rheinone 22.12.2006 00:50:01 | |
---|
The Milestonesin uus lätty on luvassa, jos se musta mitenkään on kiinni. Sais panna uutta putkeen myös Melrose. Miten vaan mut rokkia kehiin, prkl. All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll. |
PomppoK 22.12.2006 09:48:34 (muokattu 22.12.2006 09:52:53) | |
---|
Aiemminkin mainittu Vukin levyn tuleminen onkin jo varmistettu moneen kertaan, sitä jännittyneenä odotellessa kuluukin alkuvuosi. "Ennakkotietojen" pohjalta voi odottaa yhtä vuoden suurimmista yllätyksistä vaikka kyseessä onkin toistaiseksi parhaiten varmistettu julkaisu. :) Entäpä samoin tässä threadissa mainittu P J Harvey? Itse en olekaan kuullut/huomannut mitään, mutta jotakin uutisointia aloitetuista äänityksistä löytyi pikagooglauksellakin. Hämärästi muistelisin myös Tuvalun aloittavan uuden levyn äänitykset piakkoin. Ehkäpä siis sitäkin ensi vuodeksi! Loput tulkoon yllätyksinä, mutta onhan tässäkin jo paljon - niin lattea ilmaisu kuin tämä onkin - mielenkiintoista odotettavaa. Vielähän voi lisätä rymistelypuolelta joukkoon mahdolliset Meshuggah- ja The Dillinger Escape Plan -julkaisut. Ai niin, onhan myös esitetty villejä huhuja Tom Waitsin Pori Jazz -esiintymisen suhteen, mutta villeys-aste lienee turhankin hurja tässä tapauksessa. Jos ihmeitä sallitaan tapahtuvan vain yksi per vuosi, niin puolestani Chinese Democracyn julkaisu saa odottaa vielä vuoden. Jälkimmäisenä mainittu tapaus voitaisiin tosin lukea pikemminkin vitsaukseksi (vaiko vitsiksi), joka jatkuu... "Youth... Optimism... Middle-age... Disappointment... Old-age... Senility and... Death." |
Planetist 22.12.2006 15:28:34 | |
---|
Manic Street Preachersiltä on ilmeisesti tuloillaan uutta levyä, James Dean Bradfieldiltä kysyttiin Q:n haastattelussa että minne hän aikoo mennä seuraavaksi ja ilmoitti että viimeistelemään uutta manic street preachers-levyä, sitä siis odotan. Muitakin kiinnostavia toki on, esim. Stooges, CMX, Pixies (???) ja Radiohead. |
Paperilyhty 22.12.2006 18:28:03 | |
---|
En tiedä muusta, enkä taida edes välittääkään (?!), mutta My Vitriolin toista albumia olen odottanut suurinpiirtein tasan noin vuodesta since 2001. Ensi vuonna se ilmestyy! (Eikö ilmestykin?) "We always wanted to sell out but no one was buying" - Wayne Kramer, MC5 |
sikanaama 22.12.2006 18:47:45 (muokattu 25.12.2006 14:30:38) | |
---|
Jospa Nollapiste tekis oikee jännä levy. Vaikka sitte sen instrumentaali levyn. Maria Gasolina vois keikkailla ympäri kesän ja äänittää uutta matskuu. Se ois namia. Ville Leinosen uusi cover levy on pakko ostos. Kevyt olo |
Ali 22.12.2006 19:26:18 | |
---|
Porcupine Tree (huhtikuu) Blackfield (helmikuu) Oceansize (?) PT:n ja BF:n julkaisuja odotetaan tietenkin kuin kuuta nousevaa, ja eiköhän sieltä taas aivan käsittämättömän hyvät levyt ole tulossa. Ja Killswitch Engagen keikkaa tammikuussa odotellaan jo kärsimättömänä myös. "Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less"
Levylista |
Margarita 22.12.2006 19:43:30 | |
---|
