Bänditoiminta ›

Eli kun keikkaa on edessäpäin, miten sinä/bändinne toimii? Stressaatteko pienintäkin asiaa ("mitäs jos kitarasta katkeaa kieli" jne..) vai menettekö lavalle suoraan sen kummemmin asiaa miettimättä? Minkälainen yhteishenki? Hengaatteko yhdessä ennen keikkaa (soundcheckissä varmaan suotavaa :D) vai saapuuko jokainen hieman ennenkä soittamaan ruvetaan? jne..
 
Tätä vois vielä jatkaa niin että mitäs keikan jälkeen? Lähteekö kaikki vaan kotiin vai fiilistelläänkö vielä parin oluen kera?
 
Siinä.

Päivää ennen keikkaa en osaa tai luulen etten osaa soittaa biisejä.
 
Sitten soitan keikan, oon ihan muissa maailmoissa, yleensä tästä tilanteesta ei muista mitään.
 
Sitten puoli tuntia keikan jälkeen on mahtifiilinki, kunnes huomaa että sitä tuli soitettua ihan päin persettä.

Hetkeä ennen keikkaa en muista miten yksikään kappale menee tai mitkä niiden nimet ovat settilistassa. Kaikki pörräävät hermostuneena liian pienessä takahuoneessa ja pudottelevat ainoaa plektraansa sohvan alle.
 
Keikalla kaikki menee joko automaattivaihteella ekstaasissa tai rumpusetin takana kärvistellessä, kun yhtye itsetuhoutuu lavalla ("eihän mikään valo osoita suoraan minuun...").
 
Keikan jälkeen sitä pitää juhlia aivan liikaa tai ottaa vitutukseen aivan liikaa.

Ennen keikkaa yhdessä paikalle-aivan liian aikaisin.Kamat lavalle ja soundcheck-aivan liian aikaisin.Sen jälkeen syömään yleensä yhdessä.Sen jälkeen ainakin meikäläinen juo limua ja pari kaljaa ja ravaan alvariinsa lavalla kattomassa piuhat,teippaukset,vireen ja lavan kallistuskulman.Puoli tuntia ennen keikkaa tajuan että en muista enää biisejä ja sydän alkaa hakkaamaan.Kapuan lauteille lähes tajuttomana ja neljän tahdin jälkeen fiilis on mitä mahtavin.
 
Keikan jälkeen huollan kitaran ja alan ryystämään kaljaa joka ei nouse päähän koska veressä on liikaa adrenaliinia.Juon järjettömän paljon, ja kun addut laskee olen taas tajuton...

Odotusta keikkapaikalla täytyy olla, muuten en pääse täydelliseen fiilikseen. Kirjoitellaan bändin kanssa settilistoja ja jauhetaan paskaa ja juodaan kaljaa. Sitten varmistetaan että kaikki on kunnossa (kepakot vireessä, linjat auki jne.) ja lähdetään "nyt tapetaan" -asenteella vetämään. Keikan jälkeen kerrataan veto ja mietitään kuinka meni ja sitten juodaan olutta ja lähdetään jatkoille.

Mulla on yleensä ennen keikkaa semmone olo että nyt näytetään mistä kukko kusee ja tilannetta parantaa vielä se jos huomaa että yleisössä on paljon tyttöjä :) Enää ei ole pitkään aikaan varsinaisesti jännittänyt soittaminen. Jos ei ole kunnon fiilistä niin sitä vaan menee sinne ja rupee soittaa.

Tottakai ennen keikkaa pitää hermoilla vireen kanssa sun muuta...
Mutta kyllä sitä odottaa enemmin kuin jännittää!
Joten fiilis on hyvä.

Minkälainen yhteishenki? Hengaatteko yhdessä ennen keikkaa (soundcheckissä varmaan suotavaa :D) vai saapuuko jokainen hieman ennenkä soittamaan ruvetaan? jne...
 
