Keskustelua raskaammasta musiikista ›

BRUCE DICKINSON - THE ANTHOLOGY
 
Sattuipas sopivaan saumaan tämänkin paketin haltuunotto, kesän loppupuolella nääs. Juuri kun kiinnostus Bruce Dickinsonin soolotavaraa kohtaan alkoi nousta, iskivät päälle rippijuhlat, ja lahjanahan tämä sitten tuli. Dantelta, heh. Soittimeenhan tuo oli iskettävä välittömästi. Brucen soolokamaa entuudestaan tuntemattomana paketti oli minulle erittäin mieluista katsottavaa heti alusta lähtien. Ensin katsoin promovideo-levyn saadakseni hieman kuvaa Brucen soolotuotannon eri tyyleistä. Tämän jälkeen olikin sitten kätevää tarttua itse livekeikkoihin. Kahden Maiden-kitaristin, Adrian Smithin ja Janick Gersin mukanaolo kumpainenkin omalla keikallaan teki tutustumisen entistä helpommaksi.
 
Dive Dive Live on varsin energinen kuvaus Brucen orastavan soolouran ensimmäiseltä kunnon kiertueelta. Tähän aikaan miehen ulosanti oli vielä puhdasta rockia, ja sellaisenaan varsin mainiota aivotnarikkaan-viihdettä. Joskus kevyempi tavara toimii niin maan perkeleen hyvin, ja on kyllä myönnettävä, että minulle Brucen vanhempi, rockimpi tuotanto toimii mainiosti.
Bändi koostuu Brucen itsensä ja silloisen uuden Maiden-kitaristi Janick Gersin lisäksi Dickie Fliszarista (rummut) ja Andy Carrista (basso). Kokoonpano onkin mainiosti yhteenpelaava ryhmä kokeneita muusikoita, joiden revittelystä paistaa läpi aito soittaminen ilo ja kunnon fiilis.
Bruce itse vaikuttaa erittäin vapautuneelta saadessaan esittää mieleistään tavaraa kaikkien Maiden-paineiden ulkopuolella. Maidenin No Prayer-kiertueelta videokamaa näkemättömälle (kuten allekirjoittanut) antaa Dive Dive Live etäistä kuvaa siitä, kuinka sekopäinen lavaesiintyjä Janick Gers mahtoikaan olla Maiden-uransa alkuaikoina. (Eipä tuo pirulainen hirveästi liene muuttunutkaan!)
 
Ja se settilistahan on tiukka paketti laadukasta rockia. Samsonista Deep Purpleen. Erityisesti hieman rauhallisempi fiilistely Born in 58 on kolahtanut kovaa, unohtamatta tietenkään klassikkovetoja All The Young Dudes, Tattooed Millionaire tai Maideninkin katalogista löytyvä Bring Your Daughter To The Slaughter. Kaikenkaikkiaan bändi esittää settinsä vapautuneesti ja hyvän fiiliksen vallitessa, jonka ansiosta kokonaisuus on mukavan leppoisa seurattava, ei niin vakavaa viihdettä. Joten ei muuta kun huurteinen olut käteen ja nojatuoliin. 5/5
 
Skunkworks Live ei ole suurimpia suosikkejani. Tähän vaikuttaa olennaisesti se, että Brucen tuolloinen, grungahtavampi rock-tyyli ei oikein ole allekirjoittaneelle iskenyt. Bändissä taas ei liiemmin vikaa ole, mitä nyt Alex Dicksonin omintakeinen kitarointi ei aina ota upotakseen (esim.Tears Of The Dragonin soolo.) Chris Dale bassossa ja Alessandro Elena rummuissa Espanjassa 1996 nauhoitettu keikka on nimensä mukaan Brucen kolmannen sooloalbumin, Skunkworksin promokiertueelta napattu.
 
Vaikka kappalemateriaali ei niin natsaakaan omien mieltymyksieni kanssa, on iloni todeta, että Dickinson pitää kyllä otteessaan, ovat kyseessä sitten omat suosikkikappaleet tai kokeilevampi tavara. Karismaattinen esiintyminen ja se aina yhtä upea ääni jaksavat kantaa ikuisuuksiin, eikä Brucea voi kyllä moittia siitä ettei keikka useinkaan eksy soittimeen. Vanhemmat, tutut kappaleet toimivat siis huomattavasti Skunkworks-kamaa paremmin, esimerkkinä Laughing In A Hiding Bush, Tattooed Millionaire ja vaikka Tears Of The Dragon. Ja kuullaanhan siellä lopussa Maideniakin, eli The Prisoner. Tästä voimme päätellä Brucen osallistuneen huhujen mukaan aikoinaan kappaleen kirjoittamiseenkin, vaikkei lakisyistä voinutkaan vielä virallisesti tehdä kappaleita Maidenille. Bruce kun ei esitä sooloprojektissaan pahemmin muita kuin itse tekemiään Maiden-kappaleita.
 
Erityisesti Chris Dalen piristävät bassokuviot parantavat kokonaislaatua, ja parhaimmillaan keikka on jopa upeaa seurattavaa. Silti tästä jää vajaavainen maku suuhun, yksinkertaisesti kappalemateriaalin takia. Tämän vuoksi välimallin arvosana 3/5 lienee keikalle sopiva.
 
