Aihe: Kenties/Keinu kanssani
1
Sandy
03.12.2003 16:01:50
Kun noita otsikossa esiintyviä kappaleita esittää parina, niin olen jo pidemmän aikaa tiedostanut vaaran, että alkaa laulaa väärää biisiä intron jälkeen. Muistuttavat niin paljon toisiaan.
 
Noh, viime viikonloppuna pikkujoulukeikalla, intro lähti kappaleeseen Keinu kanssani ja minä lähden laulamaan Kenties, kenties.. A-osaa. Kukaan ei huomaa mitään, paitsi kosk.soittaja, joka huutelee mulle, että väärä biisi. Ennen B-osaa tulee mukava kenraalitauko, jonka aikana koko elämä vilisee silmien editse ja jostain selkärangasta muistan kuin muistankin Keinu kanssani B-osan ja kiekaisen sen sitten siihen.
 
On ne A-osat kyllä samanlaiset! Siis soinnuiltaan, koska aika hyvin laulu sopi siihen. Vai mitä?
Teemu Tee
03.12.2003 16:13:54
It's now or neverissä olen lähtenyt aikast monta kertaa soittamaan väärää sooloa. Alku menee just samoilla soinnuilla, mutta hetken päästä kaatuu maailma päälle. Pojat osaa jo kuunnella, kumpaa mennään ja passailla.
Tyhjän saa pyytämättäkin
M.i.k.key
03.12.2003 18:39:56 (muokattu 03.12.2003 18:40:37)
Onpa vuosia sitten jollain keikalla laulaja sotkenut nuo kappaleet keskenään. Lähti soolon jälkeen potpurimaisesti toiseen... Minä ja rumpali meinattin kusta huosuun, iski niin kova hepuli. Solisti ei itse tajunnut heti mitään vaan ihmetteli tapahtunutta!
 
Sotkipa kaveri samalla keikalla myös Proud Mary ja Get Back, selvinpäin.
Melo omaa kanoottiasi
WanhaWetäjä
03.12.2003 20:33:34
 
Sotkipa kaveri samalla keikalla myös Proud Mary ja Get Back, selvinpäin.

Hyvin vois vetää GetBackin PMaryn introlla/väliosalla ja myös päinvastoin,kuulostaa ihan veikeeltä;-))
Jami
03.12.2003 20:37:16
 
paitsi kosk.soittaja, joka huutelee mulle, että väärä biisi.
 
Opetan bändikoululaisilleni että solisti määrää missä mennään. Lähti se sitten vaikka väärää biisiä niin bändin tehtävä on se hoksata ja seurata perässä. Näin toimien sekaannus on mahdollisimman pieni eikä yleisö huomaa mitään.
 
Sano siis tästälähin että soittakaa jompikumpi intro ja mä laulan sitten jommankumman biisin. Pari sitten toisinpäin. Näin säilyy intensiteetti bändilläkin. Voi että mä oon viisas. hähähäh.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
baron
03.12.2003 23:35:08
 
Mä oon oppinut tuon kantapään kautta. Teki kuka tahansa piisin aikana mitä mokia tahansa, niin yritetään kunnialla saada kappale soitettua ja kappaleen loputtua ollaan ylpeän näköisiä, että huomasitteko: Meidän bändillä oli "eksoottinen" sovitus kappaleesta ja vasta seuraavissa treeneissä analysoidaan, kuka fibasi ja miten se seuraavalla keikalla korjataan.
Ikääntyminen on terveellistä (ainoa tapa pysyä hengissä!).
Vilhelmus
04.12.2003 08:50:03
 
vasta seuraavissa treeneissä
 
Vai tauolla..
"Voi vitun homo, mitä säädät"
Ihan kuin Danny nuorena, paitsi ettet tarvi olkatoppauksia (-Steelin)
Burning Winter The Coveralls
Sandy
04.12.2003 12:58:24
Opetan bändikoululaisilleni että solisti määrää missä mennään. Lähti se sitten vaikka väärää biisiä niin bändin tehtävä on se hoksata ja seurata perässä. Näin toimien sekaannus on mahdollisimman pieni eikä yleisö huomaa mitään.
 
