Peter Gabriel: Don't Give Up (levyversio Kate Bushin kanssa) Molempien harvinaisen toden tuntoisen myötäelävät äänet, yhdessä kappaleen tunnelman ja sanoituksen kanssa, ovat varma jonkin asteisen liikutuksen aiheuttaja. Tilanteesta riippuen saa aikaan ilon-, surun- tai hyvänolon kyyneleitä (ainakin henkisiä sellaisia). Sinead O'Connor: This is a Rebel Song / 1000 Mirrors / Big Bunch of Junkie Lies Tämä vasta-Paavin kirkon ex-pappi(?) saa lähes aina jokaisen sanan kuulostamaan vihaiselta, kauniilta, todelta yhtä aikaa, harvemmin tyhjältä. Chydenius: Laulu kuolleesta rakastetusta Leino/Hietanen/Wesslin: Lapin Kesä Vaikka ovat puhkisoitettuja, niin joskun sopivassa tunnelmassa nousevat tuttuuden yläpuolelle ja sujahtavat suojauksen läpi. Loirin Leino -levy on kyllä loistava elämänilon ja -rankkuuden yhdistelmä, Eino Leinon runot eivät maistu, eivät pölylle, eivät paperille vaan täysin ajattomalle mannalle. Sävellykset, sovitukset ja soitto ovat melkein ylittämätöntä viime vuosikymmenten suomalaisessa kevyessä(?) musiikissa. Varaque: Laulu kansainvälisestä asekaupasta (ko. levyllä on ärsyttävät hetkensä, mutta tämä kappale saa aina loppua kohti palan kurkkuun.) Johnny Cash: Hurt, Why we fight -dokumentissa (tässä tapauksessa suom. tekstitys oli muistaakseni myös onnistunut) Uuden ajan kynnyksellä Nämä kaikki kolme pistävät ajattelemaan niitä ihmisiä, jotka syntyvät ja elävät sellaisissa olosuhteissa, joissa ei juurikaan ole tavallisella kansalla mahdollisuutta valita elämäänsä. Köyhyys, tietämättömyys, uskonnollinen-, poliittinen- ja taloudellinen voimankäyttö ja -näyttö jyräävät yksilöiden toiveet ja haaveet. Yksikään noista kolmesta kappaleesta ei niinkään tee surulliseksi niiden urheiden ulkomaalaisten puolesta, jotka menevät keskelle hävitystä auttamaan tai raportoimaan (heillä on ollut kuitenkin mahdollisuus valita), vaan niiden puolesta jotka jäävät kotikylissään ja -kaupungeissaan loputtoman kaaoksen jalkoihin. Ne ihmiset eivät ole sen enempää hyviä tai pahoja, vaan samassa tilanteessa kuin II maailmansodan aikainen Puola, teki mitä teki jalkoihin jää kerta toisensa jälkeen, kun isommat, mutta eivät viisaammat, pullistelevat ja selvittävät sotkujaan. Näin olennaisissa asioissa naivius on pienempi synti kuin kyynisyys, joka on aina helppo ratkaisu ja kuitenkin usein hyväksytympi. Toisaalta naiveja ihmisiä on helppo saada myös erilaisten ääriaatteiden taakse, kyynisyys suojaa ehkä sellaiselta, mutta ei toisaalta myöskään edistä mitään. Lisäksi tulee vielä ajatus siitä, miksi ei itse yritä tehdä mitään konkreettista (johon kyynikkominä tietenkin heti naureskelee kuivasti). Kun sanotaan että musiikilla (tai kirjallisuudella) ei voi vaikuttaa, niin ainakin omalla kohdalla on tilanne, jossa luultavasti joudun opiskelemaan kokonaan uuden ammatin. Asiat joita on viime vuosina tapahtunut ja pohtinut, ovat pistäneet sen verran miettimään, että mahdollisessa uudessa ammatissa on oltava jotain muitakin arvoja, kuin omistajien ja oman tilin saldo. Toivottavasti saisi lopulta sen verran aikaiseksi, rakentaisi edes hieman enemmän kuin tuhoasi. Tulipahan vuodatus:) |
John Fruscianten Ascension on muistaakseni tämän joskus aiheuttanut, samoin saman artistin Leap Your Bar. Muita mm. Terminator 2:n teema, The Cardigansin Please Sister, Paarman Pidä liekkis, CMX:n Hautalinnut. Voi vittu mikä itkupilli minäkin. go create. |
CMX - Kultanaamio Heh, just aateltiin toi soittaa yhdessä häätilaisuudessa viikonloppuna, vaikka en tiedä onko se oikein häihin sopiva biisi, kun kertoo ilmeisesti ei-niin-kovin-onnellisesta ihmissuhteesta. Mut ei kai sitä kukaan huomaa, kun kaikille jää kuitenki vaan nätti kertosäe mieleen... ;) Hieno kappale joka tapauksessa. Toinen CMX:n biisi, mikä mulla saa vieläkin jos ei nyt ihan tippaa linssiin, niin ainakin väreitä selkäpiihin on muuten Ainomieli. Yksinkertaista, mutta kaunista. "Truth is stranger than fiction, because fiction has to make sense." - Mark Twain |