Aihe: Uusi musanlevityskanava. Mukana mm. Coca Cola ja Welldone
1
Juntunen
12.12.2006 14:55:12 (muokattu 12.12.2006 14:57:44)
 
Isohkot nimet avaavat uudenlaista musanlevityspalvelua:
 
12.12. 14:13 Ohjelmatoimisto Welldone, rock-lehti Rumba ja Tavastia-klubi avaavat yhteistyössä Coca-Colan ja iTunesin kanssa musiikkisivuston, joka tarjoaa suomalaisille lahjakkuuksille ponnahduslaudan kansainväliselle uralle.
 
Internetissä toimiva Takeoff-musiikkisivusto on tarkoitettu kaikkia musiikkityylejä edustaville artisteille.
 
Suomalaisilla soolo-artisteilla ja yhtyeillä on mahdollisuus esitellä musiikkiansa laajalle yleisölle Suomessa ja kansainvälisesti. Takeoff antaa myös innokkaille musiikinystäville uutta kuunneltavaa. Sivuston musiikkiraadissa vaikuttaa Tavastia-klubin isäntä Juhani Merimaa.
 
- Suomessa musiikki kehittyy yhä monipuolisempaan suuntaan. Mielenkiintoisia artisteja on tänään rock-musiikin ohella muissa genreissä. Uutta luodaan jatkuvasti yhdistämällä eli tyylejä. Vaikka lahjakkaiden artistien ja yhtyeiden kaarti jo nyt on laaja, voidaan Takeoffilla houkutella kellareissaan harjoittelevia lahjakkuuksia esiin, sanoo Merimaa tiedotteessa.
 
Kaikilla halukkailla on mahdollisuus ladata musiikkiansa sivustolle ja osoittaa taitonsa laajemmalle yleisölle.
 
Artistien musiikkia kuuntelee raati, jossa Merimaan ohella vaikuttavat Welldonen promoottori Niksu Väistö, Rumba-lehden edustaja ja Coca-Colan markkinointipäällikkö Tobias Dahlberg.
 
Raadin arvioinnin perusteella parhaiden artistien tai yhtyeiden musiikki julkaistaan kuukausittain sivuston podcastissa. Lisäksi yleisö saa mahdollisuuden arvioida artisteja sivustolla.

-Taloussanomat, 12.12.2006
 
http://www.taloussanomat.fi/page.ph … =97&news_id=200623180&rss=4
http://www.marmai.fi/doc.te?f_id=1081657&s=r
http://www.welldone.fi/news.asp?id=1350
Dian päivitti sivunsa ja MySpacensa.
Thomy
12.12.2006 17:24:15
Ja arvaanpa jo, että jossain tämän Takeoffin säännöstössä evätään osallistumismahdollisuus sellaisilta "nuorilta ja lupaavilta" bändeiltä, jotka ovat erehtyneet liittymään tekijänoikeusjärjestöihin... Mut hei - promoa ikä kaikki !
Johnny Buzz
12.12.2006 17:34:49 (muokattu 12.12.2006 17:35:13)
 
Ja arvaanpa jo, että jossain tämän Takeoffin säännöstössä evätään osallistumismahdollisuus sellaisilta "nuorilta ja lupaavilta" bändeiltä, jotka ovat erehtyneet liittymään tekijänoikeusjärjestöihin... Mut hei - promoa ikä kaikki !
 
