Etno, proge, latin ›

totta...Olihan se call on me ihan ok...paitsi että video oli...en sano mistä

Tulipa vierailtua Porvoon reissulla eräässä varsin mainiossa levykaupassa. Kiertelin ympäriinsä ja erään vinyylikorin etummaisena oli Dark Side of the Moonin alkuperäinen vinyylipainos hyväkuntoisena! Olihan se pakko napata mukaan Jethro Tullin Live - Bursting Outin ohella, eikä maksanutkaan kuin 10 euroa.
 
Toissapäivänä oli tarpeeksi aikaa pistää vanha kunnon vinyylisoitin käyttöön ja lautanen pyörimään. Täytyy näin vinyyliversion ensikuuntelun jälkeen todeta, että alkuperäinen vinyyli pieksee kaiken maailman remasterit satanolla. Rakastan tämän alkuperäisen äänimaailmaa sydämeni kyllyydestä.

joo itelläniki on ... Kyl se noi kaikki remasterit voittaa

Laitetaas joulun kunniaksi pientä kyselyä pystyyn kahdesta Floydin "suurteoksesta". En nyt tarkoita The Wallia tai Animalsia, enkä mitään muutakaan levyä, vaan Echoesia ja Aton Heart Motheria. Kysymys kuuluukin: Kumpi teiden mielestä on parempi?
 
Multa menee ääni Atom Heart Motherille. Jotenkin on niin loistavaa menoa alusta loppuun, kun taas Echoes alkaa noin puolenvälin jälkeen tympiä. Ei sillä etteikö se hyvä kappale olisi, mutta ei kanna koko aikaa. Atom Heart Motherin massiivisuus vaan on iskenyt muhun täydellisesti.
 
Keskustelua.

Todella paha kysymys. Tykkään molemmista todella paljon. 2 massiivista mestariteosta. Hmm... se on kyllä aika fiiliksen mukaan. Echoesissa on hyvät sanat, Atom Heart Mother taas on instrumentaali (ellei sitten kuorojuttuja lasketa).

Puhutaanko nyt vain levyversioista? Jos ei, niin Echoes vie voiton Pompeiliven ansiosta. Jos kyse on levyversioista, niin en osaa sanoa.

Puhutaanko nyt vain levyversioista? Jos ei, niin Echoes vie voiton Pompeiliven ansiosta. Jos kyse on levyversioista, niin en osaa sanoa.
 
Hyvä pointti tosiaan, se Pompeii Echoes on niin uskomaton. Voisi sanoa, että studioversioista Atom Heart vie kyllä potin kotiin. Echoesissa (ja ehkä koko Meddlessä) on vähän laimeat soundit.

Otetaan pelkät studioversiot, koska Atomin taso laskee livenä, kun taas Echoesin nousee ja live on aina live. Studioversio kuitenkin on aina sama.

Atom Heart Mother, ehdottomasti.

Erittäin vaikea kysymys tuo.. Riippuu täysin fiiliksesta.
 
Tässä fiiliksessä vastaan Atom Heart Mother.

Paha kysymys indeed. Echoes käy kunnon angstaamiseen Atom Heart Motherin ollessa vähemmän synkkä. No mutta, Echoes on soinut minulla syksyn mittaan niin paljon, että vastataan Atom Heart Mother. Täynnä mainioita instrumentaalijaksoja, enkä suoranaisesti löydä koko kappaleesta yhtään tylsää tai huonoa kohtaa. Joku voisi valitella kappaleen pituutta, mutta mielestäni se onkin eräs AHM:n vahvuuksista. Muutenkin muistuttaa paljon jotain massiivista orkesteriteosta, jota se tietysti osaltaan onkin. Muutenkin se hilpeä kokeellisuus, joka kappaleessa soi, on häkellyttävän hienoa ja erilaista.

Echoes ei ole hirveästi ikinä iskenyt, vaikka Pompeii-systeemi on kyllä hienoutta.
 