Noinhan se toimii yleensä, kun keikkailen koko bändin kanssa, mutta kun viime viikonloppuna oli ns. duokeikka ja kosk.soittajalla oli biisistä valmis "file" (siis "faili", tällä ei ole mitään tekemistä liha- tai vastaavan fileen kanssa), että siitä ei oikein pääse biisiä vaihtamaan lennossa..
 
Se on kyllä paha paikka! Yritäpäs itse alkaa laulamaan jotain biisiä kun radiosta tulee toinen kipale! Saatikka jos itse laulat toista biisiä ja siitä pitäis hypätä toisen biisin B-osaan.
 
Mutta noin yleisesti toi oli Jami hyvä pointti, että solisti määrää missä mennään.. ;)
Mikko T.
04.12.2003 14:40:40
 
Opetan bändikoululaisilleni että solisti määrää missä mennään. Lähti se sitten vaikka väärää biisiä niin bändin tehtävä on se hoksata ja seurata perässä. Näin toimien sekaannus on mahdollisimman pieni eikä yleisö huomaa mitään.
 
Sano siis tästälähin että soittakaa jompikumpi intro ja mä laulan sitten jommankumman biisin. Pari sitten toisinpäin. Näin säilyy intensiteetti bändilläkin. Voi että mä oon viisas. hähähäh.

Minkäs kiven alta Jami on tehnyt comebackin? Vai oliko Pohjanmaalla netti puoli vuotta tukossa?
 
Kiva huomata et juttua tulee taas.
Pieru naurattaa aina.
El Condor
04.12.2003 15:29:28
Mä oon oppinut tuon kantapään kautta. Teki kuka tahansa piisin aikana mitä mokia tahansa, niin yritetään kunnialla saada kappale soitettua ja kappaleen loputtua ollaan ylpeän näköisiä, että huomasitteko: Meidän bändillä oli "eksoottinen" sovitus kappaleesta ja vasta seuraavissa treeneissä analysoidaan, kuka fibasi ja miten se seuraavalla keikalla korjataan.
 
Vaarallisia ovat myös biisit, joilla on melkein sama nimi. Takavuosina oli ohjelmistossa aika paljon Agentsia, mm. beatit Salattu Suru ja Salainen rakkaus. Toinen meni G:stä ja toinen Eb:stä. Pari kertaa meni intro aika lahjakkaasti munilleen, kun toinen puoli bändistä soittaa toista ja toinen toista biisiä. Kyseinen taideteos sai lopulta oman nimensäkin: "Salattu merkitys". Siinä voidaan puhua jo eksoottisesta sovituksesta...
 
Samoin kappaleet "Olen yksin" ja "Olen yksinäinen" aiheuttivat monta tiukkaa tilannetta. Onneksi ne sentään olivat sen verran eri tempoiset, että jo tempoa laskettaessa yleensä huomasi jonkin olevan vialla. Paino on tässä sanalla "yleensä"...
baron
04.12.2003 16:25:36
 
Vaarallisia ovat myös biisit, joilla on melkein sama nimi. Takavuosina oli ohjelmistossa aika paljon Agentsia, mm. beatit Salattu Suru ja Salainen rakkaus. Toinen meni G:stä ja toinen Eb:stä. Pari kertaa meni intro aika lahjakkaasti munilleen, kun toinen puoli bändistä soittaa toista ja toinen toista biisiä. Kyseinen taideteos sai lopulta oman nimensäkin: "Salattu merkitys". Siinä voidaan puhua jo eksoottisesta sovituksesta.
 
Kiitos samoin!
Nimimerkki "Kokemusta on"
Ikääntyminen on terveellistä (ainoa tapa pysyä hengissä!).
isojussi
04.12.2003 23:45:50
Opetan bändikoululaisilleni että solisti määrää missä mennään. Lähti se sitten vaikka väärää biisiä niin bändin tehtävä on se hoksata ja seurata perässä...
 
