Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Mutta mielipideasioitahan nämä silti ovat, vaikka oletkin väärässä :D
 
Näin juuri. Entä keksikääpäs määritelmä henkilölle joka diggailee juuri tälläistä musiikkia. Hevari + hoppari = heppari?

Näin juuri. Entä keksikääpäs määritelmä henkilölle joka diggailee juuri tälläistä musiikkia. Hevari + hoppari = heppari?
 
Musiikin kuuntelija. Yhdys sana tai ei.

14-vuotiaana voi tehdä mitä kaverit haluaa.
 
Virhe! Tyhmä tai liian lyhyt kirjoitus!

Argh, päähän siinä räjähtää jos on kahta ääripäätä sekoitettu! Sehän on kuin laittaisi sinappia mansikoitten päälle, tai soittaisi kitaraa rumpukapulalla!
 
Näin siis minun mielestä.
 
En kyllä ehkä ihan näkisi, että räppi ja metalli välttämättä olisivat mitenkään ääripäitä. Ja tarkemmin kun ajattelen niin en kyllä oikein koe että mikään musiikkityyli olisi välttämättä toisen vastakohta (ainakaan jos näin suurista genreistä puhutaan), aina niissä kuitenkin taitaa edes jotain samaa olla. Mutta mä olen huono genreilemään.

En kyllä ehkä ihan näkisi, että räppi ja metalli välttämättä olisivat mitenkään ääripäitä. Ja tarkemmin kun ajattelen niin en kyllä oikein koe että mikään musiikkityyli olisi välttämättä toisen vastakohta (ainakaan jos näin suurista genreistä puhutaan), aina niissä kuitenkin taitaa edes jotain samaa olla. Mutta mä olen huono genreilemään.
 
Olen samaa mieltä että musiikissa ei ole olemassa toistensa vastakohtia. On olemassa tyylilajeja jotka ovat kaukana toisistaan, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä etteikö molemmista vois pitää. Avarakatseisuus kunniaan!

Luulen, että itselleni on ollut suurta hyötyä biisintekijänä siitä, että diggailen eri musatyylejä ja pystyn kuuntelemaan vaivatta vaikkapa Camelia ja Leonard Cohenia siinä missä Iron Maidenia ja System of A Downiakin. Tulee väkisinkin sotkettua eri vaikutteita omaan musaan, minkä seurauksena sieltä voi jostain välistä bongata maidenmaisia stemmakitaroita ja vitossointuriffejä, vaikka musiikki muuten hyvin kaukana metallista onkin. Lopputulos on ainakin omasta mielestä rikkaampi kuin silloin, jos pitäytyisin tiukasti vain yhdessä genressä.
 
Eihän johonkin musatyyliin takertumisessa mitään väärää ole - itselle se ei vain sovi.

Eihän johonkin musatyyliin takertumisessa mitään väärää ole - itselle se ei vain sovi.
 
Ja siinä takertumisessa kyllä menettää niin hirveän määrän hyvää musiikkia. Ja usein se kaikkein hienoin musiikki ei edes sovi mihinkään genrelaatikoihin...

Jep, kannattaa kuunnella hyviä biisejä ja laput pois silmiltä...
 
Juuri näin. Mikään ei ole rasittavampaa kuin tyypit ketkä eivät pysty ja evätkä muka kuuntele kuin yhden tyylisuunnan musiikkia ja junnaavat siinä koko elämänsä ja sanovat että kaikki muu on turhaa... ja sitten kun vähän soitetaan jotain eri tyylisuuntaa, niin katotaan sillälailla että: OOKSÄ HULLU!!!! Avarakatseisuus kunniaan!

Kyllähän biisiä kuuntelee jos se on OIKEASTI OMASTA MIELESTÄ hyvä, oli se sitten mistä genrestä vaan. Monet diggaa jotain biisiä vain sen takia ku kaverit diggaa, vaikka ei itse oikeasti tykkäisi ollenkaan siitä. Avarakatseisuus on hyvä asia, mutta minusta ei kannata tyrkyttää itselleen väkisin sellaista musiikkia josta ei vain tykkää, joka tuntuu vieraalta, joka ei tarjoa kaikkea, mitä voisi. Mutta sitte ei tarvii hävetäkkään jos sattuu vaan tykästymään johonkin biisiin joka on ihan eri genrestä kuin normaali musiikki maku.
 
Itse olen niin die-hard-metalfan ku ihminen voi olla, ja en ikinä luovu genrestä, ellei elämässäni tapahdu ihmeitä siihen suuntaan. Mutta en häpeile myöskään sitä että mielenkiintoni kantautuu muuan teoksiin jotka luokitellaan täysin eri tyylilajiin. Tosin niitä on helvetin vähän. Mä en vaan tykkää mistään muusta LÄHESKÄÄN niin paljon ku raskaasta rockista. Se rakkaus, mitä ikinä onkaan, joka mulla on tätä genreä kohtaan, on jotain läpäisemätöntä.

Itse kuuntelen ja pidän lähinnä vain metallista, toki pystyn kuuntelemaan lähes kaikkea rokista jazziin ja soittamaankin, mutta se on vain sellainen juttu että kukaan joka tosissaan luokittelee itsensä metallin ystäväksi ei voi sanoa pitävänsä yhtä paljon räpistä. Sama asia kuin kannustaisi henkeen ja vereen Hifkiä ja Jokereita.

mutta se on vain sellainen juttu että kukaan joka tosissaan luokittelee itsensä metallin ystäväksi ei voi sanoa pitävänsä yhtä paljon räpistä.
 
Tämä on aivan totta, jostain musiikkigenrestä tykkää pakostikin enemmän kuin jostain toisesta. Se, että kuinka pieniä ne erot ovat on aivan toinen juttu, mutta niitä eroja silti on.

