Yleistä keskustelua musiikista ›

Varmasti kauemmin kuin elinikäni ajan ollaan paasattu, kuinka länsimaisessa musiikissa aina vain toistetaan samoja vanhoja juttuja, eikä enää luoda mitään uutta. Tämä aihe tuntuu vain kuumenevan ajan myötä.
 
Mutta onko enää aikoihin ollut mitään mahdollisuutta luoda jotakin uutta länsimaisen musiikkiopin piirissä tai musiikissa ylipäätään? Miten on mahdollista määritellä tämä 'uusi ja tuore'? Ja millä perusteella kopioijasta tulee kopioija? Mikä on aitoa, mikä feikkiä? Onko kukaan koskaan oikeasti luonut mitään uutta sen jälkeen kun musiikki alettiin ymmärtää jonkinlaisena 'standardina'? Kysymyksiä on loputtomasti, vastauksia sen sijaan ei tunnu löytyvän..

Hieno aihe!
 
Kyllä, minä optimistisesti väitän, että edelleen on mahdollista luoda ja myös luodaan uutta länsimaisessakin musiikissa. Näin uskon jo yksinkertaisesti siitä syystä, että en näe mitään perustetta päinvastaiselle skenaariolle; minusta ei ole millään tavoin realistista olettaa, että kaikki mahdollinen olisi jo keksitty. Eiköhän joka ikisessä sukupolvessa ole ollut joku joka on sanonut "se on siinä, enempää ei ole, tässä on kaikki musiikki".
 
Aivan lähiaikoina tapahtuneita asioita ei ole mahdollista laittaa oikeisiin mittasuhteisiin, kun niitä ja niiden vaikutusta ei näe riittävän kaukaa. Ne havaitsee sitten myöhemmin. Eikä muutos kuitenkaan luultavasti ole yhtäkkistä vaan asteittaista ja tapahtuu hiljalleen. Aallossa mukana oleva ei välttämättä edes huomaa liikettä, ennen kuin nousee sen harjalle katsomaan.
 
Toisaalta paljon länsimaista uudistusta on tapahtunut muiden musiikkikulttuurien kautta. Ja moni uusi musiikkityyli onkin nimenomaan kulttuuritraditioiden risteyttämistä uusissa olosuhteissa. Koko länsimainen musiikkioppi ja sen teoriatkin ovat lopulta muuttuvia (joskin hitaasti muuttuvia) perinteitä.
 
Tällä hetkellä kenttä näyttää siltä, että kenttä hajoaa ja sirpaloituu aina vain pienemmiksi osasiksi. Vanhimmat musiikkiperinteet, kuten klassinen musiikki, ovat yhä hengissä ja niiden rinnalle on tullut aina vain lisää uusia tyylejä, genrejä, ilmaisumuotoja ja alakulttuureja. Kynnys musiikin tekemiseen ja levittämiseen on madaltunut tekniikan kehityksen myötä, tekijöitä on enemmän ja tarjonta on laajempaa kuin koskaan. Voisi kuvitella, että nyt jos joskus niitä rajoja vasta rikottaisiinkin. Tosin muutokset voivat vastaavasti olla suhteessa pienempiä ja uudet tekijät vaikeampia löytää ylitarjonnan keskeltä.

Niinhän se on, että se on siinä. Ei kun hanskat naulaan vaan.

Hetikö tämä topic kuoli?
 
Lainaan luvatta tähän väliin Leikaria toisesta viestiketjusta ("Populaarimusiikki vaarantaa terveytesi"), tämä oli mielestäni varsin osuva huomio:
 
Mitäs vastailet liian tyhjentävästi ja hyvin, eihän tuohon osaa enää mitään sanoa:)

Tuntuuhan se siltä että mitään uutta ei voisi enää luoda, mutta on niitä yhtyeitä, jotka ovat pystyneet luomaan jotain uutta vielä lähi vuosina. Esimerkiksi Sigur Ros on pystynyt luomaan mielestäni aivan oman tyylinsä.

Itse uskon, ettei mitään absoluuttisesti uutta edes voida luoda. Kaikki mitä esimerkiksi minä teen, kumpuaa siitä, mitä olen kokenut aikaisemmin, eli voin vain parsia menneisyyteni tilkuista uuden täkin, jota sitten saatetaa kutsua joksikin uudeksi. Ihminen on kokemuksiensa summa.
 
