 M-Juhana16.12.2006 18:20:35 | |
|---|---|
Mitähän sä nyt mahdat tarkoittaa? Jos sä olet laktoosi-intolerantti, sä et juo maitoa. Jos sulla on sydänvika, sä et mee kummitusjunaan. Jos sä teet työtä aivoilla, sä et mee lobotomiaan. Niinku :-D Lueppa uudestaan se sun ihan ansioitunut postaus. -Where bikers stare at cowboys, Who are laughin' at the hippies, Who are prayin they'll get out of here alive.--David Allan Coe | |
 uruttaja16.12.2006 19:35:15 (muokattu 16.12.2006 19:40:19) | |
Täsmentäkääpä hiukan. Häiritseekö jonkun tyttöystävää/vaimoa se että puoliso ylipäätään soittaa, vai se jos hän on paljon pois kotoa ja arki jää vaimon pyöritettäväksi? Ensinmainitussa tapauksessa mielestäni ei kannata semmosta tyttöystävää kauan edes katsella, koska soittamisen tilalle tulee taatusti joku toinen puolison mielestä suhdetta häiritsevä asia(jalkahiki,piereskely,kuorsaus,vaativa työ tms.). Tuonkaltaista kahlitsevaa ihmistä ei saa tyytyväiseksi koskaan. Kokemusta on omalla kohdalla ja lähipiirissä ihan riittämiin. Monta hyvää muusikkoa on mennyt pilalle "minä tai kitara"-komennon seurauksena. Useat näistä lopettaneista ovat katkeroituneet ja heillä on jäänyt jotain hampaankoloon ja suuri osa heistä on sittemmin eronneet. Monet tutut lätkänpelaajat tai muut pikkusen erikoisen reissuammatin omaavat kaverit on sanoneet ihan samaa. Uskokaa pois, että ne omasta mielestään kovimmat uhoajat löytyvät juuri tästä "päähänpotkittujen" ryhmästä. Näillä kilometreillä ei mene jakeluun se että toinen vannoo rakastavansa enemmän,jos pitää lopettaa joku itselle elintärkeä asia, olipa se sitten vaikka lintujen bongaus. Muusikon vaimoiksi valikoituu kuitenkin ihan mukavia vaimoja. Oma kulttuurinsa on sekin. Olen siitä onnellisessa asemassa nykyään, että kotijoukot ovat 100%:sesti tukena ja tykkäävät ihan yhtä paljon soitan tai en, käyn ptikällä rundilla tai en, kelpaan ihan tämmöisenä. Keikalle on kiva lähteä, kun tietää että kotiasiat on kuosissa. EDIT: mun vaimo ei ymmärrä musiikista yhtään mitään. tai kuunteleehan se, mutta niin kuuntelee moni muukin. | |
 Jani The Rock16.12.2006 21:14:38 (muokattu 16.12.2006 21:16:07) | |
Täsmentäkääpä hiukan. Täsmennäpä sä, että onko se keikkamuusikko aina automaattisesti mies? Kyllä mua vituttais, jos eukko huitelis ties missä ja mä saisin painaa orjana duunia himassa. Eukko tulis kiertueelta kotiin ja valittais, että häntä ei ymmärretä. Tää siis siinä tapauksessa että mulla olis eukko. Onneksi ei ole. Eikä vaimoakaan. Olen meinaan sen verran kahlitseva mulkvisti. Your funeral, my trial. | |
| uruttaja 16.12.2006 21:16:05 | |
Täsmennäpä sä, että onko se keikkamuusikko aina automaattisesti mies? Kyllä mua vituttais, jos eukko huitelis ties missä ja mä saisin painaa orjana duunia himassa. Eukko tulis kiertueelta kotiin ja valittais, että häntä ei ymmärretä. Tää siis siinä tapauksessa että mulla olis eukko. Onneksi ei ole. Aika vähän tuolla pyörii keikkamuusikkotaria. Melko automaattisesti keikkamuusikko on mies. Mua ei vituttais. | |
 Bald Anus16.12.2006 21:47:11 | |
