Kitarat: soittaminen ›

Voiko improvisoimalla oppia? Meinaan tekniikkaa. Eli voiko esim. oppia nopeutta improvisoimalla? Tykkään tästä puuhasta kovasti (ties miltä kuulostaa..) enkä aina jaksaisi treenata jotain biisiä tai skaaloja, vaikka tiedän, että niistäkin olisi paljon hyötyä. Mukavempi vaan ottaa kitara käteen ja soittaamitä mieleen tulee. Tai jos laittaisin kysymyksen eri muotoon: minkätyyppinen improvisointi auttaa oppimista? Laittakaa jotain..
 
Lisään vielä: Omia kokemuksia..?

Kyllä ainakin itse olen mielestäni oppintu juuri tuolla tavalla. Improvisointi on hyvästä ja kehittää varmasti.

Toivottavasti, on nimittäin lempipuuhaani :)
 
Semmoinen vinkki, että äänitä omaa improasi! Kuulee hyvin kaikki virheet ja epäpuhtaudet, joihin ei soiton tiimellyksessä kiinnitä huomiota. Varsinkin omat bendit ja vibrato ovat nauhalta kuunneltuna hirveitä, ja niitä on siksi alkanut kehittämään.

Antero

Toivottavasti, on nimittäin lempipuuhaani :)
 
Semmoinen vinkki, että äänitä omaa improasi! Kuulee hyvin kaikki virheet ja epäpuhtaudet, joihin ei soiton tiimellyksessä kiinnitä huomiota. Varsinkin omat bendit ja vibrato ovat nauhalta kuunneltuna hirveitä, ja niitä on siksi alkanut kehittämään.

Antero
 
Tuo on ihan totta. "Huippu impro-soolo!!!" voi välillä kuulostaa aivan järkyttävältä kun kuulee nauhalta. Kuulee virheensä ja osaa korjata sitten.

Minäkin opettelen improvisoimalla täysin, koska tulee kuitenkin sävellettyä monesti ja pitää keksiä uusia riffejä ja melodioita.
 
Kyllä improvisoimalla oppii.
 
Ja kuten ylhäällä mainittiin. Nauhottamalla omat soitot huomaa miten kehnosti joku oikeasti meneekään ja sitten kun se oikeasti menee hyvin, niin se kuulostaa kyllä nauhallakin hyvältä.

Itse pidän paljon improvisoinnista ja lähes kaikki aika mitä huvikseni soitan kuluu improvisoimalla. En tykkää tai jaksa opetella muiden biisejä paljoakaan. Ja kyllä - improvisoimalla voi oppia varmasti yhtähyvin kuin millä tahansa muullakin keinolla. Tietenkin työkalut improvisointiin on hankittava, eli pieni teoriatuntemus niin musiikin kuin tekniikankin puolella lienee välttämätöntä. Kuitenkin kaikki harjoitus kuviot ja skaalojen reenaukset voi aivan hyvin hoitaa keksimällä omia kuvioita - improvisoimalla! Myös yksi oiva tapa oppia uusia kikkoja on bongata hienoja juttuja muilta kitaristeilta ja kikkailla itse saman kuuloisia ääniä ja likkejä sun muita. Näin tulee poimittua omalla tavallaan parhaat puolet omilta lempikitaristeilta mutta samalla kehittää aivan oman tavan soittaa. Improvisointi on hauskaa ja hyödyllistä!

Niin mikä se kysymys loppujenlopuksi oli? Voiko improvisoimalla oppia? Tuohon on helppo ja lyhyt vastaus - ehdottomasti voi!
 
Mutta voiko improvisoimalla oppia nopeutta? Kyllä varmasti jos sahailee nopeita fraaseja improvisoitavan taustan päälle. Nyt mä haluan kuitenkin kysyä, mitä hyötyä on nopeudesta ilman tarkkuutta? Epätarkka nopea soitto kuulostaa useimmiten aikamoiselta rävellykseltä, ja sitähän kukaan ei halua treenata. Tarkkuuden treenaaminen on mahdollista ainoastaan hitaasti, ja nopea soitto ilman tarkkuutta on aivan yhtä tyhjän kanssa.
 
Mitä sitten improvisoimalla voi oppia? Se riippuu toki siitä, miten improvisointiin suhtautuu, ja mitä oikeasti tekee improvisoidessaan. Improvisoinnin tärkein anti pitäisi olla se, että osaa kuunnella taustaa ja suhteuttaa oman soittonsa siihen. Hyvää improvisointia ei ole samojen vanhojen tuttujen lickien ja fraasien soittaminen taustaan kuin taustaan miettimättä ja kuuntelematta, mikä oikeasti sopisi sinne.
 
Mun mielestä monet lähtee improvisoinnissa aivan väärästä päästä. Lähdetään heti vetämään sooloa jonkin tausta päälle. Kaikkein kehittävintä olisi yrittää lennosta soittaa taustaan hyvin sopiva melodiapätkä, ja vasta sen jälkeen alkaa kikkailemaan. Yksi tapa välttää vanhoja tuttuja kaavoja on esimerkiksi laulaa ensin pätkä melodiaa. Siinä joutuu oikeasti miettimään mitä laulaa ja minkä päälle laulaa, eikä voikaan mennä sormien lihasmuistin varassa vanhoja lickejä läpi.
 
