Aihe: Vuoden levyt ja biisit 2006
1 2 3 4 5
Väinämöinen
22.11.2006 13:38:36
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
 
The Haunted - The Dead Eye
 
Täyttä tykitystä alusta loppuun, ei niin yhtään täytebiisiä! Meininki on ehkä aavistuksen metalcorempaa kuin esim. rEVOLVErilla, mutta onneksi metalcoresta ei kuitenkaan voida vielä puhua. Dolvingin vokalisoinnit on viety aivan eri ulottuvuuteen, mutta niin aggressiivisemmat kuin seesteisemmätkin osuudet toimivat.
 
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
 
Amon Amarth - Valhall Awaits Me
 
Amon Amarth oli The Hauntedille kivenkova haastaja, joten valitaan sitten näin. Levyn aloitusbiisi, potkaisee albumin käyntiin komeasti. Rivakka ralli välittää toimivasti tunnelman siitä, miten Valhalla odottaa kuoleman jälkeen. Olavi Mikkosen upea soolo istuu kappaleeseen kuin Atte potalle. Eipä voi liiallisista tiluista moittia! Niin, ja kitarasoundit (koko levyllä) ovat aivan erinomaiset! Kalusto on ymmärtääkseni Gibson/Hughes&Kettner -linjaa.
 
3. Vuoden paras kotimainen albumi
 
Stam1na - Uudet kymmenen käskyä
 
Tämän levyn myötä Stam1nasta tuli Suomen Strapping Young Lad, on tällä levyllä niin paljon Deviniä. Ja tämähän ei tahtia haittaa ensinkään! Biisimateriaali on tasavahvaa, yhtenäistä, mutta kaikkea muuta kuin tylsää. Tämä on niitä levyjä, joilta on turha erottaa parhaaksi yksittäistä kappaletta.
 
4. Vuoden paras kotimainen biisi
 
Mokoma - Sirppi
 
Ihme, ettei tätä pistettykään pitkäsoitolle. Ehkä tälle ei vain ollut paikkaa levyllä. Mukavan melodinen, silti nopea tempo. Ehkä työnimi "Celtic Frost" kertoo jotain.
 
5. Vuoden yllättäjä (bändi, ihminen, ihan mitä vaan)
 
Tarot - Crows Fly Black. Levy on perinteisempää Tarotia, Suffer Our Pleasuresin modernimpi linja ei jatkunutkaan, mitä en juurikaan pahoittele. Tämmöistähän (Crows Fly Black) Tarot on ennenkin tehnyt, joten miksi ei pitäisi kiinni omasta linjastaan. Bändi saavutti uransa ensimmäisen listaykkössijan tänä vuonna ja lähtee kohta uransa ensimmäiselle Euroopan-kiertueelle.
 
6. Vuoden alisuorittaja (sama)
 
Wintersun, luvattu kakkoslevy siirtyikin ensi vuodelle.
 
7. Vuoden moka (sama)
 
Tuska-festivaalin moshpit-rajoitukset. Moinen toiminta ei kuulu metallifestivaaliin.
Ammattipurjehtija ottaa tyynen rauhallisesti.
Wiitala
22.11.2006 14:41:19
1. Vuoden paras ulkomainen albumi Gåte - Liva (erityisesti DVD, mutta myös CD.)
2. Vuoden paras ulkomainen biisi Andreas Ljones Band - Purus (Lupus Island)
3. Vuoden paras kotimainen albumi Gjallarhorn - Rimfaxe
4. Vuoden paras kotimainen biisi Gjallarhorn - Rimfaxe (Rimfaxe)
 

 
5. Vuoden yllättäjä (bändi, ihminen, ihan mitä vaan) Loituma (Ievan polkka anime-leffan soundtrackilla)
6. Vuoden alisuorittaja (sama) (myöhemmin)
7. Vuoden moka (sama) (myöhemmin)
"Siat pääsee taivaaseen, ihmiset ei. Liity meihin enkeleihin."
Marlowe
22.11.2006 15:06:02
Jälleen huomaa, miten pahasti sitä onkaan fiksoitunut parin- kolmenkymmenen vuoden takaiseen musiikkiin, sillä etenkin kotimaisella puolella tulee vaikeuksia nimetä tämän vuoden parhaita juttuja.
 
