Klassinen ›

Kertoisitko meille lisää :)
 
Ok. Itse soittelen renessanssiluutulla (8-course lute) mikä tarkoittaa sitä, että siinä on 6 kieltä ikään kuin kitarassa, mutta bassopuolelta löytyy vielä pari ylimääräistä. Ylin kieli on ns. melodiakieli (ei tuplattu) ja muut kielet tuplattuja. 3-kieleen asti viritys on unisonossa, mutta sitten seuraavat oktaaveissa. Arkkiluutussa (sellainen vähän isompi vempele) olen soitellut vain tuplaamattomilla kielillä mutta siihenkin saisi tuplatut kielet. Viritys on pientä terssiä ylempänä kuin kitarassa ja 3-kieli lisäksi puoli sävelaskelta alas. Eli ns. f#-vire johon kitarakin täytyy virittää jos soittaa vanhaa kamaa.
 
Kitaraan tottuneena tuplatut kielet (varsinkin jos ja kun ne ovat hyvin lähellä kaikki toisiaan) tekevät sen että oikealla kädellä sohii vääriä bassoja vähän väliä. Uskomattoman vaikea oppia kontrolloimaan käsiään. Otelauta on paljon leveämpi kuin kitarassa, eli jos vasurin ote on kuin Jimi Hendrixillä niin vaikeuksia piisaa. Soittoasennoista en ole piitannut tuon taivaallista vaan soitan kuin kitaraa jalkatuen kanssa, luuttua kun kuuluisi soittaa sormilla ilman kynsiä. Sattuneesta syystä en voi kynsiä leikata joten luutistien p-i-sormitekniikaan en ole kauheasti tutustunut, vaan asteikot ja trillit vedän ihan perusvuoronäppäilyllä, pikkusormi irti kannesta. Eikä tuota peukun käyttöäkään ihan samalla tavalla voi tehdä kuin "oikeasti" kuuluisi tehdä, eli näpättäisiin se keskelle kämmentä.
 
Kynnet tuo myös ongelmia soundin muodostukseen, sul tastoja ja ponticelloja ei äänenvärien muodostamisessa käytetä vaan ääni on tai pitäisi olla suht samalta paikalta tuotettua. Kynsillä on vaikea soittaa noita tuplakieliä siten, että ne soisivat tasaisesti yhtäaikaa. Toisinaan tulee näpättyä vain toinen tuplatuista kielistä soimaan. Bassopuolella oktaavikielissä tämä saattaa kuulostaa joskus hassulta kun äänenkuljetuksessa pompataankin hetkellisesti vahingossa väärään oktaavialaan. Pelkillä sormenpäillä tämä olisi helpompaa.
 
Kielten jäykkyys on pienempi kuin kitarassa. Ääni on jotenkin hennompi ja tasaisen äänen tuottaminen on vaikeaa. Jotain basso continuo-juttua on todella vaikea tuottaa kitaraan tottuneena. Ihan eri tavalla joutuu miettimään dynamiikaa ja balanssia kielten välillä kuin kitaran soitossa. Sinänsä todella hyvä asia. Ja siinä vaiheessa kun soittimen saa soimaan hyvin niin tunne on mahtava. Harjoitusta se vain vaatii ja hemmetisti kärsivällisyyttä.
 
Itse musiikista.. no renessanssipolyfonia on aivan oma lukunsa. Äänenkuljetusta täytyy miettiä koko ajan, tuon ajan musiikissa ei auta kauheasti nukahdella tuossa suhteessa. Dowlandia enimmäkseen olen soitellut, soolona ja laulajien kanssa, mutta myös italialaista matskua jonkin verran. Täytyy sanoa että korvat ovat avautuneet polyfonialle aivan uudella tavalla renessanssimusan jankkaamisen myötä.
 
Että tällaisia kokemuksia. :)