Tuolta löytyy ehdot suomeksi: http://www.music.coca-cola.com/docs/termsofuse_fi_FI.htm

Sieltä kannattaa tsekkaa kohdat:

"Epäselvyyksien välttämiseksi emme vaadi mitään oikeuksia tai omistusoikeutta Sisällön suhteen. Kaikki omistusoikeudet säilyvät sinulla ja julkaisemalla Sisällön Verkkosivustolla myönnät meille kansainvälisen ei-yksinomaisen oikeuden ilman maksuja tai tekijänpalkkioita Sopimuskauden ajaksi käyttää, muokata (vain kestoon tai pakkaukseen liittyen), esittää julkisesti (sekä Verkkosivustolla että podcast-lähetyksenä), näyttää julkisesti, mainostaa, toisintaa ja jaella Sisältöä ainoastaan Verkkosivuston ja iTunes Music Store -sivustojen kautta. Myönnät myös meille kirjallisella hyväksynnällä oikeuden mainostaa aineistoasi Coca-Cola Music -sivuston muiden kumppaneiden avulla. Tämä käyttöoikeus päättyy tämän Artistisopimuksen Sopimuskauden päättyessä.

(ii) mikään sisällöstä ei loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia, mukaan lukien kaikki immateriaalioikeudet, oikeudet henkilöllisyyteen, oikeudet yksityisyyteen, oikeudet tekijänpalkkioiden maksuun ja kaikki muut kolmansien osapuolien oikeudet ja että Sisältö ei loukkaa mitään lakia tai säädöstä eikä aiheuta kolmannen osapuolen oikeuden loukkausta, vahingoittamista tai vioittamista;

3.2 Sitoudut maksamaan kaikki lähettämäsi tai Verkkosivustolla julkaisemasi Sisällön takia aiheutuvat tekijänpalkkiot, maksut ja muut henkilöille maksettavat summat sekä vapauttamaan meidät vastuusta niihin liittyen."

Aateltiin silti laittaa biisit tonne, vaikka osa jengiä onkin Teoston jäseniä.
Shake Your Stuff! EP saatavilla perjantaina 10.11. Tsekkaa rokit osoitteesta: www.soulstab.com
Thomy
12.12.2006 17:43:56 (muokattu 12.12.2006 17:44:54)
Aateltiin silti laittaa biisit tonne, vaikka osa jengiä onkin Teoston jäseniä.
 
Tuo ei vaan valitettavasti ole mahdollista ilman että rikotte nykyistä Teoston asiakassopimustanne. Tosin se tulee todennäköisesti joskus lähitulevaisuudessa muuttumaan, varsinkin näiden netti-itsehallinnointijuttujen osalta. Onnea matkaan joka tapauksessa.
Johnny Buzz
13.12.2006 09:26:54
 
Tuo ei vaan valitettavasti ole mahdollista ilman että rikotte nykyistä Teoston asiakassopimustanne. Tosin se tulee todennäköisesti joskus lähitulevaisuudessa muuttumaan, varsinkin näiden netti-itsehallinnointijuttujen osalta. Onnea matkaan joka tapauksessa.
 
Toki tämä on tiedossa, mutta ei siellä riitä resursseja kaiken valvontaan. Niillä riittää ihan tarpeeksi hommaa perusrutiinejen pyörittämisessä.
 
Biisejä, jotka tuonne laitetaan, ei ole ilmoitettu Teostolle. Näin ollen heillä ei ole tietoa, onko meidän teostolaiset olleet tekemässä biisejä. Se jääkööt arvoitukseksi myös ketjua lukeville. Melko hankalaksi tekee Teosto musan promoamisen ainakin meidän tilanteessa olevan bändin osalta. Biisejä on soinu radiossa, joten sieltä tulee jonkin verran korvauksia, vaikkei kuitenkaan mitään huimia summia. Toisaalta pitäisi pystyä promoamaan bändiä kaikella mahdollisella tavalla ja tässä Teosto on aika pahana esteenä.
Shake Your Stuff! EP saatavilla perjantaina 10.11. Tsekkaa rokit osoitteesta: www.soulstab.com
Thomy
13.12.2006 10:47:04
Toki tämä on tiedossa, mutta ei siellä riitä resursseja kaiken valvontaan. Niillä riittää ihan tarpeeksi hommaa perusrutiinejen pyörittämisessä.
 