Eli näin mennään (mietin vielä lisää ja palaan asiaan myöhemmin):
 
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
Bob Dylan - Modern Times. Aika vähiin jäivät tänä vuonna hankitut uutuuslevyt, mutta roots-henkinen "Modern Times" todella kuvaa. Lisää perusteluja Bob Dylan -ketjusta Rock/Pop-osastolta.
 
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
 
3. Vuoden paras kotimainen albumi
 
4. Vuoden paras kotimainen biisi

ja

5. Vuoden yllättäjä (bändi, ihminen, ihan mitä vaan)
PMMP. En tuntenut yhtyeen tuotannosta kuin ne radiossa soineet isot hitit, ja huolimatta kuulemistani kehuista menin kuuntelemaan yhtyettä Qstockiin vähän skeptisin mielin. Lopputulos: PMMP:n energinen pop/punk-sekoitus festivaalin parasta antia.
 
6. Vuoden alisuorittaja (sama)
 
7. Vuoden moka (sama)
 
Muuten: brittiläinen Uncut-lehti otti varaslähdön ja listaa uusimmassa numerossaan kuluneen vuoden 50 parasta pitkäsoittoa. Listan kärki ohessa:
 
1. Bob Dylan - Modern Times (Columbia)
2. Scritti Politti - White Bread Black Beer (Rough Trade)
3. Comets on Fire - Avatar (Sub Pop)
4. Joanna Newsom - Ys (Drag City)
5. Neil Young - Living with War (Reprise)
"Drove downtown in the rain / nine-thirty on a Tuesday night / Just to check out the late-night record shop. / Call it impulsive, call it compulsive, call it insane / but when I'm surrounded I just can't stop." (Barenaked Ladies: Brian Wilson)
Schnowotski
22.11.2006 16:26:56 (muokattu 22.11.2006 16:31:25)
Vuoden paras levy lienee Tommi Liimatan "Tropical cocktail".
 
Ei mitenkään liian helppo paketti, mutta sisältää myös hittiainesta, ja Jumalaa, eli Liimattaa, on kiittäminen myös siitä, ettei ole lähdetty mihinkään siloposkiprogeiluun, vaan levy on sopivan karhea. Ja ovathan ne tekstit jälleen hienoja, kokonaisuuden teema pysyy kasassa levyn ajan. Levyn parasta antia lienee "Tahrainen rekisteri", josta löytyy hienoja lausahduksia, kuten "Älä päästä minua ulos äitii-ii: minulla on tahrainen jo rekisteri" - puhumattakaan lopun riimittelystä, jollaista luotettavan lähteen mukaan tekee "joko ala-asteelainen tai kolmekymppinen nero". Itseasiassa Tahraisessa rekisterissä voisi olla ainesta jopa vuoden biisiksi.... ehkä, ehkä. Toinen levyltä nostettava biisi lienee "Jos ei tosiaankaan olisi", mutta hieman kömpelö siirtymä duurikertsiin laskee vähän pointseja, vaikka toisaalta palauma molliin on toteutettu upeasti. Johnny Pallari soittaa biisiin helkutin hienon soolon.
 
Vuoden paras biisi lienee Viikatteen vastikään julkaistu "Ah, ahtaita aikoja"
 
Viikatteen singlebiisit eivät yleensä ole kauheasti vakuuttaneet, mutta tällä kertaa on minuakin miellyttävä biisi singleytetty. Onhan biisissä suhteellisen nerokasta poukkoilua A- ja H-mollisäveleilajien välillä, mikä ensimmäisellä kuuntelukerralla parissa kohtaa hämäsi, kun H-molliin tottuneena tulkitsi terssittömän A-mollisoinnun H-mollin seitsemänneksi asteeksi - siis duurisoinnuksi! Ja onhan biisissä helevetin kova kertsi, sekä sanoitus. En olisi uskonut näin hyvää tekstiä kuulevani, riimittelyhän svengaa kuin kolmijalkainen hirvilauma: "On helppo lahoavan jollan alla olla ja odottaa..."
 
