Bonham 28.11.2003 22:28:24 | |
---|
Paljon on täälläkin väännetty peistä heavynbändeistä ja koko genrestä ylipäätänsä. Paljon bändejä vuodessa tsekkaavana (livenä & demoilla) ajattelin kantaa nyt korteni kekoon. Jostain käsittämättömästä syystä nuoriso kuvittelee, että heavyä on ilmeisesti helppo soittaa.. Aivan liian usein puuttuu kokonaan itsekritiikki - käsistä lähtee puolivillaisia demoja, keikoilla uhotaan ja meuhkataan, vaikka syytä ei olisi. Selvimmin tämä tulee esille laulajien kohdalla. Näin siis aloittelevilla pumpuilla. Monessa muussa tyylissä pääsee kuin koira veräjästä näiden pikku puutteiden kanssa.. Genre on jakaantunut niin pieniin palasiin, että on vaikea tajuta mikä on mitäkin. Mutta tyylilajista riippumatta, perustaidot on syytä osata. Ulkoiseen habitukseen kiinnitetään enemmän huomiota kuin itse musiikkiin. Olen useasti keskustellut tästä alan toimittajan kanssa, jolla on sama näkemys aiheesta. Millä keinolla homma sitten saadaan ruotuun.. siinä onkin vaikea pala. Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
Uskon ja allekirjoitan tämän täysin. Nyt tiedän mitä kirosit tuolla bänditoiminta-palstalla! Noniin! Imetään se hymiö pyllyyn! |
superfly 28.11.2003 22:39:35 | |
---|
Paljon on täälläkin väännetty peistä heavynbändeistä ja koko genrestä ylipäätänsä. Paljon bändejä vuodessa tsekkaavana (livenä & demoilla) ajattelin kantaa nyt korteni kekoon. Jostain käsittämättömästä syystä nuoriso kuvittelee, että heavyä on ilmeisesti helppo soittaa.. Aivan liian usein puuttuu kokonaan itsekritiikki - käsistä lähtee puolivillaisia demoja, keikoilla uhotaan ja meuhkataan, vaikka syytä ei olisi. Selvimmin tämä tulee esille laulajien kohdalla. Näin siis aloittelevilla pumpuilla. Monessa muussa tyylissä pääsee kuin koira veräjästä näiden pikku puutteiden kanssa.. Genre on jakaantunut niin pieniin palasiin, että on vaikea tajuta mikä on mitäkin. Mutta tyylilajista riippumatta, perustaidot on syytä osata. Ulkoiseen habitukseen kiinnitetään enemmän huomiota kuin itse musiikkiin. Olen useasti keskustellut tästä alan toimittajan kanssa, jolla on sama näkemys aiheesta. Millä keinolla homma sitten saadaan ruotuun.. siinä onkin vaikea pala. Tämä uhoaminen ja meuhkaaminen sekoitetaan ilmeisesti aika usein semmoiseen käsitteeseen kuin asenne. Ollaan rankkoja ja kitarat on viritetty alas ja ne myös roikkuu alhaalla ja silloin on perkelen vaikea soittaa, mutta ei tunnu heitä haittaavan. Onneksi nuo jäävät useimmiten sinne demo-asteelle. Olen kyllä itsekin syyllistynyt melkoiseen itsekritiikittömyyteen joskus nuorena. Silloin vedettiin jotain ihme metallipunkjazzia, vaikka ei osattu soittaa yhtään. Kuulosti todella hirveältä, kun vanhoja nauhoja löytyi tuossa taannoin. Se on nuoruutta se. Harppu on alaston piano |
FatSam 28.11.2003 22:43:42 | |
---|