Seurustelen tälläkin hetkellä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei harrasta musiikkia. Hän kuitenkin ymmärtää, mitä musiikki minulle merkitsee. Ja hänen epämusikaalisuutensa on tavallaan vain hyvä asia: epämusikaaliset ihmisethän ovat tavallaan "sokeita", eli soittaa lähes mitä tahansa, se kuulostaa heidän mielestään hyvältä. Kerran taas seurustelin urkuritytön kanssa, hän ymmärsi musiikin päälle jotain ja luullakseni tajusi musiikin tärkeyden minulle. MUTTA, aina kun hänen seurassaan yritti soittaa kitaraa, hän vain hoki "älä jaksa soittaa nyt" yms. Ja aina kun itse soitti uruilla jotain, mikä ainakin omaan korvaan kuulosti hyvältä (urkuja en erityisemmin osaa soittaa, mutta olen täysin varma, että tyylitajuni/soundikorvani oli parempi kuin hänellä) hänen mielestään se oli täyttä paskaa. Ja aina viisasteli, että "ei pianolla ole mitään seiskasointuja", kun yritin opettaa hänelle kappaletta, jossa niitä oli. Sitten kerran ns. "ownasin" hänet hakemalla netistä seiskasointuja ja antamalla ne hänelle. Ja tuosta, kun yritin opettaa hänelle kappaleita sanomalla sointuja, hän aina sanoi, ettei kappaletta voi osata pelkkien sointujen perusteella. Kyllä jumalauta osaa, jos vain osaa soittaa! Että sellainen tapaus... "Hevi on parempaa!" ~8-vuotias serkkuni Metallicasta
THV-Klubi #12 Paskakitaristit #1 | |
 Czar17.12.2006 04:47:40 | |
Seukkasin tyypin kanssa, jonka mielipide soittoharrastukseeni kiteytyi loistavasti seuraaviin lauseisiin: "Miksi sun pitää käydä bänditreeneissä? Soitathan sä kitaraa kotonakin. Tekisit jotain hyödyllistä niin kuin kävisit töissä senkin ajan." Kaveri oli sitä mieltä, että "ei-muusikko" ei meikäläistä tule koskaan sietämäänkään. Nyt olen suhteessa jossa me molemmat soitamme ja kuuntelemme musaa. Omia ja ehkä joskus yhteisiäkin projekteja. Musikaalisuutta/musiikkiharrastusta tärkeämpänä pidän suhteessa sitä, että on yhteisymmärrys molempien omasta ajasta ja tilasta. Harrastan muitakin taiteita kuin musiikkia, ja sellainen ihminen kenen pirtaan moinen ei sovi ei ole potentiaalinen elämänkumppani meikäläiselle. Sen olen käytännössä kokenut. "Ooppera tapahtuu siksi, että suuri joukko asioita onnistuu ihmeen kautta olemaan menemättä vikaan. Se toimii vihan, rakkuden ja hermojen voimalla." Pratchettin Naamiohuveista. | |
 konehes17.12.2006 15:02:59 | |
Olisi täysin mahdotonta elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole tässä asiassa samalla aaltopituudella. Onneksi ei tarvitse. cherub with heavy metal machine | |
 Sävis17.12.2006 15:41:47 | |
Minusta tulee (toivottavasti) musiikin ammattilainen, avomies on sitä jo. Suurin osa meidän keskusteluistamme käsittelee aivan muita asioita kuin musiikkia, ei meidän tarvitse juurikaan puhua siitä. Kun molemmat puuhastelevat joka päivä musiikin parissa, molemmat myös ymmärtävät, että aina ei jaksa sitten kotona enää kuunnella mitään musiikkia, hiljaisuus on mukavaa. On tietenkin myös hyvä, ettei toiselle tarvitse selitellä musiikin tärkeyttä, kun molemmat hengittävät musiikkia. Yleensä, jos keskustelemme musiikista, niin puimme esim. jonkun konsertin esityksiä tai teoksia. Toisaalta tulee myös keskusteltua kaikista tähän ammattiin liittyvistä peloista ja siitä, mikä jännittää ja miksi. On helppo eläytyä toisen huoliin, kun tietää mistä toinen puhuu. Skäppädubaa hubaa städää! Tädää! | |
| Bald Anus 17.12.2006 20:43:17 | |
Heh, hurjina nuoruusvuosinani annoin likalle vaihtoehdot "tupakka tai minä". Katos, olemme samanlaisia. "Hevi on parempaa!" ~8-vuotias serkkuni Metallicasta
THV-Klubi #12 Paskakitaristit #1 | |
 kivi17.12.2006 22:24:51 | |
