Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Lisäänpä vielä sen verran, että tuossa ensimmäisessä olet kyllä vähän oikeilla jäljillä. Transistori toimisi siinä ulostulopuskurina. Potikka on vaan kytketty väärällä tavalla väärään paikkaan (reunanastojen pitäisi olla signaalista maihin, niin että signaali "jatkaa kulkuaan" keskinastasta transistorin kannalle), ja lisäksi transistori pitäisi biasoida että signaali kulkisi oikein (tuoda kannalle sopiva tasajännite ja erottaa se konkalla sisääntulosta).
 
Huomasin vasta jälkeenpäin, että olin piirtänyt tuon vastuksen vähän väärin. Loput menikin sitten vähän ohi:)
 
Tarkoitin tasajännitettä, kun mainitsin tasasuuntauksesa tuossa yhdessä viestissäni. Sillä eihän transistori toimi vaihtojännitteen kanssa, vai?

Mistä saa sellasta teippiä (mitä nyt olikaan nimeltään), sellasta jämäkkää, jolla saa esim. pedaalit lautaan kiinni. Pitäisi saada plektrateline kitaraan tarpeeksi jämäkästi ja tämä olisi hyvä ratkaisu.

Tarkoitin tasajännitettä, kun mainitsin tasasuuntauksesa tuossa yhdessä viestissäni. Sillä eihän transistori toimi vaihtojännitteen kanssa, vai?
 
Olet sikäli ihan oikeassa, että virta voi transistorin läpi kulkea vain toiseen suuntaan. Audiosignaali taas on vaihtojännitettä joka edellyttäisi myös virran suunnan vaihtelua. Ongelma on mahdollista ratkaista biasoimalla transistori, eli asettamalla sille toimintapiste... siinä audiosignaaliin lisätään tasajännitettä siten, että vaikka se edelleen vaihtelee, virran suunta ei muutu.
 
Tuolla selitetään asiaa kuvien kanssa:
 
http://www.faqs.org/docs/electric/Semi/SEMI_4.html

Terve!
 
Ongelmana 4136 quad op amp-piiri : Kummassahan päässä mahtaa olla 1.nasta kun toisessa päässä on lovi ja toisessa päässä piste?

Terve!
 
Ongelmana 4136 quad op amp-piiri : Kummassahan päässä mahtaa olla 1.nasta kun toisessa päässä on lovi ja toisessa päässä piste?
 
http://www.tangible-technology.com/optical/LA4_article.htm
 
Tuolla vastaavassa oparissa ei pistettä ole vaan lovipäässä on 1. Itse puollan tätä vahvasti. Jos kärvähtää niin olen syytön ;)

Passiivinen tarkoittaa että pedaalilla ei ole omaa teholähdettä eikä se siten vahvista tai puskuroi signaalia millään tavalla. Pedaalin sisään- ja ulostuloon kytkettyjen laitteiden ominaisuudet vaikuttavat pedaalin toimintaan.
 
Aktiivinen tarkoittaa että signaali vahvistetaan tai puskuroidaan joillain aktiivikomponenteilla (bipolaaritransistori, fetit, operaatiovahvistimet...) jotka siis vaativat toimiakseen jonkin teholähteen.
 
Passiivisen etu on yksinkertaisuus ja se ettei se tarvitse tehonlähdettä, mutta aktiivinen pystyy ajamaan erilaisia kuormia säilyttäen taajuusvasteen tasaisempana koko säätöalueella, sekä mahdollisesti myös vahvistamaan signaalia alkuperäistä voimakkaammaksi jos sellaista ominaisuutta tarvitaan. Aktiivisessa pedaalin toimintaan ei vaikuta se, minkälaiset laitteet sisään- ja ulostuloihin on kytketty (olettaen tietysti että ne ovat jollain tapaa "järkeviä" laitteita).
 
http://www.fortunecity.com/tinpan/humperdinck/223/effect.htm
 
Tuolta löytyy sekä aktiivinen että passiivinen.
 
