Aihe: Harley Benton ym. halpakitarat mielipiteitä
1 2 3 4
Tympee Huttunen
25.12.2006 23:20:05
Ei se nyt ihan vartissa katoa, mutta esim. reenejä tuolla olisi turha soittaa virittämättä välillä pariin kertaan. Satulaa voisi kyllä hioa, kun tuo Zakk Wylde setti mitä käytän (halapoja Tompalla ja oikea paksuus) on hieman "paksuhko", ainakin kahden paksuimman kielen osalta. En vain jaksa hirveästi käyttää aikaa halpaan rämpyttelyritsaan.
 
Siinä se syy on. Kun virität kitaraa ja kiristät kieliä, jää se kieli kireämmälle sinne satulan lavan puolelle. Luulet juuri saaneesi hyvän vireen ja hetken soittelun jälkeen se vire tasaantuu satulan toisellekin puolelle ja ylävire iskee. Alavire iskee tietenkin, jos olet vastoin säätöjä laskenut vireen kohdalleen. Jos virittäessä kuuluu sellaista naksuntaa ja vire hyppää askeleittain, on viimeistään aika hioa ne urat.
Les Fender
25.12.2006 23:28:49
Jos virittäessä kuuluu sellaista naksuntaa ja vire hyppää askeleittain, on viimeistään aika hioa ne urat.
 
Halpiskitaran huonoin osa on lähes aina se satula. jostain syystä kuitenkin mikit, virittimet ja talla ovat useimmiten etusijalla vaihdoissa vaikka 50e:nsijoitus soitinrakentajan asentamaan/tekemään satulaan ois paras päivitys.
 
pesi esimerkiksi erään Gibsonin Les Paule mallin .D Gibbonit kaipaa aina pesua, varsinkin ne mystiset "eräät"
"Living is easy with eyes closed!"
kimurantti1
25.12.2006 23:38:19 (muokattu 26.12.2006 00:39:25)
kaverini 120 ekee maksanu japsi strato.. -- pesi esimerkiksi erään Gibsonin Les Paule mallin...
 
Hehe! :-D
 
Venatkaa kun haen popcornia...
Hyvää musiikkia? Käy vaikka tuolla: http://www.piecemakerband.com :-)
-Cale
25.12.2006 23:50:29
Jos on pakko ostaa halpa kitara, suosittelen Epiphone Stratoa. Käytettynä saa suht. helposti 100 euron pintaan, ja hintaisekseen on todella pätevä peli. Itsekkin meinasin ostaa tuollaisen takaisin kun joskus tuollainen oli, mutta sitten ajattelin sijoittaa kumminkin hieman kalliimpaan kitaraan.
-Cale
25.12.2006 23:52:24
kaverini 120 ekee maksanu japsi strato.. -- pesi esimerkiksi erään Gibsonin Les Paule mallin...

Hehe! :-D

 
Mikäs ihme tämä on? Kyllä vois ihan hyvinkin... Riippuu ihan testaajasta.
Ukko
26.12.2006 12:13:15
 
 
Mikäs ihme tämä on? Kyllä vois ihan hyvinkin... Riippuu ihan testaajasta.
 