Ai että sama lyhyemmin? Hyvän improvisoinnin anti soittajalle on se, että oppii kuuntelemaan taustaa, oppii kuuntelemaan itseään, ja ylipäätään musiikkia. Uskokaa pois, varsinkaan itse soittaessa se ei ole niin itsestäänselvän ja suorastaan typerän helppoa kuin voisi luulla.

Improvisiointihan tarkoittaa tätä: "esittää tai tuottaa valmistelematta, esim. äkillisen tarpeen ilmaannuttua". Ennenkuin pystyy improvisoimaan, täytyy olla jotain teoreettista pohjaa millä improvisoida. Eli jonkun tason ymmärrys mitä mihinkin voi soittaa. Sen jälkeen improvisointi on mahdollista. Ihan scratchistä kukaan ei pysty improvisoimaan hallitusti, tai pystyy, mutta lopputulos voi olla melko atonaalinen. Kun pohja on olemassa, improvisointi on mahtavaa, ja lopputulokset onnistuessaan parhautta. Eli mielestäni improvisointikin vaatii opettelua, ja sen mukana oppii eri asioita, tekniikkaa, nuottikorvaa jne.

Itse innostuin kitaransoitosta uudestaan ehkä joskus aikaisin keväällä, kun hylkäsin pitkään tuloksettoman (ainakaan että olisi mitään valmista saanut aikaseks) säveltämisen. Palasin soiton alkulähteille eli kaivoin suosikkilevyjä esille, pistin soimaan ja aloin soitella mukana.
 
Tällä kertaa ei vaan huvittanut yrittää opetella juttuja yks yhteen, vaan aloin improvisoida bändin mukana, tietenkin biisiä mukaillen, mutta lisäillen kuvioita ja tehden pieniä muutoksia jos siltä tuntuu, tai kokeilin vaikka sooloilla säkeistön päälle. Huomasin että tämähän on pirun hauskaa, ei ole ikinä ollut soittaminen näin vapauttavaa. Aluksi kyllä löysi itsensä yrittämästä soittaa niinkun kulloisenkin bändin kitaristi, mutta kuin itestään on alkanut löytyä oma tyyli pienen ajan saatossa.
 
En ole varmasti ikinä kehittynyt soittajana yhtä paljon kun viimeisen puolen vuoden aikana, pitkälti tuon jammailun avulla :)
 
Enkä ole ikinä oppinut tekniikkaa yhtä hyvin, olen ihan eri tasolla kun vuosi sitten tekemättä mitään varsinaisia tekniikkaharjoituksia, se on tullut itestään soittamisen lomassa. Tietenkin riippuu musiikkityylistä mitä haluaa oppia. Hevi/rockkitarointiin improvisoimalla oppiminen sopii musta koko musiikin ytimen kanssa yksiin, ellei sitten ole tarkoitus soitella sweepejä tai neoklassisia kuvioita suuria määriä ;) Miksei niitäkin voisi noin oppia tietty...
 
Ai niin: musta koko improvisoinnissa olennaista on se, että "virheitä" saa ja pitääkin haluta tehdä :) Ajan mittaan ne vaan hioutuu pois ja muuttuu joksikin muuksi... mikä on ehkä sitten juuri se oma tyyli.

Voiko improvisoimalla oppia? Meinaan tekniikkaa. Eli voiko esim. oppia nopeutta improvisoimalla?
 
Voi, tietyssä mielessä. Esimerkiksi eräs rumpaliystäväni, joka on soittajana hyvin edistynyt, ei nykyään muulla tavalla treenaakaan kuin improvisoimalla. Jos tulee soitettua jokin juttu joka ei oikein kulje, niin hän toistaa sitä jonkin aikaa tai niin kauan että se kulkee, ja siirtyy sitten eteenpäin. Demonstroinnin perusteella näytti toimivalta ja mielekkäältä treenitavalta, mutta vaatii aika paljon itsekritiikkiä ja kykyä kuunnella omaa soittoaan.
 
Täytyy kuitenkin muistaa, että improvisoimalla treenaaminen toimii tiettyyn rajaan asti. On juttuja, jotka vaativat metronomia ja lukemattomia toistoja hitaalla tempolla. Siitä on improvisointi kaukana. Voidaan ajatella, että treenaaminen jakautuu kahteen osa-alueeseen: systemaattiseen ja vapaaseen. Itse kukin voi päättää, kummalle haluaa pääpainon. Voi tietysti tehdä myös fifty-sixty.

on tuo samalla kirous kun ei aina pysty keskittymään johonkin biisiin kun tekee mieli "improilla" sinne omaa settiä sekaan ;)

Väittäsin vielä, että improvisoimalla on varsin hyvät mahikset oppia ergonominen (omille käsille/kropalle sopiva tapa) soittaa, joka on omiaan ylläpitämään soittoharrastusta ja tekemään siitä mukavampaa puuhaa.
 