Mielestäni tuo: http://www.diyguitarist.com/PDF_Files/vpr.pdf on varsin monimutkainen pelkästään aktiiviseksi volumepedaaliksi(Ei nyt mitenkään mahdottoman oloinen kumminkaan tehdä). OMAN logiikkani mukaan se menisi yksinkertaisimmillaan jotenkin öpaut tähän tapaan: http://img295.imageshack.us/my.php?image=kytkismp8.jpg Saattaa(Oletettavasti) toki olla, että olen ymmärtänyt jotakin väärin.

Mielestäni tuo: http://www.diyguitarist.com/PDF_Files/vpr.pdf on varsin monimutkainen pelkästään aktiiviseksi volumepedaaliksi(Ei nyt mitenkään mahdottoman oloinen kumminkaan tehdä). OMAN logiikkani mukaan se menisi yksinkertaisimmillaan jotenkin öpaut tähän tapaan: http://img295.imageshack.us/my.php?image=kytkismp8.jpg Saattaa(Oletettavasti) toki olla, että olen ymmärtänyt jotakin väärin.
 
Juu ei ihan noin mee miten oot piirtäny. Tässä pari pikaisesti tuhrastua variaatiota: http://muusikoiden.net/dyn/users/11452.jpg
Vasemmalla ihan perinteinen trankkuaste, oikeanpuoleinen jfetillä tehty. Fettikytkennän etuna on suuri sisäänmenoimpedanssi, eli ei pitäis syödä soundia. Ja mitoituksen voi rykästä abaut lennosta. Hilalle vaikkapa megan vastus, anodille muutama kilo, katodille noin kilo, potikaksi 10k-100k. Eka konkka joku 10n, toka 100n - 1mikro potikasta riippuen. Mitä pienempi potikan arvo, sitä isompi konkka kehiin.

Mielestäni tuo: http://www.diyguitarist.com/PDF_Files/vpr.pdf on varsin monimutkainen pelkästään aktiiviseksi volumepedaaliksi(Ei nyt mitenkään mahdottoman oloinen kumminkaan tehdä).
 
Saahan sen vähän yksinkertaisemminkin toimimaan, joo.
 
OMAN logiikkani mukaan se menisi yksinkertaisimmillaan jotenkin öpaut tähän tapaan: http://img295.imageshack.us/my.php?image=kytkismp8.jpg Saattaa(Oletettavasti) toki olla, että olen ymmärtänyt jotakin väärin.
 
Potikka on edelleen melkoisen hassusti tuossa, ei toimi. Samoin tuo puskuri toimii siis pelkästään ulostulopuskurina... Siinä missä tuo ulostulopuskuri auttaa siihen ettei perään kytketty laite vaikuta niin paljoa toimintaan, tärkeämpää voisi silti olla puskuroida sisäänmeno, kuten gasser tuossa esimerkissään on tehnyt. Myös molemmat voi puskuroida jos haluaa hienostella, mutta pelkkä sisäänmenokin luultavasti riittää jo pitkälle kun kitarakamoissa (mitä tuon perään tulee) on kuitenkin yleensä korkea sisäänmenoimpedanssi.
 
E: Niin ja jos sitä 100k potikkaa haluaa käyttää, JFET voisi suoriutua ulostulopuskuroinnistakin BJT:tä paremmin.

Hmm. Nyt on 1.0 versio volumepedaalista valmis, joka on toistaiseksi täysin pasisiivinen. Kehittelen aina sitä mukaa, kun on aikaa, motivaatiota, rahaa, jne. Tarkoitus on kuitenkin pitää se jatkuvasti oman tasoni mukaisena. Elikkä en rupea rakentamaan minkään kaavion mukaan, jota en ymmärrä(Siinä menee mielestäni osa elektroniikkaharrastuksen ideasta hukkaan).
 
