Yleistä keskustelua musiikista ›

Pikku-Petteri sai joululahjaksi postimyyntikitaran. Petteri ikävä kyllä oli täysin lahjaton ja hermoheikko lapsi eikä soittaminen kiinnostanut. Tapaninpäivänä Petteri katseli ulos ikkunasta ja näki pihalla naapurin Jaakon. Jaakko rääkkäsi Petterin koiraa törkkimällä luontokappaletta jääpuikolla silmään. Petteri otti tästä hieman itseensä ja nappasi kitaran käteensä aseeksi. Nyt perkele veri lentää, tokaisi Petteri juostessaan läpi piparintuoksuisen keitiön eteiseen. Ulos päästyään Jaakko huomaa tappopuuhissa lähestyvän Petterin. Jaakko lähtee pinkomaan karkuun ja pipakin tipahtaa siinä kiiressä lumeen. Jaakko juoksee nauraen, sillä hän on piirinmestaritasoa maastojuoksussa, ja hän tietää että läski-Petteri ei ikinä saisi häntä kiinni.
 
Petteri oli jo jäänyt jo parisataa metriä. Sitten tapahtui odottamaton onnenpotku! Petteri näki Jaakon kaatuvan, ja kuulipa vielä kuinka somasti reisiluu napsahti poikki. Nyt ei oli enää kiirettä. Petteri hidasti ja lähti kävelemään kaikessa rauhassa kohti rampaa poikaparkaa. Mutta mitäh, joku tarrautui kiinni Petterin kitarasta. Hän ei voinut uskoa silmiään! Jantusten postilaatikon päällä istui tonttu lootusasennossa. Tonttu piti lujasti kiinni kitaran kaulasta ja virnisti pelottavasti kultahampaitaan väläytellen. Se oli Bluestonttu. Bluestonttu otti Petterin kitaran, viritti sen ja soitti muutaman slicksin. Sitten Bluestonttu ojensi kitaran Petterille ja sanoi, että nyt sinä osaat soittaa kaikki maailman kappaleet, ole hyvä. Petteri poltti päreensä aivan täysin. Vi*ut siittä Saa**nan partahoro, huusi Petteri ja otti vireessä olevan kitaran pesäpallomaila-tyylisesti käteen. Mutta oli jo liian myöhäistä: Jaakon isä oli jo poikaansa auttamassa, joten ei hän sitä nyt enää voinut piekseä. Pe*kele, karjahti Jaakko ja yritti huitaista Bluestonttua kitaralla. Bluestonttu oli kuitenkin monissa Missisippin keitoissa keitetty ja hän hypähti pois tieltä. Petterin epäonneksi kitara osui Jantusten postilaatikkoon, joka rikkui pieniksi palasiksi. Samassa itse Jantunen juoksee pihalle huutaen, että mitäs sitä tuli tehtyä julmetun kolli! Petteri pinkoo suorinta tietä kohti kotia.
 
Kotiin päästyään nuori sankarimme painuu suoraan huoneeseensa pettymystään nielemään. Ei aikaakaan, kun isä ilmestyy huoneenovelle vihaisena. Toisessa kädessään isällä on Jantusten postilaatikon jäänteet ja toisessa rikkinäinen kitara. Isä ei kerkiä aloittaa vielä ripitystään, koska äiti hakee hänet puhelimeen. Puhelimessa oli Jaakon isä, joka kertoi että pojan piirinmestaruusjuoksut ovat sitten ohitse lopullisesti, kiitos katkenneen jalan, joka on teidän Pikku-Jaakkonne ansiota.
 
Seuraavat kuukaudet Jaakko sitten elikin riisutussa huoneessa. Ei ollut pleikkareita, DVD-soittimia tahi kännyköitä. Vain sänky, jonka alta Bluestonttu öisin tiedusteli, että oliko hän muistanut mainita sen, että kitaranviritysdiilliin kuului Pikku-Petterin sielu.
 
Oikein hyvää joulua.