Mutta jottei liian yksinkertaiseksi menisi, niin mainittakoon tähän vuoden paras biisi -kategoriaan pari biisiä jo lähes unohduksiin jääneeltä Timo Rautiaisen soololta: pesäpallomaila on hieno hevibiisi kierolla kertsillä, punainen viiva hienoa hittistelyä ja meille niin rakas sitäperinteistämollistelua. Ja onko Kotiteollisuuden "Vieraan sanomaa" tältä vuodelta? Hieno biisi sekin!
 
Yllättäjä-kategoriaan voinee mainita Von hertzen brothersien Kiss a wish -kappaleen. Ensimmäinen kerta kun kyseistä bändiä kuulin, mutta hyvältähän se kuulosti. Jopa proge-väliosa toimii tuossa biisissä - toisin kuin King Crimsonin Starlessissa, johon en voi biisiä olla vertaamatta. Yllättäjäksi myös PMMP mainittakoon. Heidän habituksensa jotenkin on luotaantyöntävää, joten tutustuminen on jäänyt, mutta kun sen uuden levyn läpi kuuntelin, niin mainioltahan se kuulosti.
 
Emmie nuihin muihin ossaa mittään vastata. Tuli kai sitten suhteellisen vähän uudempaan musiikkiin tutustuttua tänä vuonna. Ja mitään ulkomaista en tainnut mainita laisinkaan. Höh.
 
Jälkikäteen lisättyä:
Ai niin... Martikaisen "Rakkaus" ja Stam1nan uutukainen unohtui laittaa mihinkään... hitto, minä kun tätä kirjoittaessani aloittaessani luulin että helepostihan nämä järjestelen, mutta eihän tästä mitään tule. Anteeksi.
-Kirjoittaja on skribentti
"Tässä kappaleessa ei ole yhtään turhaa säveltä" "Ei tietenkään - se on sarjallinen struktuuri."
Roger
23.11.2006 23:56:42
 
 
En löytäny, eikö tätä vielä muka ole? Jos ei, niin eiköhän aloteta, kohta on jo joulu.
 
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
Muse - Black Holes & Revelations
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
Muse - Knights of Cydonia
3. Vuoden paras kotimainen albumi
Von Hertzen Brothers - Approach
4. Vuoden paras kotimainen biisi
Von Hertzen Brothers - Let Thy Will Be Done
"Life is what happens to you while you're busy making other plans." - John Lennon
miscage
25.11.2006 12:44:29
1. Vuoden paras ulkomainen albumi Muse - Black Holes & Revelations
2. Vuoden paras ulkomainen biisi Muse - Starlight
 
Kotimaisiin en ota kantaa...
Even your girlfriend fucking sucks.
Mika Antero
25.11.2006 13:01:17
Älytöntähän tämmöiseen on tietysti osallistua, koska ihan oikeasti uusia, elävien artistien tekemiä täyspitkiä levyjä olen ostanut tänä vuonna vain viisi kappaletta. Mutta eihän missään ole mitään järkeä, joten listataan kuitenkin:
 
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
-Bob Dylan: Modern times
 
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
-Iron Maiden: The longest day
 
3. Vuoden paras kotimainen albumi
-Jo'Buddy & Down Home King III: Grits & rattles
 
4. Vuoden paras kotimainen biisi
-Berryman & Bullet: Gotta think it evil
 
Sainpas jokaiseen kohtaan eri artistin, kun vähän puristin...
Kosminen
25.11.2006 23:00:37 (muokattu 25.11.2006 23:01:00)
 
 
1. Muse: Black Holes And Revelations
 
On kyllä niin huolella ja luovuuden innolla tehty paketti että ei mikään muu tulis kuuloonkaan. Loistavia, omaperäisiä biisejä ja ehjä kokonaisuus.
 
