Yleistä keskustelua musiikista ›

Entäs se, että ensin sanotaan bändiä loistavaksi, mutta sitten kun suosiota tulee, se onkin yhtäkkiä paska? Miksi se olisi huono asia, että bändi saa lisää kuulijoita? Vai tuleeko tässä se mustasukkaisuusreaktio, että tää on mun bändi, eikä kukaan muu saa digata tästä.
 
Ja missäs vaiheessa haukuin sitä paskaksi? Edelleenkin pidän ko. bändin vanhemmasta tuotannosta, mutta uudempi materiaali ei vaan yksinkertaisesti iske. Pissisten SOAD-diggailu ei ole syy siihen miksi en pidä enää Systemistä. Se vaan lähinnä ottaa päähän, enkä valitettavasti voi sille mitään. Ehkä sitten vaan olen liian tr00.
 
Taas käänteisesti. Miksi bändiä pitäisi sitten haukkua listasijoitusten ja radiosoiton vuoksi, eihän sekään ole silloin aitoa diggaamista jos sitä bändiä ei voi enää kuunnella kun muutkin tekevät niin.
 
Ja edelleenkään en ole haukkunut mitään. Vastasin vain aloitusviestiin.
 
E. Jahas, Olin näköjään vähän huonosti kirjoittanut ensimmäisen postaukseni. Anteeksi.

Valitettavasti näin on käynyt.
Vielä useammin käy niin, että bändi huononee aina uuden levyn myötä.

Maidenin kanssa on juurikin niin käynyt. Kännissä jaksaa kuunnella vanhempaa tuotantoa ja on ihan kiva baarissa Maidenia kuulla, mutta enpä muista koska olisin varta vasten viimeksi ottanut Maidenin levyn hyllystä ja laittanut soimaan.
 
Harva artisti on mulla kauan pysynyt suosikkina. Tällaisena voisin mainita Alice Cooperin, jota aloin kuunnella joskus 4-, 5-vuotiaana. Ja edelleen äijä iskee hyvin, kuulostaa todella hyvältä ja vanhat biisit ovat parhaimpia kuin koskaan. Olihan sillä heikompiakin levyjä, mutta Alicelta kun tulee levy, ei oikein koskaan tiedä, mitä se sisältää.
 
Toinen suosikki on Steve Vai, juurikin koskien tuota ennalta-arvaamattomuutta.
 
Taidanpa pistää soimaan Alicea. Nyt soi "Gutter Cats vs. The Jets" legendaariselta School's Out -lätyltä vuodelta 1971. Loistavaa!

Oikeastaan vain Panteraan en ole kyllästynyt ikinä vaikka sitäkin on noin 11 vuotta kuunneltu. Metallican kanssa on tullut stoppi. Ainoa levy mikä pyörii välillä soittimessa on Justice. Muut lätyt sitten käväisee soittimessa parin vuoden välein. Muita bändejä en sitten olekaan fanittanut kunnolla. En ole sellainen "fani-ihminen". On todella paljon hyviä bändejä, mutta meikäläisen saaminen fanitusasteelle on mielettömän vaikeata.

Tosta SOAD:sta sen verran että minäkin olen siihen kyllästynyt aikalailla johtuen luultavasti iha vaa siitä että olen kuunnellut sitä niin paljon. Oli minustakin hiukan ikävää tämä yhtäkkinen suosio bändille, joka ennen oli ollut "minun ihan oma lemppari bändini." Eihän se suosio tai suosionpuute tietenkään saisi vaikuttaa, mutta pisti hiukkasen vituttamaan bändiä ennen dissaneitten yhtäkkiset suosionosoitukset bändiä kohtaan. Ehkäpä se johtuikin vain siitä, että musiikki oli muuttunut sellaiseksi, josta bändiä ennen dissaneet pitivät ja minunlaiseni hiukan "hullummasta" SOAD:sta pitävät eivät.
 