Niin riippuu. Jokaisella on omanlaisensa käsi. Yksi parhaita akustisia kitaroita soitettavuuden kannalta oli käytetty Morris kitara musaliikkeessä jolla oli hintaa silloiset 700 mk. Soundi oli taas pelkkää potaskaa eli siitä tuli mieleen lähinnä pahvilaatikko.
rockhard
02.01.2007 13:19:35
Itellä oli ekana kitarana Harley Bentonin HBL200 (tms?) Kyllä sillä alkuun pääsi, mutta sit kun piti alkaa soittamanaan toisten "muusikoiden" kanssa niin johan alko hermot meneen tiukille. Oli helvetin tunkkanen soundi -> paskimmat mikit mitä löytyy. Liian pienet nauhat ja runsas kiertäminen kuului ominaisuuksiin myös. Nämä asiat nyt ovat itsestäänselvyyksiä tuollaisissa "kitaroissa".
rrock!
Jimppa Hendriks
02.01.2007 14:46:42
Itellä oli ekana kitarana Harley Bentonin HBL200 (tms?) Kyllä sillä alkuun pääsi, mutta sit kun piti alkaa soittamanaan toisten "muusikoiden" kanssa niin johan alko hermot meneen tiukille.
Joo kyllä noista kepeistä oon kuullu monta vuotta soittaneen aikuisen kitaristin mielipiteestä että hyvä on ja soundi on mahtava.Meinaan itekki pian tollasen ostaa ihan vaikka sit koristeeks seinälle.Mutta kyllä se nimi siinä lavassa hintaa tiputtaa ku ei lue gibson...
tinde
02.01.2007 15:51:20
 
 
Terve!
 
Kannan sen verran korttani kekoon, että käy kokeilemassa jossakin peaveyn stratokopiota, ne yksilöt mitä vastaan on tullut ovat olleet aika hemmetin hyviä. Hintakaan ei kauhean pitkälle hoobeestä karkaa...
 
http://www.noretron.fi/index.php?si … 7&group_id=150&prod_id=1224
 
Tinde
_NiXu_
02.01.2007 16:47:11
Offtopic:

http://www.noretron.fi/index.php?si … 7&group_id=150&prod_id=1224
 
"Master ja Tone -säätimet. 5-asentoinen mikkivalintakytkin, häiriöiden poisto asennoissa 2 ja 4."

 
Taitaas olla aika High Tech peli. :P
Troitek
02.01.2007 18:25:15
 
 
Siinä firmassa ne myyjät ovatkin vain myymässä eikä muuta. Sama koskee kieltämättä aika montaa muutakin musiikkitarvike myynti liikettä.
 
Tuosta tuli mieleen ku oltiin turussa MN-tapahtumassa ja käytii siellä soitinliike vertiikaalissa ja kaveri kysy kapulaa et saa yhtä peltiä kokeilla. Myyjä sit kysy et ootko ostamassa. Kaveri sano et en ainakaa tällä reissulla. Jäipä kapula saamatta. Se myyjä oli muutenki sellane pelle et ois tehny mieli kusta silmään sitä. Lähettii kyllä aika äkkiä muihin liikkeisiin sieltä sitte.
Investigator
04.01.2007 20:04:20 (muokattu 04.01.2007 20:08:16)
 
 
noniin tilanne muuttui radikaalisti. harley benton ls400 les paul kopio on jo postissa, mutta en aio hakea..tai siis aion palauttaa.koska nähtävästi on hyvin epämääräistä minkälainen kitara sattuu tulemaan...ja kuulemma ei edes välttämättä ole puuta, vaan voi olla seosta ja lastulevyä. (myyjän sanomaa,porisound city). Lisäksi halvat les paul kopiot ovat kuulemma yleensä huonompia kuin strato kopiot. Totta va tarua?
 
Olen päätynyt ostamaan squier straton. 200e. Mitä mieltä?Tai sitten peaveyn strato kopion, juuri tuo ylhäällä mainittu, 140e. Harmitaa vaan kun siinä squierissa on kolme yksikelaista mikkiä, olisin halunut mallin jossa on takana kaksikelainen .Ne surisi ikävästi, siis ne squierin.
 
Onko totta että humbuckereilla ( vrt les paul) ei saa kunnon cleania soundia? Koska pidän sitä hyvin tärkeänä. Onko strato mallit helpompia soittaa kuin ls mallit? Mielestäni LS on vaan niin paljon tyylikkäämipi.;)
Tympee Huttunen
04.01.2007 20:46:01
kuulemma ei edes välttämättä ole puuta, vaan voi olla seosta ja lastulevyä. (myyjän sanomaa,porisound city).
 
Olen päätynyt ostamaan squier straton. 200e. Mitä mieltä?

