Laulaminen ›

Omaehtoista pohdintaa lauluopintojen ensimmäisistä aakkosista rautalankamallia sovelten:
 
Olen nyt muutaman kerran käynyt laulutunneilla, sekä opettajan ehdotuksesta alkanut myös perehtymään musiikin teoriaan. Tämän olen havainnut erittäin hyväksi vaihtoehdoksi, sekä olen huomannut että koko laulaminen, samoin kuin koko musiikin maailma onkin paljon kiehtovampaa ja haastavampaa, kuin mitä olin kuvitellut.
 
Musiikin teoriasta minulla oli kasa erilaisia paloja pärekopassa, lopetin koko teoriaan perehtymisen n. 15 vuotta sitten, koska sana "sävellaji" alkoi ärsyttää mieltäni liikaa, se mainittiin joka paikassa, mutta missään ei mainittu mitä se tarkoittaa.
Tai vähäisen lukemisen kautta ei osunut silmään, enkä pohtinut asiaa sekuntiakaan, koska mielestäni kaikki sävelet oli jo koskettimissa, en voinut ymmärtää mihin tarvittiin sävellajeja.
 
Saatuani opettajalta solmisaatiotavut, sekä kotitehtävän kirjoittaa ne nuottiviivastolle, siten että rimpsu alkaa eri sävelistä, sekä merkitä jokainen ylennys ja alennus viivastolle, sen jälkeen hän vielä tarkisti että olin tehnyt oikein, jonka jälkeen sain luvan opetella laulamaan näitä edestakaisin.
 
Silloin tajusin että tässähän nyt on ne "perhanan sävellajit". Tuo oivallus aiheutti sen, että koko kasa irtopaloja musiikin teoriasta loksahti paikoilleen.
Olin hyvin ärtynyt ja pettynyt itseeni, että miten en noin selkeää ja yksinkertaista asiaa ollut heti voinut tajuta, sillä kai se yleensä tajutaan luonnostaan, koska missään sitä ei sen kummemmin katsota tarpeelliseksi selittää.
Terssit, kvintit, septimit ym. asettuivat omiin paikkoihinsa, en tarvitse enää sointuopasta kuin tarkistamiseen hankalimmissa soinnuissa, paljon helpompi ja nopeampi on katsoa sointu suoraan koskettimilta (soittaminen eri juttu, osaan kuitenkin nuoteista soittaa melodiat päähäni aika nopeasti).
 
Musiikkitiedostojen lataaminen päähän ja laulamisen työjärjestys:
 
Riistomarkkinatalous on saanut minutkin esineellistämään ihmistä sen verran, että käytin termiä "musiikkitiedostojen lataaminen päähän", se on kuitenkin selkeä termi mielestäni, sillä ilman päässä olevaa musiikkia, sitä ei voi myöskään esittää.
 
Myös voin mieltää, että aivot, siellä oleva musiikki, on kuin työnantaja, äänihuulet taas työntekijä, instrumentti, jonka hyvinvoinnista riippuu paljon se, miltä laulu kuulostaa.
 
Että hyvästä työntekijästä saadaan paras mahdollinen "hyöty", on sen hyvinvoinnista huolehdittava, sitä ei saa ryöstöviljellä eikä hermostuttaa.
Hyvien toimivien äänihuulien on saatava asua hyvissä olosuhteissa, terveessä elastisessa kropassa, sekä niiden pitää antaa toimia omalla luontaisella tavallaan, liian radikaaleja muutoksia on syytä välttää.
Mikäli äänen tuottamisessa on selkeää virheellisyyttä, on muutos parempaan tehtävä lempeästi ja suurella huolellisuudella.
 
Minun ääni-instrumenttini kuulemma toimii ihan oikein, minulla kyse on enemmänkin juuri "työnantaja/työntekijäsuhteesta".
Eli laulan puhtaasti ja oikein silloin kun tiedän mistä sävelistä pitää laulaa, mutta mm. kolmisoinnut eri sävellajeissa olivat minulle aluksi vieraita, niitä, samoin kuin muitakin skaaloja pitää hieroa yhä vielä, ja paljon.
 
Eli jotta laulaminen toimisi hyvin, on äänihuulten työntekijänä oltava hyvässä rentoutuneessa kunnossa, vastaanottamaan ja suorittamaan työnantajalta (aivoilta) saamiaan tehtäviä.
 
Eli laulamisessa tulee ongelmia, elleivät aivot osaa antaa sujuvasti selkeitä käskyjä äänihuulille, tällöin "työntekijä" hermostuu, menee lukkoon, eikä tiedä mitä tehdä, aivan kuten työelämässäkin, jos pomo ei itsekään osaa antaa selkeitä ohjeita, eikä tiedä miten homma tehdään.
 