Viimeaikoina suosikkibändini Metallican musiikki on alkanut vähän kyllästyttämään johtuen luultavasti paljon siitä tosiseikasta, että Maailmassa on niin paljon muutakin hyvää musiikkia. Toki edelleen bändi kuuluu lempibändieni joukkoon vaikkei ehkä lemppari enää olekaan.

Kaikkeen kyllästyy aikanaan kun tarpeeksi paukuttaa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Joskus kipinä syttyy uudelleen ja joskus ei.
 
Näinhän se menee.
 
Vanhoista suosikeista tulee aika harvaa enää aktiivisesti kuunneltua, nykyään kun löytyy jatkuvasti uusia koviksia. Green Dayn nykyistä toimivuutta kokeilin huvikseni, ainakaan Insomniacia ei jaksanut sitten yhtään. Sitten taas Offspring räjäytti potin, kun hankin vasta Smashin uudelleen. Taisipa muuten olla ensimmäinen omistamani cd-levy, jota tulikin sitten kuunneltua n kertaa kun muitakaan levyjä ei ollut. Ihmeen kovasti se vieläkin jytää.
 
Ja jostain syystä multakin on hävinnyt into SOADiin. Mistä lie johtuu.. Tulikohan yliannostus, kun niitä kahta uusinta tosiaan kuuli väkisinkin joka paikassa. No, antaa nyt niiden vielä hyllyssä lepäillä, ehkä se innostus vielä herää.

Harvemmin käy niin, että suosikkibändistä katoaisi maku täysin. Mutta ainakin Dream Theaterin kohdalla kävi niin. Yläasteen alussa kun tämä bändi löytyi, avautui aivan uusi musiikillinen maailma, jossa tekniikka oli viety äärimmilleen ja pitkiä sooloja toisen perään jaksoi arvostaa. Tätä kesti pari vuotta. Sitten löysin Beatlesin, ja kenties alitajuisesti väsyin siihen tilutusmeininkiin. Sen sijaan aloin arvostaa hyviä melodioita, nerokkaita sovituksia ja less is more-meininkiä. Nykyään ei DT:tä jaksa kuunnella kuin nostalgiamielessä. Lisätään nyt vielä että vaikken itse huomaa DT:n musiikissa kovinkaan montaa hyvää melodiaa tai nerokkaita sovituksia, se ei tarkoita etteikö joku muu niitä huomaisi.
 
Tai sitten käy se tuttu ilmiö, että bändin taso laskee uusien levyjen myötä. En nyt kyllä äkkiä keksi yhtään tällaista tapausta. Tai no aiemmin puitu SOAD esimerkiksi. Mutta kyllä SOAD:in ekaa ja Toxicitya jaksaa edelleen kuunnella melko usein. Yleensä jotain bändiä tulee vaan luukutettua alkuhuuman aikana niin paljon, ettei sitä pitkäänkään aikaan jaksa paljoa kuunnella. Sitten taas tauon jälkeen se iskee uudestaan.

pitkään (ehkä vuosi? tai jotain) kuuntelematta oleminen auttaa. ainakin mulla on auttanut.

Itselläni tuo DT on kestänyt kuuntelua kyllä erittäin hyvin. Aloin kuunnella Train Of Thoughtin ilmestyttyä ja siitä sitten peruutin ajassa taaksepäin levyjä. Jännä juttu, että nykyään tulee edelleen kuunneltua enemmän uutta kuin vanhaa tuotantoa, vaikka Images&Words ym. ovatkin uskomattomia levyjä. Tuntuvat vain jotenkin raskaammalta kuunnella, joutuu paneutumaan enemmän. Eivät oikein sovi taustamusiikiksi.
 
Tämä kyseinen yhtye ei todellakaan ole ensimmäinen, josta olen pitänyt, mutta se avasi paljon uusia ovia. Nykyään lähinnä tulee koko ajan uusia bändejä kuunteluun eikä mitään jää pois. Kyllästyminen on todellakin kausiluontoista.

