Rock, pop, alternative ›

Tsekatkaa huviksenne:
 
www.myspace.com/damiera
 
bändin pitkäsoitto M(us)ic julkaistiin keväällä omakustanteena, ja uudelleenjulkaistaan Equal Visionin kautta tammikuussa. Jenkkikaveri lähetti levyn netin kautta, ja on kyllä kovaa kamaa. Kunnon indieprogeilua.

Ihhhihhih. Villu mie oon selvillä kuvioista. Tääkin ketju ollu pystyssä vuodesta 05 ja meikä oppi vasta noin kuukausi sitten, että on olemassa sellanenkin genre kuin "emo" (täysin Questionable Contentin ansiota). Ja mikä hiton Cohen & Gambina? Hoho. Mie oon vanaha!
 
Anteeksi offtopic.

Pahempaa kuin emo on ainoastaan screamo. Se on nimittäin ihan niinkun emoa, mutta kovaäänisempää! :

Aihetta hipaisten, tässä taas lisää tragikoomisia, väkisinväännettyjä emo/screamo -bändien nimiä:
 
Please Inform The Captain This Is A Hijack
The Birds Are Spies, They Report To The Trees
The Number Twelve Looks Like You
Joshua Fit For Battle
Love Like... Electrocution
Circle Takes The Square
August Burns Red
I Killed The Prom Queen
Scary Kids Scaring Kids
Love Lost But Not Forgotten (HUOM! Genre: "screamo/emo-violence"... Siis VOI LUOJA.)
 
Kohta joku kysyy, että mikä minua oikein risoo. No, nuo nimet. Ja millon tää genrejen keksiminen loppuu? Emo-violence? Kylläpä nauratti kun kuulin.
 
Minusta nuo ovat helkkarin hauskoja. Samoin emo-bändien biisinnimet, on muutakin kuin niitä iänikuisia tonighteja, forevereja ja yksittäisiä esineiden nimiä biisien titteleinä. Viihdyttävää, niin kuin musiikin pitääkin olla. Bändit tietyllä tapaa tekevät hommaa pilke silmäkulmassa ja tekevät kunniaa esim. b-luokan kauhuelokuvien nimille, sitähän tuo on. Nuohan kävisivät kaikki kehnojen teinikauhuelokuvien nimiksi.

Aihetta hipaisten, tässä taas lisää tragikoomisia, väkisinväännettyjä emo/screamo -bändien nimiä:
 
Please Inform The Captain This Is A Hijack
The Birds Are Spies, They Report To The Trees
The Number Twelve Looks Like You
Joshua Fit For Battle
Love Like... Electrocution
Circle Takes The Square
August Burns Red
I Killed The Prom Queen
Scary Kids Scaring Kids
Love Lost But Not Forgotten (HUOM! Genre: "screamo/emo-violence"... Siis VOI LUOJA.)
 
Kohta joku kysyy, että mikä minua oikein risoo. No, nuo nimet. Ja millon tää genrejen keksiminen loppuu? Emo-violence? Kylläpä nauratti kun kuulin.
 
Noista suurin osa n itseasiassa todella hyviä bändejä. Ja mitä tuohon genrenimilajitteluun tulee, sellaistaan on ihan kaikissa musiikkilajeissa, metallissa speed/thrash/death/black-lajittelu voi kuulostaa toiselle turhalta, samoin kuin miljoona eri kaupunkien mukaan nimettyä jazz- ai blues- kategoriaa.

Noista suurin osa n itseasiassa todella hyviä bändejä. Ja mitä tuohon genrenimilajitteluun tulee, sellaistaan on ihan kaikissa musiikkilajeissa, metallissa speed/thrash/death/black-lajittelu voi kuulostaa toiselle turhalta, samoin kuin miljoona eri kaupunkien mukaan nimettyä jazz- ai blues- kategoriaa.
 
Metallista en tiedä, mutta kyllä minun mielestäni synnyinseudun mukaan (delta-blues, chicago-blues) nimetty musiikin alalaji on järkevämpää kuin miljoonat eri alalajien alalajien alalajit, jotka on täysin järjettömästi nimetty.
 
Kategorisointi on perseestä.

Metallista en tiedä, mutta kyllä minun mielestäni synnyinseudun mukaan (delta-blues, chicago-blues) nimetty musiikin alalaji on järkevämpää kuin miljoonat eri alalajien alalajien alalajit, jotka on täysin järjettömästi nimetty.
 
