Yleistä keskustelua musiikista ›

Oikeasti turhimmat levyni on kolme omistamaani vinyyliä, Kissin The Elder ja Klamydian kaksi ekaa. Ei ole vinyylisoitinta eikä tule.
 
CD-puolella olen onnistunut myymään kaiken todella raskauttavan materiaalin erilaisiin divareihin ja kavereiden pikkuveljille aikanaan. Muuten hyllyssä saattaisi vieläkin olla kaikenmaailman rappia (Public Enemy, NWA, 2 Live Crew), surkeiden leffojen soundtrackeja (Teenage Mutant Ninja Turtles, anyone?) ja muuta kauheaa paskaa (MC Hammer, Poison, joku Simpsons-hahmojen laulama "huumorilevy"). Ala-asteella sentään kuuntelin Kissiä, yläasteella tuli sitten kaikenlainen skeida kuvioihin.
 
edit: Ai niin, kaksi "hittibuumiakin" taisin joskus omistaa. Naisseurassa ostettuja. Auts.
 
oikea edit: Se ei ollutkaan edit-nappula, vaan reply...

Sacred Temple Music of Tibet.
 
Orientaalimeiningissä ei ole mitään vikaa, mutta tuo on oikeasti jo pahan kuuloista mörinää, vinkunaa ja kilinää.

Valitsen Depeche Moden Violatorin...
Enjoy the Silence on hyvä piisi, mutta muuten aika onnetonta musiikkia (mielestäni)...
 
Heheh, eräs kaikkein aikojen suosikkilevyjäni.
 
Hyllystä löytyy useitakin aivan turhia levyjä, mutta ehkä turhimpana valitsisin B-52's vokalistin Fred Schneiderin soololevyn, joka on kyllä aika totaalista sontaa. Valintaa auttaa levyssä oleva tarra jonka mukaan "The release is rated X for excellent". Just joo...

The Smiths - singles
 
Hyvä bändi mutta tässä levyllä ei ole läheskään parhaat The Smiths biisit.

Hornan joku kokoelma oli hetken aikaa levyhyllyni turhin lärpäke, kunnes myin sen kaverille. Ei vaan iskenyt millään tapaa, vaikka black metallia tulee vähän kuunneltua muuten. Turhin jollain tapaa on nyt Hassisen Koneen Rumat Sävelet-cd, koska mulla on samaisesta levystä myös uudempi remasteroitu versio. Musiikin puolesta on sitten vaikeampi sanoa mikä olisi turhin. Blue Cheerin Vincebus Eruptum kuulostaa oikeesti tosi karmeelta, mutta sitä tulee aina huijattua itseään sitä kuunnellessa että se muka on tosi makeen kuulosta. Ja Stoogesin eka on mun mielestä ihan paska. Ei mitään kunnon biisejä vaan vitun tylsää yhden riffin jumittelua ja semmosta. Raw Power on sitte taas jotain ihan muuta.

Joku Cradle of filthin levy, luoja tietää mitä tuo hyllyssä tekee kun hiivibläksörörmetalli ei kolise sitten lainkaan.
 
Ei sillä etteikö hevanderi maistuisi noin muuten, sopivina annoksina.
 
E: tarkistin, on muuten levyhyllyn ainoa piraatti. Ehkä siksi sinne ilmestynyt kun ei maksanut kai käytännössä mitään. Alkuperä silti mysteeri.

Turhat levyt lähtevät yleensä minun kohdallani myyntiin, mutta toki on olemassa niitä turhia levyjä joita kukaan ei halua edes ostaa tms. Mulla on Radioheadin The Bends, mutta siinä on vähän naarmuja. Muistaakseni se kuitenkin soi läpi ongelmitta. Ärsyttää pitää sitä levyä hyllyssä kun ei viitsi lähteä myymään kovin naarmuisia levyjä ja kun ei sitä itsekään tulee enää kuunneltua. Trainspottingin soundtrack jotenkin riivaa myös mieltä. Siinä on todella hyviä biisejä, mutta jostain syystä en haluaisi pitää sitä hyllyssä...

