Aihe: Kitaran rakentamista koskevia kysymyksiä mukava liuta.
1 2
paulfender
27.11.2006 17:41:38 (muokattu 27.11.2006 18:10:29)
Eli olen nyt muutaman päivän ajan lueskellu kaikkea eteen sattuvaa asiaa kitaran rakentamiseen liittyvästä ja seurannut joidenkin tekemien kitaroiden edistymistä.
Olen itse ajatellut aloittaa rakentamisen kun autotalli ja paljon työkaluja löytyy mutta muutamat asiat askarruttavat, joten kysyn niitä nyt tässä.
Aion siis rakentaa Les Paul tyylisen kitaran koska aito Fenderi jo löytyy.
 
- Mistä saan puut kitaraan eli mahonki-body ja kaula ja vaahtera kansi. Lukemani perusteella olen ymmärtänyt että pitäisi olla kuivat puut ettei elämistä tapahdu. Ja jatkokysymys: Kuinka suuria voivat olla mahdollisen elämisen seuraukset, jos puu ei ole aivan kuivaa? Helsigissä siis asun.
 
- Pitäisikö minulla olla kuvat Lespasta ja tarkat mitat, että saan esimerkiksi kaulan oikean mittaiseksi. Vähän omaa customia toki tulee.
 
- Miten tuo vaahtera kansi tehdään? Kuinka paksu pala kannattaa laittaa ja hiotaanko kansi oikean muotoiseksi?
 
- Onko kaulataskun tekemiseen jotain tiettyä konstia kun liimakaula tulee? Ja onko operaatio vaikea?
 
- Hyvänä liimana pidetään yleisesti Titebondia, mutta se näyttää olevan hinnaltaan pilvissä esim. soitinrakentajatAMF:ällä 1 kilo maksaa 30 €, meneekö yhteen kitaraan paljon?
 
- Minkälainen kaularauta on hyvä?
 
- Jos ostan palan Mahonkia, niin leikkaanko sen kahtia ja liimaan sen uudelleen yhteen vai miten body tehdään? Sama juttu kannen kanssa? Onko Les Paulissa body kahdesta palasta?
 
- Jyrsinkö bodyyn tarvittavat kolot esim. johtoja varten ja sitten heitän kannen päälle ja leikkaan sen muotoon vai missä järjestyksessä asiat tehdään?
 
- Onko Lespan lapa samaa puuta tai siis kappaletta kaulan kanssa vai liimataanko se kiinni kaulaan?
 
- Ja vielä, että onko kukaan tilannut soitinrakentajatAMF:ltä noita Les Paulin piirrustuksia? Ovatko todenmukaiset ja hyvät?
 
No tässä nämä pikaisimmat kysymykset. Lisää on varmasti tulossa vielä.
Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.
T.Urmio
27.11.2006 17:59:33
Ei kysyvä tieltä eksy, se on jo eksynyt.
Kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaukset faqeista ja palstan helmistä.
No ei se mun vika oo
paulfender
27.11.2006 18:09:28
No mutta kun mielestäni en saanut kaikkiin, joten jos joku ystävällisesti viitsisi vielä vastata vaikka varta vasten minulle. Ehkä olen vain sokea.
Mike M. Hiirenloukku
27.11.2006 18:43:24
- Mistä saan puut kitaraan eli mahonki-body ja kaula ja vaahtera kansi. Lukemani perusteella olen ymmärtänyt että pitäisi olla kuivat puut ettei elämistä tapahdu. Ja jatkokysymys: Kuinka suuria voivat olla mahdollisen elämisen seuraukset, jos puu ei ole aivan kuivaa? Helsigissä siis asun.
 
Esim. soitinrakantajat amf:ltä tilaamalla. Myös hkin soitinkorjaajat/rakentajat varmaankin voivat auttaa. Tällöin saat varmasti oivaa ja kuivaa puuta. Seuraukset joita tiedustelet voivat olla dramaattiset ;)
 
- Pitäisikö minulla olla kuvat Lespasta ja tarkat mitat, että saan esimerkiksi kaulan oikean mittaiseksi. Vähän omaa customia toki tulee.
 
Muistaakseni gibsonin sivuilta löytyy kyllä nuo mitat kaulaan, skaalan perusteella määräytyy pituus. Tietysti hyvät piirustukset noin ensialkuun voivat olla paikallaan, mutteivät välttämättömät. Täältä löytyy haun avulla varmasti mittoja tuohon runkoon, ja netistä jopa piirustuksia.
 
- Miten tuo vaahtera kansi tehdään? Kuinka paksu pala kannattaa laittaa ja hiotaanko kansi oikean muotoiseksi?
 