Atom Heart Motheriin päädyn.

hilpeä kokeellisuus, joka kappaleessa soi
 
Mulle taas tuo on AHM:ssä kuulostanut yleensä epävarmalta hapuilulta ja taiderockbändi-imagon väkinäiseltä ylläpitämiseltä. Echoes pesee mun asteikolla sen 51-0 - siinä vasta upea teos, joka toimii levyllä ja livenä.

Mulle taas tuo on AHM:ssä kuulostanut yleensä epävarmalta hapuilulta ja taiderockbändi-imagon väkinäiseltä ylläpitämiseltä. Echoes pesee mun asteikolla sen 51-0 - siinä vasta upea teos, joka toimii levyllä ja livenä.
 
Kyl kyl. Mielestäni Atom Heart Mother ei mene mihinkään.

Itekki mietin tässä että tottakai se kunnon vanha atom heart mother...Mutta ku tarkemmin miettii, niin siitä saattaa kuulla sen miten bändi etsii vielä oikeaa suuntaansa, toisin sanoen koko levy on kokeilua. Echoes on vaan niin uskomaton että sille on pakko antaa pisteet.
 
Echoesilla en näe mitään ns. "Huonoa". Oonko nyt sit vaan niin erilainen, mutta musta Meddle kokonaisuudessaankin toimii erinomaisesti. Ei rupee tympimään.
 
Atom Heart Motherilla (Puhun nimikko-kappaleesta) sitten taas on välillä sellaisia kohtia mitkä ei kuulosta floydilta yhtään...tai, se ei ole sana jota etsin, vaan täyte.
 
Tavallista pitemmän analyysin jälkeen päädyn echoesiin. Niinkun joku tossa jo totesi "Toimii livenä että studiona"

Mulle taas tuo on AHM:ssä kuulostanut yleensä epävarmalta hapuilulta ja taiderockbändi-imagon väkinäiseltä ylläpitämiseltä. Echoes pesee mun asteikolla sen 51-0 - siinä vasta upea teos, joka toimii levyllä ja livenä.
 
Nojoo, onhan se jokseenkin myönnettävä, että osa kappleesta kuulostaa leikkaa ja liimaa-menettelyltä, mutta itse olen kuitenkin suuresti pitänyt AHM Suitesta juuri tuona erilaisena ja epätäydellisenä itsenään. Echoes on myöskin eräs Floydin vahvimmista vedoista jolla muutkin kuin herra Gilmour tekevät jotakin ja studiotyöskentelykin on jokseenkin varmempaa sorttia. Aika samoilla viivoillahan nuo taitavat kaiken kaikkiaan olla, mutta melko lailla eri tavalla.
 
Itekki mietin tässä että tottakai se kunnon vanha atom heart mother...Mutta ku tarkemmin miettii, niin siitä saattaa kuulla sen miten bändi etsii vielä oikeaa suuntaansa, toisin sanoen koko levy on kokeilua. Echoes on vaan niin uskomaton että sille on pakko antaa pisteet.
 
Ju, itse pidän Dark Side of the Moonia eräänlaisena AHM:n ja Meddlen täydellisesti onnistuneena yhdistelmänä. Echoesin eeppisyys ja synkähkö tunnelma yhdistettynä AHM:n äänikikkailuihin.
 
Diggaileeko kukaan muu täällä AHM:n Summer '68:a? Mainio biisi ja perin suoraviivainenkin noin Pink Floydiksi.

Diggaileeko kukaan muu täällä AHM:n Summer '68:a? Mainio biisi ja perin suoraviivainenkin noin Pink Floydiksi.
 
Tykkään aika paljonkin. Kivat torvisektiotkin.

Oli kai tuosta Summer 68:sta taannoin joku oma ketjunsakin täällä. Mitä biisiin tulee, onhan se oiva näytös Wrightin biisintekokyvyistä joista olen jankuttanut joskus.

Embryo on kans yks sellane..jännä :D