Musiikkibisnes ›

Hyvä, Kivi!
Vasta-argumenttisi ovat teräviä, mutten silti usko tuohon. Kuvittelepa itse diggaavasi jostain artistista/bändistä ja sitten kuulet ko. artistin/bändin jonkun hitin soittarina....So what? Etkö enää sitten itse kuuntele/osta ko. taiteilijaa? Mielestäni näin hienosyinen profilointi ei kovakalloiseen kansaamme sovi ollenkaan! Ei Hotel California siitä huonone, että joku juuri ja juuri on saanut siitä midiksi tehtyä juuri ja juuri tunnistettavan tallenteen..hehh...Jään odottelemaan....
 
Olen eri mieltä.
 
Kun olin nuori poika, soitin asennepunkkia kovan linjan punk-bändissä. Diggailin kuitenkin salaa Doorsia, joka oli siihen aikaan täysin tuntematon (jep, Doors on nykyään suositumpi kuin koskaan ja miljoona kertaa suositumpi kuin omana aikanaan), ja Doors-diggailuni oli minulle salainen faux-pas, Doorsin levyt hyllyssäni aukeavakantisina ekoina painoksina (muita painoksia niistä ei ollutkaan) asia, jota en olisi osannut selittää ystävillenikään, silloin 1970-luvun lopussa. Sitten Baccara levytti Light My Firen. Doors oli tunnettu, ja mä kannoin levyt kauppaan koska en halunnut pitää minkäänlaista yhteenkuuluvuuden kokemusta sen uuden Doors-yleisön kanssa.
 
Lapsellista? Yleisö on.
 
Sinä ja minä olemme nykyään musiikin ammattilaisia ja mitä musiikin harrastamista meillä on, on laaja-alaista, eikä musiikki muutu meille huonommaksi siitä että se on suosittua. Se on joka tapauksessa vain musiikkia. Mitä muita ja syvällisempiä aspekteja sillä onkaan, se on myös vain musiikkia.
 
Kaikille asia ei ole niin. Musiikki kuten kaikki taide voi olla hyvinkin henkilökohtainen kokemus, ja sisältää aivan muita arvoja kuin luulisi. Eikä tämä koske pelkästään alternative- tai muuten pieniä tyylisuuntia, päin vastoin, iso ja lupaava viihdeorkesteri putosi korkealta ja kovaa kun (miespuolinen) solisti ilmoittikin olevansa heteroseksuaalinen, ja haluavansa naimisiin ja hoitamaan pientä lastaan; yleisö katosi ilmoituksen jälkeen kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun edellä. Eikä kyse todellakaan ollut gay-yleisöstä, yhtye menetti mielenkiintonsa nimen omaan heteroyleisön edessä.
 
Samoin nouseva rockbändi päätti aloittaa isosti - paljastamalla kaiken perhelehdessä. Lopputulos oli, että se vähäkin yleisö katosi, joka oli seurannut bändiä nuokkarin lavalta asti, kun bändi ei enää ollutkaan "heidän", eikä juttu silti tuonut yhtään uutta kuulijaa.
 
Mä olisin erittäin varovainen sen kanssa, millaisia kappaleita päästäisin soittoääneksi. Se on kuitenkin samanlaista latistamista kuin kappaleiden silpominen mainoksiin; kappaleesta jää jäljelle avainriffi eikä paljon muuta, kauniit kasvot ja hyvä koukku. Miten silloin reagoi fani, jolle kappale on osa omaa identiteettiä, kun se yhtäkkiä onkin mitattavissa samoin kyynäräkepein ja puntarein kuin muukin päivän musiikki? Näkisin erittäin mahdollisena että yleisöreaktio olisi kuin tuossa minun Doors-tapauksessani; eikä korvaus kuitenkaan ole niin hyvä että sillä hyvittäisi koko menetetyn uran.
 
Sinun urasi ei kuitenkaan ole vaakalaudalla, artistin on.
 
Tietysti voit sanoa, ettei se ura ollut alun alkaenkaan kovin vahvalla pohjalla jos se soittoääneen kaatui. Eipä kai, mutta kenen on? Kutakuinkin jokaisen menestyneen artistin, muusikon, yhtyeen urasta löytyy hetkiä jolloin heidät olisi voinut kaataa höyhenellä.
 
En sano tätä henkilökohtaisesti. Päin vastoin, arvostan ammattiasi. Muistutan kuitenkin että raaka-aineesi lainalaisuudet eivät ole kaikilla samat, vaan musiikissa kuten kaikessa taiteessa on määrätön määrä rinnakkaisia lakeja, joiden kanssa sama tilanne johtaa aivan eri tulokseen.