2. Muse: Knights Of Cydonia
 
Sen verran uskomaton biisi että pakko tämä mainita, vaikka levy on täynnä muitakin loistavia kappaleita kuten Supermassive Black Hole.
 
3. Lumina Polaris: Imperiumi
 
Tämä tuli valittua vähän fiilispohjalta. Hieno, runollinen teemalevy.
 
4. Maj Karma: Ukkonen
 
Fiilispohjalta myös. Ylppö vetää tunteella.
 
5. Lordin euroviisuvoitto
 
Oli se silloin sen verran mieletön juttu vaikka siitä onkin jälkeenpäin jauhettu kyllästymiseen asti.
 
6. Suomirock. Sen verran moni bändi on jotenkin jäänyt junnaamaan liian tuttuja uria, Kotiteollisuus, Viikate, CMX, Neljä Ruusua, YUP.. Emmätiiä, tuntuu vähän että tällaiset vanhat kunkut alkaa hiipua keskinkertaisuuksiksi. Tääki tuli vähän fiilispohjalta.
 
7. En keksi mitään. Eiköhän noita mokailuja satu itse kenellekin, ja varmaan ihan hyvä ettei niitä niin hyvin muistakaan.
Aivan niin kuin oisin mennyt pitistä sekaisin...
Kalamies #16 >-)))>
PomppoK
25.11.2006 23:17:40 (muokattu 25.11.2006 23:24:52)
 
 
En löytäny, eikö tätä vielä muka ole? Jos ei, niin eiköhän aloteta, kohta on jo joulu.
 
On, musta joulu. Sen kunniaksi voikin vastailla:
 
1. Vuoden paras ulkomainen album
 
Kayo Dot - Dowsing Anemone with Copper Tongue / Ihsahn - The Adversary
 
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
 
The Devin Townsend Band - Triumph
 
3. Vuoden paras kotimainen albumi
 
Tuvalu - Pimeä saartaa meitä! (tai SMG - HRYS)
 
4. Vuoden paras kotimainen biisi
 
Kuusumun Profeetta - Syysaika / Abduktio - Yövuoro
 
5. Vuoden yllättäjä (bändi, ihminen, ihan mitä vaan)
 
Scandinavian Music Group (tai Tuvalu)
 
6. Vuoden alisuorittaja (sama)
 
Ehkäpä Diablo
 
7. Vuoden moka (sama)
 
Ei tule mieleen kuin henk.koht. 'moka' (josta tosin sai 'kärsiä' eräs toinenkin. sorry, asianomainen :| sanon vielä, että heh: "heh"): Kuusumun Profeetta / Plain Fade -keikan missaaminen (8.4. @ Nosturi)
"Youth... Optimism... Middle-age... Disappointment... Old-age... Senility and... Death."
-Mickill-
26.11.2006 19:53:25
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
3. Vuoden paras kotimainen albumi
4. Vuoden paras kotimainen biisi
5. Vuoden yllättäjä (bändi, ihminen, ihan mitä vaan)
6. Vuoden alisuorittaja (sama)
7. Vuoden moka (sama)

 
1. Backyard Babies - People Like People Like People Like Us. Tää levy tuli jotenkin puskista, vaikka tiesi että niiltä tulee levy mutta että ihan näin saatanan hyvä. Ei yllä ihan Total 13 tasolle mutta lähelle mennään.
 
2. The Sounds - 24 Hours. Noi synat soi päässä niin pitkään kun tän biisin kuulin ekaa kertaa ja soi vieläkin.
 
3. I Walk The Line - Desolation Street. Tulikohan tää 2006? Jos ei niin sitten Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä.
 
4. Anal Thunder - Lifelong Hangover, tätä biisiä tuli niin paljon kuunneltua ilosaaressa että tää on jääny päällimäisenä mieleen tän vuoden suomalaisista biiseistä.
 