Mielestäni uutta voidaan kuitenkin luoda, mutta se vaatii riittävän taitavan yhdistelijän, jotta voitaisiin kutsua tulosta uudeksi. Muu "uusi" taas sitten uppoaa johonkin kategoriaan.
 
Että näin.

Esimerkiksi Sigur Ros on pystynyt luomaan mielestäni aivan oman tyylinsä.
 
Ajattelin juuri vastata samaa, kun ensimmäisen kerran kuuntelin Agaetis byrjun-levyä tuli heti mieleen että tässä on jotain uutta. Johtuisiko siitä, että bändi tulee Islannista missä ovat olleet ehkä enemmän varjeltuja ulkopuolisilta vaikutteilta ja siten voineet kehittää oman tyylistä musiikkia hiljaisuudesta...? Muutenkin Islannista tulee aika omaperäistä musiikkia.

Aivan lähiaikoina tapahtuneita asioita ei ole mahdollista laittaa oikeisiin mittasuhteisiin, kun niitä ja niiden vaikutusta ei näe riittävän kaukaa. Ne havaitsee sitten myöhemmin. Eikä muutos kuitenkaan luultavasti ole yhtäkkistä vaan asteittaista ja tapahtuu hiljalleen. Aallossa mukana oleva ei välttämättä edes huomaa liikettä, ennen kuin nousee sen harjalle katsomaan.
 
Aivan. On vielä mahdotonta sanoa, mikä oli hyvää 1999-2002 ilmestyneessä materiaalissa. Semmoista joka jää elämään ja vuosien välein pulpahtelee pinnalle ja levylistoille.
90-luvun alku on jo kartoitettu mutta loppu puoli on vielä vähän epävarmempi.

Viedään hieman eteenpäin Noirin kartoittamalla tiellä...
 
Juuri eilen levyraadissakin parjattiin, kuinka 'suomalainen ei tee suomalaista musiikkia' jne. , mikä on toisaalta aiheellinen huomio, MUTTA oliko esim. juuri Palefacen kohdalla kohtuullista huomauttaa siitä? Tuntuu vähän siltä, että monet ovat jumissa jonkinlaiseen stereotypiaan omasta kulttuuriistaan. Joidenkin kohdalla se voi päteä hyvinkin: jos ihminen saa kokemuksia vain tietystä kulttuurista, tietenkin tulos on lähempänä sitä stereotypiaa, joka on jo olemassa.
 
Kysymys kuuluukin, onko musiikkikaan lopulta vain 'sydämen asia'? Voiko edes näennäisesti omaperäistä musiikkia syntyä, ellei omaa laajalti kokemuksia?
 
Ja mitä Sigur Rosiin ym. tulee, voisiko olla ilmeistä, että ne kuullostavat ainutlaatuisilta ja 'uusilta', koska Islantia ja sen kulttuuria, luontoa tai mitään ei lopulta tunneta maailmalla juurikaan. Sigur Rosin jäsenet kertovat kuvaavansa nimenomaan kotimaataan... sen kulttuuria, luontoa jne. Ehkä se ei islantilaisen korvaan kuulostakaan niin 'uudelta'?
 
Tuollaiset "kolkat" ovat kuitenkin vähemään päin, onko yllättävyyskin kuolemassa sen mukana.

Tuntuuhan se siltä että mitään uutta ei voisi enää luoda, mutta on niitä yhtyeitä, jotka ovat pystyneet luomaan jotain uutta vielä lähi vuosina. Esimerkiksi Sigur Ros on pystynyt luomaan mielestäni aivan oman tyylinsä.
 
Hmm, vika lienee minussa, mutta en löytänyt mitään ihmeellisempää omaperäisyyttä Sigur Rosista, vaikka oikein yritin. Tuntui vain sille samalle mahtipontisuutta kaikuilevalle popille, jota muutenkin kuulee joka paikassa.
 
Alkuperäiseen aiheeseen:
 
"Uuden" luominen on suhteellista. Totta kai kaikessa mitä luodaan, heijastuu vanha, sillä tämä vanha on osa kulttuuria ja sen historiaa.
Jos haluttaisiin luoda, jotain todella todella uutta, olisi lähdettävä tyhjältä pöydältä liikkeelle. Pitäisi todennäköisesti kasvaa pullossa, jotta ei edes vanhingossa tulisi kierrätettyä vanhaa.
 
