Lyriikka ›

Kompastuu menneisyyteen,
nääntyy ajan kolinaan,
kävelee kuin kuollut
kävelee,
viimeisillä voimillaan.
 
on ajan hampaat purreet
olkapäistä, niin kuin
pakkanen,
tuon köyhän kerjäläisen
ihon rikki, alta vaatteiden.
 
Ja kädet koskettavat kylmää
tuntematta ollenkaan,
silmät anovat ja sanovat,
vaan sanat turruttaa,
se kylmä viima joka
ihmiskatseen alta vilkaisee,
niin se on..
kun kuolema käy kiinni ihmiseen
 
ihmismassan hirviöksi
muuttanut on jumala,
jonka itse teimme,
raadollisuus malli kuvana,
 
veistimme sen kovaksi
ja jyrkät arvostelut sai,
joku joka koitti
siihen ihmisyyttä
antaa tai..
 
nähdä jotain,
minkä jätti aika matkasta,
kun ihmismieli unohti sen
jälleen kertoa,
tuleville aikuisille,
jotka lapsiks jäi,
"ikuisiksi ajoiksi"
Se olla ei voi näin..
 
ja kädet koskettavat kylmää..
 
Vain kuolema on ikuinen, ei aika, mikään muu,
Kaikki minkä käsitämme, ajan hautaan rakastuu,
ja jos kuolema ois rakkaus, pelkäis en sen jättävän,
olis edes jotain ikuista,
jotain muuta,
kuin tää kylmyys elävän..

On muuten hyvä teksti. Ensin kuitenkin pari kieliopillista välttämättömyyttä:
raadollisuus mallikuvana, yhteen.
 
Ja plus tästä..:
 
se kylmä viima joka
ihmiskatseen alta vilkaisee,
niin se on..
kun kuolema käy kiinni ihmiseen
 
..että mitä oot meinannu tolla "niin se on":lla? Ootko meinannu ihan vaan niinku erillistä toteamusta tyyliin: Niin se on.
vai et kai meinaa tolla sillai ikään ku tämmöstä lausetta: Se kylmä viima, joka vilkaisee, niin se on just se, kun kuolema käy kiinni.
? Ku toi jälkimmäinen kuulostaa musta ehkä vähän typerältä. Mahdollisesti sitä kannattais viel viilata.
 
Sitten yleisesti: Tää on just hyvä teksti. Puhuttiinks tässä niinku yksinäisyydestä enemmänki kuin kuolemasta? Vähän ehkä tosin surullinen kuva kuolemasta jos oikein tätä tulkitsin. Mä en ehkä näkis kuolemaa niin surullisena, mutta silti toi yksinäisyys-teema puhuttelee tässä. Hienoa!