Aika hanurista on musta kyllä toikin systeemi. Opeta mieluummin solistille, että pysyy hereillä ja laulla oikeen biisin. Solistilla on biisistä ihan yhtä iso vastuu, kuin muillakin soittajilla. Sitäpaitsi tollanen toimii vaan jamimeiningillä soittavissa haitari ym.partioissa, joissa biisien sovittamisen eteen ei nähdä muutenkaan vaivaa. Sitten kun on kyseessä vähän isompi bändi, ei solistin eksymisen seuraaminen oo ihan simppeli asia.
Osta mut - ma olen kaupan!
Jami
05.12.2003 01:21:41
 
ei solistin eksymisen seuraaminen oo ihan simppeli asia.
 
Jos haluaa vain simppeliä hommia niin parasta jäädä kotia soffannurkkahan maata ja tuottaa vaimolla siihen kaukosäädin, kaljaa ja makkaraa. Jos bändis meinaa olla niin on syytä ymmärtää pelisäännöt ja hankkia tarvittava osaaminen.
 
Kyllä mä ihan tosissani olin. Ei siitä mitään tuu jos bändin jäsenet alkaa arpoa että missä kukin haluaa mennä. Paremmalta kuullostaa kun kaikki soittaa samaa biisiä yhtäaikaa samasta paikasta.
 
Yleisö seuraa eniten solistia. Monet tanssii pelkästään sanojen rytmissä. Yleisö ei huomaa mitään jos bändi seuraa solistia. Muissa tapauksissa yleisö on sitä mieltä että bändi soitti väärin vaikka kuinka olis solistin vika.
 
Varsinkin kun saat säestettäväksi jonkun uuden staran joka ei osaa yhtään ohjata bändiä. Korkialan Matti leivottiin joskus tangoprinssiksi. Muurari jonka ainut kosketus yhtyeeseen oli Seinäjoen Tangoyhtyeessä. Ja meidän kvartetin säestettäväksi.
 
Matti oli niin hermona että sanoi jonkun tangon laulavansa. Vedettiin komeesti intro ja Matti lähtee laulamaan aivan eri biisiä. Sävellajikin tietty eri. Kesti se pari tahtia ennenkuin yhteinen sävel löytyi. Haukkui perkeles meidät vielä ohjelmatoimistolle.
 
Korkialasta tuli sitten kuningaskin ja varmasti kehittymishaluisena oppi olemaan bändienkin kanssa. Hyvinhän tuo lauloi jo silloin.
 
Niin että saa sen oman seisoskelevan holistin haukkua keikan jälkeen mutta lavalla se on stara jota muut seuraa. Näin homma etenee.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
isojussi
05.12.2003 02:06:03
Jos haluaa vain simppeliä hommia niin parasta jäädä kotia soffannurkkahan maata ja tuottaa vaimolla siihen kaukosäädin, kaljaa ja makkaraa. Jos bändis meinaa olla niin on syytä ymmärtää pelisäännöt ja hankkia tarvittava osaaminen...
 
Solistinkin.
 
Kuten sanoin, sen onnistuu pikkupartiolla, mutta kun on kyseessä oikea orkesteri, soitetaan biisissä muutakin, kuin komppia jostain sävellejista. No, oikeessa bändissä on yleensä kyllä solistikin, joka osaa asiansa.
 
Jos ei viitti sen verran ottaa biisejä haltuunsa, että koko konkkaronkka vetää samaa biisiä, on silloin paras jäädä sinne sun sohvas nurkkaan.
 
Mä oon ainakin sen verran vittumainen jätkä, että jos solisti alkais tempoa väärää biisiä, vaihtais se pikkuhiljaa oikeeseen. "Melodia-apua" voi antaa vähän kovempaakin...;-)
 
Kyllä se solisti on kuule vasta sitten oikeesti tähti, kun osaa kunnolla asiansa.
Osta mut - ma olen kaupan!
isojussi
05.12.2003 02:17:18
Jos haluaa vain soffannurkkahan maata Kyllä mä ihan tosissani olin. Ei siitä mitään tuu jos Yleisö seuraa eniten solistia. Monet tanssii vaikka kuinka ei osaa yhtään.
 
Korkialan Matti leivottiin Seinäjoen Tangoyhtyeessä.
 