Tuo on sellaisenaan melko huono, mutta ajaa asiansa. Jos piirtäisin kuuloni perusteella käyrän, niin se säätää volumea melko jyrkästi. Elikkä ensin on 0, sitten 1, sitten 5, sitten täysillä(Vaikkapa 7). Ja täysillä se on suurimman osan polkaisusta. Huomasin myös tälläisen seikan, kun kytkin sen kuulokeliitännän ja kuulokkeiden väliin, että volume nousee PALJON suorempaan(Esim. 0,1,2,3(täysillä), mutta se pysyy erittäin hiljaisena. Osaako joku selittää ilmiön, että miksi ero on niin valtava kitara-v-amp ja v-amp-kuulokkeet välissä?

Juu ei ihan noin mee miten oot piirtäny. Tässä pari pikaisesti tuhrastua variaatiota: http://muusikoiden.net/dyn/users/11452.jpg
Vasemmalla ihan perinteinen trankkuaste, oikeanpuoleinen jfetillä tehty. Fettikytkennän etuna on suuri sisäänmenoimpedanssi, eli ei pitäis syödä soundia. Ja mitoituksen voi rykästä abaut lennosta. Hilalle vaikkapa megan vastus, anodille muutama kilo, katodille noin kilo, potikaksi 10k-100k. Eka konkka joku 10n, toka 100n - 1mikro potikasta riippuen. Mitä pienempi potikan arvo, sitä isompi konkka kehiin.
 
Osallistunpa ihan huvikseni parilla sanalla. Pikaesittelynä voin kertoa olevani eläköitynyt elektroniikka-alan ammattilainen, en siis minkään sortin musiikkimies. Vanhana intohimoisena elektronikkona olen seurannut tätä palstaa ja todennut transistorikytkentöjen tuottavan paljon epätietoisuutta ja tarpeetonta huolta. Ensiksikin transistorin tyypin valinta ei ole sellaista mystiikkaa, kun tuntuu olevan käsitys, eikä varmasti vaikuta "saundeihin" onko tyyppi BC107, BC108 tai BC 548 tms. Vanhentuneet germaanium-transistorit kannattaa unohtaa heti kättelyssä liiallisen kohinansa ym. ei toivottujen ominaisuuksiensa vuoksi, ellei sitten ole museoinnista kyse. Tärkeimmät kriteerit ovatkin juuri kohina ja jännite- / virtakesto. Vahvistuskaan ei ole yleensä merkitsevä valintaperuste, koska kytkennällä se kuitenkin pudotetaan tavallisesti paljon alle nimellisvahvistuksen. Kannattaa myös käyttää aina npn-tyyppistä transistoria niiden pienemmän vikatiheyden takia, ellei ole jotakin kytkennällistä erityistä syytä valita pnp-tyyppiä. Jos aihe kiinnostaa pohditaan lisää.

Osallistunpa ihan huvikseni parilla sanalla.....
 
Tervepäterve. Muusikkopiireissä tosiaankin on uskomuksia ja joskus ties mitä diibadaabaa, ihan totta. Germaniumtrankut kuitenkin puolustavat asemaansa sillä, että niiden ominaisuudet ovat juurikin vähän vajavaisia/epälineaarisia ja yliohjaustilanteessa eri tavoin käyttäytyviä kuin piipalikoiden.
 
Noissa piirtämissäni kytkennnöissä ei tosiaankaan ole kummoista väliä trankun ominaisuuksilla, paitsi tuo vähäkohinaisuusaspekti on ihan hyvä pointti. Noilla ehdottamillani fettikytkiksen vastus/konkka-arvoilla aikaansaadaan niin pieni vahvistuskerroin, että ihan sama mikä jfetti siinä on, kunhan ei ylitetä maksimijännitettä / - virtaa.
 
Etenkin kitaramuljuttimissa on vuosien varrella hyväksi (siis hyväsoundiseksi) havaittuttu muutamat perusratkaisut jotka ovat toimivia, eivät välttämättä mitenkään kovin"oikeaoppisia". Enpä minä itsekään ole mikään ortodoksi näissä kikkailuissa, ja siksi pitääkin aina kokeilla poikkeaviakin ratkaisuja, niistä ne uudet innovaatiot syntyy.
Ei täällä mitään kännyköitä suunnitella. :)
 
Eli hyviä pointteja sinulla ja yhdyn niihin.

