Kitarat: kitarakamat ›

Juu tällänen aihe tuli mieleen, kun itelläkin olis vähän kysyttävää noista kielistä. Ajattelin käydä huomenna ostamassa Musamaailmasta DR:än tite-fit electric EH-11 kielet, eli 11-50mm. Sattuisko jollain olemaan kokemusta näistä kielistä?
 
Olen käytellyt useampia vuosia juurikin DR 11-50 -sarjaa, tosin Pure Blues -versiota. Kokeilin tässä pari kuukautta sitten säädättää yhden kitaroistani 10-46 -setille ja kokeilin samalla Tite Fittiä ko. paksuuksilla. Vaihdoin kuitenkin heti seuraavassa kieltenvaihdossa takaisin Pure Bluesiin, tosin säilytin 10-46 -paksuudet. Seuraavat ajatukset ovat osittain subjektiivisia tuntumia, mutta ehkäpä niistä on jotakin hyötyäkin.
 
Sopivat paksuudet ja kielten tyyppi riippuvat täysin kitarasta, soittotyylistä ja siitä minkälaisia tekniikoita ja millaista saundia painottaa. Paksumman setin etuna on tanakampi saundi, puu tuntuu soivan mukana enemmän. Toisaalta ohuemmalla setillä soitto saattaa tuntua joidenkin tekniikoiden osalta helpommalta. Lähinnä kyseessä on tottumiskysymys. Puhuit legato -tyyppisestä soitosta, mutta legato-tekniikoitakin löytyy hyvin monenlaisia. Oman tuntuman perusteella perinteinen hammer on - meininki saattaa toimia paksummilla kielillä jopa paremminkin kuin ohuilla (tarkkuus parempi), kun taas pull offit ovat jonkun verran raskaampia. Toisaalta ohuemmat kielet reagoivat herkemmin myös virheliikkeisiin.
 
Venytysten helppous riippuu myös jonkin verran kielityypistä. Tite Fit on nimensä mukaisesti hieman Pure Bluesia tiukemman tuntuinen. Pure Bluesin perustuntuma on löysempi. Paradoksaalista kyllä, venytykset tuntuvat vaativan hieman enemmän voimaa Pure Bluesilla kuin Tite Fitillä.
 
Merkittävimmät erot ko. kielityyppien välillä tuntuvat kuitenkin liittyvän sointiin ja kulutuskestoon. Tite Fit tuntuu käyttökelpoiselta nopeammin kieltenvaihdon jälkeen, kun taas Pure Bluesien "avautuminen" kestää muutamasta päivästä viikkoon soittelun aktiivisuudesta riippuen. Ennen avautumistaan PB tuntuu kulmikkaalta, kiusallisen jäykältä ja saundin puolesta ylikirkkaalta. Toisaalta PB tuntuu kestävän saundin puolesta hyvänä TF:ää merkittävästi pidempään, vähintään kaksin verroin. Itse asiassa kun TF tuntui muuttuvan tumpuksi jo alle kuukaudessa, PB:tä on tarvinnut vaihtaa oikestaan vasta sitten kun se mekaanisesti alkaa olla hajalla (punottujen kielten alapinnat kuluneet kuopille). PB tuntuu myös omaan korvaan vireisemmältä kuin TF. Keskimmäisillä kielillä TF kuulostaa jotenkin tummalta ja epämääräisen suttuiselta, kun taas PB kuulostaa samalla kitaralla tasapainoisemmalta kautta rekisterin. Toki kitaratyypilläkin saattaa olla jonkin verran vaikutusta asiaan.
 
Saundillisesti TF tuntuu olevan parhaimmillaan särösoitossa, jossa tiukkuus kuuluu myös hieman nopeampana atakkina. PB ei välttämättä kestä aivan yhtä suurta särön määrää tukkeutumatta. Toisaalta TF:n puhdas saundi tuntuu parhaimmillaankin hieman tunkkaiselta verrattuna PB:hen. Samoin efektien kanssa PB tuntuu soinnillisesti kirkkaampana selkeämmältä.
 
Jos tästä jotakin johtopäätöstä yrittää vetää, niin mikäli soitat enimmäkseen lähinnä säröllä, Tite Fit voisi olla oiva valinta, kun taas puhdasta saundia paljon käyttävälle Pure Blues -setti tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta. Paksuuksien puolesta hevitilutuksiin normaalivireessä 11-50 voi olla hieman liikaa (toisaalta tämäkin lienee toki tottumiskysymys). Toisaalta paksumpi kielisarja tuo usein saundiin lisää tanakkuutta ja syvyyttä ja joiltakin osin myös tarkkuutta.