 
Kannattaa varmaan pohtia kannattaako uskoa sitä myyjän sanaa välttämättä. Mene hakemaan se Benttoni postista ja kato onko seosta/lastulevyä vai ehtaa puuta. Mun veikkaus menee kirkkaasti jälkimmäiseen. Voit sinä sen palauttaa, jos se ihan susi on.
plikk
04.01.2007 20:48:39
kuulemma ei edes välttämättä ole puuta, vaan voi olla seosta ja lastulevyä.
 
Oma benttonin strato on kyllä ihan puuta. Tarkitettu jyrsimellä ;)
LamaAjanElvis
04.01.2007 20:51:14
http://www.thomann.de/fi/harley_benton_hbe_1335_ii_vs.htm
 
Siinä olisi tyylikäs Gibsonin syrjäyttäjä.
"I can't believe you called me a chucker. No way I'm a chucker. I do not chuck, never chucked, never have chucked, never will chuck, no chuck!" - George Costanza. Sormet lähtee soundista.
Nacher
04.01.2007 20:59:48 (muokattu 04.01.2007 21:02:48)
noniin tilanne muuttui radikaalisti. harley benton ls400 les paul kopio on jo postissa, mutta en aio hakea..tai siis aion palauttaa.koska nähtävästi on hyvin epämääräistä minkälainen kitara sattuu tulemaan...ja kuulemma ei edes välttämättä ole puuta, vaan voi olla seosta ja lastulevyä. (myyjän sanomaa,porisound city). Lisäksi halvat les paul kopiot ovat kuulemma yleensä huonompia kuin strato kopiot. Totta va tarua?
 
Olen päätynyt ostamaan squier straton. 200e. Mitä mieltä?Tai sitten peaveyn strato kopion, juuri tuo ylhäällä mainittu, 140e. Harmitaa vaan kun siinä squierissa on kolme yksikelaista mikkiä, olisin halunut mallin jossa on takana kaksikelainen .Ne surisi ikävästi, siis ne squierin.
 
Onko totta että humbuckereilla ( vrt les paul) ei saa kunnon cleania soundia? Koska pidän sitä hyvin tärkeänä. Onko strato mallit helpompia soittaa kuin ls mallit? Mielestäni LS on vaan niin paljon tyylikkäämipi.;)

 
No pointti numero 1. On olemassa hyviä yksikelaisia, ja on olemassa huonoja yksikelaisia. On myös olemassa hyviä humppareita, ja on olemassa huonoja humppareita. Kyllähän jostain hemmetin kalliista humpparikitarasta saa niin kauniit cleanit, että aikustakin miestä itkettää liikutuksesta, kun taas hintaluokassa 150-200e on aika sama, montako kelaa mikeissä on, kun ne mikrofonit kuitenkin ovat väliltä huono -- ala-arvoinen. Yksikelaisten cleani on perinteisesti kirkkaampi, mutta ei kaikkeen tarvitse niin kirkasta cleania. Humppaan ja rautalankaan kyllä, mutta rokkiballadeitahan on iät ja ajat veivattu Les Pauleilla, ja tuskin kukaan on cleaneista tullut valittamaan.
 
Pointti numero 2. En ole ikinä kokeillut kitaraa, jossa olisi niin huonot mikit, kuin perus Fender squierissa. Soundi nyt on pelkästään huono, mutta se häiriöherkkyys ja surina on jotain aivan ainutlaatuista. Ei niitä mikkejä voi käyttää säröllä niin hiton mitenkään ilman, että soundi hukkuu sinne sirinän alle. Halvatkin humpparit surisevat varmasti vähemmän, koska häiriönsuodatukseenhan se humber-rakenne alunperin suunniteltiinkin.
 