Tämä on vähän 'kukin tyylillään' -juttu. Kannen paksuus tulee paksuimmalta kohdalta olemaan muistaakseni vajaa pari senttiä ja siihen sitten työstövarat. Tarkkaa mittaa en tiedä ja tuokin on vähän millaisen haluaa. Itse hoidin muotoilun karkeasti rälläkällä ja lamellilaikalla ja loput hioen.
 
- Onko kaulataskun tekemiseen jotain tiettyä konstia kun liimakaula tulee? Ja onko operaatio vaikea?
 
Mikään ei ole vaikeaa, vaan suunnatonta tarkkuuta vativaa ;) Kolo tehdään siten että on kaula, joka istutetaan runkoon tiiviisti. Muu on tekijästä kiinni - periaatteessa.
 
- Hyvänä liimana pidetään yleisesti Titebondia, mutta se näyttää olevan hinnaltaan pilvissä esim. soitinrakentajatAMF:ällä 1 kilo maksaa 30 €, meneekö yhteen kitaraan paljon?
 
Kitaraan ei mene paljoa liimaa. Kilolla rakentaa varmaan koko elämän kitarat (jos vaan liimaa säilyy). Itse olen käyttänyt cascon uretaaniliimaa ja ihan muiden kiusalla erikeepperiä.
 
- Minkälainen kaularauta on hyvä?
 
Vähän mistä tykkää. Les paulissa lienee tehtaalta lähtiessään koteloitu yksitoiminen. Korjatkaa jos olen väärässä. Itse olen suosinut nykyään kaksitoimista.
 
- Jos ostan palan Mahonkia, niin leikkaanko sen kahtia ja liimaan sen uudelleen yhteen vai miten body tehdään? Sama juttu kannen kanssa? Onko Les Paulissa body kahdesta palasta?
 
Jos haluat nättiä jälkeä niin kansi kannattaa bookmatchata (tai hankkia suoraan matchatty) eli siis toimia siten että syykuviot peilautuu keskilinjan suhteen. Rungon voi tehdä periaatteessa monestako palasta vaan. Sitä en tiedä monestako se "oikeissa" lpissä on mutta niin... 1,2 tai 3 lienee ne 'yleisimmät'.
 
- Jyrsinkö bodyyn tarvittavat kolot esim. johtoja varten ja sitten heitän kannen päälle ja leikkaan sen muotoon vai missä järjestyksessä asiat tehdään?
 
Varmaan tähänkin monta tapaa. Itse tein urat ja muut, sitten kansi päälle ja muotoilu. Tietysti raa'asti sinnepäin rungon muotoilu oli jo liimatessa. Tällöin pieni 'lipsuminen' ei niin haittaa. Oiva keino on kiinnittää kansi ruuveilla runkoon mikkien kolojen kohdalta (siis mikäli niitä ei vielä ole jyrsitty).
 
- Onko Lespan lapa samaa puuta tai siis kappaletta kaulan kanssa vai liimataankose kiinni kaulaan?
 
Monta tapaa tehdä.
 
Tuossa nyt pikaisesti vastasin noihin kysymyksiin, joihin kaikkiin löytyy kyllä vastaukset kun kunnolla alkaa tonkimaan. Toivottavasti homma onnistuu ja kohta soittelet omalla pelillä.
That's the spirit - Tuo on pirtua.
Juzzu
27.11.2006 19:48:16 (muokattu 27.11.2006 19:53:47)
- Mistä saan puut kitaraan eli mahonki-body ja kaula ja vaahtera kansi.
 
Puukaupasta. kts. faqit ja pysyvät
 
- Pitäisikö minulla olla kuvat Lespasta ja tarkat mitat, että saan esimerkiksi kaulan oikean mittaiseksi. Vähän omaa customia toki tulee.
 
Mun mielestä riittää lespoista, kun laittaa oikean skaalaisen otelaudan ja tietää että kaula yhtyy bodyyn 16. nauhan kohdalta. Muuta on sitten makuasioita. Ja otelauta rungon päästään 56-57mm leveä
 
- Miten tuo vaahtera kansi tehdään? Kuinka paksu pala kannattaa laittaa ja hiotaanko kansi oikean muotoiseksi?
 
No jos kansi on liimattuna ja oikaistuna rungossa 16-17mm paksu, niin siitä saapi perinteisen lespan kannen hyvin. eli käytännössä joku 50mm paksu kannattaisi aihion olla, joten bookmätsätään kansi. Sen verran menee aina hukkaan huonoilla vannesahoilla jne.
 
- Onko kaulataskun tekemiseen jotain tiettyä konstia kun liimakaula tulee? Ja onko operaatio vaikea?
 