Moi!
Sattuisko kukaan tietämään montako piuhaa on Kent armstrongin Hot railssissa? Entäpä Distortionissa?

(Tervepäterve. Muusikkopiireissä tosiaankin on uskomuksia ja joskus ties mitä diibadaabaa, ihan totta. Germaniumtrankut kuitenkin puolustavat asemaansa sillä....)

Olisin erimieltä sillä:
Germaaniumtransistori poikkeaa piistä vain matalamman kynnysjännitteensä (0,2v, piillä 0.7v) puolesta, sekä kohisee enemmän ja on lämpötilojen suhteen epästabiili ja tyypillisesti vielä pienivahvistuksinen. Lisäksi muut kuin metallikuoriset ge-transistorit ovat monesti vielä valoherkkiä. Aiheuttavat mm. hurinaa loistevalon kanssa.
 
Pieni vinkki transistorin vahvistinkytkentään: Saat kytkennästä erittäin vakaan, kun kytket plussasta kollektorille esim.10k ja kollektorilta kaksi vastusta sarjaan kannalle (esim. 100k ja 220k) ja niiden keskipisteestä kondensaattori maihin (esim 100n) ja kannalta maihin vaikka 10k, sekä emitteriltä maihin vastus ja konkka rinnan (esim 1k/100n). Lähtö kollektorilta impedanssiin sopivalla konkalla, esim. 100n. Jos vahvistinta käytetään paikassa, jossa kohina on merkitsevä haitta, tulee valita pienikohinaisen transistorin lisäksi pienikohinaiset vastukset. Sellaisia ovat mm. metallikalvovastukset. Tämänkaltaisissa kytkennöissä ei sen sijaan kondensaattorien valinnalla ole merkitystä. Styrofleksit, polyesterit, yms. merkitsevät vain kun konkan häviökulmalla ja lämpövakavuudella on merkitystä.

Olisin erimieltä sillä:
Germaaniumtransistori poikkeaa piistä vain matalamman kynnysjännitteensä (0,2v, piillä 0.7v) puolesta, sekä kohisee enemmän ja on lämpötilojen suhteen epästabiili ja tyypillisesti vielä pienivahvistuksinen. Lisäksi muut kuin metallikuoriset ge-transistorit ovat monesti vielä valoherkkiä. Aiheuttavat mm. hurinaa loistevalon kanssa.
 
Hehee... Hyvä (tai noh, sanotaan että järkeenkäypä) elektroniikkasuunnittelu ja kitarakamat eivät ole varmaan koskaan kohdanneet toisiaan samassa lauseessa.
 
Tässä efekti ja vahvistin asiassa pelataan täysin eri asioilla kun "perinteisen" elektroniikan parissa. Olen monesti saanut koulussa selitellä turhaan elektroniikan opettajalleni, miksi käytän jossain efektilaitteessa GE-trankkuja, kun kaikki muut olisi parempia vaihtoehtoja. Ei sitä voi selittää. Tottakai kytkentä olisi stabbilimpi ilman GE matskua. Se olisi "oikein" tehty ja nykyaikainen jne., mutta kun se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on saada _soundi_. Sen soundin eteen tingitään sitten kaikesta muusta. Tässä on ihan oma filosofiansa.
 
Kitaristit ovat nyt noin puoli vuosisataa eläneet hurisevien ja suhisevien laitteiden kanssa. Se ei haittaa heitä vähääkään, jos niissä laitteissa on juuri se oikea _soundi_. Ennemmin vaihdetaan loistevalot vaikka taskulamppuihin, kun se itselle paras efektipedaali toiseen.
 