uruttaja: Muusikon vaimoiksi valikoituu kuitenkin ihan mukavia vaimoja. Oma kulttuurinsa on sekin. Olen siitä onnellisessa asemassa nykyään, että kotijoukot ovat 100%:sesti tukena ja tykkäävät ihan yhtä paljon soitan tai en, käyn ptikällä rundilla tai en, kelpaan ihan tämmöisenä. Keikalle on kiva lähteä, kun tietää että kotiasiat on kuosissa. EDIT: mun vaimo ei ymmärrä musiikista yhtään mitään. tai kuunteleehan se, mutta niin kuuntelee moni muukin. Kutakuinkin samanlainen tilanne on itselläni. Kotona ymmärretään että musiikkihommat ovat työtä nekin, ja jos joskus on tullut valitusta kun itsellä on karannut kalenteri käsistä (yhtenä vuonna olin kotona maaliskuun alun ja elokuun lopun välillä 4 yötä) niin aina on muistettu että tällainenhan se oli ennenkin, ei oo myyty sikaa säkissä. Kuka käski silloin 19 vuotta sitten ottamaan puoliväkisin mieheksi valehtelevan ja haaveissaan elävän popparinretkun? En minä. :-D Joka vuosi kuitenkin esitetään toivomus, että jos tänä vuonna mentäis vähemmille festareille. Olisi kuulemma niin kiva joskus käydä vaikka jollain mökillä saunomassa ja grillailemassa sen sijaan että kesät menee motelleissa, hotelleissa ja autossa ilman yhtään vapaata viikonloppua. Sopisi mullekin. Ehkä sitten eläkkeellä. "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
| Zerzy 18.12.2006 03:29:10 (muokattu 18.12.2006 03:31:57) | |
Sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä ole onko vastapuoli "muusikko" vai ei. Ainakaan minulle. Meillä on niin erilaiset musiikkimaut ja kulttuurit jne. Kun tämän tapasin niin ei edes tullut mieleeni kysellä tai miettiä "ootko muusikko?". Jotenkin ne muut asiat on tärkeämpiä. Itselleni musiikki merkitsee paljon ja emännälle ei niin paljoa. Hän kuuntelee sujuvasti musiikkia ja nauraa mulle kun elän niin vahvasti tätä hommaa. Mutta ymmärtää ja arvostaa kyllä harrastuksen. Mutta kai se tykkää... | |
 MPU18.12.2006 11:31:24 | |
En voisi kuvitella seurustelevani, mutta naimisissa voin hyvin olla musiikista ymmärtämättömän kanssa. On maailmassa paljon muutakin kuin minun bassonlompsottelu ja soitinrakennus. Kavereitten kanssa sitten turisen musiikista ja soitinrakennuksesta. Kovin mustavalkealta tuntuisi, että pitäisi alkaa valita joko näin tai näin. Kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä joustamaan ja tekemään kompromisseja. Marko Ite kun tekee saa sellasta kun tulee | |
 paavi18.12.2006 11:42:59 | |
No ite oon yhdessä melkoisen musiikista tietämättömän naisen kanssa. Muutenkin sille on vierasta kaikki tällainen luova ja ei-välttämättä-aina-niin-tuottava-ja-tehokas tekeminen. Viimeks eilen kysyi kun katsoin telkkaria: "Miks ihmeessä tuolla pitää olla jotain örkkejä?" Vastasin, että kysy sitä niiltä tuhansilta ihmisiltä, jotka ovat vuosisatojen saatossa kaivaneet ihmismielen pimeydestä luovuudellaan pimeät olennot ja tarinat. Ei tämä elämä ole vain tässä ja nyt, toki sitä voi elää niinkin, mutta meidän yhteydessä on aina historia, tarut, näkymätön maailma, johon voimme vain luovuudella olla yhteydessä. Joskus säälittää ihmiset, jotka sen menettävät. Joskus taas kadehdin niitä, jotka löytävät kaiken voiman itselleen arkipäivästä. Onpahan meidän taloudessa joku, joka tuo leivän pöytään! :D Unholy water /Sanguine addiction /Those silver bullets / A last blood benediction | |
 Jäärä18.12.2006 12:10:10 | |
Kovin mustavalkealta tuntuisi, että pitäisi alkaa valita joko näin tai näin. Kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä joustamaan ja tekemään kompromisseja. Marko Samat sanat. Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä. | |
 anttipi20.12.2006 00:50:49 (muokattu 20.12.2006 00:52:07) | |
Mulle on ollut erittäin virkistävää seurustella ihmisen kanssa, jolle musiikki ei ole millään tavalla erityinen asia. Näkee asioita vähän toisestakin vinkkelistä, ja tajuaa, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin pakkomielteiset rokkistarahaaveet. - Kukas te sitten olette?