Tuntuvat vain jotenkin raskaammalta kuunnella, joutuu paneutumaan enemmän. Eivät oikein sovi taustamusiikiksi.
 
Tämä kuulostaa jännältä kuultuna kovalta DT fanilta. Kuuntelet siis lempimusiikkisi taustamusiikkina?

Tämä kuulostaa jännältä kuultuna kovalta DT fanilta. Kuuntelet siis lempimusiikkisi taustamusiikkina?
 
En tietenkään yleisesti, mutta ei sitä aina jaksa olla korvat höröllä hienouksia kuuntelemassa. Varsinkin kun kuuntelee musiikkia paljon ja vielä soittaa itsekin. Ja tuossa nyt ei ollut kyseessä mikään tiskausmusa vaan kun yleisesti pyörii koneella jne.
 
ELI toisin sanottuna arvostan bändin musaa sen verran, etten viitsi sitä kuunnella puolittain.
 
E: Soundeillakin on asian kanssa jotain tekemistä.

En tietenkään yleisesti, mutta ei sitä aina jaksa olla korvat höröllä hienouksia kuuntelemassa. Varsinkin kun kuuntelee musiikkia paljon ja vielä soittaa itsekin. Ja tuossa nyt ei ollut kyseessä mikään tiskausmusa vaan kun yleisesti pyörii koneella jne.
 
ELI toisin sanottuna arvostan bändin musaa sen verran, etten viitsi sitä kuunnella puolittain.
 
E: Soundeillakin on asian kanssa jotain tekemistä.
 
Joo, multa meni kuitenkin tää vähän ohi, mutta ei sillä väliä :) Kaikki tyylillään...

Tuskin täällä kukaan kuuntelee musiikkia aina hartaasti luurit päässä tekemättä mitään muuta samalla :)
 
Tosiaan vähän sekavasti taisin itseni ilmaista, pistetään se univelan piikkiin.

Tuskin täällä kukaan kuuntelee musiikkia aina hartaasti luurit päässä tekemättä mitään muuta samalla :)
 
Tosiaan vähän sekavasti taisin itseni ilmaista, pistetään se univelan piikkiin.
 
No voe perhana! Minä kuuntelen ja kuuntelen myös juuri nyt, mutta pysähdyin kertomaan sinulle mitä kuuntelen: http://www.disillusion.de/index_audio.php Siellä on biisi nimeltään Back to the times of Splendor ja sen kuuntelemista ei vain voi lopettaa, vaikka mittaa on noin 15min. Yleensä kaikki bändit mitä kuuntelen vaativat keskittymistä, mutta välillä joku muu asia saattaa mennä sen edelle, kuten hetki sitten kuuntelin King Crimsonin Power to Believeä, mutta kun tulin koneelle siirtyi se sivuun :) Tänä iltanakin olisi tarkoitus kuunnella Edge of Sanityn levyt Crimson I ja II ja sanoja lueskellen, aaaaahhh.

Tuskin täällä kukaan kuuntelee musiikkia aina hartaasti luurit päässä tekemättä mitään muuta samalla :)
 
Itse tykkään keskittyä kuunneltaessa musiikkiin, ja vain musiikkiin. Tokikaan en "aina" kuuntele, jos sitä meinaat.

Itse tykkään keskittyä kuunneltaessa musiikkiin, ja vain musiikkiin. Tokikaan en "aina" kuuntele, jos sitä meinaat.
 
Jep, juuri sitä.

Tuskin täällä kukaan kuuntelee musiikkia aina hartaasti luurit päässä tekemättä mitään muuta samalla :)
 
Tosiaan vähän sekavasti taisin itseni ilmaista, pistetään se univelan piikkiin.
 
Itselläni aina musiikki soi taustalla. Oikeastaan ne hetket kun vain kuuntelen ovat todella harvinaisia. Autossa soidessa ja kävellessä kannettavalla soittimella ovat ehkä niitä hetkiä kun on vähiten muuta mielessä ja musiikkiin tulee keskityttyä.