FearMTC 25.11.2003 20:46:13 | |
---|
Olen tässä varmaan parin vuoden kuluttua muuttelemassa maailmalle (opiskelemaan armeijan jälkeen) ja olisi hieman bändi hakusissa. Sanokaapa, mihin kannattaisi muuttaa, että saisi hyvän bändin kasaan? Tarvisi kaksi kitaristia, basistin ja kunnon hevilaulajan. Tyyli on sellaista todella Iron Maiden -vaikutteista heviä. Minulla on nyt reilut kymmenen biisiä valmiina ja niistä n. kuuteen on sanoituksetkin. Monta biisiä on myös hyvin työn alla ja jälki on aika rankkaa. Suurin osa on kyllä kehunut (ja loput ovat joitain tekno/dance-pellejä). Varmasti löytyisi kiinnostusta myös levy-yhtiöiden puolelta, kunhan saataisiin bändi kasaan ja biisit rullaamaan. Kitaristitkin saisivat olla varsin hyviä, koskapa biiseissä on monia melko vaikeitakin kohtia. Vastaukset otan tarkasti huomioon tulevaa asuinpaikkaa valitessani. Tämä on meinaan sen verran tärkeä asia minulle. Tässähän ehdittäisiin sitä ennen jo organisoida aika paljon asioita. Jos ei viestistä käynyt ilmi, niin itse soitan siis rumpuja.. koskapa olen siinä melko pirun hyvä. |
Härski 25.11.2003 21:16:31 | |
---|
No tälleen perusvarmasti sanoisin, että muuta Helsinkiin. Kaikkea löytyy. Ja allekirjoittaneesta saat vaikka toisen kitaristin.. ja soitanpa erään hyvän kitaristin kanssa samassa bändissä, joka vois olla hyväkin ehdokas. Ja basistimme on Iron Maiden/ Steve Harris palvoja... Mutta sanoisin, että Helsinki ja Tampere voisivat olla aika hyviä paikkoja noin niinku soittajien etsinnässä. |
FearMTC 25.11.2003 21:21:02 | |
---|
Kuulostaa varsin hyvältä, joskin olen hieman ennakkoluuloinen Helsingin suhteen. Tampere ei kuulosta edes pahalta. Biisit on midi-formaatissa nykyisellään - lähinnä sen takia, että niitä on helppo tehdä niin ja nuotitukset on sitten selvillä. Jos kiinnostaa, niin voisin toki laittaa muutamia näytteitäkin. Kokonaisia biisejä en taida ihan uskaltaa, vaikka näin äkkiseltään sitä saattaisikin ajatella, että kuka niitä nyt pöllii. Winter has come and the angels are gone - Now a snow white velvet covers the land... |
Härski 25.11.2003 21:33:11 (muokattu 25.11.2003 21:34:17) | |
---|
No laita tohon omaan musiikkinäytteeseen jotain. Omansivun kautta pääset sinne käsiksi. En tiedä minkälaisina tiedostoina ne pitää olla, ku en ite sellaista omista. Edit: Näin lukee infossa: Suositeltavaa olisi, että näyte olisi Mp3-, Ogg Vorbis- tai Mid -muodossa. |
FearMTC 25.11.2003 21:41:00 | |
---|
Joo.. laitoin siihen jotain, mutta se ei ole tuota musiikkia, jota tarkoitan. Tuo on muutenkin MP3-formaatissa. Pistän tähän kohta linkkiä. Winter has come and the angels are gone - Now a snow white velvet covers the land... |
Fortune 25.11.2003 21:45:22 | |
---|
Pk-seutu on muuten ok, soittajia piisaa, mutta suurin osa pätevistä soittajista on sellaisia sadan projektin taaplaajia ja mihinkään sitoutumattomia hiihtäjiä. Ja treenikämppien löytyminen on tuskaa ja sitten kun löytyy, niin itsensä saa maksaa kipeäksi. Muutenkin porukka on epämääräistä ja epäluuloista. |
FearMTC 25.11.2003 21:49:32 (muokattu 25.11.2003 21:50:39) | |
---|
http://personal.inet.fi/koti/fear/Together-sample.mid Tuossapa olisi pari minuuttia yhdestä biisistä midi-formaatissa. Koko biisiin on sanat valmiina. Tuo lähtee toisen kitaran soolosta ja olen siihen laittanut jotain malliksi. Varmasti kuulostaisi paremmalta ihan oikeasti soitettuna, mutta minkäs teet... edit: Ja näitä on sitten tosiaankin lisääkin. Se akustinen kitara yhdessä kohdassa on muka laulumelodioita varten laitettu. Ei kannata välittää. Winter has come and the angels are gone - Now a snow white velvet covers the land... |
Härski 25.11.2003 21:51:41 | |
---|
Muutenkin porukka on epämääräistä ja epäluuloista. Sä asutkin Espoossa... Hoho. |
kivi 26.11.2003 08:37:19 | |
---|
Pk-seutu on muuten ok, soittajia piisaa, mutta suurin osa pätevistä soittajista on sellaisia sadan projektin taaplaajia ja mihinkään sitoutumattomia hiihtäjiä. Niinno, prait laits, pik siti, rok än roul :-) Hoho! Ei vaan, kyllä musta tuntuu että niillä pikkukylien "kunnanbasisteilla" ja "kunnanrumpaleilla" on vielä enemmän pestejä. Täällä 5000 asukkaan keskuksessa tuntuu että samat jätkät soittaa joka bändissä humpasta heviin. Hyvin ne kyllä soittaakin sitten yhteen, kun ei muitakaan vaihtoehtoja oo... Suosittelen mitä tahansa yliopistokaupunkia. Kaikissa riittää soittajia. |
FearMTC 26.11.2003 09:56:57 | |
---|
Njoo.. suunnittelin hieman muuttavani Mynämäelle, jos sinne pääsen opiskelemaan. Mitäs siitä on matkaa PK-seudulle? Mynämäkihän on vähän Turusta pohjoiseen. Artesaanialalle olisi hinkua. Ei ihan mitään yliopisto-opiskelua siis. Onko kenelläkään mitään tietoa mitä efektejä Jimmy Page käytti?