5. Eiköhän tää oo aika selkeesti tuo Lordin euroviisuvoitto. Ja se pyöritys mikä siitä alkoi. En tollasta koko kansanvillitystä oo nähny varmaan koskaan mikä keväänä oli. Kaikki puhuivat Lordista, meni välillä vähän överiksi jo koko homma kaikkine Lordi-kebabbeineen. Mutta olihan se siisti tunne katsoa töllöstä kun Lordi voitti ei siinä mitään.
 
6. Iron Maidenin Helsingin keikka pari viikkoa takaperin, soittivat koko uuden levyn läpi, ei pahemmin jaksanut kiinnostaa. Kyllä mie ymmärrän että bändit haluavat keikoilla uusiä biisejä soittaa mutta KOKO levy läpi on jo liikaa. Onneksi hallista sai kallista kaljaa vitutukseen.
 
7. Ei tuu mitään kummempia mokia mieleen.. Tai no mie oon ite täys moka koko äijä.
There's nothing left to say but fuck you anyway.
Aleksi-serkku
27.11.2006 14:00:37
1. Audioslave - Revelations
 
Se levy, jota mä olen tältä bändiltä odottanut jo pitkään. Ensimmäisellä kiekolla on napakkaa, hyvää biisimateriaalia, mutta kokonaisuudessa debyytti ei vielä mitenkään loistavaksi yltänyt, ja toinen levy oli mulle pettymys. Revelations sitten räjäytti potin, jokainen biisi laittaa lantion ketkumaan tai pään heilumaan.
 
2. Audioslave - Broken City
 
Jo pelkkä likaisen funkkaava bassolinja nostaa kappaleen tälle sijalle. Kovana kakkosena The Tragically Hipin Yer Not the Ocean.

Kotimaisista en valitettavasti osaa sanoa mitään, suomalaista musiikkia kun tulee kuunneltua hävettävän vähän.
 
5. Vuoden yllättäjä
 
Lordi, mikäpä muukaan.
 
6. Vuoden alisuorittaja
 
Minä. Ostin liian vähän levyjä, kuuntelin liian vähän keikkoja ja soitin liian vähän soittimia. Ensi vuonna paremmin.
 
7. Vuoden moka
 
Radio City. Niiden kolmen saman biisin hiljentyminen radiosta ei jää mitenkään erityisesti harmittamaan.
Standing with the fury that they had in '66
Blue Moon
27.11.2006 15:44:36
 
 
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
 
James Hunter - People Gonna Talk
 
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
 
Solomon Burke w/ Gillian Welch - Valley of Tears (Burken "Nashville" - albumilta)
 
3. Vuoden paras kotimainen albumi
 
Jo' Buddy & Down Home King III - Grits & Rattles
 
4. Vuoden paras kotimainen biisi
 
The Sun Connection - Tiger Man (promo tulevalta albumilta)
aikavaikea
28.11.2006 07:44:26 (muokattu 28.11.2006 08:23:56)
Okei, menköön nyt sitten kuukauden etuajassa, tuskinpa loppuvuosi mitään enää mullistaa. Taitaa lähinnä kokoelmia tulla joulumarkkinoille.
 
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
 
Tähän löysin yllättäen kolmekin ehdokasta, mutta voiton vie uskomattomalla karismallaan Johnny Cashin postuumi American V - A Hundred Highways. Muille mitalisijoille Musen ja Meatloafin teokset
 
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
 
Yksittäisenä biisinä kyllä monitahoisimman vaikutuksen teki jo muidenkin mainitsema Musen Knights Of Cydonia. Mitään ei säästellä tai arastella, tässä on kaikkea.
 
3. Vuoden paras kotimainen albumi
 
Ihan ehdottomasti Jarkko Martikaisen Rakkaus. Tämä on todella lähellä täydellistä singer/songwriter -albumia. Vaikuttava teos kaikkineen.
 
4. Vuoden paras kotimainen biisi
 
Edellä mainitulta levyltä biisi nimeltä Myrsky on juuri nyt parasta mitä on.
 