Alan Parsons - Try Anything Once. Ostin sokkona, etunimi oli väärä. Olin joskus kaverilla kuullut vissiin David Parsonsia.
 
Ois näitä enemmänkin, mutta jos ei ihan vanhoja lasketa, niin Musen Absolution voisi olla yksi. Von Hertzen Brothersin Approach oli kanssa, mutta myin sen, mitä en yleensä tee.
 
E: Valitsen Depeche Moden Violatorin...
Enjoy the Silence on hyvä piisi, mutta muuten aika onnetonta musiikkia (mielestäni)...
 
Joskus lukioaikana myin kaverille, jolla sitä tuli vielä kuultua välillä. Pikkuhiljaa sitten alkoi hahmottua, millaisen mestariteoksen olin hylännyt. Ostin sitten uuden. Tämä on yksi syy miksi en enää myy levyjä. Jos on joku ihan selvä tapaus, ja hintalappu selvästi vielä muistia kirvelemässä, niin saatan myydä.

Zombi-levy, siis sen Mikseri-Zombin. Voitin Pommiradiosta.

Meillä levyt on jaettu kategoriohin, joista yksi on "ei kuunnella koskaan". Siellä lähes 50 lättyä. Mutta ne voi sentään laittaa esille toisin kuin esim. Celine Dion: Fallin´ jotain jotain... Samassa piilossa majailee myös Suvaksen Meiju..

Ehkä se isoin, koska ei oo niin isoa kattilaa...
 
Tosi huono, myönnän.

NYYC tulee ekana mieleen..Levy lienee jossain komeron pimeimmissä syövereissä piilossa katseilta.

Joskus lukioaikana myin kaverille, jolla sitä tuli vielä kuultua välillä. Pikkuhiljaa sitten alkoi hahmottua, millaisen mestariteoksen olin hylännyt. Ostin sitten uuden. Tämä on yksi syy miksi en enää myy levyjä. Jos on joku ihan selvä tapaus, ja hintalappu selvästi vielä muistia kirvelemässä, niin saatan myydä.
 
Ylipäätään kaikki levyt kannattaa säilyttää kuuntelee tai ei. onhan ne aikansa merkkejä ja joku tarina niihin aina liittyy.

Ilkka Jääskeläisen ties mikä, Gimmelin ties mikä, nylon beatin demoja.. Kyllä noita löytyy :D

Juha Tapio mitä silmät ei nää. Sain lahjaks eikä oo montaa kertaa jasanu kuunnella

Onhan tos aika nerokkaita biisejä! Vai olenko yksin?
 
Et ole! Esim. I Can Change toimii sekä Pelsepuupin & Saddam Husseinin duettona että Violent Femmesin versiona...

Ylipäätään kaikki levyt kannattaa säilyttää kuuntelee tai ei. onhan ne aikansa merkkejä ja joku tarina niihin aina liittyy.
 
Melkein samaa mieltä, mutta ihan turha mielestäni pitää esim. juuri tuota mainitsemaani Parsonsia, kun on vahingossa ostanut, eikä todellakaan varmasti tule ikinä kuunneltua. Levy on tietysti täydellisessä kunnossa, eli joku saattaisi jopa ostaakin. Ehkä ajattelisin toisin, jos en olisi nälkäinen opiskelija.

Nuo ovat mielestäni sentään paljon vähemmän turhia, kuin mitä kyseisten artistien erillislevyt olisivat.
 
Kyse oli enemmänkin The Best of American Rock Music tai Greatest British Pop Hits -tyylisistä kokoelmista, joilla esiintyy varsin sekalaista seurakuntaa. Hienot kannet, mutta pihvi puuttuu.. :)

Ostin kolmella eurolla Billie Holiday-kokoelman marketista, levy oli jo valmiiksi naarmuilla ja toinen cd ei meinaa pyöriä lainkaan. Lisäksi levyllä on ihan kummallisia versioita biisesitä ja järjetön rätinä.. Ei ollut kovin hyvä ostos. Muita turhia levyjä on pino, en kehtaa myöntää enkä viedä divariin mutten viitsi heittää poiskaan. Kuuntelen kerran vuodessa ja hihittelen itsekseni.