verrataan pianoon tai haitariin, tietysti olet oikeassa siinä että laajojen intervallien soittaminen on melkoisen hankalaa. Eikä tarkoituksena ole alkaa lyttäämään hevikepittäjiä maan rakoon, varsinkin kun omasta levyhyllystä löytyy vino pino ko. genreä edustavia levyjä...ja pakko se on myöntää että Ynkän keikallakin tuli käytyä viime kuussa :-)
 
Vierastan vain sitä ajattelutapaa että ensin päätetään soittaa nopeasti, ja sitten mietitään MITÄ pystytään soittamaan nopeasti. Ehkä se on sitten niin että tietyt biisit kerta kaikkiaan vaativat nopeaa soittoa? Ja ennen kuin kukaan ottaa hernettä nokkaansa, tämä ei tosiaankaan koske kaikkia hevistelijöitä. Lienemme myös samaa mieltä siitä että kaikista musiikkityyleistä löytyy vastaavia "lieveilmiöitä".

Tasapaino:
Se vielä kiinnostaa, että kukahan täällä nyt on tarkoittanut astettaista sävelkulkua vaikka onkin puhunut asteikosta.
 
Lainaanpa itseäni ylemmästä viestistä:
"Se nyt vain on fakta, että hevisooloiluun kuuluu usein hemmetin nopeat asteittaiset juoksutukset. Esimerkiksi usein jo kvintin hypyt juoksutuksissa tekevät homman pirun vaikeaksi kitaralla, joten sellaiset jätetään suosiolla soittamatta. Sen funktion joka nopeilla juoksutuksilla on hevimusassa, voi yleensä toteuttaa vallan hyvin ilman mitään kvintin (tai isompia) hyppyjä. Sitten on toki ne säännön vahvistavat poikkeukset."
 
Esim. iänikuinen haukkumanimi "skaalatiluttaja", on haukkumanimi henkilölle, joka ei muuta soitakaan kuin diatonisia kulkuja. Oikea termihän olisi "diatoniatiluttaja". :-D
 
Noniin, vakavammin: kyllä monta kertaa täällä tarkoitetaan nimenomaan diatonisia kulkuja, kun puhutaan skaaloista. Sen voi todeta vaikka kuinka monesta ketjusta.
 
Voinko mäkin lukea jostain teoriakirjasta jonkin hienon jutun ja kertoa sen tänne ikään kuin siitä olisi mitään varsinaista hyötyä kenellekään ja - mikä vielä tärkeämpää - kerätä itselleni plussapisteitä?
 
Aika monelta väittelyltä olisi varmaan vältytty tälläkin palstalla, jos Apricotin mainitsemat kaksi asiaa ei olisi menneet solmuun. Terminologia sinänsä on epäolennaista, mutta kun kanssakäyminen tapahtuu tekstin välityksellä, niin jotenkin on pakko määritellä mistä puhutaan.
 
Bookeepper:
...ja pakko se on myöntää että Ynkän keikallakin tuli käytyä viime kuussa :-)
 
Niin mäkin. :-D Missäs päin olit?
 
Vierastan vain sitä ajattelutapaa että ensin päätetään soittaa nopeasti, ja sitten mietitään MITÄ pystytään soittamaan nopeasti. Ehkä se on sitten niin että tietyt biisit kerta kaikkiaan vaativat nopeaa soittoa?
 
Kyllä jotkut kohdat vaativat nopeaa soittoa. Siinäkin on nimittäin oma fiiliksensä. Yhden meikäläisen bändin biisissä on kohta, jonka pitäisi kuulostaa tosi aggresiiviselta ja vauhdikkaalta. En keksinyt mitään mikä voisi siinä biisissä ja siinä kohdassa ajaa asiansa paremmin kuin aivan sekopäinen tilu. :-)
 
Kyllä mulle myös monta kertaa on tullut mieleen, että tähän kohtaan sopii nopeampi juoksutus kuin nenä päähän, vaikkei mulla välttämättä olisi kuin summittainen mielikuva päässä siitä, miltä sen pitäisi kuulostaa.

