Konsertit, keikat, tapahtumat ›

Tampereelta tunnelmia:
 
Illan aloittanutta Thine Eyes Bleedia kerkesin kuulla käsittääkseni noin puolikkaan setin. Yhtye oli ennestään täysin tuntematon, materiaalista tuli mieleen yhtyeitä kuten The Haunted ja suomalainen The Scourger, mikseipä jopa Slayer joissain kohdin. Slayer varmasti onkin vaikuttanut yhtyeen tuotantoon, onhan siinä mukana Tom Arayan pikkuveli. Mitään erityisen mieleenpainuvaa ei kuultu, mutta kehityskelpoista materiaali oli mielestäni. Näistä herroista luultavasti kuullaan vielä.
 
Lamb Of God oli aikaisemmin myös jäänyt minulle vähän pimentoon, mutta ei saa tämän jälkeen enää jäädä. Tästä yhtyeestä on leivottu medioissa jopa Panteran manttelinperijää: siihen ehkä ei ihan vielä päästä, mutta erittäin hienon setin LoG veti. Kekseliäitä riffejä ja sovituksia sekä luistavaa yhteensoittoa yhdistettynä hurjaan raivoon ja intensiteettiin = kyllä kelpasi. Erityisen vaikuttava oli vokalisti Randy Blythen suoritus, miehen ärjyntä vauhkoonnutti eläimiä varmaan Pirkkalassa saakka. Levyt menivät ostoslistalle samantien.
 
Children Of Bodom näytti ja kuulosti vähän vaisulta Bodomiksi, sounditkin olivat vähän tunkkaiset ainakin siinä missä itse kuuntelin. Saattoi tietysti vaikuttaa sekin, että LoG oli niin tiukka tätä ennen. Menettelihän tuo silti, vaikka biisilistastakin olisi voinut valittaa. Aina vaan jaksan ihastella Laihon kykyä hoitaa bändin vokaalit samaan aikaan kun soittaa salamannopeasti kitaraa, itse kun en osaa laulaa edes Ukko Nooaa jos samalla pitää säestää itseään.
 
In Flames oli upeassa vedossa, vaikka kitaristina toimikin varamies. Setin aikana oikeastaan kaikki toimi hienosti, biisilistaan olisin toki tehnyt parannuksia varsinkin uuden ja vanhemman materiaalin suhteessa toisiinsa, mutta kaikkeahan ei voi saada. Sain kuitenkin kuulla suosikkikappaleeni Cloud connectedin, jonka aikana allekirjoittanut olikin aivan pähkinöinä. Taisi olla illan paras keikka. Erityispisteitä aluksi soitetusta Ritari Ässän tunnarista ja rekvisiittana toimineista KITT-valoista, näin 80-luvulla lapsuutensa eläneelle tuo sai hymyn korviin.
 
Slayer... no, Slayer on Slayer on Slayer. Ajattomia thrash-hittejä vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla. Kuitenkaan en voinut olla miettimättä että sedät vaikuttivat hiukan väsyneiltä lavalla, Arayan äänikään ei aina tahtonut kunnolla kantaa istumakatsomoihin asti. Muutenkin setissä oli vähän rutiinisuorituksen makua, onkohan pitkä kiertue vaatinut veronsa? Setti oli enimmäkseen tuttua peruskauraa, joka tietenkin sinänsä toimi. Uuden levyn kappaleet vanhojen seassa olivat mainio lisä. Nyt joku ehkä vaatii päätäni vadille, mutta jonkinlaista radikaalimpaakin vaihtelua olisi Slayer-settiin mukava saada: minun puolestani voisivat jättää vaikka ne ikuiset Angel of deathit ja Raining bloodit soittamatta, ja valita tilalle samalta levyltä vaikka Altar of sacrificen ja Criminally insanen, setin yhtään kärsimättä. Näistä puutteista huolimatta nautin keikasta, onhan Slayer tosiaan aina Slayer, legenda jo eläessään.
 
Summa summarum: yhdessä illassa 5 yhtyettä, joista 2 loistavia, loputkin vähintään kohtalaisen hyviä. Rahalle sai siis vastinetta huimasti, vaikka 5 tuntia metallia putkeen taisi monia katsojia jo väsyttääkin. Kun vielä keikkajärjestelytkin toimivat mainiosti (paitsi narikat taisivat täyttyä aika nopeasti?), jäi illasta erittäin positiivinen maku kaiken kaikkiaan. Lisää tällaista.