Musiikkia ja sen luomista voidaan myös verrata muihin asioihin. Esimerkkinä kitara, joka ei loppujen lopuksi perusrakenteeltaan, edelleenkään ole herra Fenderin 50-luvun rakennelmista poikkeava.
 
Samoin polkupyörä on asia, joka ei tämän vuosisadan aikana ole muuttunut kovinkaan paljoa pohjimmiltaan.
 
Musiikissa vanhan plagiointi on kuitenkin erotettava tästä "uudesta", joka on ottanut vaikutteita vanhasta.
 
Toisaalta voi tietysti suhtauta asiaan, kuten entinen teknostara, jonka nimen kaikki ovat jo unohtaneet. Hänen toinen hittinsä kuulosti vallan kovasti hänen ensimmäiseltä hitiltään ja tätä asiaa kyseltiin sitten musiikkiohjelman haastattelussa:
 
"No, musiikkiahan voi tehdä kahdella tavalla. Joko tekemällä uuden kuuloista tai sitten vanhan kuuloista".
 
Voiko paremmin sanoa?

Kaikki hyvät kopioi ja parhaat varastaa!

Ja millä perusteella kopioijasta tulee kopioija?
 
Tietenkin sillon kun jollakin on "omaperäinen" soundi tai omatyyli riffeissä ja sitten joku alkaa tekeen samanlaista esim. joku lähtee tekeen jotain Toolin (jolla nyt on jonkinlainen oma standardi) tapasta niin se heti leimataan tosin montako bändiä tekee jokseenkin samantapaista jazzia eikä niitä leimata kopioiksi. Mielestäni pitää yrittää tehdä mahdollisimman omankuuloista musaa vaikka sitä jo joku heimolainen on ennen ajanlaskua hyräily jossain.

Tietenkin sillon kun jollakin on "omaperäinen" soundi tai omatyyli riffeissä ja sitten joku alkaa tekeen samanlaista esim. joku lähtee tekeen jotain Toolin (jolla nyt on jonkinlainen oma standardi) tapasta niin se heti leimataan tosin montako bändiä tekee jokseenkin samantapaista jazzia eikä niitä leimata kopioiksi. Mielestäni pitää yrittää tehdä mahdollisimman omankuuloista musaa vaikka sitä jo joku heimolainen on ennen ajanlaskua hyräily jossain.
 
Tool on aika huono esimerkki, sen luomaan 'standardiin' on kovin pitkä matka apinoijilla. Monilta tuntuu puuttuvan täysin itsekriittisyys ja uskallus/kyky katsoa peiliin. Totta kai vasurilla fiilisteltyä musiikkia on helppo apinoida.
 
Rock on verrattain kaupallisempi juttu kuin jazz, jostain syystä tuo 'kopioiminen' koetaan uhaksi (vähemmän rojalteja).

Mutta miksipä ei ihminen saisi tehdä sellaista muzakkia, mistä pitää? Jos pidät rokista ja soitat kitaraa ja diggaat jostain tietystä soundista, niin miksi lähteä tekemään jotain täysin uutta?
Varmasti jokainen soittaja tuo aina jotain uutta musiikkiin. Se vaan voi olla niin pientä, ettei sitä huomaa. Esimerkiksi tietty vivahde soitossa tai äänessä.
 
Jos haluttaisiin kehittää jotain täysin uutta, niin pitäisi tosiaa kasvaa pullossa, niin kuin Joku Muu tuossa mainitsi, tai sitten kaikki vanhat riffit ja soundit pitäisi patentoida ---> plagiointi ei olis mahdollista julkisesti ---> musiikillinen tarjonta muuttuisi paljon suppeammaksi.

---> musiikillinen tarjonta muuttuisi paljon suppeammaksi.
 
Tämähän ei olisi mikään huono asia.

Mutta miksipä ei ihminen saisi tehdä sellaista muzakkia, mistä pitää? Jos pidät rokista ja soitat kitaraa ja diggaat jostain tietystä soundista, niin miksi lähteä tekemään jotain täysin uutta?
 
-Eipä tietenkään tarvitsekaan, eikä jokainen voi tietenkään olla mullistava innovaattori. Kyse on ihan siitä mikä kullekin riittää missäkin elämänvaiheessa. Jos juttu on se, että soittelee hyväksi havaittuja juttuja diggailemillaan soundeilla, hyvä. Mutta sitten tietty ei kannata ottaa itseensä jos joku kritisoi omaperäisyyden puutteesta.
 
