Yleistä keskustelua musiikista ›

Hevi on heviä.
 
No tuohan se on aika yleinen selitys.
 
Kai sitä vaan on tunnustettava, että ajat muuttuu. Kun itse aloin 70-luvulla kuuntelemaan "heviä", oli se aina samalla merkki taidoista ja tyylitajusta (Zeppelin, Purple)...
 
Nykyään on cool heiluttaa kirvestä tai rälläkän teriä ja huutaa mölistä tajuttomia sarvipäästä sun muuta...

90% bändeistä on paskaa genrestä riippumatta.
 
Metalli on äärimusiikkia ja sen ei ole tarkoituskaan miellyttää jokaikistä kansallispuvussa (luetaan tuulipuvussa) sauvakävelää humppalullaa.
 
Miten bonham saadaan ruotuun? Ehkä bonhamin olisi hyvä opetella soittamaan jotain soitinta, se saattaisi avata uusia näköaloja.

Bonham on jämähtämyt 90-luvulle.

90% bändeistä on paskaa genrestä riippumatta.
 
Metalli on äärimusiikkia ja sen ei ole tarkoituskaan miellyttää jokaikistä kansallispuvussa (luetaan tuulipuvussa) sauvakävelää humppalullaa.
 
Miten bonham saadaan ruotuun? Ehkä bonhamin olisi hyvä opetella soittamaan jotain soitinta, se saattaisi avata uusia näköaloja.
 
Mulla ei kyllä valitettavasti ole kävelysauvoja tahi tuulipukua...
 
Mutta voisi olla ratkaisu tuokin, että minäkin aloittaisin mörisemään ja mölisemään... se vaan olisi karun näköistäkin sen lisäksi, että kuulostaisi sonnalta.
 
Nääh, olen tyytyväin nykyisiin näköaloihin.

Bonham on jämähtämyt 90-luvulle.
 
Parempi sekin kuin 80-luvulle...

Minä olen ymmärtänyt, että osalla näistä "true-black-evil-dead-heavy - bändeillä" on tarkoituskin olla naurettavia. He ovat jopa ylpeitä, jos heidän demonsa on viimeisenä jossain heavy - bändien demokilpailussa. Ne on verrattavissa johonkin Ö-luokan splatterleffaan. Se on se NECROSOUND.

Millä keinolla homma sitten saadaan ruotuun.. siinä onkin vaikea pala.
 
Valitettavasti ainakin allekirjoittaneen mielestä (Suomi)hevissä mättää juuri se, että se on ruodussa. Samaa toistetaan eikä liikaa luovuutta esiinny. Varsinkin rytmiikka on minun korvaan todella tylsää kaupallisesti esille nousseissa kotimaisissa hevibiiseissä. Tästä poikkeuksena pari suht. tuoretta kotimaista bändiä.

Valitettavasti ainakin allekirjoittaneen mielestä (Suomi)hevissä mättää juuri se, että se on ruodussa. Samaa toistetaan eikä liikaa luovuutta esiinny. Varsinkin rytmiikka on minun korvaan todella tylsää kaupallisesti esille nousseissa kotimaisissa hevibiiseissä.
 
Joo, samaa mieltä. Suomihevi on niin saatanan kaavoihin kangistunutta. Ja aika paljolti hevi yleensäkin.
 
Joku sanoi joskus että hevi on paskimmillaankin hyvää. Itse sanoisin että hevi on keskinkertaisimmillaankin hirveetä paskaa.
 
Uusia kiinnostavia bändejä ei pahemmin hevissä enää esiinny. Tai sitten mä oon vaan väsynyt seuraamaan koko genreä.

Jostain käsittämättömästä syystä nuoriso kuvittelee, että heavyä on ilmeisesti helppo soittaa.
 
No, eivät ainakaan Rautiasen Timpan kappaleet mitään kovin vaikeita ole. Enkä ole kitaraa soittanut kuin ~3-4 vuotta.
 
Mutta ei tietysti pidä mennä yleistämään yhden bändin perusteella, on myös vaikeaa heviä, on vaikeaa jazzia on helppoa jazzia jne.
 
Ei kait Bonhamin kommentti ollut vain sarkasmia/huumoria?

Se, mikä heavybändeissä mättää
 
on useimmiten rumpali.

on useimmiten rumpali.
 
hoho.

No, eivät ainakaan Rautiasen Timpan kappaleet mitään kovin vaikeita ole. Enkä ole kitaraa soittanut kuin ~3-4 vuotta.
 
Äh... ei se sointujen ja soolojen määrä biisiä tee. Mitä tahansa on vaikeaa kiskoa tyylitajuisesti, tarkasti, groovaavasti jne..

Suomen metallibändien taso on yllättävänkin korkeaa verrattuna johonkin keski Eurooppaan, Saksaan, Ranskaan jne. Sieltä vasta huonoja pumppuja tuleekin.
 
Ongelma saattaa olla siinä, että demonauhoituksiin mennään liian aikaisessa vaiheessa, biisejä eikä soittotaitoja ei ole hiottu tarpeeksi. Eli treeniä tarvitaan reilusti. Myös huonosoundisia demoja kuunnellessa, voi tulla käsitys, että bändi on huono, vaikkei näin välttämättä ole. Usein nuoret ovat kuitenkin suht köyhiä, joten kunnon studioon kaikilla ei raha, eikä panostus riitä.
 
