Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Uudessa Infernossa on ihan jännä Moonsorrow-haastattelu, jossa väläytellään mm. muutamaa lyriikanpätkää tulevalta levyltä. Jees!

Itselleni Moonsorrow oli yhteen aikaan kovakin juttu, erityisesti albumi Suden uni. Sitten Voimasta ja kunniasta tökki pahemman kerran näiden iänikuisten viikinki- ja kelttijuttujen vuoksi (en oikein tätä kahta osastoa ole koskaan täysin sietänyt). Kivenkantajaa jaksoin taas kuunnella oman aikansa, mutta sitten Verisäkeet ei enää toiminut. Itselleni ko orkesteri oli jo kaikkensa antanut, eikä musiikissaan ollut enää minkäänlaista hohtoa. Kaikki suitsutus ja hehkutus on tuntunut itsestä vain niin yliarvostetulta ja "liialta". Tuli vain sellainen tunne, että aikansa kutakin, ja siitä jälleen eteenpäin.
 
Moonsorrowissa minulla on aina hieman tökkinyt nämä kappaleiden pituudet, sekä "laahaavuus" ynnä synamatta, jotka tosin tuntuvat olevan monen muunkin tämän koulukunnan orkesterin perisyntejä. Samoin jo mainitsemani viikinkimeininki sekä muukin vastaava soturiosasto. Tosin plussana pidän sitä, että ko. orkesteri on pyrkinyt entistä enemmänkin siirtymään pois tästä suunnasta hieman abstraktimmeille laduille, mikä järkeenkäypää lieneekin.
 
Livenä ei ole kyseinen orkesteri koskaan toiminut, minkä tosin ymmärrän, sillä eeppistä monenkirjavaa mattakudosta on helvetin vaikea siirtää liveksi ilman että useampikin osa-alue niistä kärsisi. Tähän on myös muitakin tekijöitä, joiden suhteen voinen kompata tämän ketjun alkupäässä esiintyneitä mielipiteitä.
 
Uusimman levyn suhteen sinällään ei ole odotuksia. Teen haastattelua orkesterille Miasmaan ja saatte lukea arvioni sieltä sitten, jahka se tulee pihalle.

Itselleni Moonsorrow oli yhteen aikaan kovakin juttu, erityisesti albumi Suden uni. Sitten Voimasta ja kunniasta tökki pahemman kerran näiden iänikuisten viikinki- ja kelttijuttujen vuoksi (en oikein tätä kahta osastoa ole koskaan täysin sietänyt). Kivenkantajaa jaksoin taas kuunnella oman aikansa, mutta sitten Verisäkeet ei enää toiminut. Itselleni ko orkesteri oli jo kaikkensa antanut, eikä musiikissaan ollut enää minkäänlaista hohtoa. Kaikki suitsutus ja hehkutus on tuntunut itsestä vain niin yliarvostetulta ja "liialta". Tuli vain sellainen tunne, että aikansa kutakin, ja siitä jälleen eteenpäin.
 
Minulla asia on ollut melkeinpä päinvastoin, eli kiinnostuin Moonsorrowista todella Verisäkeiden aikaan, kyseinen levy oli vain jotenkin niin erilaista kuin se, mitä bändi oli aiemmin tehnyt. Olin kyllä kuunnellut Voimasta ja kunniasta:n ja Kivenkantajan, mutta ne eivät sillä tavalla kolahtaneet. Hmm, ehkä vähän liian tuotettua viikinkimeininkiä minuun makuuni, vaikka ihan kelpo levyjä ovatkin. Verisäkeissä miellytti suuresti mullan ja veren haju, soundien raakuus sekä ajoittaiset blackmetal-vaikutteet, jotka toivat tuulahduksen Norjan vuonoilta. Luonto ja tunnelma ovat Verisäkeillä niin läsnä, että se vie jonnekin ihan muualle kun sitä levyä kuuntelee. Ja koska se on niin hiton kova levy, niin odotan "Hävitettyä" suurella mielenkiinnolla. Minulla on ollut aina outo fiksaatio järjettömän pitkiin biiseihin, niin tuollainen eeppinen "kaksi biisiä, 56 minuuttia" -ratkaisu ei säikäytä mitenkään. Huomatkaa, että eihän tämä tuleva levy siltikään ole kuin kolme minuuttia pitempi kuin esim. Kivenkantaja. Ja lyhyempi kuin Verisäkeet! Musiikkia siinä on keskimäärin saman verran kuin aikaisemmillakin levyillä, vain raitajako on tällä kertaa poikkeuksellinen.