Biisejä, jotka tuonne laitetaan, ei ole ilmoitettu Teostolle. Näin ollen heillä ei ole tietoa, onko meidän teostolaiset olleet tekemässä biisejä. Se jääkööt arvoitukseksi myös ketjua lukeville. Melko hankalaksi tekee Teosto musan promoamisen ainakin meidän tilanteessa olevan bändin osalta. Biisejä on soinu radiossa, joten sieltä tulee jonkin verran korvauksia, vaikkei kuitenkaan mitään huimia summia. Toisaalta pitäisi pystyä promoamaan bändiä kaikella mahdollisella tavalla ja tässä Teosto on aika pahana esteenä.

Jep jep. Teosto on aika iso organisaatio, ja uudentyyppisen asiakassopimuksen sorvaaminen vie aikaa. Ja kun sellainen saadaan joskus aikaan, niin sekin on siinä vaiheessa jo varmaan vanhentunut joidenkin pykälien osalta. Teostossakin ollaan kuitenkin kovasti menossa siihen suuntaan, että itsehallinnointimahdollisuuksia lisätään ja tästähän on seurauksena se, että Teoston neuvotteluasemat kaikenlaisten tariffien ym. suhteen heikkenevät. Mutta ei voi mitään. Huomiotaloudessa ollaan kaikki omillamme ja promo ratkaisee ;-)
nakedzen
13.12.2006 17:45:09

Joo, joskus tuonne soitin ihan kyselläkseni asiasta. Vastaus oli tyyliin että ei noihin ole ollut tapana puuttua, jos kyseessä on demotason bändi.
"Only dead fish go with the flow" Framus Cobra ääninäytteitä
cray_band
18.12.2006 10:53:19
Jep jep. Teosto on aika iso organisaatio, ja uudentyyppisen asiakassopimuksen sorvaaminen vie aikaa. Ja kun sellainen saadaan joskus aikaan, niin sekin on siinä vaiheessa jo varmaan vanhentunut joidenkin pykälien osalta. Teostossakin ollaan kuitenkin kovasti menossa siihen suuntaan, että itsehallinnointimahdollisuuksia lisätään ja tästähän on seurauksena se, että Teoston neuvotteluasemat kaikenlaisten tariffien ym. suhteen heikkenevät. Mutta ei voi mitään. Huomiotaloudessa ollaan kaikki omillamme ja promo ratkaisee ;-)
 
Tuosta hitaudesta samaa mieltä. Kysyin oman "promoprojektin" osalta (www.indie.fi) millaisia mahdollisuuksia olisi neuvotella teostomaksuista erittäin vähäisen toiminnan osalta. Viikko sitten laitoin sähköpostia, ja eivät vielä ole vaivaituneet vastaamaan.
 
Aloitusviestiin sen verran, että tässä vähän aikaa sitten pyysin mielipiteitä liittyen tuohon www.indie.fi -portaalin ajatukseen, niin aika tyrmääviä kommentteja tuli (mutta myös kannustusta, kiitos siitä). Kummastelen sitä, että ehdot ovat aika lailla samanlaiset tässä aloitusviestin palvelussa kuin minun projektissa, mutta olisiko sitten tuo iTunes ja cokis sellaisia että niitä vastaan ei uskalleta huudella.
 
Tosin eihän kotimaisella ja vaan kotimaassa toimivalla palvelulla ole samanlaista promoarvoa kuin tässä mainitulla palvelulla. Idea on periaatteessa aivan sama, eli mahdollisuus saada musaansa julkiseen esitykseen.
 
Ainiin, lähettävä kanava on julkaistu, ja sen voi käydä vilkaisemassa itse portaalista.
 
Materiaaliakin on tullut, mutta lisääkin mahtuu.
kivi
18.12.2006 11:49:51 (muokattu 18.12.2006 11:50:58)
Cray Band:
Tuosta hitaudesta samaa mieltä. Kysyin oman "promoprojektin" osalta (www.indie.fi) millaisia mahdollisuuksia olisi neuvotella teostomaksuista erittäin vähäisen toiminnan osalta. Viikko sitten laitoin sähköpostia, ja eivät vielä ole vaivaituneet vastaamaan.