Olen kyllä itsekin syyllistynyt melkoiseen itsekritiikittömyyteen joskus nuorena. Silloin vedettiin jotain ihme metallipunkjazzia, vaikka ei osattu soittaa yhtään. Kuulosti todella hirveältä, kun vanhoja nauhoja löytyi tuossa taannoin. Se on nuoruutta se. Niin, tuolla on se demo-palsta näitä varten. Pistä sinne! Noniin! Imetään se hymiö pyllyyn! |
superfly 28.11.2003 22:48:53 | |
---|
Niin, tuolla on se demo-palsta näitä varten. Pistä sinne! Hoho! En varmasti laita. Bad idea. Harppu on alaston piano |
Jabbe 29.11.2003 00:00:14 | |
---|
Se missä mennään metsään on se kun otetaan homma liian vakavasti ja luullaan itsestään liikoja. Se on ihan hauskaa hommaa se mättömusan soitto (kyllä, jopa minussa asuu pieni piilohevari) mutta ei se mitään kovin ihmeellistä musiikkia ole varsinkaan kellaribändien tasolla. Kyllähän sitä tietty saa harrastaa, mutta mua ainakin vituttaisi kuunnella tusinabändien demoja. Siis: soittaa saa mutta jättäkää se pliis siihen. . |
Tapani L 29.11.2003 00:23:26 | |
---|
Siis: soittaa saa mutta jättäkää se pliis siihen. Mun mielestä se on kiva, kun bändeillä on kunnon show-meininki - tosin vasta sitten, kun osataan soittaa. Saahan kellaribänditkin esiintyä jne. kunhan tajuavat pitää huumorin mukana eivätkä ota itseään turhan vakavasti. Tai saahan ja saahan, aivan kuin joku minun lupani tekemisiinsä tarvitsisi. |
M-Juhana 29.11.2003 00:52:13 | |
---|
Today 28.11.2003 what the fuck is heavy metal ??? Who the fuck is Mick Jagger... |
Bantuteurastaja 29.11.2003 01:19:32 | |
---|
Mun mielestä yksinkertasin järjestely olis sellanen, että kaikki vaan olis kaikin puolin hyviä, eli ei oltais paskoja. Ei luulis olevan niin vaikeeta, ainakin vähenis paranneltavien seikkojen lista huomattavasti. |
Robert 29.11.2003 01:21:32 | |
---|
Mun mielestä yksinkertasin järjestely olis sellanen, että kaikki vaan olis kaikin puolin hyviä, eli ei oltais paskoja. Ei luulis olevan niin vaikeeta, ainakin vähenis paranneltavien seikkojen lista huomattavasti. Hyvin sanottu... Tähän aikaan yöstä tulee kyllä parhaita ajatuksia. =) Mitään en o tehny |
Eemil 29.11.2003 01:55:02 (muokattu 29.11.2003 01:58:30) | |
---|
Täällä puhutaan kyllä täyttä asiaa. Itse hevimiehenä allekirjoitan tuon, että usein näkee asenteen ottavan voiton musiikillisesta sisällöstä tässä genressä. Kaikkihan joutuu pohjalta aloittamaan, eikä kukaan mitään valmiiksi osaa, mutta eipä sitä pitäisi verhota sillä, ettei sitä sitten muka tarvitsekaan osata, kun on vaan asennetta. Kiinnostaisikin muuten tietää kuinka suuri osa Bonham sun näkemistä bändeistä syyllistyy tähän? Ihan karheasti arvioiden? EDIT: Ja Bonhamin viimeisiin riveihin viitaten: Mä näkisin että ongelma on siinä, että nuoret jannut haluu "rocktähdeks" niin paljon, että ei välitetä siitä jos ei oo lahjoja. Jo aloitustapa on usein siis ihan väärä ja sille on huono rakentaa. Sitä on vaikea parantaa, se on juuri tätä asennetta. Torilla Ibanez S570wnsol 850 ja Yamaha fg-411c-12bl elektroakkari 200.