Scream for Me Brazil taas edustaa sitä kuuluisaa parhautta. Lähtökohdat ovat siinä, että bändi promoaa The Chemical Weddingia ja bändiin sattuu kuulumaan muuan Adrian Smith. Sen enempää Smithiä hehkuttamatta (jokainen tietää mitä mieltä hänestä olen) annan myös suurta plussaa bändin muulle miehistölle. Tuottajanero Roy Z toisessa kitarassa ja varsinainen luonnonlahjakkuus hänkin, Dave Ingrahams, rummuissa ja vielä Eddie Casillas bassossa takaavat laadun. Brucen mainiosti rullaava raskaampi soolotavara yhdistettynä huippuluokan kitaratyöskentelyyn tekevät paketista ikimuistoisen. Ihastuin saman keikan CD-versioon vielä tätäkin enemmän pari viikkoa takaperin niin paljon, että olen valmis nostamaan keikan jopa legendaarisen Maiden-klassikon Live After Deathin rinnalle parhaista Elävän Musiikin kattauksista puhutessa.
 
Brucesta näkyy selvästi, että nyt ovat kovatasoiset biisit kehissä ja bändi uskomaton. Adrianin mukanaolo vaikuttaa ilmeisen piristävästi vanhaan kunnon Air Raid Sireniin. Ikävä kyllä paketin niin kuva kuin äänenlaatukin ovat sieltä heikoimmasta päästä, ja tämä plus Trumpets Of Jerichon puuttuminen tältä videokeikalta tekevät CD-versiosta nautittavamman. Se ei kuitenkaan vähennä itse musiikin arvoa, joka tietenkin on suunnaton. The Chemical Weddingin minut hieman kylmäksi jättäneet kappaleet todella heräävät eloon elävinä. Erityisesti murskaavan raskas kitaratyö ja bändiläisten keskinäisen soiton raskaus tekevät musiikista paikoin suorastaan pelottavan hyvää. Settilista yhtä juhlaa alusta loppuun ja Brasilialainen yleisö tapansa mukaan sekopäistä. Laulavat Tears Of The Dragoninkin alusta loppuun, perkeleet, ja huuto on paikoin melkeinpä kovempaa kuin Maidenin keikoilla. Livefiilis vangittu niin täydellisesti, ettei asiasta tarvi edes jauhaa enempää. 5/5
 
Nämä kolme keikkaa muodostavat paketin kaksi ensimmäistä DVD:tä. Vielä on yksi jäljellä, eli promovideot + haastispätkää Tyranny Of Soulsin tiimoilta ja legendaarista Samson-kamaa pornoviiksineen päivineen.
 
Promovideokattaus eksyykin tältä DVD-paketilta useiten soittimeen. Yksinkertaisen loistavat kappaleet kyseessä, ja mikä parasta tai vaihtoehtoisesti huonointa, kappaleiden promovideot vetävät naurettavuudessaan jopa Maidenin vastaavien ohitse. Joten huumoriarvosta löytyy millä mällätä!
Videot näyttävät aloittelevalle Bruce-diggarille hyvin musiikillisen tyylin kehittymisen ja muuttumisen, alkaen rehellisestä liverockista kokeilevamman runttaamisen kautta puhtaaseen metalliin. Abduction, Accident Of Birth, All The Young Dudes, Born In 58, Killing Floor ja monet muut takaavat musiikillisen laadun.
 
Haastispätkää en ole sen kummemmin katsonut, Tyranny Of Souls kun ei (vielä) tuttu levy ole. Samson-tavara on ihan hauskaa katsottavaa, siitä sen enempää kommentoimatta. Jos vaikka sanotaan, että luojan kiitos Bruce löysi tiensä Iron Maideniin.
 
Kaikenkaikkiaan The Anthology on hyvällä musiikilla mässäilevä iso paketti laatua, jota tuskin tarvitsee kyseenalaistaa ainoan miinuksen ollessa Skunkworks- keikan settilista. Paketti on ehdoton MUST!-hankinta kaikille Bruce ja Maiden-diggareille, ja allekirjoittanut vannoo käsi sydämellä notta kattaus toimii varmasti debyyttikosketuksena Bruce Dickinsonin soolotuotantoon. Livetavaraa uran eri vaiheilta, promovideot ja vielä extraa niin johan tässä on katsottavaa useammalle illalle.
 
Bruce Dickinson on yksi suurimmista omista esikuvistani, ja niin esiintyjänä kuin imagollisesti äärimmäisen rakas hahmo. Tuottelias mies tuo Paul Bruce Dickinson. Todistaa meinaan Scream For Me Brazil heikkouskoisille että mies iski kultasuoneen ottaessaan Adrian Smithin palkkalistoille, livelevy kun peittoaa kaiken Maidenin 90-luvun tuotannon ja vielä kevyesti. Aikamme hienoimman heavymetal-laulajan muistelmat äänen/kuvan muodossa! Ja mikä parasta, matka ei ole katkennut vieläkään.
 
Ps. Bruce, iloitsisin suuresti jos piipahtaisit 2007 Adrianin kanssa Suomessa.