- Kennelmiehiä. | |
 ejhfi20.12.2006 07:39:33 | |
Kuka käski silloin 19 vuotta sitten ottamaan puoliväkisin mieheksi valehtelevan ja haaveissaan elävän popparinretkun? En minä. Niinpä. Aikoinaan varoitin sittemmin tulevaa vaimoani, että mieti nyt kahdesti haluatko jakaa aikasi idealistin wannabe muusikon kanssa. Välillä on tullut ymmärrystä ja jopa sponsoriapuakin, kun laitehankintoja on pitänyt tehdä ja toisena päivänä taas murhaavia elkeitä, kun ei ukkoa näy kotona kuin korkeintaan kerran viikossa kääntymässä. Vaikka puoliso ei olekaan soittaja itse, niin musiikin arvon kulttuurituotteena hän ymmärtää ja antaa sille sijansa, jos vain nälkä ja kylmyys ei tule tupaan. Enkä usko että tilanne olisi kovinkaan erilainen, jos vastapuolena oli joku toinen ja itse en musisoisi. Tuo kaikki vain kuuluu arkiseen elämään tavalla tai toisella hyvine ja huonoine hetkineen. En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan | |
 Allie20.12.2006 09:49:38 (muokattu 20.12.2006 09:49:56) | |
Voisin ehkä elää "ei-soittajan" kanssa, mikäli hän ymmärtäisi, että musiikki vie aikaa, ja toisinaan on kovastikin härdelliä. Treenejä, projekteja jne. Toisaalta. Menin kerran elämässäni naimisiin "ei-soittajan" kanssa. Oli urheilijanuorukainen hän. Viidesti viikossa treenit, parhaana päivänä kahdet. Mutta mun bänditreenit sai valittamista heti, jos niitä oli useammin, kuin kerran viikossa, mikä sekin tahto tehdä tiukkaa. Arvata saattaa, että se tarina loppui aikanaan. Nykyään elän aviossa soittajan kanssa. Huomattavasti helpompaa. Toinen ymmärtää, eikä valita, jos musiikki vie aika-ajoin lähes kaiken ajan. On rankempia aikoja, puolin ja toisin. Mutta ne jaksaa, koska tietää, miten tärkeä osa elämää musiikki on. Sille toisellekin. Toisinaan on hankaluuksia, kun molemmilla on kiire aika, ja jonkun pitäisi hoitaa lapsetkin. Silloin "kalenterietu" ratkaisee. Elikäs, me merkataan treenit yms. samaan kalenteriin molemmat. Jos treenit sattuu samaan ajankohtaan, niin se, jonka treenit tuli tietoon myöhemmin, on hoitajanhankinta vastuussa. Yksinkertaista, ja toimii. | |
 baron20.12.2006 09:57:48 | |
Kun mulla on keikkoja ja treenejä oon hyväntuulinen ja kohtelen tyttöystäväänikin hyvin. Kun ei, oon kiukkuinen ja se heijastuu (ikävä kyllä) ympäristöönkin. Tyttöystävä haluaa tulla hyvin kohdelluksi! "The piano is the ultimate percussive and harmonic instrument" | |
 humppahanuristi20.12.2006 09:59:57 | |
Uruttaja: Täsmentäkääpä hiukan. Häiritseekö jonkun tyttöystävää/vaimoa se että puoliso ylipäätään soittaa, vai se jos hän on paljon pois kotoa ja arki jää vaimon pyöritettäväksi? Ensinmainitussa tapauksessa mielestäni ei kannata semmosta tyttöystävää kauan edes katsella, koska soittamisen tilalle tulee taatusti joku toinen puolison mielestä suhdetta häiritsevä asia(jalkahiki,piereskely,kuorsaus,vaativa työ tms.). Tuonkaltaista kahlitsevaa ihmistä ei saa tyytyväiseksi koskaan. Kokemusta on omalla kohdalla ja lähipiirissä ihan riittämiin. Monta hyvää muusikkoa on mennyt pilalle "minä tai kitara"-komennon