Kategorisointi on perseestä.
 
Järjettömyys on pop, musiikki ei ole rationaalista hommaa. Minusta emo-touhu on viihdyttävää ja samalla tavalla kuin muissakin genreissä, siellä on kehnoa tavaraa, perushuttua ja sitten ne muutamat timantinkovat jutut.
 
Tosin en ole syvemmin genreen perehtynyt, mutta varsin viehättävältä se vaikuttaa melodisuutensa, b-elokuvista saadun nimistönsä ja niin överiksi vedetyn synkistelyn takia. Siltikään porukka ei ole bläkkistyyliin tosissaan, vaan se "buu-huu, life is tormenting me" -osasto vedetään pilke silmäkulmassa.
 
Niin minä sen tulkitsen. Ja emon negatiivisuudesta valittavat voivat näyttää minulle sen musiikinlajin, jossa biiseissä kaikki on hyvin, rakkauslauluja ei lasketa :) Elämä nyt on aika synkkää ja epätoivoista raahustamista suurimman osan aikaa, mitä sitä nyt utopioita biiseissäkään maalailemaan...

Pitää nyt vähän nostella.
 
Olen tehnyt täyden suunnanmuutoksen. Ennen karsastin monia emobändejä ja tuli naureskeltua genrelle, mutta sitten Disco Ensemblen ja Coheed and Cambrian toimesta mieleni muuttui ja koko tyylisuuntaus avautui minulle täysin. Tämä tosin toi mukanaan lisää ongelmia...
 
Emo on todella vaikea käsite. Last.fm:stä olen yrittänyt mielenkiinnoissani etsiä uusia kyseistä alaa edustavia bändejä. Muutamaan napakymppiin olen törmännyt, mutta yleisesti genren bändejä on todella vaikea kahlata läpi. Löytyy kaiken maailman metalcore- ja matikkakikkailuvääntöä, Blink 182-tyyppistä pop-punkkia ja sen lisäksi vielä tätä 90-luvun alun tuhnusaundipunkkia. Kaikki tagataan emoksi ja hiphei, tutustuminen vaikeutuu monen monta astetta.
 
Kovimpia bändejä joihin nyt olen emon maailmassa pyöriessäni törmännyt ovat:
 
Coheed and Cambria
Disco Ensemble
Taking Back Sunday
The Academy Is...
Thursday
Yellowcard
 
Erityinen perversio on näitä korkealta ja kauniisti laulavia vokalisteja kohtaan. Olisin kovin kiitollinen mikäli auttaisitte minua ekskursiollani.

Erityinen perversio on näitä korkealta ja kauniisti laulavia vokalisteja kohtaan. Olisin kovin kiitollinen mikäli auttaisitte minua ekskursiollani.
 
Edelleen se At the Drive-Inin lätyskä Relationship of Command.

Erityinen perversio on näitä korkealta ja kauniisti laulavia vokalisteja kohtaan. Olisin kovin kiitollinen mikäli auttaisitte minua ekskursiollani.
 
http://www6.falloutboyrock.com/falloutboy/disco.php
 
Ja sieltä "Form Under The Cork Tree" tai "Take This To Your Grave"
 
En mee vannomaan tosta genrettelystä, kun toi emo on käsitteenä mullekkin hirveen uusi, mutta kyllä mä tän sinne tiputtaisin. Kumma, että tätäkään bändiä ei kukaan kuuntele ?

Meikäläisen suositukset
 
Damiera - progressiivisempaa underground-menoa. www.damiera.com & www.myspace.com/damiera
 
Finch - eka levy varsinainen mall-emon peruskivi, toinen vähän progempaa ja synkempää. Tämäkin bändi hajosi viime vuonna.
 
Glassjaw - aika raakaa mutta myös herkkää. Molemmat levyt toimivat.
Laulaja Daryl Palumbo vaikuttaa nyttemmin myös Head Automaticassa.
 
JR Ewing - Tanskalainen nyt jo edesmennyt orkesteri, jonka viimeiseksi jäänyt levy Maelstrom on varsinainen underground-klassikko.
 
kuin myös jo edellä mainittu At the Drive-in.