Tässä tekstissä on kaksi ristiriitaista asiaa: 'kysyit' ja 'laitoit sähköpostia'.
 
Siis kysyitkö? Vai laitoitko 'vain' sähköpostia?
 
Suosittelen soittamaan ja kysymään puhelimessa livenä, tai sopimaan keskusteluajankohdan ja matkustamaan Lauttasaareen. Sähköposti ei välttämättä johda vastaukseen, jos puhutaan, sanotaan nyt vaikka yli 30-vuotiaiden ihmisten kanssa (kuten Teoston väki on), tiedän sen omaltakin osaltani. Se ei ikäänkuin edellytä välitöntä toimintaa, ja on joka tapauksessa 99% roskapostia.
;-)
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)
Pablo Kigero
18.12.2006 19:07:49
 
Miten tonne voi rekisteröityä? :o Noi adobe flashplayerjutut ei oikeen toimi ja silleensä.......
Now it's right, time to roll!
cray_band
20.12.2006 14:39:20
Miten tonne voi rekisteröityä? :o Noi adobe flashplayerjutut ei oikeen toimi ja silleensä.......
 
Rekisteröitymiselle on linkki siinä kirjautumisen alapuolella, eli valitse linkki "Luo tunnus".
 
Adobe flashplayeria ei siellä ole, jos tarkoitat niitä kuvakkeita niin niistä pääsee biisin lataukseen.
 
Tosin jatkossa on tarkoitus että biisejä ei voi ladata sieltä, ainoastaan katsoa/kuunnella heikohkotasoisena streamina. Alkuvaiheessa on tietty pieniä puutteita, mutta päätarkoitus on saada matskua sen verran että saadaan ensimmäinen lähetys eetteriin.
Janus
20.12.2006 15:13:31
Joka tapauksessa, jos on palautemahdollisuus sivustolla, niin siihen kannattaisi kyllä sitten sen verran panostaa että vastaisi edes jotain.
 
Ja jos joku asia kiinnostaa itseä edes vähäsen, niin siihen kannattaisi kyllä sitten sen verran panostaa että ottaisi ihan rohkeasti puhelimen käteen.
.
StJerky
20.12.2006 15:19:51
Tässä tekstissä on kaksi ristiriitaista asiaa: 'kysyit' ja 'laitoit sähköpostia'.
 
Siis kysyitkö? Vai laitoitko 'vain' sähköpostia?
 
Suosittelen soittamaan ja kysymään puhelimessa livenä, tai sopimaan keskusteluajankohdan ja matkustamaan Lauttasaareen. Sähköposti ei välttämättä johda vastaukseen, jos puhutaan, sanotaan nyt vaikka yli 30-vuotiaiden ihmisten kanssa (kuten Teoston väki on), tiedän sen omaltakin osaltani. Se ei ikäänkuin edellytä välitöntä toimintaa, ja on joka tapauksessa 99% roskapostia.
;-)

Olen hieman eri mieltä tuosta. Jos jonkun viranomaisen tai byrokraatin kanssa puhuu puhelimessa, niin pitäisi olla nauhoitus päällä, että voi todistaa mitä se on sanonut. Sähköpostista jää todiste. Pyrin aina saamaan vastauksen kaikkeen kirjallisena.
cray_band
20.12.2006 21:52:07
Ja jos joku asia kiinnostaa itseä edes vähäsen, niin siihen kannattaisi kyllä sitten sen verran panostaa että ottaisi ihan rohkeasti puhelimen käteen.
.

Joo. Soitat ja puhelimessa sanotaan jotain. Se ei ole kirjallisena ja sen vuoksi siihen on hankala vedota.
 
Sähköpostissa on todellakin se hyvä puoli että siitä jää kirjallinen todiste.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)