Aihe: Listaykkönen Pizza Enrico
1 2 3 4
Hyla
01.12.2003 01:17:10
Onneksi olkoon vaan off-topicoinnin maailmanennätyksestä:)
 
Täytyy myöntää, että kyllä vaan jumalaute pöyristyin, kun kuulin että tuollainen paska amisvitsi on mennyt listaykköseksi. Onneksi ei sattunut samalla päivälle kun näin Raimssin kuvan, olisi voinut pumppu pettää.
Svenri Jönsson
01.12.2003 17:19:16
Sori vaan off-topicista, mutta sitten vielä tästä "maassa maan tavalla" -jutusta.
 
Em. lause kuulostaa kyllä iskevältä ja jopa ihan järkevältä periaatteelta, mutta miettikäähän tarkemmin. Mitkä nyt ovat oikein ne "maan tavat" ja ennen kaikkea kuka ne määrittelee? Olettaisin esimerkiksi, että omat käsitykseni maan tavoista ja siitä mitä on olla suomalainen eroavat ns. aika vitusti jonkun urpokokoomusnuoribasistin (ei mitään basisteja vastaan) maailmankuvasta. Käsittääkseni myös Suomen kaltaisen demokraattisen valtion ominaisuuksiin kuuluu se, että suomalaissyntyisten, maahanmuuttajien ja muiden ryhmien toimia ja etuja säätelee samainen demokraattinen järjestelmä, jonka säännöt ovat ne "maan tavat".
 
Eli valittakaa vain vapaasti enemmistöönne kohdistuvasta syrjinnästä ja tuokaa kantaanne esiin joka tuutista (niin, jopa muusikoiden.netissä), mutta ÄLKÄÄ NYT PIRPANA VIEKÖÖN VEDOTKO MIHINKÄÄN MAAN TAPOIHIN! Minä en ole teidän tapojanne allekirjoittanut.
Pula-Aho
02.12.2003 01:12:18
Niin tästä biisistä. En ole sitä koskaan kuullut enkä jaksanut sitä nytkään kuunnella. Kotikylän paikallislehdestä siitä oli jotain juttua, ellen sitten sotke johonkin toiseen biisiin. Jos oikein muistelen niin paikallinen tuottaja Kalevi Puonti oli pongannut sen, kun hänen kaksoispoikansa olivat löytäneet sen netistä ja soittaneet isäpapalle.
 
Kuriositeettina mainittakoon, että Kalevi Puonti on menestynyt sanoittajan mm. tangomarkkinoilla ja on tai ainakin oli aiemmin varsinaiselta ammatiltaan huumepoliisi. Ei siis kannata alkaa ryppyilemään.
Maailman toiseksi hauskin asia on kännissä soittaminen.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)