On tiettyjä konsteja. Lyhyesti - ensin luiska kannen etuosaan ja pidetään luiska suorana, sitten yläjyrsimellä kolo kaulalle.
 
- Minkälainen kaularauta on hyvä?
 
2-toiminen
 
- Jos ostan palan Mahonkia, niin leikkaanko sen kahtia ja liimaan sen uudelleen yhteen vai miten body tehdään? Sama juttu kannen kanssa? Onko Les Paulissa body kahdesta palasta?
 
Esim. leppävirralta saa kyllä tarpeeksi ison palan että voit tehdä yhdestä palasta.
 
- Jyrsinkö bodyyn tarvittavat kolot esim. johtoja varten ja sitten heitän kannen päälle ja leikkaan sen muotoon vai missä järjestyksessä asiat tehdään?
 
Ensin potikkakolo, svitsikolo ja pitkä suora jyrsintä piuhoille ennen kannen liimausta, mikkikolot vasta "valmiiseen" kanteen. Näin minä olen tehny
 
- Onko Lespan lapa samaa puuta tai siis kappaletta kaulan kanssa vai liimataanko se kiinni kaulaan?
 
Gibsoneissa on samaa, itse olen tehnyt liimaamalla.
 
Kaikella kunnioituksella, mutta sullon kyllä aika lailla hakusessa ihan perusjututkin. Eihä siinä, kukas noista nyt mittää kysymättä tietäisi, mutta kannattaa tosiaan funtsia noita juttuja ennen tekemistä ja ei varmaan tekis pahaa jos voisit hiplailla oikeaa kokonaista les paulia ennen tekemistä ja tekemisen aikanakin. Vois vähän katsella että miten se on tehty.
 
Les Pauli ei ole niitä helpoimpia keppejä aloitella. Muotoillut kannet, reunalistat, liimakaulat, tilattu lapa, eri puut, oikeiden työjärjestysten tajuaminen... Itse aloitin Telellä ennen lespoihin menoa, vaikka oli ammattilainen opastamassa ja neuvomassa.
paulfender
27.11.2006 20:10:48
Okei kiitoksia hyvistä vastauksista. Täytyypä tota vähän suunnitella.
Gypsy
27.11.2006 20:40:23 (muokattu 27.11.2006 20:48:04)
- Hyvänä liimana pidetään yleisesti Titebondia, mutta se näyttää olevan hinnaltaan pilvissä esim. soitinrakentajatAMF:ällä 1 kilo maksaa 30 €, meneekö yhteen kitaraan paljon?
 
Ite olen saanu tuolta ostettua Titebondia paljon pienemmissä erissä. Ei toi yhteen projektiin maksa juuri mitään. Pienessä lasipurkissa ovat lähettäny. Kannattaa vaikka soittaa sinne, jos tota haluaa käyttää eikä halua nurkkiin kiloo pyöriin.
 
LISÄYS: - Ja vielä, että onko kukaan tilannut soitinrakentajatAMF:ltä noita Les Paulin piirrustuksia? Ovatko todenmukaiset ja hyvät?
 
Oon tilannu ja kyllä niiden pohjalta Les Paulin (Huom. KOPION, IIK!) saa tehtyä.
Aamen
paulfender
27.11.2006 21:10:28 (muokattu 27.11.2006 21:18:09)
No kerropas Gypsy, että minkäkokoisen purkillisen tilasit sitä ja paljon tarvitsit yhden kitaran tekemiseen? Säilyykö hyvin siinä purkissa?
Ei sulla sattuis olemaan noita kuvia tietokoneella? (-:
Ainii ja paljon ne laskuttaa pienemmistä määristä liimaa?
Little Savage
27.11.2006 21:22:46 (muokattu 27.11.2006 21:26:20)
Ennen kun alat leppävirralta tilaa osia niin kannattaa kysellä helsinkiläisiltä kitaran rakentajilta. Liikaselta saa ainakin titebondia , lapaviiluja ja otelautoja
paulfender
27.11.2006 21:35:15
Jaa. Onhan tuo Liikanen näköjään lähelläkin. En ole ennen moisesta kuullutkaan. Saiskohan siltä myös puita?
NRider
27.11.2006 22:12:54
Rungon voi tehdä periaatteessa monestako palasta vaan. Sitä en tiedä monestako se "oikeissa" lpissä on mutta niin... 1,2 tai 3 lienee ne 'yleisimmät'.
 
Mitenkäs tää runkopalojen määrä vaikuttaa mihinkin asiaan, siis esim. kitaran sointiin? Kuinka paljon sillä on välilä, jos bodyn tekee vaikka 5cm leveistä rimoista?
Juniper
27.11.2006 23:01:33
Mitenkäs tää runkopalojen määrä vaikuttaa mihinkin asiaan, siis esim. kitaran sointiin? Kuinka paljon sillä on välilä, jos bodyn tekee vaikka 5cm leveistä rimoista?
 