Itse en enää kuuntele toisten laulua, enkä apinoi toisten ääntä, vaan soitan melodiat koskettimilla, ja laulan niitä omalla äänelläni, jonka annan tulla pakottamatta, luottaen opettajaani joka sanoo, että tässä vaiheessa se toimii ihan hyvin, kunhan tiedän mitä laulan.
 
Eli myöhemmin, kunhan saan päähäni riittävästi selkeitä säveliä, niiden välisiä eroja eri sävellajeissa, osaan kvinttiskaalat eri sävellajeissa ym. eli äänihuuleni saavat, sekä osaavat ottaa vastaan, päästäni lähteviä selkeitä oikeita käskyjä, on aika alkaa työstämään itse sitä ääntä, jos se edes on tarpeellista, johonkin haluttuun suuntaan.
 
Mikäli äänessäni olisi ollut joku selkeä virheellisyys, se olisi korjattu heti alussa.
 
Laulaminen on kuitenkin vain yksi tapa tuoda ilmoille "musiikkitiedostoja" päästään, sitähän ei edes pidä alkuun liikaa tehdäkään.
 
Päässä olevaa musiikkiahan toistetaan yhtä lailla soittamalla kuin laulamallakin, mutta kumpikaan ei onnistu ilman ladattuja toimivia "musiikkitiedostoja".
 
Itsehän alun perin olen ollut kiinnostunut soittamisesta, nyt molemmista, vaikka laulu tällä hetkellä vie selkeästi voiton.
 
Helpoin ja edullisin tapa mielestäni on laulun ohella toistaa ja testata sävelkorvaansa, ovat ns. purkkikitarat.
Nimenomaan nauhattomat, sävelkorvalla soittamiseen perustuvat mallit.
 
http://www.purkkiorjat.net/indexsit/esittely.html
 
Tuolta löytyy ohjeet yksinkertaisen toimivan soittimen rakentamiseksi, itse ostin 0,7 mm siimaa (en vielä testannut) sekä 1,0 mm jonka eroa ei oikeaan nylon G- kieleen kieleen juuri huomaa purkkikitarassa, sekä 1,5 mm siimaa, jonka basson mensuurilla saa kitaran A-kielen vireeseen (ei ehkä paras mahdollinen soundi).
 
Jo yksikielisellä basson mensuurilla olevalla kitaralla saa reilusti kaksi oktaavia, joten silläkin voi soitella melodioita ja eri skaaloja. Sellaiseen ehkä tuo 1.0 mm siima on hyvää, maksaa n. 0,2 €/m.
 
Tällaisella, sävelkorvaan perustuvalla soittamisella voi mielestäni vahvistaa aivojen ja hermojen yhteistyötä, sekä näin oppii kuulemaan sävelen myös oman äänensä ulkopuolelta, sekä samoin kuin laulamisessa, huomaa sen, että jos ei selkeitä käskyjä tule aivoista, soitto ei kuulosta hyvältä.
Itse ainakin luulen tajuavani koska menee oikein ja koska väärin, tällaisella purkkikitaralla myös tuo oikeellisuus on helppo tarkistaa, vaikkapa netistä imuroitavalla viremittarilla, joita on niin kitaralle kuin myös muille soittimille ilmaiseksi imuroitavissa.
Myös otelautaan voi merkata sävelten paikat kuten kitarassa (mutta ehdottoman oikein), mutta tuntuvia nauhoja en suosittele, enkä edes näiden paikkojen katsomista soittaessa.
 
Omaa ääntäni säästääkseni olen soitellut tällaisella purkkikitaralla, sekä olen alkanut kehitellä uusia versioita, helpon rakentamisen ja halpuuden innoittamana.
 
Mielestäni tämä on mainio apuväline aloittelevalle laulajalle, laulunopettajan (mikä tärkein alussa mielestäni kaikille, jotka todella haluavat oppia oikein), jonkinlaisen vireessä olevan kosketinsoittimen skaalojen opetteluun, sekä musiikin teorian, metronomin, äänitimpurin käsikirjan, sekä vaikkapa Tohtori Toonikan lisäksi. (Kirjallisuus ja muu materiaali tietenkin jokaisen oma valinta).
Tuossa siis vain oma mielipiteeni, jota pidän toimivana. Myös netti esim. Wikipedia on täynnä teoriaa kun siihen saa kipinän. Samoin tietenkin tämä Mnet, josta olen saanut paljon hyviä vinkkejä.
 
Tämä kirjoitus oli siis pohdintaa aloittelevalta laulajalta, johon toivon kannanottoja kokeneemmilta laulajilta ja muusikoilta. Tällainen asioiden jäsentäminen paperille selkiyttää asioita omassa päässäni, julkaisemisella toivon lisää ohjeita ja opastusta sekä mielipiteitä puolesta ja vastaan.
 
Aina kuitenkin, näin alussa takaraivossa jyskyttää ajatus, jotta entäpä jos olenkin käsittänyt pahasti kaiken väärin.