Yleistä keskustelua musiikista ›

Sex Pistols! Joskus tyyliin melkein vaippaikäisenä näin telkkarista Sex pistolsin "Pretty Vacant" musa-videon. Olin ihan luukku auki et mitä noi on. Näin varmaan painajaisiakin, kun ne oli niin rumia ja kauheita. Sitten kun vähän tuli ikää niin muistin ton homman ja oli pakko alkaa diggaamaan.

Kolmanteen luokkaan asti kuuntelin vain jotain poppia mitä tuli radiosta. Oliskohan ollu 94 vai 95 vuonna meille ilmestyi Forrest Gumpin soundtrack jota sitten kuuntelin päivät pitkät. Edelleen se levy on mulle se täydellinen nostalgialataus ja biisit ovat kuolemattomia.

Pari vuotta sen jälkeen kuuntelin räppiä ja 97 vuonna kuulin Panteran Cowboys From Hell biisin ja olin myyty. 98 aloin taas diggailemaan kaikkea hippirokkia.

2000 vuonna kuulin Raised Fistiä ja se muutti käsitykseni punkista. 2000 vuonna kuulin myös Kingston Wallia josta lähti progeinnostukseni, sillä tiellä ollaan edelleen vaikka toki muutakin musiikkia kuuntelen.

Kuuntelin pari vuotta sitten ihan innossaan Limp Bizkitiä ja jotain Linkin Parkia. Nyt en vois kuvitella kuuntelevani niin löyhää musaa. Nykyän kuuntelen vain jotain Dimmu Borgia ja Crade of Filthiä. Children of Bodomia kuuntelin vähän liikaa ja siitä meni vähän into mutta kyllä sitä popittaa.
Mutta heavy metalli innostun varmaan alko Bodomista ja Laihon upeista skitta sooloista.

Joskus ~94 10-vuotiaana näin jommassa kummassa Wayne's Worldissa Aerosmithin esiintyvän ja ajattelin, että toi vois olla mielenkiintoista. Tuli sitten hiljalleen ostettua enemmänkin levyjä bändiltä ja 70-luvun tuotantoon siirtyessä alkoi samalta aikakaudelta löytyä muutakin, jopa parempaa musiikkia. Se avasi silmiä aika paljon.

Toinen oli sitten Kimmo Pohjonen Kluster n. 2 vuotta sitten. Sen jälkeen kiinnostukseni "kokeellisempaan" oli sinetöity.

Seuranneen metal-kauden jälkeen kolahtikin sitten punk, J.M.K.E. ja "Tere Perestroika", koko "Külmale maale" -lätty oli ja on yhä loistava ja "Gringode kultuur" vielä parempi. Tukka poikki ja pystyyn taas!
 
Oi!

Hih, hauska aihe. Hmmm... Eka levyni oli Dingon Kerjäläisten valtakunta, sain sen joskus 5-vuotiaana. Sen jälkeen oli piiitkään taukoa ennen kuin innostuin mistään musiikista, ja se mistä innostuin oli sit New Kids On The Block joskus 11-vuotiaana. Sit oli taas pari vuotta taukoa, kunnes löysin NKOTB:n jostain syystä uudelleen, ja sitten alkoi tulla muitakin bändejä, käsitystä muuttavimpia ehkä The Prodigy ja Offspring. Ice-T oli myös suuri suosikki, kuten ylipäätään hip hop. Tykkään vieläkin kaikista noista, mulle ei ikinä oo tullu sitä, että lakkaisin tykkäämästä jostain, aina vaan tulee lisää ja lisää suosikkeja, mutta vanhatkin säilyy, vaikkei niitä tietenkään niin paljoo ehdi kuunnella.
 
Ihan viime vuoden kuluessa tutustuin bändiin, joka taas onnistui laajentamaan mun käsitystä musiikista, nimittäin Malice Mizer. Niillä on aivan uskomattoman erityylisiä biisejä, ja vaikutteita otettu vähän sieltä täältä, popista, klassisesta, metallista, punkista, iskelmästä, technosta, industrialista... Tai jotain, en mä osaa enää kategorisoida asioita. Vaikka mä tykkäänkin hyvin monenlaisesta musiikista, niin meni jonkun aikaa ennen kuin opin tykkää kaikista niitten biiseistä. Mutta hupsistaheijaa, niin siinä sitten kävi, ja nyt se on varmaan mun kaikkien aikojen suosikkibändi =)

Isoveljeni osti vuonna 1992 Faith No Moren Angel Dust-loistolevyn. Olin tuolloin 7-vuotias, ja koska isoveljeni oli antanut minulle porttikiellon huoneeseensa johtuen ainaisesta levyhyllyn penkomisvietistäni, jouduin kuuntelemaan ko. levyä oven takaa. Se oli hyvin aikainen herätys Pattonin maailmaan, ja ehkä juuri sen takia olen näin kieroutunut.
 
Paria vuotta myöhemmin samainen isoveli osti Tori Amoksen Under The Pinkin, ja taas pientä ihmistä vietiin. Muistan elävästi, kuinka hoilasin Cornflake Girliä, kun kukaan ei kuunnellut (tai niin ainaski luulin) ja päätin että isona minusta tulee Tori.
 
Myönnetään, että minullakin on ollut nolot Taikapeili/HIM/Sentenced-kauteni, mutta mitäs tuosta.

Joskus vuonna 1998-1999 olin vielä kova mainstream-musiikin kuluttaja. Isäni ja äitini kuitenkin kuuntelivat autossa kovasti Ismo Alangon Pulu - levyä, ja vaikka aluksi se tuntui kamalan kehnolta, niin vähitellen se alkoi kiehtoa. Kun sitten he ostivat Hassisen Koneen kokoelmalevyn, niin hyvin pian se alkoi soida minun soittimessani 24/7. Siitä lähtien musiikkimakuni on ollut "valikoivampaa", jos näin voi sanoa.

Slade!

kuulin seitsen vuotiaana anthraxia ja sen jälkeen kaikki oli menetetty.

Joskus aikoinaan COB sai minut kiinnostumaan musiikista. Kun sitten budumin pippelidödöön oli kyllästynyt, tuli Barathrum ja Enochian Crescent ja black metalli sekä HC punk - olinhan vihainen ja angstinen yläastelainen joka tahtoi polttaa kirkkoja. Nykyään yksikään bändi ei kuullosta niin hyvältä että sitä jaksaisi putkeen kauan kuunnella. Tulee vedettyä noita aineit.. tarkoitan musiikkityylejä aika paljon erilaisia. Sekakäyttöä siis, kaikkein vaarallisinta huum... tarkoitan musiikin kuuntelua.

No lähin hevin suuntaan, kun (vieläkin) paras ystäväni soitti minulle the trooperin. siitä se sitte lähti...

WHITE STRIPES!
 
Kuuntelin ennen Nirvanaa(maailman paras bändi) ja Bodomia, Panteraa ja Metallicaa. Kuuntelen niitä toki vieläkin, mutta vähemmän. Soitin hevibändissä, josta erosin päästäkseni soittamaan kunnon rokkia.

Iron maiden : Powerslave
Eka hewilevy jonka ostin...
ja olin että vau

Kun näki miten casio-urusta koskettimet vaan lens kun eläkeläisten ona hakkas niitä vasaralla.

Jaaha, joo Cream ja J.Hendrix aiheuttivat 60-luvun lopulla sen, että omat käsitykseni musasta heittivät häränpyllyä. Toki myös Beatles joskus v. 65 ja Allman Brothers (kitaranmusan suhteen) 70-luvun alussa pistivät ajattelemaan juttuja uudelta pohjalta.