- Sieniä? |
JCM 26.11.2003 10:27:54 | |
---|
|
FearMTC 26.11.2003 10:36:43 (muokattu 26.11.2003 10:52:41) | |
---|
Siis minä en ole etsimässä paikkaa mihinkään bändiin, vaan olen etsimässä omaan bändiini soittajia. edit: Ja siis voi kauhistus tuota tokabiisiä. Ihan kuin jotain Manowaria. Järkytyin aivan. "Always gonna fight together. Raise your hands to rock!" Eh.. olisiko pikemminkin kysyntää sanoittajalle? Onko kenelläkään mitään tietoa mitä efektejä Jimmy Page käytti?
- Sieniä? |
JCM 26.11.2003 13:26:08 | |
---|
Siis minä en ole etsimässä paikkaa mihinkään bändiin, vaan olen etsimässä omaan bändiini soittajia. Onnea etsintään. edit: Ja siis voi kauhistus tuota tokabiisiä. Ihan kuin jotain Manowaria. Järkytyin aivan. "Always gonna fight together. Raise your hands to rock!" Kiitti. Ei ollenkaan huono vertaus. Sori jos järkytyit, mutta näköjään Manowarisi kuunnelleena olet tottunut tuollaiseen joten uskon että selviät järkytyksestäsi. |
FearMTC 26.11.2003 13:31:54 | |
---|
No enpä ole juurikaan kuunnellut. Oliko tuo nyt sitten sarkasmia? Paha sanoa. Sellainen mielikuva minulla vain kyseisestä bändistä on. "We must fight! Together! Raise your hands! Power! Fight! Hillomunkki!.." Joop. Onko kenelläkään mitään tietoa mitä efektejä Jimmy Page käytti?
- Sieniä? |
Deg 27.11.2003 10:05:56 | |
---|
Kyllä tosta Lahdestakin voisi jengiä löytyä. Aina tarvi helsinkiin mennä. Sexual Chocolate, Baby!! |
FearMTC 27.11.2003 10:07:05 | |
---|
Sepäs olisikin varsin mukavaa. Onko kenelläkään mitään tietoa mitä efektejä Jimmy Page käytti?
- Sieniä? |
vanttera 27.11.2003 11:20:05 (muokattu 27.11.2003 11:21:45) | |
---|
No enpä ole juurikaan kuunnellut. Oliko tuo nyt sitten sarkasmia? Paha sanoa. Sellainen mielikuva minulla vain kyseisestä bändistä on. "We must fight! Together! Raise your hands! Power! Fight! Hillomunkki!.." Joop. Tuota noin. Itse aiheeseen en osaa sanoa mitään, minulla menee hyvin joka kaupungissa €$. Muuuttta. Jos ajattelisinkaan liittyväni johonkin orkesteriin jossa rumpuja pärryttää noin tosikkomainen, ittestään ylpiä ja elitistinen jätkä joka ei edes (juo viinaa) yritä tulla ihmisiä, esim. JCM900 yhtään vastaan missään ja on vieläpä vm. 85, ajattelisin uusiks. EDIT: Enkä edes usko että olet v.2001 rumpujen soiton aloitettuasi kasvanut perkeleen hyväksi rumpaliksi. EDIT: Anteeksi, tällainen mielikuva minulle on sinusta tullut. ELi vähän jos sitä hjuumoria edes saisi mukaan.. Ostan 2x15" bassokaapin. kunhan se on hyvä ja kallis. |
FearMTC 27.11.2003 11:33:56 | |
---|
Anteeksi, en huomannut, missä minun olisi pitänyt tulla vastaan. Onko sinulla yleisesti jotain henkilökohtaista kaikkia '85-syntyneitä vastaan? Pitääkö kaikkien juoda viinaa? Pitääkö jatkuvasti olla laskemassa leikkiä ja vitsailemassa? Olenko sanonut olevani perkeleen hyvä rumpali? Eikö itsestään saa olla yhtään ylpeä? Pitääkö aina olla niin helvetin vaatimaton ja nössö, ettei tosiaankaan voi olla ylpeä siitä mitä osaa? Elitistiseksi en itseäni kyllä näkisi. En tiedä mistä tuonkin repäisit. Huumoria mukaan sitten kun on sen aika. Minusta jonkin bändin etsiminen ei ole mikään vitsailun aihe. Lähinnä huumorilla heitin sitäpaitsi nimenomaan nuo Manowarit ja lyriikkapätkät. Aika huumoria nekin kyllä minusta olivat. Mietihän vähän mitä puhut. Onko kenelläkään mitään tietoa mitä efektejä Jimmy Page käytti?
- Sieniä? |
Mietihän vähän mitä puhut. Tuleepa sieltä nyt tilitystä joka palstalle.. |
FearMTC 27.11.2003 12:10:03 | |
---|
Mitä voin sanoa? Minulla on paljon sanottavaa.. heh. Onko kenelläkään mitään tietoa mitä efektejä Jimmy Page käytti?
- Sieniä? |