Matti sanoi tangon laulavansa. Vedettiin komeesti aivan eri biisiä. Sävellajikin tietty eri. Kesti se pari tahtia ennenkuin Haukkui perkeles meidät ohjelmatoimistolle.
 
Korkialasta tuli sitten stara jota muut seuraa. Näin homma etenee.

KAS! Osaanhan mäkin leikellä muiden tekstejä, niin, että olennainen jää pois!
Osta mut - ma olen kaupan!
Jami
05.12.2003 02:23:12
 
silloin paras jäädä sinne sun sohvas nurkkaan.
 
Älkää ny saatana tänne tukkiko. hähähhh. Hommaa oma soffa.
 
Mä oon ainakin sen verran vittumainen jätkä, että jos solisti alkais tempoa väärää biisiä, vaihtais se pikkuhiljaa oikeeseen. "Melodia-apua" voi antaa vähän kovempaakin...;-)
 
Niin ekkös sä teekkin keikkaa pääasias yksikses?
 
Kyllä se solisti on kuule vasta sitten oikeesti tähti, kun osaa kunnolla asiansa.
 
Ei täs ny tuosta oo kyse. Yleisön kannalta vain on parempi että viihdyttävä poppoo lavalla ei kämmäile kovin paljon.
Eikä riitele näkyvästi ja/tai kuuluvasti soitettavasta biisistä.
 
Mitä mä ny rupesin aikuusta miästä opettamahan. Jos se ei oo tähän mennes oppinu niin ei se enää opikkaa. Saa toki touhata niin pöljästi ku tykkää.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
Jami
05.12.2003 02:28:11
 
KAS! Osaanhan mäkin leikellä muiden tekstejä, niin, että olennainen jää pois!
 
Mun miälestä tuas on kaikki olennaanen mukana. Soot vaan senverran sakia jottet hoksaa. hähähähh. Ooksä reppana puolivuotta pihissy ja orotellu. No paa ny oikeen parastas. Mä voin aina välis sua komppaalla jottei sappi jäähdy. hähähähäh.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
isojussi
05.12.2003 11:02:35
Mun miälestä tuas on kaikki olennaanen mukana. Soot vaan senverran sakia jottet hoksaa.
 
"Sitten kun on kyseessä vähän isompi bändi," Oli mun tekstissä olennaista. Sen juuri jätit lainauksessasi pois.
 
Helppohan se on triolla / kvartetilla seurailla kaiken maailman heebojen höntyilyjä.
 
Kenetkähän esimerkissäsi mainittu kevään tuoma muurari olis haukkunu tai miten homma ois onnistunu, jos monka olis tapahtunu Seinäjoen tango-orkesterin edessä.
 
Kuten totesit, mä teen keikkoja pää asiassa yksin, mutta soitan kyllä säännöllisesti aivan kaiken kokoisissa (2 - 22)bändeissä, notta tiedän kyllä minkälaiset on minkäkinkokoisen bändin mahdollisuudet pompata yllättäen toiseen biisiin.
 
Merkittävä osa tanssibändeistä käyttää tänä päivänä valmiita taustoja. Kuinkas sitten menetellään?
 
hähähähh. Ooksä reppana puolivuotta pihissy ja orotellu. No paa ny oikeen parastas.
 
En oo odotellu. Meillä Hämeessä ei miehet syö sanaansa.
 
Mä voin aina välis sua komppaalla jottei sappi jäähdy. hähähähäh.
 
Älä nyt itsestäs ihan liikoja luule. Taitaa olla niin, että häviän sulle sen sappilämpökisan.
Osta mut - ma olen kaupan!
Jami
05.12.2003 18:39:34
 
Vaarallisia ovat myös biisit, joilla on melkein sama nimi.
 
Tuos on yks hyvä syy kehitellä omat nimet biiseille. Tosin niitä bändin keksimiä versioita ei oikein voi spiikkailla julkisesti.
 
Tosin noista keksityistä saattaa seurata muuta harmia. Käy kuin tuuraajakitaristille. Rumpali huikkaa: Fiifalafaa. Intro kitaralla. yykaakoonee.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)