Aihe: POD XT keikkakäytössä -- pari kiparaa kysymystä
1
zeepa
13.12.2006 18:01:49
Hankin kotiäänityksiä varten Pod XT:n ja totesin kelpo peliksi monipuolisuutensa tähden, mallinnukset tosiaan on kehittyneet vuosien varrella ja ihan pätevää clean/blues/rock -soundia kuulostaisi saavan strat-kopiolla irti, metallissa toimivat asetukset vielä hakusessa EMG81 mikitetyn kitaran kanssa -- pitänee Metal Shop -lisäpalikkaan tutustua.
 
Rupesin harkitsemaan PODin käyttöönottoa livetilanteissa (FBV Shortboardilla ohjattuna), jolloin kitarapäättäri olisi aika välttämätön. Toki PODin alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisesti olisi parasta kytkeä vehje suoraan PA:han ja kuunnella itseään lavalla monitorista, mutta erinäisistä esiintymispaikkakohtaisista PA/lavamonitoroinnin toteutuksen&tason eroista johtuen mieluummin edelleen haluaisin tuutata soittoni kitarakaapista ulos ja siitä normaalisti mikittäen eteenpäin.
 
Kuulisinkin mielelläni PODin kanssa (XT/XT Live/XT Pro tms) keikkailevilta:
1) mitä päättäriä ja kitarakaappia käytät ja miksi? :-)
2) minkätyylistä musiikkia soitat?
3) jos olet joutunut käyttämään keikoilla muita kuin omaa kaappiasi (jaettu backline tms), onko ilmaantunut ylitsepääsemättömiä ongelmia, vai jeesaako PODin EQ pahimmissa tilanteissa minkä verran?
4) käytätkö erillistä räkkieq:ta tms. ennen päättäriä?
5) kytketkö kaikki cab/mic/air -hässäkät pois päältä livenä (kuten manuaalissa kehoitetaan päättäriä ja kaappia käytettäessä)?
 
Eli mielellään vastauksia niiltä, joilla on ihan käytännön kokemusta erilaisista vempeleistä (putkinupit, etuset/päätteet, kaapit, mikitykset, efektit jne), että on jotain vertailupohjaakin. Putkinuppeja (Laney, Marshall, Mesa) muutamia vuosia käyttäneenä tiedän, ettei näillä mallintavilla härpäkkeillä alkuperäiseen täysin päästä, mutta tavoitteena onkin saada livenä bändin kanssa eri tilanteissa musatyylin mukaan joustava setuppi, joka vaatii mahdollisimman vähän säätämistä efektipedaalien & looppien, midiboardien, kanavanvaihtajien ja muiden piuhoitusten sekä tasojen mätsäämisen kanssa.
 
Jeps, roiskikaahan ajatuksenne tähän ketjuun ja tattista!
YaketyYak
14.12.2006 11:29:09
Itse käytän XT Pro:ta, ilman päättäreitä, XLR:ien kautta suoraan (tietty lavamonitoroinnit sun muut käytössä) Eri asia tietenkin olisi jos tekee esim. laulukamakeikkaa, tällöin todennäköisesti olisi käytössä "treenikämppäkattaus" eli sielä käytän Atomicin kaappeja (2 kpl).
saastara
14.12.2006 12:50:28
Ot:na mainitse nyt omista kokemuksista sen, että itse soitan aina tuo direct out mode päällä.. Omaan korvaan se vain kuulostaa parhaalta ja kaikkein "rapsakimmalta".
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
Exhausted
14.12.2006 13:23:37
 
 
Tietty saundit kannattaa säätää aina käytettävissä olevan laitteiston ja asetusten mukaan. Turha kuvitella että kotona studio directillä kotistereoihin tehty saundi toimii yhtä hyvin vahvarin edessä pelkästään vaihtamalla combo fronttiin. Itsellä on aina ollut erikseen saundit bändi- ja studiokäyttöön.
zeepa
14.12.2006 13:42:00 (muokattu 14.12.2006 13:49:27)
Tietty saundit kannattaa säätää aina käytettävissä olevan laitteiston ja asetusten mukaan. Turha kuvitella että kotona studio directillä kotistereoihin tehty saundi toimii yhtä hyvin vahvarin edessä pelkästään vaihtamalla combo fronttiin. Itsellä on aina ollut erikseen saundit bändi- ja studiokäyttöön.
 
Jep, ja asiaan liittyen: levyllä soiva kitarasoundi kuitenkin rakennetaan studiossa usein tuplauksien/useiden eri soundien yhdistelmien varaan. PODin tone presettejä toisilleen Metallica/Pantera/SOAD -kuvauksilla netissä jakelevat käyttäjät vaikuttavat usein unohtavan kyseisen faktan, josta johtuen livekäytössä presetit sitten kuseekin :-)
 
Tosiaan tarkoitus olisi tehdä omat presetit livesetupin mukaan, mutta usein kuitenkin kitarakaappi on semmoinen X-tekijä keikoilla, jos backlinen tuo joku muu. Kiinnostaisi siksi juuri, kuinka paljon eri kaappien kanssa samaa päättäriä ja PODia käyttäessä voi joutua säätämään kaapista riippuen (yleensä tuppaa olemaan perus 4x12). Kyllähän normi putkinuppikin vaatii EQ:n puolesta säätämistä tilanteiden mukaan, mutta lopputulos on yleensä kelvollinen jokatapauksessa. Riittäneekö joku master-eq tässä pod+päättäri yhdistelmässä hoitamaan samaa virkaa..
 
Välikysymys Exhaustedille: käytitkö muuten Mesan 2:50 vai 2:90 päättäriä?
saastara
14.12.2006 14:09:33
Tietty saundit kannattaa säätää aina käytettävissä olevan laitteiston ja asetusten mukaan. Turha kuvitella että kotona studio directillä kotistereoihin tehty saundi toimii yhtä hyvin vahvarin edessä pelkästään vaihtamalla combo fronttiin. Itsellä on aina ollut erikseen saundit bändi- ja studiokäyttöön.
 
Jutun vitsi olikin nyt siinä, että soitinpa PA:han, comboon, koneelle, kaappiin, päättäriin, nuppiin, mihin vain.. Aina sitä tulee säädettyä se directille, koska se soundi vain omaa korvaa enemmän miellyttää.
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
Exhausted
14.12.2006 15:59:09 (muokattu 14.12.2006 15:59:26)
 
 
Välikysymys Exhaustedille: käytitkö muuten Mesan 2:50 vai 2:90 päättäriä?
 
2:50 oli. Tehoiltaan aivan riittävä ja saundiltaan hyvä. 2:90:n kauttakin soitin parilla keikalla kahteen eri kaappiinkin, Mesan 4x12 ja Orangen 2x12. näistä ensimmäinen toimi hyvin, jälkimmäinen taas oli pahin katastrofi, siinä alkoi miksaajakin jo vittuilemaan soundcheckissä. En tiedä mistä sitten johtui.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)