At the Drive-In, Glassjaw ja Finch olivatkin jo tuttuja. Glassjawissa tuo matikkakikkailu käy välillä hermoille. Ei sen aina niin sekopäistä tarvitse olla. Finchkin on aika jees muutamaa rääkäisyä ja liiallista ostoskeskusmeininkiä lukuunottamatta.
 
Damiera kyllä kuulosti makeimmalta pitkään aikaan. Fall Out Boyssa häiritsi ehkä laulaja ihan hintsusti, kuulosti vähän Panic! At the Discolta, mitä en jaksa kuunnella. Riffit oli kyllä tosi siistejä.

En viitsisi toistaa itseäni, mutta emoahan ei oikeastaan ole nämä nykyteinien lempibändit My Chemical Romance, The Used ynnä muut. Ekan kerran koko sanaa käytettiin jo 80-luvun puolivälissä. http://en.wikipedia.org/wiki/Emo_%28music%29
Besserwisserismiltähän tämä kuulostaa, mutta harmittaa kun ihmisillä ei oe tietoakaan genren ja termin historiasta ja juurista.

En viitsisi toistaa itseäni, mutta emoahan ei oikeastaan ole nämä nykyteinien lempibändit My Chemical Romance, The Used ynnä muut. Ekan kerran koko sanaa käytettiin jo 80-luvun puolivälissä. http://en.wikipedia.org/wiki/Emo_%28music%29
Besserwisserismiltähän tämä kuulostaa, mutta harmittaa kun ihmisillä ei oe tietoakaan genren ja termin historiasta ja juurista.
 
Tiedän tämän harvinaisen hyvin, mutta minun mielestä parempi määritys genrelle on se miksi jotakin musiikkia yleisesti kutsutaan, kuin sen historia ja juuret. Onhan HC-punkkikin kovasti muuttunut 1980-luvun meiningeistä. Altsurokillakin on tietyt määritykset eri vuosikymmenten edustajille. Historiantietämystä ei kuitenkaan kaikilta maailman musiikinkuulijoilta voida odottaa.
 
E. Juuri tällaiset asenteet aiheuttaa ns. genrewänkkäilyä, eli pitää kehittää kaiken maailman nimityksiä kuten esim. Emo-violence, chaotic emo, emocore yms.
 
Enkä tätä postausta kirjoittaessani ollut närkästynyt, vaikka siitä sellainen kuva ehkä jäikin.

Onhan HC-punkkikin kovasti muuttunut 1980-luvun meiningeistä. .
 
Mutta niiden genrerunkkareiden ja puristien mukaan HC:takaan ei ole ollut sitten vuoden '82 ;)

Mutta niiden genrerunkkareiden ja puristien mukaan HC:takaan ei ole ollut sitten vuoden '82 ;)
 
Nimenomaan, varsinkin kun maailman parhaat HC-bändit (Refused, Abduktio, Raised Fist) perustettiin vasta 90-luvun alun jälkeen :)
 
E. Texas is the Reason muuten on myös keskimääräistä roimasti parempi bändi. Makeita post-rokahtaviakin juttuja välissä.

Omat suosikit ovat (jo mainitun ATDI:n lisäksi) Moneen, Further Seems Forever, Anberlin ja tietysti enempi klassinen Jimmy Eat World. Ei liiallista kikkailua, korkeelta ja kovaa ja taatusti kauniita melodioita. Niin ja laadukkaasti tuotettua ja soitettua, eikä mitään B-luokan garage-kamaa (sitä genreilyä en ole koskaan jaksanut ymmärtää).
 
Uusin emo-löytö mulla on Copeland, poppisempi ja rauhallisempi. Rääyntäkama (kuten Underoath) ei kyllä putoa mulle ollenkaan.

Further Seems Forever on kyllä mahtava bändi, mutta taitaa olla vähän seesteisempää, kuin mitä tässä pyydettiin.

Further Seems Forever on kyllä mahtava bändi, mutta taitaa olla vähän seesteisempää, kuin mitä tässä pyydettiin.
 
Niiden myspacessa on nyt maistiaisena tulevalta DVD:ltä biisi "Sound" liveversiona. Aivan kamalaa kuunneltavaa, ihan liian epätarkkaa ja -vireistä soittoa ja laulua. Tuosta jää semmoinen kuva, ettei ollut kovin kaksinen livebändi. No, DVD:tä odotellessa.