Tukekaa köyhää muusikkoa. |
VÄKIPÄÄ 29.11.2003 02:49:15 | |
---|
Olisi hyvä muistaa että jokaisella on vaikuttimensa ja motiivinsa, miksi soittaa! Toiset vetävät puhtaasti harrastepohjalta ja toisilla on niitä piilotoiveita rocktähteydestä ja sitten ne "syntyneet rockaamaan- tyypit"... Keikalla "kouhkaaminen" on kivaa, ainakin aloittelia tasolla. Pääsee maistamaan sitä millaista on sielä spottien kirkkaamalla puolella. Treenaamalla sitä oppii, jopa soittamaan joskus! Päähänpotkittujen asialla jo vuodesta 1981! |
PekkaRii 29.11.2003 21:05:13 | |
---|
Ei kai sitä mitenkään tarvitse laittaa ruotuun. Tai onko sitten niin, että näin pienessä maassa on ne "hyvien" bändien määrä vain niin pieni. Kai se on kaikkialla sama, mutta isommissa maissa "hyviä" on enemmän, mutta jos suhde on sama niin huonoja vielä enemmän. Eli niitä joista me emme kuule, koska edes he siellä toisessa maassa eivät jaksa bändistä innostua. Tietysti, jos on enemmän bändejä, mutta soittopaikkojen määrä ei varmasti mene suhteessa, eli jossain saattaa olla tilanne jossa kilpailu on kovempi ja hyviä bändejä enemmän. jolloin niitä huonompia ei niin tarvitse katsella, ellei ole siellä alimmalla tasolla metsästämässä kykyjä. "Now that Poison's out of the way, we can go right to the top." - James Hetfield, Metallica, Rip Magazine, November 1991 |
bedlam 29.11.2003 21:21:04 | |
---|
Olen kyllä itsekin syyllistynyt melkoiseen itsekritiikittömyyteen joskus nuorena. Silloin vedettiin jotain ihme metallipunkjazzia, vaikka ei osattu soittaa yhtään. Kuulosti todella hirveältä, kun vanhoja nauhoja löytyi tuossa taannoin Mutta aina löytyy mutta. YUP onnistui Turpasaunojensa aikoihin jo tuossa "ihme metallipunkjazzissa" vaikka miesten soittotaitokin oli vielä vähän niin ja näin. http://www.mikseri.net/kiasma |
superfly 29.11.2003 21:23:57 | |
---|
Mutta aina löytyy mutta. YUP onnistui Turpasaunojensa aikoihin jo tuossa "ihme metallipunkjazzissa" vaikka miesten soittotaitokin oli vielä vähän niin ja näin. Totta. Metallipunkjazzissa ei sinänsä ole mitään vikaa. YUP teki homman loistavalla musiikillisella huumorintajulla. Harppu on alaston piano |
Bonham 29.11.2003 21:24:42 | |
---|
Mutta aina löytyy mutta. YUP onnistui Turpasaunojensa aikoihin jo tuossa "ihme metallipunkjazzissa" vaikka miesten soittotaitokin oli vielä vähän niin ja näin. Tuo "mutta" taitaakin olla se suurin kantava voima, että jaksaa noita bändejä tutkailla... aina joku onnistuu... Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
rc 29.11.2003 21:35:19 | |
---|
Mätössä mättää asenne. Nämä wannabe-blackmetal-pumput... ei helvata sentään. "Koska me ollaan niin true, niin se on ihan sama millaista paskaa musiikki on". Pari kaveriani soittavat tällaisessa bändissä, aika naurettavaa touhua. kives ja penikset |
Paas 29.11.2003 21:37:00 | |
---|
Mätössä mättää asenne. Nämä wannabe-blackmetal-pumput... ei helvata sentään. "Koska me ollaan niin true, niin se on ihan sama millaista paskaa musiikki on". Pari kaveriani soittavat tällaisessa bändissä, aika naurettavaa touhua. No noi true bläckärit on kyllä aika huvittavia :) Takatukat kunniaan!
Nyt tama power tower räkki myynnissä m.netin torilla! |
lapio 29.11.2003 22:42:03 | |
---|
Mätössä mättää asenne. Nämä wannabe-blackmetal-pumput... ei helvata sentään. "Koska me ollaan niin true, niin se on ihan sama millaista paskaa musiikki on". Pari kaveriani soittavat tällaisessa bändissä, aika naurettavaa touhua. Fireflys! -Jep olen nähnyt Fireflysin kolmesti livenä. |
Vilhelmus 29.11.2003 22:56:15 | |
---|
keikoilla uhotaan ja meuhkataan Hevi on heviä. |