Pointti numero 3. Jos haluat nettikauppojen mustalle listalle, harrasta ihmeessä sitä että tilaat jotain postiin, etkä käy hakemassa. Varmasti lähettävät sinulle toisenkin kerran. Ei ole mitään takeita, että se Fenderin squieri on yhtään sitä HB:tä parempi. Se, kumpi on parempi soittaa, riippuu ihan yksilöstä. Toki niissä on erilainen tuntuma, mutta tässä hintaluokassa ratkaisee se, kumpi kitara on vähemmän huonosti tehty. Itse olen kokeillut jotain kolmea tai neljää squieria, ja kaikki olivat oikeasti huonoja. Parempiakin aloittelijakitaroita on tullut kokeiltua. Olen joskus kokeillut jotain Peavey Predator halpis stratokopiota, joka oli ihmeellisen hyvä. Ihan toista maata kuin ritsasquierit. Myös ibanezin halpis GAX tai joku vastaava oli periaatteessa ihan ok. Kaula oli vähän kömpelö ja sointi tuhnu, mutta ainakaan ei surissut ja piti vireensä.
 
Jos kitaran laatu oikeasti kiinnostaa, niin suosittelisin vain laittamaan vähän enemmän rahaa ja ostamaan esim Yamaha Pacifican tai Ibanez RG 321. Pääsee tosin sillä halpiskitarallakin alkuun.
 
Ja vielä se, että Les Paul on teknisesti kalliimpi/vaikeampi kitara tehdä, kuin strato, joten siinä mielessä voikin väittää, että halpisstratot ovat parempia. Kuitenkin tosiasiassa noita halpislespoja ei tehdä tippaakaan niinkuin oikeita lespoja, samannäköisiksi vain, joten tämäkin pointti kumoutuu.
 
Villi veikkaukseni olisi, että se HB on tuota squieria parempi.
Thanatopsis
04.01.2007 23:04:15
Olen soittanut HB Flying V:llä. Tosin silloin osasin juuri ja juuri soitella joitakin biisejä enkä ollut ikinä soittanut HB:llä tahi lentävällä V:llä. Heppoisen (muovisen) kevyeltä se tuntui ja soittaminen oli vaikeaa kitaran muodon takia (tämä tietenkin oma vikani). Kevyeen olemukseen saattoi vaikuttaa se, että oma ltd on poikkeuksellisen raskas.
Se, mitä nyt osaisin varmasti siitä kapineesta sanoa on se, että mikit olivat päin helvettiä ja ne heiluivat jos vähän plekukäsi hipaisi niitä.
 
Kiitos, näkemiin, nukkumaan.
Farewell happy fields. Where joy forever dwells.
McNulty
04.01.2007 23:11:15
Ei ihan 150e budjettiin mahtuva soitin, mutta eipä kovin kauheasti kalliimpikaan:
http://www.thomann.de/fi/yamaha_eg112up_bk_egitarrenset.htm
 
Itse testasin tuota settiä paikallisessa ja olin oikeasti yllättynyt siitä, kuinka hyvin ko. kitara soi. Kaula oli hyvin viimeistelty (nauhat eivät törröttäneet, kaula oli suora) ja kitara tuntui muutenkin todella jämäkältä. Tuo onkin ollut aloittelevien kitaristien suosiossa täällä pikkukylässä missä jengi hakee halpaa mutta hyvää soitinta jolla pääsee alkuun. Rinnakkaistestissä Behringerin kitarapaketin kanssa tuo Yammu veti 100-0 turpaan Behkua. Yamaha oli soitin, Behringer oli jousipyssy... no, soveltu se kyllä pizzalapioksi ja kanoottiin melaksikin :)
 
Jos vain mahdollista, käy ihmeessä testaamassa tuota Yamahan EG112-mallia ennenkö sijoitat Harley Bentoniin.
kimurantti1
04.01.2007 23:11:53
Se, mitä nyt osaisin varmasti siitä kapineesta sanoa on se, että mikit olivat päin helvettiä ja ne heiluivat jos vähän plekukäsi hipaisi niitä.
 
Mutta tuo ei toki ole monen minuutin homma korjata.
Hyvää musiikkia? Käy vaikka tuolla: http://www.piecemakerband.com :-)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)