Niin mäkin. :-D Missäs päin olit?
 
About miksauspöydän kohdalla...missäs sinä?
 
Kyllä jotkut kohdat vaativat nopeaa soittoa. Siinäkin on nimittäin oma fiiliksensä. Yhden meikäläisen bändin biisissä on kohta, jonka pitäisi kuulostaa tosi aggresiiviselta ja vauhdikkaalta. En keksinyt mitään mikä voisi siinä biisissä ja siinä kohdassa ajaa asiansa paremmin kuin aivan sekopäinen tilu. :-)
 
Kyllä mulle myös monta kertaa on tullut mieleen, että tähän kohtaan sopii nopeampi juoksutus kuin nenä päähän, vaikkei mulla välttämättä olisi kuin summittainen mielikuva päässä siitä, miltä sen pitäisi kuulostaa.
 
Heh. Njoo sama juttu välillä. Sinne päin vaan, tuurilla ne laivatkin seilaa :-)

About miksauspöydän kohdalla...missäs sinä?
 
Eturivissä... :-D Pakkahuoneellako?
 
Hemmetti kun oli hieno nostalgiatrippi.

Se vielä kiinnostaa, että kukahan täällä nyt on tarkoittanut astettaista sävelkulkua vaikka onkin puhunut asteikosta. Joku, joka haluaa soittaa soolonsa "astettaisella sävelkululla" eikä sittenkään jostakin skaalasta?
 
Esimerkiksi se, miksi vaikkapa Friedman eroaa monen mielestä edukseen muista heviäijistä, on hänen tapansa rikkoa hevisooloille tyypillistä diatoniikkaa. Sillä, että käyttääkö hän jossain kohtaa aiolista vai doorista asteikkoa, ei ole niinkään merkitystä asiassa. Silti 90 prosenttia kysymyksistä koskee sitä, että "mitä skaaloja X käyttää", tai että "mitkä skaalat käy hevisooloihin", vaikka se tieto ei tuota haluttua lopputulosta kenellekään.
 
Voinko mäkin lukea jostain teoriakirjasta jonkin hienon jutun ja kertoa sen tänne ikään kuin siitä olisi mitään varsinaista hyötyä kenellekään ja - mikä vielä tärkeämpää - kerätä itselleni plussapisteitä?
 
Ilman muuta, jos onnistut mielestäsi liittämään sen johonkin yleisesti merkitykselliseksi kokemaasi ilmiöön. Minun mielestäni merkittävä ilmiö mnetin kitarat:soittaminen -palstalla on se, että halutaan tietoa asioista, mutta ei osata esittää oikeita kysymyksiä. Jos "skaala" -termin lisäksi onnistuisin ujuttamaan yleiseen kielenkäyttöön myös termin "fraasin rakenne", niin oltaisiin jo pitkällä.
 
Harmi ettei muut voi nähdä mun plussapisteiden määrää. Niitä on meinaan ihan saatanasti. Taidan olla aika kova jätkä.

Eturivissä... :-D Pakkahuoneellako?
 
Hemmetti kun oli hieno nostalgiatrippi.
 
Pakkahuoneella, jep. Hauskaa oli. On se Ynkkä melkoinen showmies...

Esimerkiksi se, miksi vaikkapa Friedman eroaa monen mielestä edukseen muista heviäijistä, on hänen tapansa rikkoa hevisooloille tyypillistä diatoniikkaa. Sillä, että käyttääkö hän jossain kohtaa aiolista vai doorista asteikkoa, ei ole niinkään merkitystä asiassa. Silti 90 prosenttia kysymyksistä koskee sitä, että "mitä skaaloja X käyttää", tai että "mitkä skaalat käy hevisooloihin", vaikka se tieto ei tuota haluttua lopputulosta kenellekään.
 