Millonkohan viimeks kirjotin tähän ketjuun..? Pitää mennä ettimään, että mitä olen sillon pari kuukautta sitten sanonut, sillä nyt on musiikki maku laajentunut niin suuresti, että metalli ei enää ole edes johtava genre musiikki maussani.
No onpahan se hienoa kun löytää jotain uutta. Nykyään harvanlainen musiikki enää hätkähdyttää minua, sillä olen tottunut kuuntelemaan aika "outoa" musiikkia, mutta jos vielä jotain sellaista löytyy mikä hätkähdyttää ja tiputtaa leuan maahan niin siinä on taas uusi haaste ja otan sellaisen ilomielin vastaan :)
E: Pitää sanoa, että herra Quu puhuu asiaa.

Kate Bushin levyn pyörittyä loppuun on kiva pistää Reverendiä soimaan. Tunnelmasta toiseen, hyvää musaa yhtä kaikki.

Aloitin kuuntelemaan metallia 1988. Vuosina 1998-2000 metallin kuuntelu oli hyvin vähäistä, itse asiassa Sepulturaa, Megadethia ja Cannibal Corpsea lukuunottamatta en kuunnellut muuta kuin erinäisiä rock-orkestereita, mm. Manic Street Preachersia ja Radioheadia. Viimeiset puolenkymmentä vuotta on mennyt jälleen melko pitkälle pelkällä metallipohjalla (+ The White Stripes, PMMP ja Indica), mitä nyt kuuntelin viime viikolla Manic Street Preachersia ja Oasisin kaikki Definitely Maybe - Standing on the Shoulder of Giants-aikakauden singlet lävitse.
 
Eli pointtina tässä oli se, että kuuntelumieltymykset voivat vaihdella kausiluontoisesti (tosin joskus voi mennä piiitkän aikaa, ettei kuuntele kuin jotain tiettyä osa-aluetta musiikkikentällä). Yllättävää, eikös? :)

Ja siinä takertumisessa kyllä menettää niin hirveän määrän hyvää musiikkia. Ja usein se kaikkein hienoin musiikki ei edes sovi mihinkään genrelaatikoihin...
 
En mä tiedä voiko sitä kutsua hyvän musiikin menettämiseksi, jos se musiikki ei vain yhteen genreen jumittuneelle anna mitään. Itse olen menettänyt sydämeni metallille, enkä löydä muista genreistä kipinää. Mutta se ei vähennä yhtään sitä, mitä taas metalli antaa. Silloin se yksi genre on vain juuri minulle niin sopiva, etten tarvitse muuta.
 
Tänään näin, huomenna kenties toisin.

Nimimerkki: Identiteettikriisi(kö?)
 
Jep, koin itsekin tässä musiikillisen "valaistumisen". Raskas musiikki meni suoraan roskikseen ja nyt soi blues, bluesrock, klassinen, klassinen rock ja kaikki mahdollinen siltä väliltä. Kitaran osaltakaan ei oikein heru enää kunnioitusta, jos joku nyt osaa soittaa pari kvinttiä nopeasti. :) Mainitaanpa editoinnissa nyt se, että kaikkea musiikkia olen koko ikäni kuunnellut aivan laidasta laitaan, mutta nyt karsiutui aika rankalla kädellä ainakin pidemmälle tauolle tuo kvinttirämpytys.
 
Ihminen kasvaa ja varttuu. Odottelinkin jo, notta milloin kyllästyy tuohon teennäisen miehekkääseen musiikkiin ja alkaa kuuntelemaan oikeaa tavaraa. Toisaalta, ihmisen musiikkimakukin muuttuu "kuulemma" koko elämän ajan niin saattaa tuo tuosta vielä rajustikin heilahdella.

... se on vain sellainen juttu että kukaan joka tosissaan luokittelee itsensä metallin ystäväksi ei voi sanoa pitävänsä yhtä paljon räpistä.
 
Tämä nyt on niin absurdi ajatus itselleni, että huh hellettä. Kyllä minä pidän kaikista tyyleistä yhtä paljon, oli se sitten ganstarap, reggae, klasari, bläkkis tai proge. Monipuolisuus on rikkautta, kuten olen monesti todennut.

Minä kuuntelin jossain vaiheessa oikein innolla klassista ja nykyään kuuntelen myös paljon kansanmusiikkia. Tai ainakin kuuntelin.
 
Muutakin pitäs kuunnella, mutta yksi juttu on varmaa: Hiphoppia en kuuntele _enää_. Joskus tuli sitäkin harrastettua ja vihaan sitä aikaa elämästäni melkoisesti.
 
Mutta kai se vaan on niin, että omat ajattelutavat ja elämä heijastaa melko pitkälle siihen mitä kuuntelee. Mutta ei missään nimessä toistepäin.
 
Jazzia kun opettelis kuuntelemaan vielä oikein kunnolla... Siitä löytys kyllä paljon opittavaa, mutta kun ei vaan meinaa iskeä.
 
Blues iskee kyllä.
 
Lähes jokaisesta genrestä voi löytää semmosta mistä itse pitää.

nyt karsiutui aika rankalla kädellä ainakin pidemmälle tauolle tuo kvinttirämpytys.
 
Ihminen kasvaa ja varttuu. Odottelinkin jo, notta milloin kyllästyy tuohon teennäisen miehekkääseen musiikkiin ja alkaa kuuntelemaan oikeaa tavaraa.
 
Aika ahdas kuva metallimusiikista, eikö? Pistää miettimään, millaista heviä sitä on oikein kuunneltu...
 
Niin, en nyt halua provota. Mielestäni tuollainen yhden musiikkityylin dissaaminen (as above) ei vain kieli kovinkaan laajasta katsannosta.