Psykoakustisesti jokainen liimasauma heikentää ääntä.
Itse en kyllä moista kuule, ainakaan hyvin tehdyistä saumoista.
Yhden kitaran olen tehnyt n.4cm koivurimoista ja kyllä sekin vaan soi(Ja tuli todella kestävä). Vertailua on vaikea tehdä, että huomais eron, mikä on liimasauman vaikutus ja mikä jostain ihan muuta.
Tim
28.11.2006 09:50:37
 
 
Jaa. Onhan tuo Liikanen näköjään lähelläkin. En ole ennen moisesta kuullutkaan. Saiskohan siltä myös puita?
Mulla on Liikaselta tilatut akustisen puut. Käsittääkseni keskittyvät juuri akustisiin, joten LP puita ei ehkä saa. Mutta voihan sitä kysästä.
jukkasil
28.11.2006 11:35:37
 
 
Psykoakustisesti jokainen liimasauma heikentää ääntä.
Itse en kyllä moista kuule, ainakaan hyvin tehdyistä saumoista.
Yhden kitaran olen tehnyt n.4cm koivurimoista ja kyllä sekin vaan soi(Ja tuli todella kestävä). Vertailua on vaikea tehdä, että huomais eron, mikä on liimasauman vaikutus ja mikä jostain ihan muuta.

 
Mä askartelin puoliakustisen straton rungon (tai ei se vielä valmis ole, mutta soittokunnossa, maalataan vasta keväällä) Bauhaussin mahonkiliimalevystä ja kannen kahdesta vaahteran palasta. Kannen muotoilin reunoiltaan kaarevaksi, keskeltä jätin suoraksi. Mikkeinä Leosoundin käsintehdyt yksikelaiset mikit (3 kpl). Soundit on kyllä kohdallaan, soi todella tukevasti. Eli ei haittaa tuo liimaus ainakaan tässä tekeleessä. Kiilto 66:sta olen liimana käyttänyt, ei näytä tuokaan ryömivän. Erikeepperi kyllä sitä tekee, Landolan 60-luvun alun konserttikitaran kaulan menin vuosi sitten liimaamaan uudestaan erikeepperillä ja nyt on tehtävä homma uudestaan erikeepperin ryömisen takia. Teen ko. kitaralle isomman remontin samalla kertaa.
Kitaranrakennusyritelmää: http://windyhilllguitars.blogspot.com/
paulfender
28.11.2006 18:41:03
No sitte semmonen kysymys, että mites jos tilaan vaikka tuolt AMF:ltä puut, niin minkä kautta ne lähettää ne puut? Eikös kuitenki paina aika paljon.
Mike M. Hiirenloukku
28.11.2006 19:22:22
No sitte semmonen kysymys, että mites jos tilaan vaikka tuolt AMF:ltä puut, niin minkä kautta ne lähettää ne puut? Eikös kuitenki paina aika paljon.
 
Uskon että sivuilta löytyy toimitusasiat. Mikäli ei, niin soittamallahan se selviää. Todennäköisesti ne tulee joko postipakettina tai bussirahtina.
That's the spirit - Tuo on pirtua.
NRider
30.11.2006 13:00:36
Mikä merkitys on tolla pulttikaulan kiinnityslevyn alla olevalla muoviläpyskällä? Tarviiko sitä ollenkaan?
Tim
30.11.2006 13:29:30
 
 
Mikä merkitys on tolla pulttikaulan kiinnityslevyn alla olevalla muoviläpyskällä? Tarviiko sitä ollenkaan?
 
Se on valinnan mukainen luottokortti. Jos jäät vaikka keikkabussista, niin voit maksaa sillä hotellin etc etc
 
Ei vaa, en tiiä mistä puhut. Ei mulla ainakaan mitään muovia siellä metallilevyn alla taida olla. Ehkä jotkut laittaa suojaamaan lakkapintaa, mutta en tiedä onko hyvä juttu.
Juzzu
30.11.2006 14:56:06 (muokattu 30.11.2006 14:56:29)
Ei vaa, en tiiä mistä puhut. Ei mulla ainakaan mitään muovia siellä metallilevyn alla taida olla.
 
Emmäkään ole tuommoisesta kuullut. Ehkä levyn suojana ollu naarmuja estävä muovikelmu on unohdettu ottaa pois levyä ruuvaillessa..? :o)
 
Kaulataskuistahan kai voi löytyä mitä vaan plektroista norsunraatoihin kaulan sopivaa tilttikulmaa haettaessa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)