seurauksena. Useat näistä lopettaneista ovat katkeroituneet ja heillä on jäänyt jotain hampaankoloon ja suuri osa heistä on sittemmin eronneet. Monet tutut lätkänpelaajat tai muut pikkusen erikoisen reissuammatin omaavat kaverit on sanoneet ihan samaa. Uskokaa pois, että ne omasta mielestään kovimmat uhoajat löytyvät juuri tästä "päähänpotkittujen" ryhmästä. Näillä kilometreillä ei mene jakeluun se että toinen vannoo rakastavansa enemmän,jos pitää lopettaa joku itselle elintärkeä asia, olipa se sitten vaikka lintujen bongaus. Muusikon vaimoiksi valikoituu kuitenkin ihan mukavia vaimoja. Oma kulttuurinsa on sekin. Olen siitä onnellisessa asemassa nykyään, että kotijoukot ovat 100%:sesti tukena ja tykkäävät ihan yhtä paljon soitan tai en, käyn ptikällä rundilla tai en, kelpaan ihan tämmöisenä. Keikalle on kiva lähteä, kun tietää että kotiasiat on kuosissa. EDIT: mun vaimo ei ymmärrä musiikista yhtään mitään. tai kuunteleehan se, mutta niin kuuntelee moni muukin. Kivi: Kutakuinkin samanlainen tilanne on itselläni. Kotona ymmärretään että musiikkihommat ovat työtä nekin, ja jos joskus on tullut valitusta kun itsellä on karannut kalenteri käsistä (yhtenä vuonna olin kotona maaliskuun alun ja elokuun lopun välillä 4 yötä) niin aina on muistettu että tällainenhan se oli ennenkin, ei oo myyty sikaa säkissä. Kuka käski silloin 19 vuotta sitten ottamaan puoliväkisin mieheksi valehtelevan ja haaveissaan elävän popparinretkun? En minä. :-D Joka vuosi kuitenkin esitetään toivomus, että jos tänä vuonna mentäis vähemmille festareille. Olisi kuulemma niin kiva joskus käydä vaikka jollain mökillä saunomassa ja grillailemassa sen sijaan että kesät menee motelleissa, hotelleissa ja autossa ilman yhtään vapaata viikonloppua. Sopisi mullekin. Ehkä sitten eläkkeellä. Uruttajan ja Kiven kanssa vähän samoilla linjoilla. Tiedossa on ollut jo silloin, kun eka kertaa tavattu. No suurin ongelma meillä lienee tuo, että olen pois aika paljon. Vaikka keikkahommat on vain sivutyö (~30 keikkaa vuodessa=ei juuri mitään enää), niin päätyössäkin tulee aika lailla noita pitkiä päiviä. Kaksi pientä lasta ja vuorotyö vaimolla, niin välillä pistää pinnan kireälle. Mutta onhan tässä jo yli 10 vuotta samoissa piireissä pyöritty ja 5 vuotta aviossakin. Kaikkihan sitä humppaa haluaisivat soittaa mutta ei sitä kaikki vaan osaa. | |
| Robingirl 20.12.2006 17:21:43 | |
Ohhoh, tulipas paljon vastauksia ja keskustelua aiheesta. Itse aloitin ketjun siksi, että elän täysin muusikkojen ympäröimänä ja minulla on yksi ystävä joka ei soita mitään. En ole ikinä ajatellut että voisin seurustella kenenkään kanssa joka ei ymmärrä musiikista mitään, jotenkin tuntuu ettei sellainen ihminen voi ikinä oppia tuntemaan minua. En ketjun aloituksellani siis tarkoittanut tilanteita jossa musiikin takia oltaisiin paljon keikkareissussa ym. vaan lähinnä pohdin henkistä puolta. Voiko sitä "yhteyttä" koskaan löytää ja olla samalla aaltopituudella jos toinen ei ymmärrä musiikin merkitystä. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)