Itselleni Moonsorrow oli yhteen aikaan kovakin juttu, erityisesti albumi Suden uni. Sitten Voimasta ja kunniasta tökki pahemman kerran näiden iänikuisten viikinki- ja kelttijuttujen vuoksi (en oikein tätä kahta osastoa ole koskaan täysin sietänyt).
 
Ites löysin Moonsorrown juuri Voimasta ja kunniasta-levyn kautta.. Konfirmaatiolahjarahoilla tuli sekin sitten hommattua.. Oi ironiaa. :)
 
Itselle tuo Voimasta ja Kunniasta on edelleenkin sitä kautta edelleen tuo Moonsorrown rakkain levy.. Mutta se kenties paljolti musiikkia enemmän kaikkiin muistoihin ja nostalgisiin juttuihin jotka tuohon levyyn liittyvät.. Karun musiikillisesti ajatellen, itsellekkin tuo Suden uni maittaa hieman paremmin nykyään kuin muut levynsä..
 
Kivenkantajaa jaksoin taas kuunnella oman aikansa, mutta sitten Verisäkeet ei enää toiminut.
 
Aivan samanlaisia kokemuksia itselläkin.. Oma mieltymys on rajatutunut melko kärkevästi ajan kanssa siten, että jätän nuo kolme levyn ensimmäistä raitaa lähes poikkeuksetta kuuntelematta, ja kuuntelen vain ne kolme viimeistä raitaa.. Niissä kuului selkeästi se, mikä sitten Verisäkeillä hoidettiin loppuun, eli tarve reivata uutta kurssia.
 
Verisäkeet ei sitten kuitenkaan itseeni lainkaan uponnut, jostakin syystä.. Oli vain kovin vaivautunut olo.. Ihan kuin olisi ex-tyttöystävän kanssa kahvilla käynyt. Jätin sen levyn sitten omaan arvoonsa.. Lisäksi Pimeän se loppupään hidas särövallifiilistelyosa on suoraan eräästä kappaleestani pöllitty :( Perhana olin vihainen kun kuulin sen.. Meinasi lähteä pommikirje Sorvaleiden suuntaan.. :)
 
Itselleni ko orkesteri oli jo kaikkensa antanut, eikä musiikissaan ollut enää minkäänlaista hohtoa. Kaikki suitsutus ja hehkutus on tuntunut itsestä vain niin yliarvostetulta ja "liialta". Tuli vain sellainen tunne, että aikansa kutakin, ja siitä jälleen eteenpäin.
 
Täsmälleen samanlaisia tunteita itsellä.. Olen yrittänyt kovin monesti "löytää" tämän bändin uudelleen mutta ei vain tuota tulosta.. Ymmärrän kyllä kovin miksi bändiä aikoinaan kuuntelin mutta eniten nykyään miellyttävät ne muistot jotka levyistä tulevat.
 
Moonsorrowissa minulla on aina hieman tökkinyt nämä kappaleiden pituudet
 
Jeps.. Vaikka sitä kyllä sitä itsekin tuli aikoinaan tehtyä hirmuisen mittaisia eepoksia.. Suden unella ja V&K:lla pysyi siinä hommassa tolkku eihän seitsemän minuuttia ole edes hirmuisen pitkä kappale. Mutta Verisäkeillä lähti mopo sitten "hieman" kädestä.. Eikä tämä uusikaan nyt mikään yllätys varsinaisesti ollut. :)
 
Pitkä kappale on sangen vaikeampi tehdä hyvin kuin lyhyt.. Mielenkiinnon säilyttämiseen tarvitaan paljon enemmän täkyjä, ja sovituksellista ymmärrystä. Harmittavaa vain, että Moonsorrowlle nuo pitkät kappaleet näyttäisivät olevan melkoinen itseisehto.. Eivät ne kappaleet nyt niin hyvin sovitettuja, kuten olen jo täällä aiemminkin.
 