5. Vuoden yllättäjä (bändi, ihminen, ihan mitä vaan)
6. Vuoden alisuorittaja (sama)
7. Vuoden moka (sama)

 
No joo, Lordi lie itsestäänselvyys yllättäjäksi. Toinen itseni positiivisesti yllättänyt oli PMMP livenä Qstockissa. Vähintäänkin railakasta ja energistä menoa. Selkeää alisuorittajaa tai mokaa ei nyt tule mieleeni.
I got run over by truth one day. Didn't see the red light.
npk
28.11.2006 07:53:56 (muokattu 28.11.2006 07:54:37)
6. Vuoden alisuorittaja
 
Audioslave. Revelations oli kova pettymys.
"Oh by the way, which one's Pink?"
cerulean
01.12.2006 17:40:03
1. Vuoden paras ulkomainen albumi
Converge - No Heroes, The Mars Volta - Amputechture, Mogwai - Mr. Beast
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
The Mars Volta - Tetragrammaton, Isis - Wrists of Kings
3. Vuoden paras kotimainen albumi
Satura Lanx - No Fighting the Furies
4. Vuoden paras kotimainen biisi
Satura Lanx - Glory Murder
5. Vuoden yllättäjä (bändi, ihminen, ihan mitä vaan)
The Haunted - The Dead Eye
6. Vuoden alisuorittaja
Audioslave, Trivium
After Ruth left me, ive been ruthless.
Marlowe
01.12.2006 23:09:06 (muokattu 02.12.2006 14:35:44)
2. Vuoden paras ulkomainen biisi
 
The Pipettes - Pull Shapes
 
Jos kappale kertoo pirtsakasti tanssimisesta, muistuttaa tyyliltään 60-luvun tyttöpoppia kättentaputuksineen päivineen ja sen esittää kolme viehättävää nuorta naista, niin ei kai se voi olla mitään muuta kuin vuoden paras yksittäinen kappale?
 
EDIT: Miksi voin mukata tätä viestiäni, mutta en enää tuota ylempänä olevaa, josta muokkaa-nappula on kadonnut kokonaan Talo-kuvakkeen vierestä?
"Drove downtown in the rain / nine-thirty on a Tuesday night / Just to check out the late-night record shop. / Call it impulsive, call it compulsive, call it insane / but when I'm surrounded I just can't stop." (Barenaked Ladies: Brian Wilson)
vilia
02.12.2006 02:40:44
1. Tool: 10,000 Days
2. Mogwai: Friend of the night
 
3. Von Hertzen Brothers: Approach
4. VH Brothers: Kiss a wish
Äkkiseltään kun miettii niin ei tule yhtään 'ylitse muiden' kotimaista albumia. Huono vuosi? Von Hertzen oli "ok" ja tuli ekana mieleen.
 
5. Lordi
6. Ismo Alanko Säätiö ja post-rock ryhmä Mono tuottivat lievän pettymyksen uusimmillaan
7. Mewin Ruisrockin keikan aloitus. (Saa nähdä tuleeko tähän kohtaan vuoden kuluttua Suomen Euroviisut? Toiv. ei :D)
Feggy
02.12.2006 09:52:00
 
 
Tänä vuonna on jotenkin vaikeampaa kuin edellisvuosina. No, just nyt tuntuu parhaalta Jarvis Cockerin levy ja kotimaisista Jolly Jumpersin. Deadline onkin maanantaina.
sienimies
04.12.2006 08:17:23 (muokattu 04.12.2006 08:20:06)
1. Vuoden paras ulkomainen albumi Mastodon - Blood Mountain
2. Vuoden paras ulkomainen biisi Tool - Wings of Marie pt.1 & 2
3. Vuoden paras kotimainen albumi Callisto - Noir
4. Vuoden paras kotimainen biisi Callisto - Folkslave
 
5. Vuoden yllättäjä Musen uusi levy. Olen aina epätykännyt Musesta, mutta uusi levy potkii todella kovasti.
6. Vuoden alisuorittaja Tool - 10 000 days. The Potin jälkeinen levy lässähtää todella pahasti.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)