Ilman muuta, jos onnistut mielestäsi liittämään sen johonkin yleisesti merkitykselliseksi kokemaasi ilmiöön. Minun mielestäni merkittävä ilmiö mnetin kitarat:soittaminen -palstalla on se, että halutaan tietoa asioista, mutta ei osata esittää oikeita kysymyksiä. Jos "skaala" -termin lisäksi onnistuisin ujuttamaan yleiseen kielenkäyttöön myös termin "fraasin rakenne", niin oltaisiin jo pitkällä.
 
Harmi ettei muut voi nähdä mun plussapisteiden määrää. Niitä on meinaan ihan saatanasti. Taidan olla aika kova jätkä.
 
Hohoho, jostain syystä viimeinen lause sai leveän hymyn naamalle;)
 
Joo, ehkä tämä on ihan totta. En ole itse kokenut asiaa pohtimisen arvoiseksi - enkä koe edelleenkään. Mä näen asian niin, että ne jotka täällä usein kyselevät em. kaltaisia asioita, ovat opetelleet biisejä tai "juttuja", ilman sen syvempää käsitystä asioista. Näille ihmisille musiikin teoria on vain joku tuntematon, iso, harmaa alue, joka tuntuu niin laajalta että on helpompaa pysyä siitä kokonaan erossa, osaamisen ollessa mahdotonta. Vähän niin kuin ajattelu joillekin ihmisille:D
 
Sitten kun em. soittajat kohtaavat asioita, joita on vaikea ymmärtää enää vaan "juttuina", on luonnollinen tie yrittää lähestyä asiaa analyyttisesti - tietenkin vain niillä eväillä joita sillä hetkellä on käytössä. Termiltä 'asteikko' ei yksikään soittaja voi välttyä tässä yhteiskunnassa, joten se on ainoa teoreettinen yksikkö jonka kautta asiaa voidaan lähestyä. Kun teoriaa ei ole tutkittu yhtäkään tuntia, ei ymmärretä peruspalikoidenkaan funktioita musiikkiin, ja lopputuloksena on virheellinen johtopäätös ja kysymyksen kirjoittaminen muusikoiden.nettiin.
 
Toisin sanoen - ihan kiva, että löysit moisen asian, mutta se on erittäin todennäköisesti turhan korkealentoista matematiikkaa niille, joita ongelma koskee.
Friedmanista olet kyllä todennäköisesti oikeassa, mutta mielestäni ei näin yksioikoisesta asiasta ole kysymys. Se ei ole maailman nopein jätkä. Miksi? Siksi, että se on kokenut muut asiat tärkeämmiksi musiikissa kuin nopeuden (mikä virhe!:D). Lopputulos: se soittaa heviä musikaalisesti. Se luonnollisesti johtaa siihen, että se ei soita samanlaisia juttuja kuin ne jätkät, jotka eivät soita niin musikaalisesti, koska musikaalisuus on muiden asioiden ohella pyrkimistä uusien ratkaisujen etsimiseen.
Sen tekniikka ei ole mikään huono, ja se sattui soittamaan yhdessä maailman suosituimmista metalliyhtyeistä, joten on luonnollista että monet, jotka pitävät Megadethistä, pitävät Friedmanin soitosta, ts. sillä on paljon faneja - ja koska musikaalisuus on valttia, sen soitosta pitävät myös monet jotka eivät suuria Megadeth-faneja olisikaan.
 
Selvennys: Monien (ja ilmeisimmin myös sun) mielestä Friedman eroaa edukseen muista heviäijistä, koska se (ehkä sen lisäksi, että olet joskus diggaillut Megadethiä) A) ei ole pelkkä pikamatkojen mies, B) soittaa musikaalisesti, asia, jota liian harvoin kuulee heviympyröissä. B) on niin laaja asia että suljen sen sisälle kaikki loput, koska en jaksa kirjoittaa enempää. Diatoniikan rikkominen on vain yksi osa musikaalisuutta, ei itsessään syy Friedmanin soiton edukseen erottumiseen. Muuten kai sormipikkaavat ei-lineaarisia arpeggioita soittavat country-miehet olisivat kanssa tosi hyviä?
 
Lisäksi Friedmanin entinen tukka voitti sympatiat puolelleen;)