Moonsorrow tuntuu käyttävän kappaleissaan tämmöistä Dimmu-sovitusmallia.. Tehdään noin kolme-neljä erillistä kappaletta ja sitten liitoskohtiin keksitään jotakin kivaa linnunlaulua ymv.. Välillä sitten palataan vanhoihin teemoihin jotta saadaan säilytettyä jonkinlainen mielikuva yhtenäisestä kaaresta :)
 
Innolla odotan kuitenkin tuota uutta levyä.. Katsotaan josko alkaisi vanha suola janottaa.. Pahoin pelkään vain, että vielä kauemmas ollaan toisistamme ajauduttu.
 
sekä "laahaavuus"
 
Kaverini, kuultuaan Suden Unen päätösraidan, kehitti sen pohjalta Moonsorrow-sovitusmallin: "Otetaan helppo riffi, ja soitetaan sitä niin kauan kuin tuntuu kappaletta palvelevalta.. Sen jälkeen soitetaan se vielä tuplasti pidempään". Sen jälkeen tulee helpon riffin yksinkertaisempi variaatio synamaton kanssa ja sitä soitetaan vielä tuplasti pidempään".. :)
 
Vaikak hieman kärjistetysti totesikin, niin on tuo sangen kuvaavaa.. :)
 
ynnä synamatta, jotka tosin tuntuvat olevan monen muunkin tämän koulukunnan orkesterin perisyntejä.
 
Jeps.. Tämäkin alkoi itse tietyn pisteen jälkeen nyppiä.. Joka stanan kohdassa pitää olla ne "hhhaaaaa" jousimatot siellä.. Mutta onhan se toki sovituksellisesti helppo ja tiettyyn pisteeseen asti toimiva ratkaisu.. Lisäksi se kuulostaa "eeppiseltä". :)
 
Samoin jo mainitsemani viikinkimeininki sekä muukin vastaava soturiosasto.
 
Minua otti.. ja ottaa edelleen enemmän nuppiin se, että Moonsorrown ymv folk-metal bändien lyötyä läpi, on huonojen b-luokan kopiobändien taso noussut räjähdysmäisesti.. Mutta näitähän ei tarvitse kuunnella jos sapettaa. :)
 
Mutta onhan tuo toki sangen huvittavaa, tietyssä mielessä.. Vähän haisee semmoinen "oltiin me joskus viikinkejä"-meininki läpi.. Historiankirja käteen: Eikä oltu! Toki niitä silti ihannoida voi, mutta kannattaa sitä realiteetit pitää päässään silti.
 
Enemmän vain pisti silmään tuosta uudesta Soundin haastattelusta, kun Henri selitti tulessa kuinka nämä viikingit kyllä ovat erittäin vahva osa hänen hengenmaailmaansa.. Mielenkiintoista olisi sitten tietää minkälaisilla vesillä soudellaan tuon suhteen.. Idiotismin ja ideologian ero kun on tämmöisissä asioissa melko hiuksen hieno.
 
Tosin plussana pidän sitä, että ko. orkesteri on pyrkinyt entistä enemmänkin siirtymään pois tästä suunnasta hieman abstraktimmeille laduille, mikä järkeenkäypää lieneekin.
 
Tämmöistä kehitystä on kyllä ollut havaittavissa.. V.Sorvalista on tullut folk-metallin A.W Yrjänä. :) Samankaltaista dadaa ovat tekstit..
 
E: Tulipas pitkä ja pohjattoman turha viesti.. Kuunnelkaa vain sitä bändiä, se on hyvä. :)
 
Mutta on tuo Moonsorrown sekä esikuvansa Bathoryn vakutus omaan musiikkiini ja soittooni melko väistämätön ja selkeä.. Vaikka monenlaista tulee soitettua niin kyllä ne viikinkiyliepiikkajuuret sieltä aika ajoin vahvana pintaan nousevat.

Minulle uppoo joka levyn jokainen biisi. On se welhoo.
 
Suden Uni on paras minusta, koska sieltä löytyy se biisi, joka sai kyseisestä yhtyeestä kiinnostumaan. Tuo biisi on siis Pakanajuhla.
 
Edit: Vielä sen verran että uusimmalla uppoaa sanoitukset kaikista parhaiten ja se tietty tunnelma niissä biiseissä. Yhtään biisiä en ole oikeastaan taustamusiikkina viitsinyt kuunnella. Täytyy kuunnella jokaikistä elementtiä niistä, jotta ne toimii. Ainakin näin minulla.
 
Toisin sanoen nuo biisit vaatii aikaa.
 
Jotunheim ei minulle toiminut ennenkun kävin Norjassa ja kuuntelin siellä merenrannalla tuota biisiä. Siitä asti se on toiminut joka kerta kun sen on pistänyt soimaan.