No jos on mahdollista pidetään pienet verryttely treenit ennenkun pakataan kamat autoon. Se antaa hyvän fiiliksen ja varmuuden heti keikan alkuun. Ensimmäinen kappale on aika ratkaiseva. Sen pitää olla vakuuttava mutta kuitenkin suhteellisen helppo soitettava koska soundi ei välttämättä ole heti kohdallaan varsinkaan kun/jos ei jouda mitään varsinaista souncheckkiä tekemään.
Yhteishenki on hyvä ja jos ei olla jo tavattu treenikämpällä niin aina sovitaan tarkasti kaikkien kanssa missä ja milloin tavataan. Aina silloin kun ei tarvitse roudata muuta kuin kitarat niin lähdetään minun vanilla kaikki. Siinä autossa jo häviää mahdollinen hermostuneisuus.
Kyllä minun mielestä on hyvä viettää niin paljon aikaa yhdessä kuin mahdollista kun ollaan keikalla. Yhteishengessä on kyllä valtava voimavara. Kyllä keikan jälkeenkin on terveellista saada yhdessä mennä läpi asioita ja tapahtumia. On paljon helpompaa kun aina ja joka tilanteessa voi luottaa soittokavereihin, ja tietää tarkalleen missä mennään. Meidän solistilla toki on sellainen omalaatuinen käyttäytymistapa että hän saattaa hävitä kokonaan aivan hetkeä ennen esiintymisen alkamista. Se voi joskus olla pikkuisen hermoja rastavaa kun itse soisoo lavalla eikä artistia näy mailla eikä halmeilla. Aina on kuitenkin saapunut lavalle oikealla hetkellä. Tuollainen yksinkertaisesti vain on hänen tapansa keskittyä, ja se hänelle suotakoon.

Ensivaikutelma on aina tärkein, ekan piisin pitää mennä nappiin ja se joskus hermostuttaa, sen jälkeen vain hauskaa soittelua.

Nykyisin sitä kaipaisi vähän enemmän sitä kutinaa vatsanpohjaan, turhan harvat keikat enää saavat adrenaliinia etukäteen nousuun.
 
Bändinkin toiminta alkaa olla aika kuritonta. Aiemmin vielä roudattiin yhdessä ja muutenkin pyhitettiin keikkailta yhdessäololle. Nykyisin kaikilta tuntuu löytyvän jotain ultratärkeää tekemistä, tyyliin pitää mennä katsomaan jotain kummitädin pojan vaimon veljen kaiman uutta autoa Korsoon puoli tuntia ennen keikan alkua.
 
Mutta vaikka kuinka ketuttaisi ennen keikkaa, niin jotenkin se fiilis aina nousee siellä lavalla kattoon. Sen takia sitä edelleen jaksaa vääntäytyä.

Itellä ni sormet "puutuu" 10min ennen keikkaa ja ne tuntuu siltä ettei niil pysty soittamaan mut kyl ne on tähän menessä aina lähteny toimimaan. En meinaa muistaa ekan biisin lähtö sointua jne..
 
Orkesterin kanssa vetästää vikat röökit just ennen keikkaa mahd. rauhallisessa paikassa. Laulaja käy keikka kakilla, rumpali ja minä kerrotaan surkeita vitsejä ja kitaristi nauraa meijän tyhmyydelle.

No jos on mahdollista pidetään pienet verryttely treenit ennenkun pakataan kamat autoon. Se antaa hyvän fiiliksen ja varmuuden heti keikan alkuun.
 
Ai? Meillä taas on ehdoton periaate, että "keikkaruutia ei saa haaskata" eli samana päivänä ei treenata. Sen sijaan muutamana päivänä ennen keikkojen alkua pitää kyllä katsoa setti läpi.
 
Ei noita kauheasti stressaa. Joskus kun tuntuu että kaikki vastuu kaatuu niskaan; oot juuri laittanut koko lavan mikitykset kuntoon ja seisot tikapuilla säätämässä valoja, ja sitten joku tulee kysymään "niin, voisiksä kysyä niistä takahuonekaljoista, ja paljonkos se päiväraha taas olikaan", silloin voi palaa pinna.
 
Juuri ennen lavallemenoa poltetaan yhdessä tupakat, kun kaikki muu on hoidettu, juomat on lavalla ja aloitusbiisi soi. Jos keikkapaikalla on kunnollinen takahuone, on saatettu parikymmentä minuuttia verrytellä, avata ääntä jne. mitä ei ilman takahuonetta valitettavasti voi tehdä; autossakin on yleensä liian kylmä.

ja on muuten mullakin vakio toi keikkakakka.
 
Joo, keikkapaska tuo fiilistä.

Joo, keikkapaska tuo fiilistä.
 
Adrenaliini lisää suoliston motiliteettia.

99% ei mikään fiilis. Tai oikeastaan sama fiilis, kun vaikka leipurilla ennen kuin hän lähtee vääntämään takinaa leipomoon.
 