Putkijuttuihin en nyt tässä edes puutu. :)

(Hehee... Hyvä (tai noh, sanotaan että järkeenkäypä) elektroniikkasuunnittelu ja kitarakamat eivät ole varmaan koskaan kohdanneet toisiaan samassa lauseessa)
 
Taitaa olla parasta antautua, mutta sanonpa kuitenkin, että nuo jutut tuntuisivat kuuluvan lähinnä samaan sarjaan kuin: Maasäteily, ufot, kaivon katsominen pajuvitsalla ja Joulupukki. Puhu siinä sitten mittaamisesta ja logiigasta, kun vastassa on tunteet, tai paremminkin fiilikset. Minä uskon vakaasti, että tuntemalla tekniikan yksityiskohdat voidaan saada hallitusti aikaan ihan mitkä tahansa "soundit", jos vain on tiedossa mitä halutaan. On tosin myönnettävä, että sattumalta on tehty joskus isojakin keksintöjä, kuten aikanaan esimerkiksi magnetofonin vaihtojännite-biassointi, eli esimagnetointi. Hallittu tuotekehittely on kuitenkin ylivoimaa johon ei sattumanvarainen roiskinta yllä. Toisaalta se voi kyllä olla hauskempaa kun tosikkomainen puurtaminen.

(Hehee... Hyvä (tai noh, sanotaan että järkeenkäypä) elektroniikkasuunnittelu ja kitarakamat eivät ole varmaan koskaan kohdanneet toisiaan samassa lauseessa)
 
Taitaa olla parasta antautua, mutta sanonpa kuitenkin, että nuo jutut tuntuisivat kuuluvan lähinnä samaan sarjaan kuin: Maasäteily, ufot, kaivon katsominen pajuvitsalla ja Joulupukki. Puhu siinä sitten mittaamisesta ja logiigasta, kun vastassa on tunteet, tai paremminkin fiilikset. Minä uskon vakaasti, että tuntemalla tekniikan yksityiskohdat voidaan saada hallitusti aikaan ihan mitkä tahansa "soundit", jos vain on tiedossa mitä halutaan. On tosin myönnettävä, että sattumalta on tehty joskus isojakin keksintöjä, kuten aikanaan esimerkiksi magnetofonin vaihtojännite-biassointi, eli esimagnetointi. Hallittu tuotekehittely on kuitenkin ylivoimaa johon ei sattumanvarainen roiskinta yllä. Toisaalta se voi kyllä olla hauskempaa kun tosikkomainen puurtaminen.
 
Täytyy kyllä sanoa tuosta, että voisi saada minkä saundin tahansa esim. prosessoinnilla. Soundissa monasti olennainen osa sitä fiilistä on se, että se ei ole tasainen, vaan siihen tulee randomrosoa randomkohdissa. Tälläinen on erittäin vaikea mallintaa prosessorilla. Elikkä kitaravehkeissä ei välttämättä haeta täydellisyyttä, vaan nimenomaan toisinaan sitä yllätyksellisyyttä. Itsellä ei tosin ole pahemmin hajua noista transistorien arvoista, mutta kitaroiden kanssa joskus se huonompi vaihtoehto voi olla parempi.

Mikä olisi järkevin tapa kiinnittää pari milliä paksu metallilevy kitaranupin etulevyksi? En ole vielä ostanut levyä, joten kokoon voi vielä vaikuttaa. Chassis majailee nupissa marshall-tyyliin alhaalla. Nuppiin tulee takalevyksi metallinen reikälevy.

Mikä olisi järkevin tapa kiinnittää pari milliä paksu metallilevy kitaranupin etulevyksi? En ole vielä ostanut levyä, joten kokoon voi vielä vaikuttaa. Chassis majailee nupissa marshall-tyyliin alhaalla. Nuppiin tulee takalevyksi metallinen reikälevy.
 
Nyt keksin. Laitan sivuille alumiiniprofiilista tehdyt pystyt ja niihin pulteilla/poppareilla kiinni.

SoundCity kitaravahvarin merkkivalolle tuleva virta on laskettu 230v:stä 180V:hen tommosella n.115K ohmin vastuksella (pistetty siihen kuuma-piuhan väliin), hommasin siihen uuden lampun kun vanha oli palanut ja nyt sitä pitäs pystyä laskemaan vielä 120V:hen kun ei muunlaisia sopivankokoisia lamppuja löytynyt.
 
Eli kysymys: minkä teholuokan vastuksia tuossa hommassa pitää käyttää ja haluaisiko joku veikata arvoa?