Jos sensijaan alkaa harjoittelemaan jotain määrättyä kuviota ja esim. oma soittoasento tekee siitä vaivalloisen tai jopa mahdottoman soittaa kunnolla, tätä syytä ei välttämättä itse tajua ja koko soittaminen alkaa turhauttaa. (Käynyt itselle "pari" kertaa mm. soolojen soiton väkisin opettelussa.) Tulee mieleen, että jos alkaa tekemään paljon tekniikkaharjoituksia, olis olla joku opettaja hyvä olla vieressä katsomassa, ettei ala tekemään ihan väärin.

Tällä kertaa ei vaan huvittanut yrittää opetella juttuja yks yhteen, vaan aloin improvisoida bändin mukana, tietenkin biisiä mukaillen, mutta lisäillen kuvioita ja tehden pieniä muutoksia jos siltä tuntuu, tai kokeilin vaikka sooloilla säkeistön päälle. Huomasin että tämähän on pirun hauskaa, ei ole ikinä ollut soittaminen näin vapauttavaa. Aluksi kyllä löysi itsensä yrittämästä soittaa niinkun kulloisenkin bändin kitaristi, mutta kuin itestään on alkanut löytyä oma tyyli pienen ajan saatossa.
 
En ole varmasti ikinä kehittynyt soittajana yhtä paljon kun viimeisen puolen vuoden aikana, pitkälti tuon jammailun avulla :)
 
Tätä mä oon tehnyt koko ajan, 3v soittanut enkä oppinut mitään =(
Pitäs olla bändi..

Jos haluaa oppia soittamaan nopeita juttuja improvisoiden, ei sitä opi muuten kuin harjoittelemalla juuri sitä asiaa. Tausta soimaan ja siihen soittamaan sooloa, sitten yrittää soittaa nopeampia juttuja. Sillä sitä oppii.

Jos haluaa oppia soittamaan nopeita juttuja improvisoiden, ei sitä opi muuten kuin harjoittelemalla juuri sitä asiaa. Tausta soimaan ja siihen soittamaan sooloa, sitten yrittää soittaa nopeampia juttuja. Sillä sitä oppii.
 
Tästä mä olen kyllä eri mieltä. Kovimmillakin improvisoijilla on nopeammat (ja toki hitaatkin) jutut enemmän tai vähemmän harjoiteltuja. Nyt en tarkoita sillä tavalla harjoiteltua, että olisi treenannut soolon nuotti nuotilta etukäteen. Loppujenlopuksi kiakki improvisoidutkin jutut koostuvat fraaseista joita on jo aikaisemmin soitettu, niitä vaan yhdistellään uudella tavalla.

sooloamaan voi oppii improomalla mut siin pitää kyl noudattaa jotai skaaloi silti,,

on tuo samalla kirous kun ei aina pysty keskittymään johonkin biisiin kun tekee mieli "improilla" sinne omaa settiä sekaan ;)
 
Tämä on pitemmän päälle huono asia, koska muuten alkaa vaan jauhaa aina niitä samoja kuvioita eikä lihasmuistiin tule uusia. Monet tekniikkaharjoitukset tuntuvat aluksi hankalille, jopa epäluonnollisille. Mutta jos niitä jaksaa jauhaa, niin myös improvisointiin tulee uusia ulottuvuuksia. Samalla tavalla biisejäkin kannattaa välillä soittaa nuoteista tai tabulatuureista, vaikka pääasiassa opettelisi ne korvakuulolta. Molempi parempi.

sooloamaan voi oppii improomalla mut siin pitää kyl noudattaa jotai skaaloi silti,,
 
Improvisoidessa ei aina vakäisin tarvitse noudattaa mitään. Soittaa sitä mikä kuulostaa hyvältä.
 
E: Tarkoitan lähinnä että itse en ymmärrä minkään sortin skaaloista mitään, mutta osaan mielestäni improvisoimalla soittaa aivan mainiosti ilman pahempia ongelmia.

Tästä mä olen kyllä eri mieltä. Kovimmillakin improvisoijilla on nopeammat (ja toki hitaatkin) jutut enemmän tai vähemmän harjoiteltuja. Nyt en tarkoita sillä tavalla harjoiteltua, että olisi treenannut soolon nuotti nuotilta etukäteen. Loppujenlopuksi kiakki improvisoidutkin jutut koostuvat fraaseista joita on jo aikaisemmin soitettu, niitä vaan yhdistellään uudella tavalla.
 
Sellanen on vielä yks ulottuvuus, että pystyy kuulemaan jonkinlaisen soolon (tai riffin, tai mitä tahansa) päässään olematta kitaran ääressä... tänään taisin herätä aamulla tuollaseen inspiraatioon ;) Parhaimmillaan samalla lihasmuisti jo tietää, miten sen soittaisi, mutta voihan noin keksiä uudenkinlaisia fraaseja tai muuta, joita voi sitten kitaralla jälkeenpäin etsiskellä.