Entäpä samoin tässä threadissa mainittu P J Harvey? Itse en olekaan kuullut/huomannut mitään, mutta jotakin uutisointia aloitetuista äänityksistä löytyi pikagooglauksellakin. Juu! Levystä on tiedotuksen mukaan tulossa pianovetoinen. Jännittävää... Varmaan aika erilaista kuin mihin olemme Pollyn musiikissa tottuneet. Ai niin, onhan myös esitetty villejä huhuja Tom Waitsin Pori Jazz -esiintymisen suhteen, mutta villeys-aste lienee turhankin hurja tässä tapauksessa. Tuo on kyllä liian hyvää ollakseen totta. Toivotaan parasta! Itse odotan kovasti helmikuussa julkaistavaa uutta Dälek -albumia, nimeltään "Abandoned Language." Myspacessa on ainakin aivan mahtava kappale ("Paragraphs Relentess") kyseiseltä levyltä. Dälek ei petä koskaan. Kuulin eilen huhua, että Dirty Projectorsin Dave Longstreth olisi tekemässä uutta levyä, joka on uudelleen sävellettyä Black Flagia. Siitä tulee varmasti nerokas. Toivottavasti Black Flagin tosifanit eivät miestä lynkkaa, ainakaan kirjaimellisesti. |
AZa 23.12.2006 01:02:57 | |
---|
PT, PT, PT, PT! We want Procupine Tree! (Opethia kanssa oottelen, ja paljon muutakin hienoa varmaan tulee ensi vuonna) |
aleksi 23.12.2006 15:09:03 | |
---|
Niinjoo, tottakai Daïtrolta odotellaan vaikka mitä. Muistelisin, että viime vuonna piti tulla kaksikin julkaisua, mutta jostain syystä ne kai lykkääntyivät. Kai sitten tulevat tänä vuonna. "Punk rock should mean freedom, liking and accepting anything that you like, playing whatever you want, as sloppy as you like it, as long as it's good and has passion." |
Ali 23.12.2006 17:47:32 | |
---|
Niin, ja jos Anathema saisi itselleen levy-yhtiön hoidettua, niin voisi heidänki levyään alkaa odottelemaan. Ja uutta Opethia varmaan pukkaa ens vuonna, vaikka siitä ei suurempia huhua ainakaan toistaiseksi liiku. "Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less"
Levylista |
Radioheadia ja Do make say thinkia odottelen eniten. Ensi vuonna pitäisi muutenkin olla tulossa parempia levyjä kuin tänä vuonna. |
Fhool 23.12.2006 20:09:14 | |
---|
Smashing Pumpkinsien sivuilla ainakin isoin tekstein ilmoitetaan uuden albumin tulevan pian, elikkä sitä odotellessa... |
Draaamakuningatar 24.12.2006 16:08:24 | |
---|
Nine Inch Nailsin ja Marilyn Mansonin uusia odottelen. |
enemie 24.12.2006 17:30:20 | |
---|
Apulanta - Eikä vielä ole edes ilta-albumi on semmonen jota tässä nyt jonkun verran oottelen. Muihin julkaisuihin ei ole vielä oikein tullu perehdyttyä. Pitää ostaa sitä mitä eteen sattuu! jos olisin nainen...olisin vaarallinen! |
Numbie 24.12.2006 17:36:12 | |
---|
Jokohan José Gonzáles väsäis uuden levyn. On tässä jo vähän ooteltukin. Ja TSOOL vois kanssa väsätä jotain. |
KTR 24.12.2006 21:39:44 | |
---|
No jos QOTSA:lta on jotain tulossa niin olen erittäin erittäin innoissani. |
AVO 25.12.2006 13:14:11 | |
---|
Uutta Rancidia ja Bad Religionia kesällä 2007 ainaskin luvassa!!! |
AVO 25.12.2006 13:39:13 | |
---|
Uutta Rancidia ja Bad Religionia kesällä 2007 ainaskin luvassa!!! Tai Rancid:n uutuus jo keväällä ja BR ei tietoa, mutta jos on Warped Tourin pääesiintyjä, niin eiköhän sieltäkin uutta tule kesään mennessä. |
Sarko 25.12.2006 14:32:07 | |
---|
Sweatmasterin uusinta odottelen, voipi olla nimittäin kova. Stakes are high, but so am i. |
Paperilyhty 26.12.2006 19:10:43 (muokattu 26.12.2006 19:10:58) | |
---|
Nyt tiedän: Radiopuhelimejen uusi levy. Kyllä kiitos. (Toivottavasti tarkoittaa keikkojakin 8) Uutinen sen ilmestymisestä on toki wanha!1½, mutta silti. "We always wanted to sell out but no one was buying" - Wayne Kramer, MC5 |