Raavin vielä puoli tuntia enne lähtöä munia sohvalla kalsarit jalassa. Juuri ennen kuin pitää lähtee, nappaan kurtun ja pukupussin, kampaan tukan ja menoksi. Nähdään jätkein kanssa varastolla. Kamat autoon n. 15 minuuttia. Vittuillaan ja piereskellään. mennään kauppaan hakemaan röökiä ja sisu salmiakkia ja mynthonia sekä limua (kitaristi ostaa 2-3 kaljaa)
 
Joskus tulee sitten jännitystä. Esim ens keskiviikkona duo keikka kitaristin kanssa, jonka kanssa ei olla keikkailtu juuri laisinkaan pariin vuoteen, ilman treenejä. Aaiakas on vielä aika iso ja työllistävä ravintolaketju.
 
Mika

Yleensä joutuu sen verran odottelemaan lauteille pääsyä, että useimmiten väsyttää aivan saatanasti. Ja ahistaa tietysti, kuten aina ja kaikkialla, oli keikka tai ei. Juuri ennen lavalle nousua täytyy tietenkin käydä kusella, ettei tarvitse jalat ristissä veivata. Muita rituaaleja ei oikeastaan ole paitsi se, että tahdon ehdottomasti olla bändistä ensimmäisenä lavalla. Ensimmäinen vitossointu kitarasta, niin siinä häipyy väsy ja ahistus... useimmiten.

Jees, on se hyvä että joillaki on yhteishenki... Meillä se on niin et on aivan selekeästi kaks tiimiä bändin sisällä.
 
Koko bändi saapuu soundcheckeihin kahessa eri osassa, soundcheck hoidetaan alta pois sutasemalla: "Joo, on ne kovalla"... Jokainen kahtoo, missä kohassa suurinpiirtein seisoo sen koko saatanan shown...
 
Sitten viiään kaikki kamat backstagelle, jos semmone on... sen jälkeen toinen tiimi katoaa jonnekin ja minä ja rumpali lähetään kans sitte jonnekki huiteleen, useimmiten ehkä vähä suunnitellaan "ryypinkejä"...
 
Sitten, vähän ennenkä bändin vuoro koittaa, lähdemme rumpalin kanssa backstagelle kahtelemaan ja venaamaan. Pian sitten bändin toinen tiimi saapuu ja saattaapi olla, että mitään sen kummempia ei ees siinä vaihees vielä puhella. Sitten ollaan nousemassa lavalle backstagelta, niin joku tiimi kakkosen jäsenistä muistuttaa/ehdottaa jotain johonki biisin äkkiä: "Ei veetäkkään sitä introa", perkeleen jees. Ei sitte veetä.
 
Sitten, veetään keikka niinku veetään. Ihteä vituttaa ja tuntuu, et kaikki treenikämpällä treenatut hienolta tuntuneet jutskat kuulostaa paskalta, vaikka yleisö näyttäs olevan hyvin mukana...
 
Sitten, keikka loppuu ja kamat roudataan... "Oli hyvä keikka", ja tiimi 2 katoaa... Sitten lähetään rumpalin kans ja kasataan kaveriporukka ja ryypätään... Aamulla sitä herätään ja itestä tuntuu et keikka oli kuin olikin paska...
 
Karua. Bändi ei nyt enää toimikaan aktiivisesti... Ihan OK tyyppejä muuten ovat mutta yhteishenki ei bändis vaan oo koskaan ollu kovin hyvä... Hyviä keikkakokemuksia en siis omaa.

Jees, on se hyvä että joillaki on yhteishenki...Hyviä keikkakokemuksia en siis omaa.
 
Tämä oli kyllä todella surullista luettavaa. Keikoilla on oltu, mutta se tärkein on puuttunut. Nyt kyhäät jonkun bändin kaveriporukalla ja meette keikalla kokeilemaan!

Tämä oli kyllä todella surullista luettavaa. Keikoilla on oltu, mutta se tärkein on puuttunut. Nyt kyhäät jonkun bändin kaveriporukalla ja meette keikalla kokeilemaan!
 
Jees... no kyllähän noita bändejä on mutta ton yhen kans oltiin keikkakunnos, laulaja oli jne... Musiikillisia erimielisyyksiähän meillä oli varsinki aluks, tiimi 1 halus tehä punk/gospel-tyyliä, Creediä ja tommosta, suomeks. Ne diggas Terapiaa ja Rainia, noita gospelbändejä...
 
Meikäläinen halus ehottomasti englanniks ja enemmän hard rock tai Sabbathia tyyliä, eli ehkä vähä vaikeampiakin ratkaisuja biiseihin... Mun biisejä tosin soitettiin kyl keikoilla enimmäkseen, mutta kyllä siitä jotenki huoku semmonen fiilis et kaikki ei musiikin takana seissy...
 
No, mutta ei tämä ny saa mikskään itkemiseks mennä, ehtiihän täs, perkele!