Livesoittopuoleen sen verran, että minusta taas nuoret bändit ovat yleensä ihan liian vaisuja esiintyessään. Seisotaan vain paikallaan ja jännitetään älyttömästi. Ei näin! Kunnon hevikeikoilla moshataan ja riehutaan paljon, soiton siitä kuitenkaan kärsimättä. Tämä tosin vaatii paljon treeniä. Heviin kuuluu tietynlainen uho ja showmeininki.

Äh... ei se sointujen ja soolojen määrä biisiä tee. Mitä tahansa on vaikeaa kiskoa tyylitajuisesti, tarkasti, groovaavasti jne..
 
Kunhan edes ne levyttävät artistit ensin osaisivat.

Hevi on aikuisten leikkikenttä. Tietyllä tapaa se on aina lapsellista, luonnollisesti. Nuorien hevibändien suurin mättö lienee se, ettei tehdä itsensä näköistä musiikkia... tietenkin sellaisella toiminnalla luodaan musiikkia, joka kuullostaa paskalta ja epäuskottavalta. Kasvattaisivat karvat kunnolla ja sitten alkaisivat vasta miettiä asiaa. Itseironiastakaan ei ole haittaa.
 
Niin, hevi ei ole helppoa.

Vihdoin tajusin missä on vika, bonham pyörii nuoren ilmeisesti aloittelevien 10-15v. "nuokkari-ikäisten" piireissä ja kuuntelee näiden tyyppien tuotoksia ja vetää siitä omat johtopäätöksensä koko scenestä...

aloin 70-luvulla kuuntelemaan "heviä", oli se aina samalla merkki taidoista ja tyylitajusta (Zeppelin, Purple)...
 
Kuuntelitko silloin suomalaisia teinibändejä?
 
Nykyään on cool heiluttaa kirvestä tai rälläkän teriä ja huutaa mölistä tajuttomia sarvipäästä sun muuta...
 
Niin show'n kuin musiikinkin suhteen lipsahdettiin jälleen makuasiarajan puolelle..

No, eivät ainakaan Rautiasen Timpan kappaleet mitään kovin vaikeita ole. Enkä ole kitaraa soittanut kuin ~3-4 vuotta.
 
No hö. Ei Rautiaisella ole käsittääkseni mitään tekemistä hevin kanssa. Rautiainen on perinteistä suomi-iskelmää, joka on vain soitettu hevisaundeilla.
 
Itselläni hevissä mättää eniten se kornius. Ymmärretään, ymmärretään, monet hevibändit vetävät sitä kornia linjaansa kieli poskessa, mikä on tietysti hyvä asia. Rock-musiikkikin nyt loppujen lopuksi jatkuvasti taiteilee korniuden- ja uskottavuuden rajamaastossa. Uho on aina kuulunut rokkiin olennaisena osana (luen rokkiin myös hevin).
 
Ongelma on vain siinä, ettei nuoret jannut, jotka heviä alkavat vääntämään välttämättä ymmärrä sitä eroa, joka on tahattoman korniuden, ja kieli-poskessa väännetyn korniuden välillä. Tosin kun katselen musiikkilehdistä noita iänikuisia hevi-bändien poseerauskuvia (isot miehet kädet puuskassa, sammakkoperspektiivistä otetussa valokuvassa), epäilen aina, että ovatkohan nämä nyt ihan oikeasti tosissaan. Mielestäni 'rankkuus' on ihan jotain muuta kuin pelkästään saatanasta laulaminen, pitkät tukat, yrmeät ilmeet ja vitun 'rankka särö'.
 
Musiikillisena ilmaisumuotona hevi on mielestäni tukehtumaisillaan tuohon itsetarkoitukselliseen ja vailla pohjaa olevaan pakonomaiseen 'rankkuuden' etsimiseen. Monet käsittävät ilmeisesti sen, että musiikki on rankkaa kun särö on täysillä. Mitä rankkaa särössä edes on? Eihän särö ole mitään muuta kuin transistorien lineaarisen toiminta-alueen ylittyminen. (Kuulostipa rankalta).
 
Pointti on se, että kun hevissä kaikki pitää vetää rankasti, eli säröllä, musiikin dynamiikka tukehtuu. Vastakohdat luovat mielekkäitä merkityksiä. 'Rankan' vastakohdaksi vaaditaan jotain herkkää, joka määrittää rankkuuden. Tämä dynamiikka usein valitettavasti mättöhevistä puuttuu, joka tekee siitä vain yksinkertaisesti puuromaista äänisaastetta.

Tuon Pukin kirjoituksen pohjalta tuli mieleen asioita... kuten se, ettei välttämättä joidenkin (vaikkapa sitten noiden mättöhevibändien ('hyvien' sellaisten)) välttämättä tarvitsekaan olla kovin kiinnostavaa musiikkia. Sinänsä sääli, että musiikin luojat varmasti uskovat, että heidän musiikkinsa seisoo omillaan ja toimii itsenäisesti ilman muunlaisen ilmaisun tukea, mutta todellakin: suoraviivainen mättö muuttuu hetkessä tylsäksi. Tuollaiset tapaukset tosin voivat saada merkityksen ja paikkansa musiikkivalikoimassa ikäänkuin 'orjina'. "Musiikkimaun dynamiikka" tarvitsee tylsiä hevibändejä antaakseen 'todellisesta rankkuudesta' (tai mistä tahansa) parhaan mahdollisen kokemuksen.