Jotunheimikin on niin täydellinen kokonaisuus.
 
;')
 
Tästä biisien pituudesta sen verran ihan näin ohi aiheesta, että jos reilun kymmenminuuttisen biisin kuuntelu tuottaa vaikeuksia niin en suosittele Wagnerin oopperoita: Kuuden tunnin (ja kahden väliajan) jälkeen voi ruveta persettä pakottamaan. :D
 
En minä usko, että valtaosalle ne kappaleiden pituudet tuottavat ongelmia pituutensa vuoksi. Itseä lähinnä ripoo, kuten tuolla ylempänäkin mainitsin, se sovitusmalli. Monesti tulee semmoiset vibat, että siellä on se pituus sen pituuden vuoksi. Toisaalta, sovituskeino sekin.. Monissa veisuissa sen saman asian vain saisi sanottua neljässä minuutissa. Mutta kukin tavallaan..
 
Kyllähän sitä kappaletta kuuntelee niin pitkään kun mieli tekee, kesti se sitten kaksi sekunttia tahi kaksi päivää..

Verisäkeet ei sitten kuitenkaan itseeni lainkaan uponnut, jostakin syystä.. Oli vain kovin vaivautunut olo.. Ihan kuin olisi ex-tyttöystävän kanssa kahvilla käynyt. Jätin sen levyn sitten omaan arvoonsa..
 
Helvetin hyvin sanottu! :)
 
Verisäkeet oli itselle lähinnä pettymys sen takia, koska se lupasi enemmän kuin mitä antoi. Karhunkynnen perusteella odotin lopunkin levyn olevan yhtä raakaa kamaa, mutta sitten muut kappaleet olivatkin enemmän tahi vähemmän taas tätä osastoa, mikä on Moonsorrowissa aina minua ottanut päähän. Jotunheim ärsytti juurikin nimensä viikinkiassosiaatioiden takia; tuli taas tämä tuttu tunne: "Ei vittu, taas tätä osastoa!" Eritoten Verisäkeistä käytetyt hehkutukset "raaka", "luonnonmakuinen" yms. tuntuivat omassa pääkopassani olevan aivan liikaa. Ja se viimeinen akustinen kappale oli pseudokansanperinteisyydensä tähden suorastaan piste ärsytyksen ii:n päälle.
 
Minua otti.. ja ottaa edelleen enemmän nuppiin se, että Moonsorrown ymv folk-metal bändien lyötyä läpi, on huonojen b-luokan kopiobändien taso noussut räjähdysmäisesti.. Mutta näitähän ei tarvitse kuunnella jos sapettaa. :)
 
Olen täysin samaa mieltä kanssasi! :)
 
Teen nykyisin aika paljon levyarvioita juurikin ko. genrestä, (mutta onneksi myös muustakin musiikista) ja täten saan säännöllisesti kuunneltavakseni toinen toistaan kin surkeampia levytyksiä. Noh, siinä on onneksi se hupinsa, että ei tarvitse hassuin sanankääntein ilmaistua kritiikkiä säästellä.. :D
 
Mutta onhan tuo toki sangen huvittavaa, tietyssä mielessä.. Vähän haisee semmoinen "oltiin me joskus viikinkejä"-meininki läpi.. Historiankirja käteen: Eikä oltu! Toki niitä silti ihannoida voi, mutta kannattaa sitä realiteetit pitää päässään silti.
 
Ymmärtäisin tämän viikinkitematiikan paremmin, jos kyseessä olisi ruotsalainen, norjalainen, tanskalainen, fääriläinen tahi islantilainen yhtye. Mutta kun on kyseessä suomalainen orkesteri, niin se tuppaa vain ärsyttämään, koska meillä on omakin mytologia ja kansanrunous olemassa, josta yhtäläillä löytyisi vaikka mitä ammennuksen aiheita, jotka sopisivat kaikin puolin niin paljon paremmin tähän konseptiin. Tämä erityisesti harmittaa, koska välistä ulkomaalaisilla foorumeilla sitten tämän takia tapaa näitä harhaanjohtavia yleistyksiä "suomalaiset viikingit" jne., mitä sitten yleensä olenkin korjaillut selittämällä suomalais-ugrilaisista juuristamma.
 