Joillekin se taas sitten ei riitä, tai saattaa riittää aluksi, mutta kun se homma on nähty täytyy mennä eteenpäin. Elämässä on melkein pakko olla haasteita, jollekin on haastetta riittämiin siinä, että löytää melkeen samanlaisen skittasoundin kuin vaikka SRV:llä, tai saa aikaan hyviä pop-kappaleita vanhoilla hyväksi havaituilla kaavoilla. Jollekin haaste on luoda jotain jonkalaista kukaan muu ei ole vielä luonut. Kummassakin on kyllä haastetta ihan riittämiin.
 
Mutta mikään ei ole pateettisempaa kuin perustella omaperäisyyden puute sanomalla, että kaikki on jo tehty moneen kertaan. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Toki totta on että on aika vaikea keksiä mitään todella uutta mikä puhuttelisi tänään ns keskivertokuulijaa, joka kuitenkin on ehdollistunut sille miltä hyvä juttu pitää kuulostaa. Eikä siinä mitään.
 
Jos haluttaisiin kehittää jotain täysin uutta, niin pitäisi tosiaa kasvaa pullossa, niin kuin Joku Muu tuossa mainitsi, tai sitten kaikki vanhat riffit ja soundit pitäisi patentoida ---> plagiointi ei olis mahdollista julkisesti ---> musiikillinen tarjonta muuttuisi paljon suppeammaksi.
 
-Mielestäni päinvastoin, jotta voisi luoda jotain täysin uutta tulisi olla todella kattava käsitys musiikin nykytilasta ja miten tähän on päädytty, jotta voisi johtaa siitä yhden mahdollisen kehityssuunnan, jota lähteä toteuttamaan.
 
Tarjonnasta; saattaisi muuttua määrällisesti suppeaksi, mutta tilaa tulisi monimuotoisemmalle musiikille kuin nyt. Ehkä, en minä mitään mistään tiedä, perr...

Ainahan voi uutta tehdä, mutta siinä meneekin sitten raja missä vaiheessa sitä ei enää musiikiksi voi sanoa ;)

...montako bändiä tekee jokseenkin samantapaista jazzia eikä niitä leimata kopioiksi.

jazz on mikrotason musiikkia: courtney pine vierailee brandford marsaliksen levyllä ja sanoo, että soitti kunnianosotuksena jotain "brandford-juttuja" sooloihinsa ja kaikki mitä mää kuulen on vaan kaks (2) tenoristia tuuttaamassa kovaa.

popissa nähdäkseni ei tämmöseen hienovarasuuteen taideta usein ihan liikoja sortua. mutta kannattaa muistaa, että vaikka musiikki olis vaikkapa banaalisti sävellettyä voi sovitus-tai tuotantopuolelta löytyä vaikka mitä neronleimauksia. eli niinku bill laswell sano että kun hän pääsee tekeen ihan oikeella dolby 5.1 äänellä toteutettuja dub-levyjä joskus niin sen jälkeen ei kenenkään tarvi käyttää huumeita enää koskaan ;) niitä levyjä tässä odotellaan...

Sitten testataan yleinen sitekyky ja kosmonaalinen ajattelu.

Eli: Tällä hetkellähän maailmankaikkeuden synnystä on olemassa käsitys jonka mukaan kosmos olisi syntynyt ns. alkuräjähdyksessä. Maailman kierto kulkee niin että avaruus laajenee tällä hetkellä koko ajan ja ikäänkuin "harvenee".

Samaan aikaan eri puolilla galakseja syntyy rajattoman painovoiman omaavia mustia aukkoja. Erikokoisia mutta samannäköisiä (vaikkei niitä edes näe). Jossain vaiheessa maailman laajeneminen pysähtyy ja mustien aukkojen vetovoimien ansiosta alkaa "keriytyä" takaisin.

ELi musta aukko nielee toisen, syntyy ISO musta aukko jne. Lopulta jäljellä on enää yksi musta aukko joka sisältää kaiken materian ja antimaterian maailmankaikkeudessa (jota ei siis ole).

Mitä tapahtuu?? Uusi alkuräjähdys. Uskotko sattumaan vai kohtaloon? Sujuuko kaikki samalla tavalla kuin viimeksikin vai...??

Kysymys: Onko mitään uutta olemassa?

Yläkerran koira on haukkunut puoli neljästä asti, kohta soitan kiinalaiset ravintoloitsijat paikalle.