En minä usko, että valtaosalle ne kappaleiden pituudet tuottavat ongelmia pituutensa vuoksi. Itseä lähinnä ripoo, kuten tuolla ylempänäkin mainitsin, se sovitusmalli. Monesti tulee semmoiset vibat, että siellä on se pituus sen pituuden vuoksi. Toisaalta, sovituskeino sekin.. Monissa veisuissa sen saman asian vain saisi sanottua neljässä minuutissa. Mutta kukin tavallaan..
 
Itselläni on tuo ihan sama juttu. Olen kuunnellut paljon pitkiä kappaleita ja se on sellainen taitolaji, johon ei monet pysty. Moonsorrowin kohdalla juuri tuo mainitsemasi sovitusmalli kusee pahimman kerran. Eritotenkin kun tuntuu siltä, että paljon parempaankin sovitukseen kumminkin Moonsorrowin miekkosilta taatusti taitoa löytyisi.

Ville Sorvalin haastattelussa sanoi mies näin: Studioon lähdettiin fiiliksissä Norja '93 ja sitähän sieltä sitten myös tuli.
 
Minusta tuo sallii sen "viikinkijutun", joka ei minua häiritse ja mitä en oikeastaan koko levyltä löydä muista biiseistä kun Jotunheimista. Ja Jotunheimista kun muuttaisi nimen, ei koko konseptia edes tajuaisi koko biisistä. Minulle tuossa biisissä on jotain ihan muuta sanottavaa ja itse sen siitä löysin. Ehkä tuo nimi sitten peittää alleen liikaakin.
 
Karhunkynsi on loistava biisi. Siinä on sitä jotain mitä oli myös vanhemmilla levyillä ja se tekee siitä todella loistavan aloitusbiisin.
 
Vielä täytyy hehkuttaa, että levy on todella hyvä, kun siihen osaa asennoitua oikealla tavalla ja jättää kaikki muu ajateltava vähäksi aikaa, istua kuuntelemaan tunniksi loistavaa musiikkia 'pimeään'.
 
Menkääpäs muuten johonkin korpeen kuuntelemaan noita biisejä! Toimii. :)
 
Mutta se siitä filosofoinnista. Ei levystä ole tietenkään pakko pitää, mutta sanon vaan että en minäkään siitä ensin pitänyt.
 
Uutta levyä kiivaasti odotellessa...

Ville Sorvalin haastattelussa sanoi mies näin:
 
Minusta tuo sallii sen "viikinkijutun", joka ei minua häiritse ja mitä en oikeastaan koko levyltä löydä muista biiseistä kun Jotunheimista. Ja Jotunheimista kun muuttaisi nimen, ei koko konseptia edes tajuaisi koko biisistä. Minulle tuossa biisissä on jotain ihan muuta sanottavaa ja itse sen siitä löysin. Ehkä tuo nimi sitten peittää alleen liikaakin.
 
"Viikinkimeiningillä" tarkoitan tässä yhteydessä orkesterin aikaisempiakin senhenkisiä viittauksia, en pelkästään Jotunheimia. ;)
 
Menkääpäs muuten johonkin korpeen kuuntelemaan noita biisejä! Toimii. :)
 
Itsellä kyllä korvessa toimii paremmin hieman jokin muu musiikki, mm. ihan oikea kansanmusiikki, mutta ei siinä mitään. ;)
 
Ei levystä ole tietenkään pakko pitää, mutta sanon vaan että en minäkään siitä ensin pitänyt.
 
Ja sen verta tiedoksi, jotta itsestäänselvästikin tulin levyn kuunnelleeksi useammankin kuin vain sen yhden kerran. Eikä toimi, kun ei vain toimi. Ei kait siinä sen enempää.

"Viikinkimeiningillä" tarkoitan tässä yhteydessä orkesterin aikaisempiakin senhenkisiä viittauksia, en pelkästään Jotunheimia. ;)
 
Jaajaa.. No ei siinä sitten. Jos se häiritsee, niin voihan se tosiaan vähän tökkiä musiikkia kuunnellessa.
 
Itsellä kyllä korvessa toimii paremmin hieman jokin muu musiikki, mm. ihan oikea kansanmusiikki, mutta ei siinä mitään. ;)
 
Offtopikkia, mutta menkööt:
 
Kansanmusiikki uppoaa myös minuun (korvessa ja muuallakin), mutta liian vähän löytyy mollivoittoisia sävellyksiä niistä, kuten Konevitsan Kirkonkellot, Kalevala sävelmä ja muut karjalan suunnalta tulleet kauniit kantelesävellykset. (voit suositella jos tiedät joitan sen tyylisiä) Täytyy siis turvautua muihin genreihin. Ei meinaa mikään duurissa menevä kansanmusiikki upota sitten yhtään.
 
Ja sen verta tiedoksi, jotta itsestäänselvästikin tulin levyn kuunnelleeksi useammankin kuin vain sen yhden kerran. Eikä toimi, kun ei vain toimi. Ei kait siinä sen enempää.
 
Monta kertaa se minullakin vaati, mutta jos se ei uppoa niin eihän sitä väkisteen kannata itselleen 'sontaa' syöttää. (noin vertauskuvallisesti..) :)

Kansanmusiikki uppoaa myös minuun (korvessa ja muuallakin), mutta liian vähän löytyy mollivoittoisia sävellyksiä niistä, kuten Konevitsan Kirkonkellot, Kalevala sävelmä ja muut karjalan suunnalta tulleet kauniit kantelesävellykset. (voit suositella jos tiedät joitan sen tyylisiä) Täytyy siis turvautua muihin genreihin. Ei meinaa mikään duurissa menevä kansanmusiikki upota sitten yhtään.
 
Itselleni uppoaa nimenomaan myös duurisävellykset, koska kansanmusiikkihan on nimenomaan käsittänyt koko elämän kaikki kirjot: arjen, juhlat, ilot, surut, kaiken.. Ei siis vain pelkkää duuria tahi mollia. Suomalaisten ihannoima mollipollihan on muutenkin tuoreempaa perua, eikä näin ollen palaudu vanhoihin kansanmusiikkiperinteisiimme. Kannattaa kuunnella vaikkapa Värttinän ensimmäistä levyä, Vihma-levyä sekä Ilmatar-levyä. Muita suositeltavia orkestereja/artisteja ovat Lieto, Leena Joutsenlahti, Timo Väänänen ja Maanakka. Muitakin nuita on paljon, mutta voin antaa yksityiskohtaisemman suosituslistan vaikka privaviestitse tms.

Itselleni uppoaa nimenomaan myös duurisävellykset, koska kansanmusiikkihan on nimenomaan käsittänyt koko elämän kaikki kirjot: arjen, juhlat, ilot, surut, kaiken.. Ei siis vain pelkkää duuria tahi mollia. Suomalaisten ihannoima mollipollihan on muutenkin tuoreempaa perua, eikä näin ollen palaudu vanhoihin kansanmusiikkiperinteisiimme. Kannattaa kuunnella vaikkapa Värttinän ensimmäistä levyä, Vihma-levyä sekä Ilmatar-levyä. Muita suositeltavia orkestereja/artisteja ovat Lieto, Leena Joutsenlahti, Timo Väänänen ja Maanakka. Muitakin nuita on paljon, mutta voin antaa yksityiskohtaisemman suosituslistan vaikka privaviestitse tms.
 
Eiköhän sitä nuilla alkuun pääse. Kiitoksia. /End of offtopic.

Tuollainen lyhyt preview löytyi: http://www.youtube.com/watch?v=-638XtL75_g

Tuollainen lyhyt preview löytyi: http://www.youtube.com/watch?v=-638XtL75_g
 
Itselle upposi tuo kyllä hemmetin paljon paremmin kuin mikään Verisäkeiltä.. Olihan tuossa tiettyjä korvaan iskeviä piirteitä mutta kelpo shittiä yhtä kaikki. Positiivinen yllätys. Kyllä tuo levy hankintaan menee.

Tuollainen lyhyt preview löytyi: http://www.youtube.com/watch?v=-638XtL75_g
 
Nam sanon minä.

Tässähä alkaa jo tutista jännityksestä. Odotan tältä levyltä paljoa ja jollei se sitä anna niin syön pääni.

Kyllähän tuo nii lupaavalta kuulosti että ei tässä muukaan auta ku ekana päivänä ku tulee ulos hakea omaksi.

Ei tuosta näytteestä saanut oikein mitään irti. Jos puolituntisesta biisistä otetaan puolen minuutin näyte, niin en viitsi mitään kummempia johtopäätöksiä vetää. Näyte toi mieleen Kivenkantajan, joka ei ollut mielestäni kovin hyvä levy.

Ei tuosta näytteestä saanut oikein mitään irti. Jos puolituntisesta biisistä otetaan puolen minuutin näyte, niin en viitsi mitään kummempia johtopäätöksiä vetää.
 
Eipä kyllä. Mutta se näyte olikin melkein minuutin!